Tositarina: Leena sai 25 vuotta sitten hiv-tartunnan – ”Muistan kuin eilisen päivän”
Hiv-lääkkeet mahdollistavat hyvän ja riskittömän elämän
Leena (nimi muutettu), 44, sai tietää hiv-taudistaan reilut kaksi vuosikymmentä sitten. Tänään hän elää onnellisessa parisuhteessa, käy töissä ja nauttii elämästään suurperheen äitinä. Hyvän arjen hänelle on mahdollistanut hiv-lääkitys.
”Hiv-tartunnastani on nyt 25 vuotta. Muistan kuin eilisen päivän, kun sain taudilleni vahvistuksen.
Silloisen Hiv-tukikeskuksen vanhassa vastaanottotilassa nainen istui työpöydän takana ja pelasi korteilla pasianssia. Kävelin pitkän käytävän toiseen päähän räsymattoja pitkin. Lattia narahteli jalkojeni alla. Astuin johtajan huoneeseen. Nähdessään minut hän huokasi. Arvasin miksi. Purskahdin itkuun.
Ryhdyin heti diagnoosin jälkeen käymään läpi, kenelle minun piti taudistani ilmoittaa. Soitin poikaystävälleni, ja kehotin häntä käymään testeissä. Myöhemmin selvisi, että hän ei ollut saanut tartuntaa. Tieto huojensi.
Äitini oli taudistani järkyttynyt. Hän kävi puhumassa asiasta ammattiauttajalla, ja hän pystyi lopulta hyväksymään asian.
Maailma oli reilut kaksi vuosikymmentä sitten toisenlainen kuin nyt. Sain tartunnan suojaamattomassa seksissä ulkomailla. Olin alle kaksikymppinen nuori nainen, au pair ja sinkku. En ymmärtänyt olla varovainen.
Hiv puhkesi rajuna. Kuume nousi 42 asteeseen ja makasin houraillen sängyssäni. Tulin Suomeen heti, kun se oli mahdollista. Kävin lääkärissä. Minulle tehtiin kaikki muut kokeet ja tutkimukset lukuun ottamatta hiv-testiä.
Palasin takaisin ulkomaille. Vointini huononi. Vasta myöhemmin tajusin itse, mistä oireissani voi olla kyse. Suomessa käydessäni testautin itseni. Epäilyni osoittautuivat oikeaksi, ja sain niille vahvistuksen Hiv-tukikeskuksessa.
Lääkitty hiv ei tartu eikä tartuta
Olen käyttänyt vuosikymmenten aikana lukuisia eri lääkkeitä. Syön lääkkeitä koko loppuelämäni. Sivuvaikutukset ovat olleet olemattomia. Nykyään otan aamuisin viisi pilleriä. Vain. Määrä on pieni.
Lisäksi käyn puolen vuoden välein tarkistuttamassa, että virukset ovat pysyneet mittaamattomissa. Lääkkeeni saattavat nostaa kolesterolia. Sitä seurataan verikokeen avulla vuoden välein. Hoito on minulle maksutonta. Vietän paljon puhuttuja ruuhkavuosia.
Elän parisuhteessa, olen suurperheen äiti ja käyn päivisin töissä toimistorottana. Vietän käytännössä samanlaista elämää kuin kaikki muut äidit. Sillä erotuksella, että minulla on hiv.
Puolisoni on hiv-negatiivinen. Hän on pysynyt sellaisena kaikki yhteiset vuotemme, vaikka lopetimme ehkäisyn, kondomien käytön, monta vuotta sitten. Lääkitty hiv ei tartu eikä tartuta. Hiv-positiivisen tartuttamisriski on seksisuhteissakin tutkimusten mukaan käytännössä olematon, kun hiv-potilas syö säännöllisesti lääkkeitä. Myös kaikki lapsemme ovat hiv-negatiivisia, mikä on minulle helpotus.
Kannustan kaikkia kuitenkin huolehtimaan omasta seksuaaliterveydestään ja ehkäisystä. Testeissä kannattaa käydä heti, vaikka nolottaisi. Myös entinen Hiv-tukikeskus, nykyinen Hivpoint auttaa.
Mieheni sanoi minulle vuosia sitten, että hänen kaikki pelkonsa hiviä kohtaan ovat kaikonneet. Hän on nähnyt, miten lääkkeet mahdollistavat hiv-potilaalle hyvän ja riskittömän elämän. Kun syön lääkkeitä, en ole vaaraksi kenellekään. Voin elää normaalia elämää, parisuhteessakin.
Toisaalta, jos en olisi saanut lääkitystä, olisin kuollut. Ennen lääkitystäni valkosoluja oli jäljellä enää vähän. Tauti oli ehtinyt tehdä tuhojaan puolitoista vuotta ennen sen löytymistä. Olin lähes aids-vaiheessa. Ilman lääkitystä tautiin kuollaan edelleenkin noin kymmenessä vuodessa. Minä olen tässä.
Suhtautuminen hiviin on yhteiskunnassa muuttunut
En ajattele hiviä arjessani jatkuvasti. Se on krooninen sairaus siinä missä diabetes tai vaikkapa psoriasis. Tauti tulee yleensä mieleen kahvipöytäkeskusteluissa, kun muut valittavat vaivojaan tai sairauksiaan. Virus on osa minua. Aina.
Elän arjessa naamari kasvoilla. Vain harva tietää sairaudestani. Toisaalta olen huomannut, että suhtautuminen hiviin on yhteiskunnassamme muuttunut. Nuoremmat suhtautuvat siihen ennakkoluulottomammin. Ehkä tätä tautia koskeva stigma häviää joskus kokonaan.
Olen kiitollinen, että olen saanut elää hyvää elämää ja synnyttää monta tervettä lasta. Nykyään, kun aikaa on jo hieman enemmän, yritän parhaani mukaan huolehtia itsestäni. Haluan olla olemassa mahdollisimman pitkään lapsiani varten.
Nautin hetkistä: tuulesta kasvoilla, vesipisaroista, sumusta ja hiljaisuudesta kaiken arjen hullumyllyn vastapainoksi. Kaikki meistä joskus kuolevat, mutta moni unohtaa elää. Tiedän, että kuolen ehkä tilastollisesti aiemmin kuin muut ikäiseni naiset. Ajattelen, että olenpahan kuitenkin elänyt.
Artikkelin kuva: Mikko Rasila