Lomamatka Kyproksessa sai oudon käänteen, kun Neuvostoliiton pelko iski – Silloin ymmärsin, miksi ärsyttävä sanonta tuo sittenkin toivoa
Kolmekymmentä vuotta sitten jokaisen taskuun ei pongahtanut kuvia ja videoita reaaliajassa – toisin kuin nyt Venäjän säälimättömästä hyökkäyksestä Ukrainaan.
Jyrki Jantunen on Seuran toimituspäällikkö.
Lomamatka Kyproksessa elokuussa 1991 on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sen aikana Neuvostoliitto käytännössä lakkasi olemasta.
Ensin tapahtuneesta kertoi matkaopas, joka pahoitteli, ettei ollut aivan varma, pitivätkö tiedot paikkansa, mutta jotain kauheaa Neuvostoliitossa tapahtuu, niin hän oli kuullut.
Pakkohan se oli isälle soittaa. Agia Napan kylänraitilta löytyi yksi kolikoilla toimiva puhelin, mutta kotoa ei vastattu. Huoli kasvoi.
Lehtikojusta löytyi Helsingin Sanomat, mutta se oli kolme päivää vanha. Mitään huolestuttavaa lehti ei kertonut.
Hotellin henkilökunta osasi vain kreikkaa, joten yhteistä kieltä ei löytynyt – ja heille Neuvostoliitto oli kaukana ja poissa arjesta.
Uimarannalta löytyi muita suomalaisia, jotka sanoivat olevansa perillä tilanteesta. Kuulemma valta Kremlissä oli vaihtunut ja venäläiset joukot olivat tulossa Suomen rajan yli, avoimuuden, glasnostin, aika oli ohi, kotiin Suomeen ei olisi menemistä.
Moni luuli tietävänsä, mitä oli tapahtunut, mutta kukaan ei tiennyt, miksi.
Neuvostoliitto luhistui yllättävän rauhallisesti
Historiallisista käänteistä kuulin myöhemmin, ensin isältäni, jonka sain lopulta kiinni (oli ollut äidin kanssa kävelyllä), ja päiväretken oppaalta, joka luki päiväretken alkajaisiksi suomalaisturisteille laaditun seikkaperäisen selostuksen Moskovan tapahtumista.
Neuvostoliiton luhistumista en voinut seurata hetki hetkeltä. Aineksia olisi ollut.
Vanhoillisten vallankaappaus varapresidentti Gennadi Janajevin johdolla kesti kolme päivää, ja tapahtumat on jälkikäteen selostettu minuutti minuutilta. Ne paljastavat kaappaajien sekoilun ja monien vastarinnan.
Sankariksi nousee – kirjaimellisesti panssarivaunun päälle ja päällä – Boris Jeltsin, Venäjän presidentti.
Epäonnistunutta kaappausta seurasi kommunistisen diktatuurin yllättävän rauhallinen hajoaminen. Se kesti neljä kuukautta.
Ukraina, neuvostotasavalta, antoi itsenäisyysjulistuksen 24. elokuuta ja julistautui itsenäiseksi, suvereeniksi valtioksi, kansanäänestykseen jälkeen 1. joulukuuta 1991. Venäjä tunnusti veljeskansansa itsenäisyyden kaksi päivää myöhemmin.
Neuvostoliiton perillinen Venäjä syyllistyy sotarikoksiin
Maaliskuu 2022. Seuraan reaaliajassa Venäjän mieletöntä hyökkäyssotaa Ukrainassa.
Tietoa on nyt saatavilla enemmän ja nopeammin kuin Neuvostoliiton aikana, kiitos internetin ja sosiaalisen median.
Myös valehtelua, huhuja ja propagandaa on paljon – kiitos netin ja somen. Mistään ei voi olla täysin varma, paitsi siitä että Venäjä tappaa siviilejä, rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja syyllistyy lukuisiin sotarikoksiin. Venäjän otteet ja puheet tuovat hakematta mieleen natsit ja fasismin.
Huoli kasvaa.
Istuta vielä se omenapuu
Kyproksen yössä, kun epätietoisuus ja ahdistus täyttivät mieleni, päässäni alkoi soida Juice Leskisen Myrkytyksen oireet -kappaleen sanat. Ne muistuttivat vanhasta, Martti Lutherin suuhun pannusta sanonnasta: ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun.”
Aluksi Juicen teksti ja kummallinen vertauskuva ärsyttivät. Sitten tajusin, mitä puulla ja sen istuttamisella katastrofin kynnyksellä tarkoittaa.
Vaikka tulevaisuus vaikuttaa toivottomalta, sitä ei sittenkään ole lyöty lukkoon. Siihen voi vielä vaikuttaa, ihan jokainen.
Ensimmäinen kirjallinen todiste ”Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin vielä omenapuun” -sanonnasta on lokakuulta 1944 saksalaisen Tunnustavan kirkon kiertokirjeestä Hessenistä. Tosin pastori Karl Lotz Hersfeldistä käytti lainausta kuin kuulijat olisivat sen jo tunteneet, kirjoittaa Reseptio-lehti 1/2020. Sanonnalla oli tarkoitus lohduttaa saksalaisia uskovaisia tilanteessa, jossa Saksan häviö toisessa maailmansodassa oli kaikkien nähtävissä.