Suomalainen keppihevonen on nyt hitti maailmalla – Äiti ja tytär panivat pystyyn firman, joka myy keppareita
Keppihevosista on tullut nuorten hevostyttöjen intohimo. Julia Aarrekivi on yksi heistä. Hän pisti äitinsä kanssa pystyyn yrityksen, jonka valmistamia keppareita myydään ulkomaille asti.
Julia Aarrekivi loikkii mieluiten varta vasten keppihevosille suunniteltujen esteiden yli, sillä kevyt puomi ei kolahda jalkoihin yhtä kovaa kuin oikeat esteet.
Eteisessä vastaantulijaa tervehtii kolme arabianhevosta. Laitimmaisen harmaanruskea turpa on klipattu lyhyeksi, keskimmäisellä on yllään vaaleanpunaisin timantein koristellut meksikolaiset suitset. Kaikilla on sama ilme, mutta jokainen on oma persoonansa.
Nämä hevoset eivät pillastu, eikä niitä tarvitse satuloida. Ne ovat keppihevosia, tuttavallisemmin keppareita, jotka ovat nyt nuorten tyttöjen keskuudessa yhtä suosittuja kuin oikeat hevoset.
Keppareita ulkoilutetaan, niillä ratsastetaan ja kilpaillaan. Jotkut rakastavat keppareitaan niin paljon, että jopa nukkuvat niiden kanssa.
Keppariharrastajat tarvitsevat ratsuja. Jotkut tekevät hevoset omin käsin, toiset tilaavat netistä. Tähän saumaan syntyi yritys nimeltä Taikakeppari, jonka toiminnasta ja tuotannosta vastaavat Julia Aarrekivi, 13, ja hänen äitinsä Virva Klaasio.
Mutta alku ei ollut helppo.
Sinnikkyys kannatti
Virva teki ensimmäisen keppihevosen vuonna 2013. Käsityölehdestä löytynyt kaava oli huono: suu oli erillistä vaaleanpunaista kangasta, eikä tekele edes näyttänyt hevoselta.
”Siitä tuli sysiruma”, Virva sanoo.
”Heitin sen seinään ja vannoin, etten enää koskaan tee yhtäkään keppihevosta.”
Tuolloin 9-vuotias Julia ei kuitenkaan halunnut luovuttaa. Koulukaverit olivat juuri innostuneet keppareista, joten hänenkin oli saatava sellainen. Julia alkoi piirtää uutta, parempaa kaavaa.
Yhdessä Virva ja Julia alkoivat katsella muiden tekemien keppareitten kuvia kuvapalvelu Instagramissa. Jotkut olivat älyttömän hienoja. Esimerkiksi valkoiset papurikkotäpläiset kepparit näyttivät piirteiltään ja väritykseltään aivan oikeilta hevosilta.
”Päätimme, että meidänkin on pakko pystyä parempaan.”
Vaati noin 50 yritystä, ennen kuin lopputuloksesta tuli tyydyttävä. Sitä ennen nurkkiin kertyi isot kasat epäonnistuneita kokeiluja.
”Harmi, ettei niistä ole enää valokuvia. Näkisi, kuinka olemme kehittyneet.”
Ensimmäisen onnistumisen jälkeen Julia halusi lisää hevosia, vielä hienompia ja värikkäämpiä.
Virva perusti blogin nimeltä Taikakeppari, jonne hän alkoi lisäillä kuvia onnistuneista hevosista. Kuvat ihastuttivat, ja pian harrastajilta alkoi tulla yhteydenottoja. He halusivat ostaa Virvan ja Julian tekemiä keppareita. Niinpä kaksikko päätti perustaa yrityksen.
Hieman yli vuosi sitten syntyi Taikakeppari, yritys, joka valmistaa keppihevosia ja niiden tarvikkeita.
Saumatonta yhteistyötä
Julia tekee töitä aina koulun jälkeen ja joskus aamuisinkin. Työtunteihin nähden kepparit eivät ole kultakaivos.
Kun yritys oli perustettu, perheen koti Lepaalla Hattulassa alkoi täyttyä askartelutarvikkeista. Vähäiselle käytölle jääneen kotiteatterihuoneen valkokangas myytiin pois, ja rahoilla ostettiin lisää kepparitarvikkeita, muun muassa klipsejä ja kankaita.
Nyt huoneen yhdellä seinustalla seisoo kaksi jykevää teollisuusompelukonetta. Vastakkaisella seinällä on lokerikko täynnä nimilappuja: pilkkuturpa, läsipää, vaalea-arabi, mustaharjainen kimo. Ne ovat Taikakepparin erilaisia malleja, joita on yhteensä yli 40.
Kahden naisen firma paiskii töitä minkä kerkeää, mutta tilauksia tulee nopeammin kuin tuotteita valmistuu. Virvalle keppareista on tullut kokopäiväinen työ, Julia on töissä koulun jälkeen ja välillä jopa ennen kouluunlähtöä.
Kaksikko on porrastanut työvaiheet mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi tällä hetkellä Julia tekee suitsien alaturparemmejä. Kun remmit valmistuvat, Virva ompelee niihin pehmusteet värikkäästä huovasta.
Joskus Virva ja Julia ovat yrittäneet suunnitella keppareita etukäteen. Se on osoittautunut mahdottomaksi.
”Vasta tehdessä huomaa, mikä näyttää hyvältä”, Julia sanoo.
