Kehitysmaissa työskentelevä avustustyöntekijä ottaa yhä isompia riskejä – Tästä syystä auttajista tuli terroristien kohde

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suomen World Visionin ohjelmajohtajan Annette Gothónin mukaan avustustyöntekijät ovat aikaisempaa suuremmassa vaarassa joutua siepatuiksi tai terrori-iskun kohteiksi.

Mies huomaa auton lähestyvän ja irrottaa otteensa naisesta, joka lähtee juoksemaan. Annette Gothóni avaa oven ja heilauttaa kättään. Nainen nousee automme etupenkille.

Gothóni tuli juuri rikkoneeksi työnantajansa turvallisuusohjetta, joka kieltää ottamasta tuntemattomia kyytiin tien varrelta. Inhimillisyys vaatii joskus pykälien venyttämistä.

”Viis säännöistä! Tuo mies olisi raahannut naisen pusikkoon ja raiskannut”, Gothóni tuhahtaa.

Kyytiimme tulleen naisen nimi on Kiir. Meillä on sama matka kenialaiselta Kakuman pakolaisleiriltä saman nimiseen kaupunkiin.

Kuljettaja kysyy Kiiriltä, mitä mies halusi. Kiir nykii vartaloaan edestakaisin ja ähkii. Tätä ei tarvitse tulkata. Auton perässä laahustava ahdistelija virnistää ja katoaa pölypilveen.

”Kurjuuden näkemiseen on pakko tottua, muuten tätä työtä ei pystyisi tekemään. Pakolaisleirillä tapaamani vammaiset naiset näyttivät lääkärintodistuksiaan. Jokaisen papereissa luki, että heidät on raiskattu vähintään kerran.”

Sotalordin vastaanotolla

”Parasta tässä työssä on se, että pääsee kohtaamaan ihmisiä kentällä”, Annette Gothóni sanoo.

Suomalaisen pakolaiskeskustelun seuraaminen saa Annette Gothónin, 39, tuntemaan itsensä hetkittäin turhautuneeksi ja voimattomaksi.

”Leirillä yksi tyttö kertoi, kuinka hänen isänsä pantiin kaivamaan oma hautansa. Isä hakattiin sen jälkeen kuoliaaksi. Tytärtä pidettiin kiinni ja pakotettiin katsomaan. Samaan aikaan Suomessa keskustellaan siitä, onko pakolaisella liian hieno puhelin.”

Perspektiiviä pakolaisuuteen Gothóni on hakenut ympäri maailmaa. Passin leimoissa lukee muun muassa Irak, Kambodža, Sri Lanka, Intia, Kolumbia, Peru, Kenia, Uganda ja Ruanda.

Matkan varrelle on mahtunut sekä surullisia kohtaloita että rohkaisevia tarinoita. Kokemuksista äärimmäisin oli Somalia kymmenen vuotta sitten.

”Laskeuduimme YK:n yksityiskoneella perunapellolle. Aseistetut vartijat mukanani menin tapaamaan klaanijohtajaa rikki pommitettuun sairaalaan. Johtaja istui lattialla sotilaidensa ympäröimänä ja sanoi, että jos olet niin viisas nuori nainen, että sinut pitää tuoda minun alueelleni tyttöjen elämää parantamaan, niin kerro, miten sota Somaliassa lopetetaan.”

Keskustelu sujui olosuhteisiin nähden hyvässä hengessä. Tilanteen vaarallisuus valkeni vasta jälkeenpäin. Selkeimmin sen näki omien turvamiesten kasvoilta.

”Konfliktialueilla tulee välillä äkkilähtöjä, ja suunnitelmat muuttuvat lennosta. Somalialaisen klaanijohtajan tapaaminen oli malliesimerkki tilanteesta, johon ei olisi edes pitänyt mennä.”

Terroristien kohteena

Kansainvälisen turvallisuustilanteen heikentyminen on vaikuttanut avustusjärjestöjen työhön.

”Yksi tapa saada valtio polvilleen on aiheuttaa kärsimystä siviiliväestölle. Avustustyöntekijät pyrkivät vähentämään ihmisten kärsimystä, joten he ovat uhka terroristien agendalle”, Gothóni sanoo.

