Pohditko jo eläkkeelle jäämistä? Varaudu elämänmuutoksen ja keskity iloa tuottaviin asioihin: ”Elä omaa elämääsi, älä toisten – opettele sanomaan ei”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Ritva Karila-Hietala halusi eläkkeelle, koska ei halunnut olla työpaikkansa vanhin.
Ritva Karila-Hietala halusi eläkkeelle, koska ei halunnut olla työpaikkansa vanhin. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Ritva Karila-Hietala ryhtyi pohtimaan jo ennalta, millainen elämänmuutos eläkkeelle jääminen olisikaan.

Psykoterapeutti Ritva Karila-Hietala, 63, teki päätöksen eläkkeelle jäämisestä vuosi sitten. Ajatusta vauhdittivat lastenlapset, joita hän haluaa hoitaa silloin tällöin.

Hän ei myöskään halunnut olla työpaikan vanhin.

”Aloin edustaa työyhteisössä jo jonkinlaista historiaa. Omat isovanhempani olivat syntyneet 1800-luvun loppupuolella, mutta suuri osa työtovereistani on syntynyt 1990-luvulla”, Ritva Karila-Hietala sanoo.

Hän huomasi, että sietokyky muutoksiin ei enää ollut enää niin hyvä kuin aikaisemmin.

Miten eläkkeelle jääminen muuttaa arkea?

Vaikka Ritva lähtee eläkkeelle, se ei tarkoita, että hän ei tee mitään. Lastensa perheiden auttamisen lisäksi hän alkaa tehdä vapaaehtoistyötä kouluttajana.

Hän myös jatkaa päätoimittajana ammattilehdessä, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Ritvalla on omakohtaistakin tuntumaa siihen, miltä lähitulevaisuudessa häämöttäviin eläkepäiviin kannattaa suhtautua. Hän jää eläkkeelle asiantuntijatehtävistä Suomen Mielenterveysseurasta.

Psykoterapeutti antaa vinkit – valmistaudu eläkepäiviin jo ennalta:

1. Tee päätös eläkkeelle jäämisestä hyvissä ajoin, jolloin valmistautumiseen jää tarpeeksi aikaa. Silloin pystyt laskeutumaan eläkkeelle lempeästi etkä väkivaltaisesti tömähtäen.

2. Ala pikkuhiljaa jakaa töissä osaamistasi. Ala siirtää kokemustasi ja tietojasi nuoremmille niin, ettei viimeisellä viikolla tarvitse tehdä kaikkea. Ikääntyvällä työntekijällä on yleensä paljon hiljaista, arvokasta tietoa ja kokemusta.

Kun jätät työpaikkasi, pahinta on ajatella, että elämä on ohi. Nyt sinulla on aikaa toteuttaa unelmasi ja haaveesi. Käy niitä kohti rohkeasti ja pelottomasti.

3. Elvytä suhteesi lapsuus- ja nuoruustovereihin. Ikätovereilta saa parhainta vertaistukea vanhenemiseen. Vain he tietävät, millainen sinä olit nuorena tai lapsena.

Tartu kaikkiin eläkeläistarjouksiin. Eläkeläinen pääsee halvemmalla esimerkiksi teattereihin ja uimahalleihin.

4. Keskity asioihin, jotka tuottavat iloa. Väkisin ei kannata harrastaa tai tehdä mitään.

5. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle merkityksellisiä, kun työtä ei enää ole. Saisitko elämääsi merkitystä esimerkiksi vapaaehtoistyöstä? Vapaaehtoistyön kenttä on niin laaja, että sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

6. Elä omaa elämääsi, älä toisten. Opettele nyt viimeistään sanomaan ei.

Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 9/2018.

X