Kulttuurialan verokuninkaat työllistävät tuplasti enemmän kuin metsäteollisuus

Kulttuuri työllistää enemmän suomalaisia kuin metsäteollisuus ja elektroniikkateollisuus yhteensä. Miksi kulttuurin merkityksestä ei puhuta enemmän?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomalaisia pelifirmoja ei mielletä kulttuurialan toimijoiksi.

Kulttuuri työllistää enemmän suomalaisia kuin metsäteollisuus ja elektroniikkateollisuus yhteensä. Miksi kulttuurin merkityksestä ei puhuta enemmän?
(Päivitetty: )
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Viime vuoden verokuninkaiden Top 10 -lista on hätkähdyttävää luettavaa.

Kympin kärkeen mahtuu yksi pankkiiri, yksi teollisuusneuvos ja yksi sukelluspukujen valmistaja. Muut seitsemän kärkinimeä työskentelevät kulttuurialalla.

Suomessa ei ole tapana puhua samaan hengenvetoon kulttuurista ja tuottavuudesta. Meillä kulttuuri nähdään yleensä julkisen talouden menoeränä. Suomalainen kulttuurityöntekijä ei uhkaile työtaisteluilla. Uutistoimittajat eivät valvo öitään odottamassa, saako valtakunnansovittelija ratkaistua kulttuuriteollisuuden palkkakiistan.

Niinpä myös Supercell-miljonäärejä kohdellaan teknologiateollisuuden edustajina. Se sopii talouskeskustelun kaanoniin, jota hallitsevat teknologiateollisuus, metsäteollisuus, elintarviketeollisuus ja muut tärkeältä kalskahtavat vientialat. Kulttuuriviennin määrää kukaan ei ole edes laskenut. Tai jos on, ainakaan lukua ei ole toimitettu Tilastokeskukseen tai opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Supercell-miljonäärien titteleiden – teknologiajohtaja, palvelinarkkitehti, toimitusjohtaja – ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Ihmiset pelaavat Supercellin videopelejä, koska ne ovat nykyaikaisen viihdekulttuurin hittituotteita. Clash of Clans on teos, jonka päähenkilöitä ovat riitaa haastavat laatikkopäiset ukkelit.

Rahakasta toimintaa

Kulttuuri on epämääräinen käsite. Siksi myös kulttuurialan määrittäminen on hankalaa. Tilastokeskus käyttää omassa määritelmässään Unescon suosituksia, joiden mukaan kulttuuritoimiala koostuu kymmenistä osa-alueista. Kulttuurityötä tekevät muusikot, näyttelijät, kirjailijat ja kuvataiteilijat. Mutta samaan joukkoon mahtuvat myös arkkitehdit, urheilijat, museoiden vahtimestarit, mainostoimistojen ja kirjastojen työntekijät sekä kustantajat. Myös sanoma- ja aikakauslehdet ovat kulttuuriteollisuuden tuotteita.

Yhdessä tämä sekalainen ryhmä muodostaa merkittävän kansantalouden moottorin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 kulttuurialoilla työskenteli peräti 87 000 suomalaista. Se on enemmän kuin sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa ja metsäteollisuudessa yhteensä.

Kulttuuriteollisuudella on suuri merkitys myös Suomen bruttokansantuotteelle. Tilastokeskuksen laskelmissa kulttuuriteollisuuden tuottama arvonlisäys (2,9 prosenttia) on suurempi kuin metsäteollisuuden, ja melkein yhtä iso kuin sähkö- ja elektroniikkateollisuudella.

Sitä paitsi nämäkin luvut on laskettu alakanttiin.

kulttuuriala

Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanasen verotettavat ansiotulot olivat viime vuonna yli 46 miljoonaa euroa. ©LEHTIKUVA

Pelaaminenko kulttuuria?

Valtaosa pelinkehittäjäyrityksistä toimii tietokoneohjelmoinnin toimialalla. Jos Supercellin kaltaiset pelifirmat laskettaisiin kulttuurialaan kuuluviksi, kulttuuri ohittaisi sähkö- ja elektroniikkateollisuuden sekä työpaikkojen määrässä että arvonlisäyksessä mitattuna.