Terroristit voivat myös rahoittaa toimintaansa sieppaamalla avustustyöntekijöitä ja kiristämällä lunnasrahoja.

”Olen tehnyt tätä työtä neljätoista vuotta. Maailman tilanne on nyt aivan toinen kuin silloin, kun aloitin. Avustustyöntekijät ovat suuremmassa vaarassa kuin ennen”.

Keväällä Gothóni osallistui Nairobissa viikon mittaiselle turvallisuuskurssille, joka valmentaa työskentelemään hauraissa ja sotaa käyvissä maissa.

”Kurssi oli fyysisesti ja psyykkisesti rankka. Harjoittelimme sitä, kuinka sieppaus- tai ampumistilanteessa tulee toimia. Sisällöstä en voi kertoa enempää. Järjestönä haluamme pysyä yhden askeleen terroristien edellä.”

Puukotus herätti

Annette Gothóni on ollut ideoimassa äitiyspakkausta kehitysmaiden oloihin. Suomen World Vision toimittaa ensimmäiset tuhat pakkausta syksyllä 2017 Keniaan. Osa niistä jaetaan Kakuman pakolaisleirillä.

Maailmanparantajan Annette Gothónista teki yksi viinanhuuruinen puukotus. Tapausta käsiteltiin Raaseporin käräjäoikeudessa, jossa oikeustieteen opiskelija Gothóni oli työharjoittelussa.

”Syytetty oli puukottanut kaveriaan viikon mittaisen ryyppy- ja lääkeputken päätteeksi. Mies sanoi, ettei välitä tuomiosta, koska on jo saanut kovimman mahdollisen tuomion. Uhri oli ollut hänen paras ja ainoa ystävänsä.”

Gothóni tunsin sääliä puukottajaa kohtaan.

”Oikeusjuttu sai minut ymmärtämään, että haluan auttaa ihmisiä, en tuomita heitä.”

Hän päätti syventyä ihmisoikeuskysymyksiin.

”Olin jo lapsuudessani sellainen, että selvittelin ihmisten asioita ja halusin auttaa heitä. Jollain tavalla tulin tehneeksi siitä itselleni ammatin.”

Auttamisesta oli kyse myös iltapäivän välikohtauksessa matkalla Kakuman kaupunkiin. Sitä ennen Gothóni oli keskustellut pakolaisleirin koulun rehtorin kanssa siitä, miksi tytöt keskeyttävät koulun useammin kuin pojat ja miksi kotityöt kasautuvat nimenomaan tyttöjen harteille.

Silpominen seis

Yksi Gothónille henkilökohtaisesti tärkeimmistä hankkeista pyrkii vähentämään tyttöjen sukuelinten silpomista Luoteis-Keniassa, Sookin alueella.

Aikuistumisriitteihin kuuluvaa traditiota pitävät yllä vanhemmat, jotka haluavat taata tyttärelleen aseman yhteisön täysivaltaisena jäsenenä ja mahdollisuuden avioliittoon.

Monen vanhemman mieli on muuttunut, kun World Visionin värväämät asiantuntijat ovat kertoneet toimenpiteen aiheuttamista fysiologisista ja psyykkisistä traumoista sekä sukupuolielämän ja synnytysten ongelmista.

Hanke oli vaarassa loppua runsas vuosi sitten, kun Suomen valtio puolitti rahoituksensa kehitysyhteistyölle. Suomen World Visionin henkilöstöstä puolet irtisanottiin.

Osa hankkeista ajettiin alas, jotkut siirrettiin kansainvälisen World Visionin muiden maatoimistojen vastuulle. Samalla kun valtion rahoitus väheni, yksityisten lahjoittajien merkitys kasvoi. Sama suuntaus on ollut nähtävissä muissakin avustusjärjestöissä.

Gothóni polkaisi kollegojensa kanssa pystyyn Pelasta pimppi -kampanjan. Varainhankintatilaisuuksissa kerrottiin silvontatraditiosta ja työstä sen kitkemiseksi sekä kerättiin lahjoituksia. Kampanja sai ihmiset liikkeelle, ja työ Kenian Sookissa jatkuu.

Kankkulan kaivo

Varmin tapa saada kehitystyöhön käytetyt eurot katoamaan siihen kuuluisaan kankkulan kaivoon on keskeyttää jo aloitettu työ ennen aikojaan.

