Pääkirjoitus: Rikoksentekijälläkin on vanhemmat

SÄHKÖPOSTIVIESTIN allekirjoitus oli pysäyttävä: ”Silti rakastava isä”.

Seura haastatteli taannoin henkirikoksen uhrin omaista, ja jutussa nimettiin myös rikoksentekijä. Tapaus oli ollut aikansa kohujuttu, jota oli vatvottu laajasti ja yksityiskohtaisesti mediassa. Myös tuomitun nuoren miehen nimi oli julkaistu, kuten tapana on.

Uhrin omaisen kärsimyksestä kertova haastattelu nosti rikoksen ja siitä tuomitun jälleen esiin. Se tuntui tekijän isästä kohtuuttomalta, sillä tuomion kärsineen on kaikesta huolimatta päästävä jatkamaan elämäänsä.

Isän viesti pysäytti. Näin asiasta myös toisen puolen.

Kirjeenvaihto tuli mieleeni Seinäjoen Joupin kylässä tapahtuneen henkirikoksen jälkeen. Harva uutinen on vienyt yöunet, mutta Joupin tapaus vei. 15-vuotiaat ystävykset lähtivät yhdessä mopoautolla koulusta. Tunnin kuluttua toinen tytöistä oli kuollut – toinen taposta epäilty.

Olen syntynyt kyseisessä seinäjokelaiskylässä. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, keitä uhri ja epäilty ovat. Samaistun silti voimakkaasti molempien tyttöjen vanhempien tunteisiin.

Tässä Seurassa on artikkeli henkirikoksesta (sivu 16), jossa hyvässä asemassa ollut mies tappoi naapurinsa. Surmaaja on kuvaillut tunnetilaansa ”valkoiseksi raivoksi”. Esitutkintamateriaali kertoo, miten tapahtumat etenevät, ja miten arvaamaton ihmismieli voi olla.

Seinäjoen Joupin tapauksesta emme toistaiseksi tiedä juuri mitään. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Martti Lehti kertoo Seuran digipalvelussa, että alaikäisten tekemät henkirikokset ovat harvinaisia. Niitä tapahtuu noin yksi vuodessa. Psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan nuoret tekevät henkirikoksia yleensä silmittömän raivon vallassa. Nuoret ovat myös aikuisia ”pidäkkeettömämpiä”.

”Rakastavan isän” kirje auttoi ymmärtämään, miten peruuttamattomat seuraukset tällaisilla tapauksilla on kaikille osapuolille.

Vasta poliisitutkinnan edetessä saamme vastauksia ahdistaviin kysymyksiin. Nyt ei auta kasata taakkaa taakan päälle.