Vain alkoholi on kannabista suositumpi päihde: ”Kokeilua on lähes mahdotonta estää” – Tulli takavarikoi viime vuonna ennätyksellisen määrän marihuanaa

Jaa kaverilleTilaa Seura
© iStock
Tulli takavarikoi marihuanaa ennätykselliset 200 kiloa viime vuonna. A-klinikka Oy:n johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan kannabiksen käyttö on Suomessa kasvava trendi, jolta ei saa sulkea silmiä.

Kannabiksen käyttö Suomessa on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien, ja nyt ainoastaan alkoholi on tilastojen mukaan suositumpi päihde. 

Viime vuonna Tulli takavarikoi ennätyksellisen määrän, 200 kiloa marihuanaa, mikä on suurin takavarikkomäärä 13 vuoteen.

Lähes puolet 25–34 -vuotiaista miehistä kertoo kokeilleensa tai käyttäneensä

Päihdelääketieteen työelämäprofessori ja A-klinikka Oy:n johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan kannabiksen käyttö on Suomessa kasvava trendi, jolta ei saa sulkea silmiä.

”Kyseessä on laajahko ongelma. Mitä nuorempiin mennään, sitä enemmän haittavaikutuksia vähänkin säännöllisemällä käytöllä on esimerkiksi aivoihin, psyykkeeseen ja koulunkäyntiin. Aikuisista jotkut osaavat pitää käytön hallittuna, jolloin ongelmia itselle tai ympäristölle ei aiheudu”, Kaarlo Simojoki sanoo.

Kannabiksen käyttöä ilmenee etenkin nuorten miesten keskuudessa. Vuonna 2018 tehdystä väestökyselystä ilmenee, että 25–34 -vuotiaista miehistä 45 prosenttia kertoo joskus kokeilleensa tai käyttäneensä kannabista.

Suomessa kannabiksenkäyttäjiä toiseksi eniten Tanskan jälkeen

Pohjoismaiden hyvinvointikeskuksen tuoreen raportin mukaan Suomessa on kannabiksenkäyttäjiä heti Tanskan jälkeen toiseksi eniten Pohjoismaissa.

Simojoen mukaan kannabiksen aiheuttamat lisääntyneet ongelmat johtuvat osittain siitä, että keskustelu Suomessa on liian polarisoitunutta, jonka vuoksi kohdennetusta ennaltaehkäisystä ja hoidosta on vaikea keskustella.

”Toiset vaativat, että laillisestaan heti ja toisella puolella huudetaan, ettei todellakaan”, Kaarlo Simojoki toteaa.

”Positiivinen ja iloa tuottava päihde”

Kannabista käyttävät eniten 25–34-vuotiaat.

Vuonna 2015 tehdyn eurooppalaisten koululaisten päihteiden käyttöä kartoittaneen ESPAD-tutkimuksen tulosten mukaan myös 15–16-vuotiaista suomalaisista koululaisista 8 prosenttia oli kokeillut kannabista ainakin kerran eläessään.

”Kannabis on tärkeässä roolissa monissa nuorten televisiosarjoissa ja se esitetään positiivisena ja iloa tuottavana päihteenä. Tämä saattaa vaikuttaa nuorten suhtautumiseen”, Kaarlo Simojoki sanoo.

A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri haluaa muistuttaa, että kannabiksesen käytöstä syntyy helposti ongelma.

”Alkuun pössytellään vähän, vähitellen määrät nousevat ja silloin haittavaikutuksia alkaa tulla. Niitä ei vain huomata, sillä ongelma on tullut ikään kuin salaa hiipien.”

Tuomitsematonta tietoa huumevalituksena pelottelukulttuurin sijaan

Kaarlo Simojoen mukaan Suomessa ei aina käydä tarpeeksi avointa keskustelua kannabiksesta.

”Herkimmissä aiheissa vaikeuttaa todella paljon se, miten koulut ja opettajat suhtautuvat. Mielestäni olisi tärkeintä, että oppilaat saisivat tuomitsematonta asianmukaista tietoa kannabiksen haitoista, mutta myös siitä, mitä se ei aiheuta.”

Simojoen mukaan olisi tärkeintä, että mahdollisimman monen nuoren kohdalla kannabiksen käyttö jäisi kokeiluksi, minkä voisi saavuttaa kehittämällä koulujen ennaltaehkäisevää valistusta.

”Siihen pitäisi kohdistaa voimavaroja, sillä kokeilua on lähes mahdotonta estää.”

Kaarlo Simojoen mukaan Suomessa on kannabiksen käytön suhteen edelleen pelottelukultturia.

”Onhan se tavallaan ymmärrettävää. Jos ei ole tietoa tarpeeksi aiheesta, voi tuntua vieraalta puhua siitä.”

Sekakäyttökulttuurissa kannabis on toissijainen

Kaarlo Simojoki mukaan Suomessa kärsitään huumeiden sekakäyttökulttuurista.

Hänen mielestä kannabiksen aiheuttamat ongelmat unohtuu välillä sekakäyttäjiä hoidettaessa.

”Muiden päihteiden ohella kannabista käyttävät myös sekakäyttäjät. Hoito-ohjelmassa saatetaan ajatella, että kunhan asiakkaalta saadaan pois amfetamiinin käyttö niin ollaan hyvillä vesillä. Pitäisi myös pohtia, että kannabiksella on omat vaikutuksensa hoitoon”, A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri muistuttaa.

X