Puoluetyö ja Bryssel pätevöittivät Olli Rehnin puolison Sitran maa- ja ruokatalousasiantuntijaksi

Alaa tuntematon konsultti voi muhkean palkkionsa lisäksi saada myös vakituisen työpaikan, kunhan asenne on kohdallaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Konsultti Merja Rehn sai työpaikan eduskunnan pankkivaltuuston hallinnoimasta Sitrasta.

Alaa tuntematon konsultti voi muhkean palkkionsa lisäksi saada myös vakituisen työpaikan, kunhan asenne on kohdallaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ari Korvola

Suomen kansa lahjoitti itselleen 50 vuotta sitten Sitran – rahaston, joka kehittelee ja rahoittaa ideoita Suomen yhteiseksi menestykseksi. Suurelle yleisölle tämä kansallinen ajatushautomo tuli tutuksi, kun sen johtoon nimitettiin 2003 ex-pääministeri Esko Aho (kesk).

Poliitikkojen osaamista Sitra on hyödyntänyt muutoinkin. Seura kertoi keväällä, kuinka Sitra on palkannut suomalaista hallintoa tutkimaan Kelasta eläkkeellä olevan pääjohtajan Liisa Hyssälän (kesk) ja eduskunnasta viime vaaleissa pudonneen Jouni Backmanin (sd). Vihreiden ex-kansanedustaja Oras Tynkkynen tuli Sitraan kolme vuotta sitten asiantuntija-neuvonantajaksi.

Vähemmän tunnettu on kuitenkin prosessi, jolla mikkeliläisestä yhden hengen konsulttiyrityksestä, jonka toimiala on suhdetoiminta ja viestintä, rekrytoitiin työntekijä Sitran palvelukseen varsin lyhyellä toimitusajalla.

Katson maalaismaisemaa

Viime vuoden toukokuun viimeinen päivä lähti Ekrive Oy:stä Sitralle tarjous, jossa yrityksen konsultti kertoo: ”Haluan olla keskeisesti mukana SITRA:n Tulevaisuuden maatalous -hankkeessa.”

Konsultti lupaa tutustua tutkimuksiin, väitöksiin ja lehtiartikkeleihin ja haastatella 10–15 ”keskeistä maaseutuasiantuntijaa”.

Konsultin hintapyyntö on 15 000 euroa + alv, mikä näkyy menneen parin viikon kuluttua solmitussa työn tilaussopimuksessa läpi. Puolet summasta maksetaan heti.

Työ, 30-sivuinen raportti, on valmis jo elokuun lopussa. Kansilehdellä on säkeet 1970-luvun alun maalaisromanttisesta iskelmästä:

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän…

Tyttö maalta

Raportissa kerrotaan, että suomalaisessa maataloudessa on meneillään rakennemuutos ja että maatilojen ongelma on pienuus. Ratkaisuksi listataan bioa, luomua, digitalisaatiota, osaamisklustereita ja muita julkisuudessa paljon esillä olleita ideoita.

Kuten tarjouksessa luvattiin, työtä varten on haastateltu 18 asiantuntijaa. Heistä viimeisenä mainitaan elinkeinoministeri Olli Rehn.

Tulevaisuuden maatila -nimen saaneen selvityksen lopputulema on tämä: kirjoittajalle yllättävintä on ollut, ”kuinka paljon positiivista pohjavirettä maatiloilla on”.

Mikkelin maalaiskunnassa, Puulan rannalla päivätyssä jälkikirjoituksessa yrittäjä, tietokirjailija, YTM Merja Rehn toteaa, että innostus selvitystyössä tarttui vaatteisiin: ”Tyttö voi lähteä maalta, mutta maaseutu ei lähde tytöstä.” Ja vielä loppukaneetti: Maalaismaisemaa en saata, eikä saa, unohtaa.

Tulevaisuuden maatila -raportin kansilehti.

Määrä vai laatu?

Sitra pyysi myös toiselta, 50 henkeä työllistävältä Gaia Consultingilta, alan raskaansarjan suomalaisyritykseltä, tarjousta maaseutuselvityksestä. Gaia sai tilauksen, ja vaikka aikataulu oli tiukka, yritys panosti Sitran tilaukseen ilmeisenä tavoitteena mahdolliset jatkotilaukset.

Gaian viisi projektiin irrotettua työntekijää saivat tiimiinsä yhteistyökumppaniksi myös maatalous- ja maaseutuneuvonta ProAgrian. Koko urakan hinnaksi sovittiin 19 800 euroa + alv, siitä ennakkona maksettiin sopimusta allekirjoitettaessa 30 prosenttia.

Pikavauhtia elokuun puolivälissä valmistunut 60-sivuinen raportti sisälsi muun muassa kansainvälisiä vertailuja sekä kattavat maatalouden tilasto- ja kannattavuusanalyysit. Sitra toteaakin lopputuloksesta, että ”esiselvityksen ote on pitkälti kvantitatiivinen”.

Ekriven raporttia taas luonnehditaan näin: ”Se täydentää Gaian tilastollisia analyysejä ja todentaa sen työssä esiin nousseita havaintoja.”

