Pensa palaa, kumi käryää: Mopomiitti on kesä-Suomen nuorison intohimo

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Tommi Taipale
Mopo-Suomi alkaa Kehä ykköseltä. Kesäiltaisin se kokoontuu mopomiitteihin. Poliisi ei niistä oikein tykkää.

Tuolta kajahtaa huuto:

”Jumalauta, sehän osasi keulia!”

Saarijärvellä, ”Termexin suoralla”, käryää kumi. Kaksitahtimoottorin pakokaasun haju täydentää tunnelmaa. Meteli on niin kova, että vieressä seisovan puhetta ei kuule.

Kimmo Viitanen kepittää kevytmoottoripyörällään kymmeniä metrejä etupyörä ilmassa. Jere testailee uutta menopeliään sudittamalla takarenkaalla mustia kuvioita asvalttiin.

”5 000 euron pyörä, 120-kuutioinen. Iskä osti, korvaan sen tekemällä töitä hänen maatilallaan.”

Taitaa iskä joutua pian rengaskaupoillekin. Sen verran sankka savu nousee prätkän persiistä. Kivensiruja lentelee.

”Viime kesänä meni parhaana päivänä kolme rengasta”, nuori mies ylpeilee.

Mopomiitti on joukkohurmaa

Helsingin kantakaupunki on suomalaisittain poikkeava paikka. Siellä ei näy juuri lainkaan mopoja.

Mutta mopo-Suomi on sielläkin ihan lähellä. Kehä ykkösen takana kaksitahtisen pärisevät jo ihan eri tavalla. Viimeistään siellä, missä on paikallisbussin päätepysäkki, mopoista tulee olennainen osa nuorisokulttuuria.

Mopot ovat laumaeläimiä. Kesäisin ne tykkäävät kokoontua mopomiitteihin. Siellä mopoilla tehdään jotain ihan muuta kuin liikutaan pisteestä A pisteeseen B.

”Keulitaan, poltetaan kumia, pidetään hauskaa”, Niko Pajatie kuvailee. Hän on yksi Saarijärven mopomiitin ”liidereistä” eli järjestäjistä.

2010-luvulla mopomiiteistä on tullut suosittuja tapaamisia, joihin osallistuu enimmillään satoja nuoria. Kouvola, Raahe, Punkaharju, Ylivieska, Pori, Lappeenranta… Täällä, keskellä Keski-Suomea, mopomiittejä on järjestetty viime kesästä alkaen. Pääkaupunkiseudullakin miittejä on järjestetty sekä Espoossa että Vantaalla.

Pärinä verissä

Veeti keulii moponsa ympäri ja kaatuu. Kypäräkamera kuvaa kaiken.

Mopo-Suomi on läheistä sukua auto-Suomelle. Suurimpien kaupunkien ulkopuolella suomalainen liikkuminen on amerikkalaistunut. Maaseutu on nostettu kumipyörille. Moottorin liikuttava voima opitaan jo varhain.

Ensimmäisenä Kimmo Viitanen sai ruoholeikkurin kokoisen lasten mönkijän. Ikää oli silloin ehkä neljä vuotta. Tokaluokkalaisena Viitasella oli jo allaan crossipyörä.

”Tykkään ajamisesta. Crossia, jäärataa… Keulimaan opettelin, kun menin yläasteelle.”

Pylkönmäkeläiseltä maansiirtoyrittäjän pojalta on ihan turha kysyä, osaako hän jo ajaa autoa. Kauhakuormaajaa ja kaivinkonetta Viitanen ohjaa työkseen isänsä leivissä.

Pakkohan jotain on vielä olla kokeilematta. Ei kai 16-vuotias sentään ajoneuvoyhdistelmän puikkoihin ole tarttunut?

”Tottakai olen siirtänyt lavettirekkaa isän montulla”, Viitanen nauraa.

Poliisiharmi

”Tämä on aikalailla ainoa nuorten kokoontumispaikka Saarijärvellä”, Iida Rautiainen sanoo.

Kimmo on selvästi illan tähti, ”meidän oma stunt-mies”, kuten joku kuvailee. Kaikki eivät kuitenkaan temppuile. Suurin osa porukasta seisoo suoran laidalla katselemassa tai tarinoi kavereidensa kanssa.

”Tulin tapaamaan kavereita. Tämä on aikalailla ainoa nuorten kokoontumispaikka Saarijärvellä”, Iida Rautiainen selittää. 19-vuotiaana hän on porukan vanhimmasta päästä.

