Poliisi vahvistaa esiselvityksen Oulun poliisitalon ”homeremontista” – Nähtäväksi jää, voiko poliisi haastaa Senaatti-kiinteistöä oikeuteen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Oulun poliisitalossa työskennelleistä poliiseista peräti 22 sairastui astmaan. Lopulta rakennusvalvonta keskeytti epäonnisen remontin, ja poliisin toiminnat siirrettiin muualle.

Vuosi sitten Oulussa nähtiin ihmeellinen näytelmä. Poliisitalossa tehtiin remontti, jonka aikana kymmenet poliisit sairastuivat. Astmatapauksia oli 22, osa poliiseista menetti työkykynsä. Lopulta inhimillinen kuorma kasvoi niin raskaaksi, että poliisi äänesti jaloillaan: tammikuussa 2018 toiminnot siirrettiin pois. Virkavallan leijonalogo ruuvattiin irti huonon talon seinästä.

Remontti jatkui vielä helmikuussa 2018, jolloin taloon oltiin vaihtamassa 600 uutta ikkunaa. Silloin Oulun kaupungin rakennusvalvonta huomasi, ettei remontista vastannut Senaatti-kiinteistöt ollut ilmoittanut työnjohtajan nimeä, vaikka toimenpidelupa olisi sitä edellyttänyt.

Jatkoselvityksissä kävi ilmi, ettei talon omistajana operoiva Senaatti ollut toimittanut rakennusvalvonnalle talosta tehtyä kuntotutkimusta. Tieto olisi ollut oleellinen, kun lupaa muutostöihin haettiin kesällä 2017.

Viranomainen keskeytti työt.

”Kohteessa on ilmeisesti vakavia sisäilmaongelmia, joista Senaatti-kiinteistöt ei ole lupaa hakiessa antanut meille riittävästi tietoa”, rakennusvalvonnan johtaja Pekka Seppälä sanoi Kaleva-lehden haastattelussa.

Seppälän mukaan rakennusluvan vaativuusluokka olisi noussut ”selvästi korkeammaksi”, jos kuntotutkimus olisi ollut viranomaisen tiedossa. Korkeampi vaativuusluokka olisi vastaavasti merkinnyt kovempia remonttikuluja.

Kohun jälkeen suuri ja mahtava poliisitalo autioitui. Ilmaan jäi leijumaan epäilys: Pimittikö talon omistaja tietoa säästääkseen rahaa.

”Inhimillinen erehdys”

Parin sadan vuoden osaamisellaan Senaatin pitäisi edustaa Suomessa rakentamisen osaamisen huippua. Mutta Oulussa jokin meni pieleen. Valvonnan mukaan Senaatti ylitti toimenpideluvassa saamansa valtuudet.

”Ammattimaisen kiinteistöjen korjaajan ja ylläpitäjän pitäisi kyllä tietää, millaisilla asiakirjoilla rakennus -ja toimenpidelupia haetaan”, rakennusvalvonnan johtaja Seppälä jyrähti.

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikön Marita Rovamon mukaan kaikki rakennusluvan alaiset työt oli liitetty rakennuslupahakemukseen. Rovamon mukaan sisäilmatutkimusten toimittamiselle ei ollut syytä.

”Tutkimusraportin työt toteutetaan normaaleina kunnossapitokorjauksina vuosien 2016–2018 aikana”, Rovamo sanoi Kaleva-lehden mukaan.

Rovamon mukaan ikkunaurakasta vastaavan työnjohtajan nimi oli jäänyt ilmoittamatta, koska kyseessä oli ”inhimillinen erehdys”.

Oulun poliistalossa on ollut sisäilmaongelmia.

© Vesa Tyni / Otavamedia

Tutkintapyyntö: Tapahtuiko Oulussa rikos, jonka seurauksena ihmiset sairastuivat?

Vuoden takaista asiaa ei ole haudattu, vaan siitä on tehty poliisille tutkintapyyntö. Selvitettävänä on, tapahtuiko Oulussa rikos, jonka seurauksena ihmiset sairastuivat työpaikallaan.

Koska Oulun poliisi ei voi tutkia omaa asiaansa, tapaus on Lapin poliisin tutkittavana.

Rovaniemen poliisi vahvistaa, että Oulun tapauksesta on käsillä esiselvitys. Isoa ja erikoista tapausta selvitellään isolla kokoonpanolla. Tapauksen syyttäjä on Helsingissä.

Vasta esiselvityksen jälkeen poliisi ilmoittaa, aloittaako se varsinaisen esitutkinnan. Tässä vaiheessa ei tutkita mitään rikosnimikettä.

Yksi selvitettävä asia on, voiko poliisi haastaa Senaatti-kiinteistöä oikeuteen. Keississä olisivat vastakkain Suomen valtio ja Suomen valtio.

X