Lopputulos

Tehtyjen esiselvitysten rohkaisemana Sitra päättikin vuosi sitten käynnistää laajemman projektin. Sen arvioidaan maksavan kolmen vuoden aikana 14 miljoonaa euroa. Projektiin sisältyvään Kestävä ruokajärjestelmä -selvitykseen ”on resursoitu viisi henkilötyövuotta”, johtaja Mari Pantsar Sitrasta kertoo sähköpostissaan.

Ekrive Oy:n konsultti sai kuin saikin projektista työpaikan tittelillä asiantuntija.

Sitran nettisivulla Rehn kertoo vahvuuksikseen ”johtaminen ja strategia, tiimin rakentaminen ja osaaminen ja markkinointi”. Rehnin eteneminen Sitrassa onkin ollut huomattava. Kun nyt projektiin haetaan lisää työntekijöitä, yhteyshenkilöksi mainitaan juuri hänet.

Rehnin kuukausipalkkaa – kuten ei muidenkaan sitralaisten, olivat he ex-poliitikkoja, eläkeläisiä tai konsulttiyrittäjiä – ei julkisteta. Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ei tarvita, koska työntekijät eivät ole virkamiehiä, vaikka työskentelevätkin eduskunnan alaisessa rahastossa, Sitra perustelee.

Entä Gaia Consulting? Yritys sai omasta selvitystyöstään kiitosta tilaajalta ja alalla laajemminkin. Sitra ei kuitenkaan ole enää tilannut yritykseltä lisäselvityksiä tästä aihepiiristä.

Lue myös:

Sitra kasvattaa kansakunnan hyvinvointia tarjoamalla poliitikoille kovapalkkaisia työpaikkoja

Juttuun lisätty 7.10.2017 Mari Pantsarin alla oleva kommentti.

Sitra täsmentää:

Sitran työ kiertotalouden projektikokonaisuuden parissa alkoi jo vuoden 2015 alussa. Kevään ja kesän 2016 aikana laadittiin yhteistyössä kymmenien suomalaisten organisaatioiden kanssa maailman ensimmäinen kansallinen tiekartta kiertotalouteen.

Tiekartan täydentämiseksi Sitran johtoryhmä päätti jatkaa kiertotalouden projektikokonaisuuden kestoa vuoden 2019 loppuun asti sekä vahvistaa kokonaisuuden budjettia alkuperäisestä 12 miljoonalla eurolla. Tähän kokonaisuuteen sisällytettiin myös ”Kestävä ruokaketju 2.0” -esiselvitystyössä esille nousseet toimenpiteet.

Näin ollen tiekartan toimeenpanon ja siihen liittyneen lisärahoituspäätöksen pohjana olivat pääosin siis muut tekijät kuin kolme Kestävä ruokaketju 2.0:n esiselvitystä, vaikka artikkelissa annetaan näin ymmärtää.

Toiseksi, tiekartan toimenpidekokonaisuuteen kuuluvat alueellisten, kestävien ruokajärjestelmien pilotit. Näiden aikaansaamiseksi – ei siis selvitykseen, kuten artikkelissa todetaan – Sitra on resursoinut asiantuntijatyöhön viisi (5) henkilötyövuotta.

Kolmanneksi, artikkelin mukaan ”nyt projektiin haetaan lisää työntekijöitä”. Näin ei ole, vaan kesällä Sitra avasi rahoitushaun kestävän ruokajärjestelmän hankkeiden syntymiseksi eri puolille Suomea. Lisätietojen antajiksi haussa oli ilmoitettu Sitran kestävän ruokajärjestelmän asiantuntijat, siis Merja Rehn ja hänen työparinsa.
Mari Pantsar
johtaja, Hiilineutraali kiertotalous

Merjan oppivuodet

Kaksinkertainen haastattelu riitti vakuuttamaan työnantajan.

”Olen taustaltani poliittinen taustavaikuttaja, toimittaja, kolumnisti, tietokirjailija ja yrittäjä”, Merja Rehn kertoo itsestään Sitran nettisivulla.

Rehn on asunut 2000-luvulla ulkomailla, koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteen maisteri – maatalousasioihin liittyvää koulutusta ei ole.

Työkokemusta Rehnillä on keskustan Helsingin piirin toiminnanjohtajuudesta. Itse hän kertoo olleensa ”reilun vuosikymmenen valtakunnallisesti puolueorganisaatiossa, viestintä- ja kampanjatehtävissä”. Viime eduskuntavaaleissa hän oli keskustan ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

Sitrasta ei vastata suoraan tiedusteluun, mistä sille tuli aloite pyytää nimenomaan Rehnin yhden naisen viestintäyritykseltä maatalousalan konsulttiselvitystä.

Entä miten Sitra tutki Rehnin alan asiantuntijuuden, koulutuksen ja aiemmat näytöt?

”Sitran kaksi edustajaa haastattelivat Ekrive Oy:n edustajan kahdesti ennen sopimuksen tekemistä”, johtaja Mari Pantsar vastaa sähköpostissaan.

”Keskustelujen perusteella Sitra sai riittävän kuvan Ekrive Oy:n pätevyydestä”, Pantsar kertoo.

Pantsarin mukaan Ekriven palkkio oli ”linjassa työmäärän ja kohtalaisen vaativien konsulttitehtävien yleisen hintatason kanssa”.

Merja Rehn ei halunnut kommentoida Seuralle asiaa millään tavalla.

X