Mopomiitti on uutta nuorisokulttuuria. Ennenkin nuoret ovat keksineet omat kokoontumisensa. On ollut monttubileitä ja luvattomia teknoraveja.

Ja kuten ennenkin, myös mopomiitit ovat alkaneet kiinnostaa virkavaltaa.

”Viimeksikin tuli poliisit. Ne yrittävät sotkea koko homman”, Pajatie motkottaa.

”Joskus poliisi tulee, katsoo vähän aikaa ja lähtee. Mutta joskus poliisi käskee kaikkia poistumaan”, komppaa naapurikaupungissa Äänekoskella mopomiittejä järjestävä Ville Kautto.

”Välillä poliisi kiusaa meitä ihan tahallaan. Menevät suorille valmiiksi odottamaan”, Pajatie jatkaa.

Tällä kertaa virkavalta ei kuitenkaan saavu paikalle. Siksi on turvauduttava puhelimeen.

Nuorisokapinaa?

Niko Pajatie (kuvan keskellä) ja Masa Lenfeld (kamera kädessä) katselevat Kimmo Viitasen temppuilua.

Komisario Arto Rajala Sisä-Suomen poliisilaitoksen Jyväskylän kenttäyksiköstä ei pidä mopojen rassaamista sinällään pahana asiana.

”Itsellänikin on 16- ja 22-vuotiaat pojat. Parempi harrastus mopoilu on kuin kaljakassien kanssa roikkuminen.”

Rajalan mukaan mopomiitit ovat kuitenkin muuttuneet.

”On keulimista, poltetaan kumia kauppojen parkkipaikoilla, osa menopeleistä ei ole liikennekelpoisia…”

Komisario muistuttaa, että jos kokoonnutaan ja temppuillaan yleisellä tiellä, voimassa on tieliikennelaki.

”Esimerkiksi keulimisesta lähtee kortti.”

Voisi kuvitella, että miiteissä on mukana aimo annos nuorisokapinaa. Niko Pajatie ja Ville Kautto eivät tätä myönnä.

”Poliisi ei ymmärrä, että tämä on ihan oikea harrastus – tämä on meille intohimo. Me haluttaisiin, että tämä olisi laillista. Parasta olisi, jos järjestettäisiin lailliset alueet tälle toiminnalle”, Kautto muotoilee.

Siinä onkin ongelman ydin. Suljettua aluetta ei ole järjestynyt sen enempää Saarijärvellä kuin muuallakaan.

”Kaupunki ei halua järjestää aluetta”, Pajatie kertoo.

Kauppiaat puolestaan eivät katso hyvällä kumijälkiä parkkipaikoillaan.

Haavereita sattuu

”Jos ei ole kaatunut, ei ole yrittänyt keulia”, Kimmo Viitanen virnistää.

”Mopomiiteissä on sattunut myös onnettomuuksia. Luita on murtunut. Jos joku on luovuttanut alueen mopoilijoille, onnettomuuden sattuessa kysytään, mikä oli alueen omistajan vastuu”, Rajala muistuttaa.

Saarijärven mopomiitissä ensimmäinen onnettomuus sattuu tällä kertaa vartin yli kahdeksan. Veeti keulii moponsa ympäri, ja porukka ryntää katsomaan, miten kävi.

”Vähän jalka aukesi tuosta. Pieniä orkosia vaan. Vähän on paha kävellä, mutta ei se nyt niin…”, kuski vakuuttaa.

Hän lähtee kaverin luokse sitomaan haavansa ja palaa sen jälkeen jatkamaan keulimista. On sitä ennenkin kaaduttu.

”Jos ei ole kaatunut, ei ole yrittänyt keulia”, Kimmo Viitanen virnistää.

Hänelle ei koskaan ole tullut murtumia, asvaltti-ihottumaa sitäkin enemmän.

”En ole uskaltanut käydä lääkärissä näiden juttujen takia.”

Videoiden vuoksi

Kun Veetin vointi on pyllähdyksen jälkeen tarkistettu, Masa Lenfeld rientää tarkistamaan toisen asian: kai kypäräkamera oli päällä. Nyt saattoi tulla hyvä video!

Internet ja videot ovat olennainen osa miittikulttuuria. Nuoriso tekee omaa mediaa, kameroihin on totuttu.

”Monet just haluaa, että niitä kuvataan”, Lenfeld toteaa.