Miksi pelifirmat eivät edusta kulttuuria?

Yksi syy on suomalainen erityisjärjestely, jossa rahapeleillä tarkoitetaan Veikkauksen pelejä. Meillä rahapelit eivät ole bisnes, vaan valtion monopoli, yhteiskunnallista toimintaa. Näin on myös Tilastokeskuksessa, jonka rahapelilaskelmat eivät sisällä videopelejä. Muilla peleillä taas tarkoitetaan lähinnä lautapelejä, sellaisia kuin shakki.

Clash of Clans on kuitenkin rahapeli. Eivät Supercellin omistajat muuten komeilisi verotilastojen kärjessä. Moni pikkupoika käyttää tälläkin viikolla viikkorahansa CoC-krediitteihin.

Ajatus yhteiskuntavastuusta on kuitenkin vanhentunut. Se ei enää erota kahta rahapelin järjestäjää – Supercellia ja Veikkausta – toisistaan. Viime vuonna Supercell maksoi lähes miljardi euroa veroja. Määrä on suunnilleen sama kuin rahapelimonopolin tuotot.

Pelaamisen kohdalla kyse on laajasti ottaen länsimaisen kulttuurin muutoksesta. Sama ilmiö näkyy hyvätuloisten urheilijoiden listalla.

Viime vuonna Suomen kovapalkkaisimmat urheilijat olivat JerAx ja Matumbaman yli 300 000 euron ansioillaan. Näiden tuntemattomien huippu-urheilijoiden laji on tietokoneella pelattava Dota 2 -strategiapeli. Maailman huipun tahtiin hiihtävän ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen tulot olivat 177 000 euroa.

Lue myös:

Tässä ammatissa voi yltää verottomiin miljoonatuloihin – tai vähentää tappiot verotuksessa

Kulttuuri on ruma sana

Rauma-Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki esitti aikanaan ajatuksen, ettei Suomesta kannata viedä hevosta pienempää tavaraa ulkomaille. Sitä pidettiin hyvänä linjauksena, kunnes Nokian kännykkäbisnes alkoi vetää. 2000-luvulla kännykät ovat kutistuneet biteiksi ja mielikuviksi.

Nykyään maailman arvokkaimpien uusien yritysten listalla on monia aineetonta arvoa tuottavia yrityksiä: Pinterest, Facebook, Airbnb, Spotify – ja Supercell. Aineettoman pääoman osuus on jo yli 80 prosenttia kaikkien yritysten markkina-arvosta.

”Ihmisillä on jo telkkareita ja paistinpannuja, joiden hinta laskee. Rahaa jää yhä enemmän kulttuuriin ja palvelutuotantoon. Kuka sen pystyy kaupallisesti tuotteistamaan, on vahvoilla”, Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta sanoo.

Hänen mukaansa perinteinen jako toimialoihin ei enää vastaa todellisuutta.

”Luokittelu on peräisin ajalta, jolloin sinkkiämpäritehdas tuotti sinkkiämpäreitä. Nykyään toiminnot ja lopputulokset fragmentoituvat.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi viime keväänä Anne Brunilan työryhmän raportin, jossa peräänkuulutettiin luovaa taloutta uudeksi kasvun kärjeksi.

Luova talous on vahvasti sidoksissa kulttuuriin, jonka keskellä me elämme. Miksi kulttuuriteollisuudesta ei puhuta enemmän julkisuudessa?

”Kulttuurilla on sanana sivistävä, tylsä klangi. Ehkä se lataus häiritsee. Olisi selkeämpi puhua neutraalimmin vaikka sisällöstä”, Mika Maliranta ehdottaa.

Kulttuuriala on osaltaan itse syypää heikkoon julkisuuskuvaansa. Siinä missä teknologia-alan yritykset ovat perustaneet oman lobbausjärjestön, kulttuurikenttä puhuu monella suulla. Ei ihme, jos viestiä on vaikea ymmärtää.

X