”Kehitys on kuin keinulauta. Jos työ loppuu kesken kaiken, ei voi olla varma siitä, onko ihmisten ajattelutapa muuttunut tarpeeksi. Keinahtaako lauta siihen suuntaan, että myönteinen kehitys jatkuu vai mennäänkö taaksepäin?”

Gothóni vertaa kehitystyötä vanhempaan, jonka lapsi opettelee kävelemään. Kun lapsi ottaa ensimmäisiä askeleitaan, vanhemman tulee tukea ja auttaa. Kun lapsi juoksee, täytyy laskea irti. Muuten hänen vapauttaan ja luonnollista kehitystään rajoitetaan.

”Urani ensimmäinen oma projekti oli maaseudun aluekehitysohjelma Kenian Meibekissä. Viimeisellä vierailullani asukkaat olivat järjestäneet yllätyksen. He olivat keränneet kuorma-autollisen maissia lahjoitettavaksi Ng’oswetin alueelle, jossa olemme vasta aloittamassa työtä. Se oli meibekiläisten auttava käsi naapureille, jotka olivat samassa jamassa, kuin he itse kymmenen vuotta sitten.”

Äidin pojat

Ammattiauttaja tuntee myös kolikon toisen puolen, sen miltä tuntuu itse olla muiden avun varassa. Annette Gothónista tuli nelisen vuotta sitten kolmen pojan yksinhuoltaja.

”Kävin läpi työkriisin. Mietin vakavasti, pystynkö jatkamaan tätä hommaa. Miten minä hoidan sekä reissut että lapset? Jotkut sanoivat suoraan, että en pysty hoitamaan työtäni, koska olen yksinhuoltaja.”

Gothóni sai myös kuulla olevansa huono äiti.

”Puhuin asiasta avoimesti töissä ja poikien kanssa. Jätin matkat väliin puolen vuoden ajaksi. Kun nykyisin lähden kentälle, äitini ja isäni tulevat asumaan meille. Poikien tutut rutiinit eivät siis muutu minun töideni takia.”

Joka reissun jälkeen vaihdetaan kuulumiset: mitä kiinnostavaa koulussa, futistreeneissä ja maailman peräkylillä on tapahtunut.

Äidin ystävät ympäri maailmaa ovat myös poikien tuttuja valokuvien ja videopuheluiden kautta. Suomessa vierailevat ulkomaiset työkaverit majoittuvat usein Gothónien kotona. Tämä on jättänyt jälkensä nuoreen sukupolveen.

Kun Gothóni näytti esikoiselleen valokuvan avojaloin jalkapalloa potkivista kenialaisista pojista, tämä ihmetteli, miksei näillä ole kenkiä jalassa.

”Sanoin, että heillä ei ole kenkiä lainkaan. Poika kiikutti pieneksi jääneet nappiksensa minulle ja pyysi viemään ne mukanani Keniaan. Hän kertoi tästä kavereilleen, ja yhtäkkiä minulla oli mukanani kolmet käytetyt futiskengät. Seuraavalla reissulla etsin kolme sopivan kokoista poikaa ja lahjoitin kengät heille”.

Lue myös:

Video: Piritta Hagman esittelee Afrikkaan suunnitellun äitiyspakkauksen – mukana taskulamppu ja synnytysvälineet – Seura.fi 11.5.2017

Ruoka-avun väärinkäyttö kuriin Keniassa – Pakolaisleirien ruokakupongit sim-korteille – Seura.fi 30.11.2016

Seura pakolaisleirillä: Kenia uhkaa somalialaisia pakkopalautuksella – ”Auttakaa meitä täällä, emme pääse Välimeren yli Eurooppaan.”- Seura.fi 5.6.2016

Annette Gothóni

  • Suomen World Visionin ohjelmajohtaja.

  • Valtiotieteen maisteri, pääaineena kansainvälinen oikeus. Advanced Master of Child Rights, University of Fribourg, Sveitsi.

  • Syntynyt 18.3.1978 Helsingissä.

  • Asuu Vantaalla.

  • Perheeseen kuuluu kolme kouluikäistä poikaa.

  • Harrastaa jalkapalloa ja kuorolaulua.

Jaa kaverilleTilaa Seura
X