Masa on sijoittanut kameroihinsa tuhansia euroja ja opetellut itse leikkaamaan videomateriaalia. Hänen masalenf-nimisellä YouTube-kanavallaan suosituin video on katsottu lähes 30 000 kertaa. Se on yli kolme kertaa Saarijärven asukasluvun verran.

Suosituin naapurikaupungin Äänekosken mopomiitistä kuvattu video on katsottu YouTubessa yli 300 000 kertaa. Se on jo reilusti enemmän kuin koko Keski-Suomen väkiluku. Ja puhuivat nuoret mitä tahansa kapinattomuudesta, suosituimmissa videoissa tuntuu aina olevan mukana poliiseja tai muuta häröilyä.

On Lenfeldillä toki omakin piikki. Nyt on kuitenkin kortti kuivumassa ja kilvet poliisilaitoksella, joten on parempi keskittyä videohommiin.

Pitävä nollalinja

”Viime kesänä meni parhaana päivänä kolme rengasta”, Jere ylpeilee.

”Osaan keulia, vaikken täällä temppuilekaan”, Ellanoora Lehtonen vakuuttaa.

Mopot eivät ole olleet enää pitkiin aikoihin pelkästään maskuliininen juttu. Tytöt ajavat siinä missä pojatkin.

Muutenkin porukka vaikuttaa suvaitsevaiselta ja tasa-arvoiselta. Jos joskus menneinä vuosikymmeninä naapuripaikkakuntien nuoriso kokoontui tappelemaan keskenään, nyt vedetään yhtä köyttä.

”Liidereillä on WhatsAppissa yhteinen ryhmä, jossa suunnitellaan, milloin miitit pidetään. Jyväskylä, Äänekoski ja Saarijärvi vuorottelevat, ettei menisi päällekkäin”, Niko Pajatie kuvailee.

”Ei olla kateellisia. Käydään aina toistemme miiteissä”, Ville Kautto kertoo.

Vielä yksi asia pistää illan mittaan silmään. Puheet nuorison alkoholinkäytön vähenemisestä taitavat pitää kutinsa. Kaljaakin näkyy, mutta enemmistö tölkeistä sisältää energiajuomaa. Tupakkaa kyllä palaa sitäkin enemmän.

”Kännissä ei ajeta. Se on ehdoton”, Pajatie korostaa.

”Ei täällä ole koskaan paljon kännistä porukkaa, ja niilläkin, jotka ottavat, pysyy järki päässä.”

Kumi ja raha palavat

Pohjois-Amerikan luoteisrannikon alkuperäiskansoilla on rituaali nimeltä potlatch. Siinä heimo, suku tai klaani osoittaa voimaansa lahjoittamalla tavaraa.

Kun rituaali kohtasi teollisen kulutusyhteiskunnan, se lähti lapasesta. Tavaran määrä vain lisääntyi, ja sitä ryhdyttiin myös tuhoamaan. Ennen kuin Kanada kielsi rituaalin vuonna 1884, potlatcheissa poltettiin jopa kokonaisia taloja.

Potlatch juolahtaa mieleen ensimmäisen yli sadan euron renkaan räjähtäessä Saarijärven yössä.

”Taas palaa rahaa”, Kimmo Viitanen huutaa. Niin palaa, kirjaimellisesti. Prätkäkin on aika heikossa hapessa, kun repeytynyt sisuskumi on piiskannut kylkien suojamuovit palasiksi.

”Oho. Äiti on soittanut pari kertaa. Mitähän se nyt”, Viitanen ihmettelee. Puhelimen näytössä on säröjä.

Juniorit tulossa

Niko Pajatiellä on mopomiitille paljon nasevampi määritelmä kuin sivistyksellään briljeeraavalla keski-ikäisellä toimittajasedällä:

”Se on pääasia, että kaikilla olisi mukavaa.”

Jimi Härkönen seuraa mopojen ja kevarien temppuilua keskittyneesti korviahuumaavan metelin keskellä. Hän on mopomiitissä ensi kertaa ja nauttii joka hetkestä.

”On mulla jo omakin mopo, mutta ei ole oikein vielä ikää”, kymmenvuotias selittää.

Rajalantien pinta on täynnä kumilla piirrettyjä mustia kuvioita.

Penkalla näkyy renkaan palasia.

Lue myös:

Paheksutko ostarilla hengailevia nuoria? Ei kannattaisi, sanoo tutkija

X