Lattialla lojuvat keskeneräiset päät paljastavat, että seuraavan erän hevoset ovat ruskeaa fleeceä. Päiden muodot ovat jo valmiina, mutta sisuksista tursuilee vanua.
”Hevosia pitää sitten myös huoltaa, tai niihin voi iskeä paakkutauti”, Virva kertoo.
Jos vanua ei pöyhi aina silloin tällöin, hevosesta tulee muhkurainen. Kosteus pahentaa paakkutaudin oireita.
Toinen keppareitten uhka on keväisin salakavalasti iskevä reikätauti. Sitä aiheuttavat linnut, joiden mielestä keppareitten vanu on erinomaista pesänrakennusmateriaalia.
Suomalainen vientihitti
Karvakankaisen hevosen turpa on klipattu eli siistitty lyhyeksi. Niin tehdään oikeillekin hevosille.
Keppihevoset eivät ole mikään uusi keksintö. Virvallakin oli sellainen lapsuudessaan.
”Se oli tehty villasukasta, ja sillä oli napit silminä. Olisin varmaan tullut ikionnellisesti tällaisesta modernista kepparista.”
Nyt 2010-luvulla – osittain sosiaalisen median ansiosta – ilmiö on räjähtänyt. Lasten leikkikalun ympärille on muodostunut tiivis yhteisö ja uniikki harrastuskulttuuri, jota ulkopuolisen on vaikea käsittää.
Viimeistään kun Selma Vilhusen kepparitytöistä kertova elokuva Hobbyhorse Revolution pokkasi kaksi pääpalkintoa Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2017, kansainvälinen lehdistökin kiinnostui ilmiöstä. Suomalaisista keppareista ovat kirjoittaneet jo muun muassa brittiläinen The Times ja yhdysvaltalainen The Wall Street Journal.
Elokuvan herättämä huomio näkyy myös Taikakepparin ulkomaisten tilausten määrässä. Paketteja lähtee Ruotsiin, Saksaan ja Sveitsiin. Toukokuussa tuli kuuden keppihevosen tilaus Australiasta.
”Ruotsissa ilmiö kasvaa koko ajan. Jo lähes puolet myynnistä menee naapuriin”, Virva kertoo.
Videot huimapäisistä esteratsastajista ovat herättäneet ihastusta ja hämmennystä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Videoilla nuoret tytöt ravaavat ympyrää ja hyppivät metristenkin esteiden yli täytettyine ratsuineen.
Kilpaileminen on tärkeä osa keppariharrastusta, ja ratsastusseurat järjestävät kilpailuja lähes viikoittain ympäri Suomea. Viime kesänä Julia osallistui estekilpailuihin Hämeenlinnassa. Jokainen osallistuja sai palkinnon.
Kepparikilpailut eivät juuri eroa oikeista hevostapahtumista. On näyttelyitä, esteitä ja kouluratsastusta. Kilpailija jäljittelee jaloillaan hevosta, ylävartalollaan ratsastajaa. Kouluratsastuksessa tuomaristo arvostelee piaffet ja passaget samalla tavalla kuin oikeankin hevosen suorittamana.
Ne, jotka kilpailevat tosissaan, ovat äärimmäisen urheilullisia.
”Nilkkavammat ovat yleisiä”, Julia kertoo.
Kepparikilpailuissa voittaminen ei ole tärkeintä. Harrastajat arvostavat enemmän yhteisöllisyyden tunnetta ja lämpöistä ilmapiiriä kuin lopullista sijoitusta.
Monella keppariharrastajalla, myös Virvalla ja Julialla, on kokemusta oikeista hevosista. Virvalla on ollut aikoinaan kolme arabianhevosta. Niiden ulkonäön pohjalta hän on kehitellyt Taikakepparin kaavan.
Julia harrasti ratsastusta kolme vuotta, mutta viime kesänä hän päätti lopettaa. Nyt hän keskittyy vain keppareihin.
Kädentaidot kunniaan
Virva Klaasion mielestä keppareiden estekilpailut ovat upeaa katseltavaa. Nuoretkin harrastajat ovat nopeita ja huimapäisiä.
Made in China on keppariharrastajalle kirosana. Liukuhihnatuotteet tai muoviset silmät eivät kelpaa, vaan hevosen pitää näyttää aidolta ja persoonalliselta.
”Tekijän tunnistaa yleensä hevosen ilmeestä”, Julia sanoo.
Kädentaitojen kehittäminen on tärkeä osa harrastusta, joten lähes jokainen harrastaja on joskus kokeillut kepparin tekemistä. Taikakepparin lisäksi keppihevosia valmistavia yrityksiä on vain kourallinen.
Virva ja Julia ovat molemmat taitavia käsistään. Matematiikka ei aina välttämättä suju, mutta ompelukone tottelee. Julian lempiaine koulussa on käsityö.
Suomalaisten kangaskauppojen valikoima on suppea, joten kankaanhakureissut suuntautuvat usein kotimaan ulkopuolelle. Virva palasi Slovakian-matkalta laukut täynnä erilaisia kankaita.
Julia kävi keväällä luokkaretkellä Ahvenanmaalla, ja muiden pyöriessä kaupungilla hän kierteli paikallisia kangaskauppoja.
Hevosten lisäksi Virva ja Julia myyvät keppareille tarkoitettuja esteitä. Ne ovat pienempiä ja kevyempiä kuin oikeat esteet. Julian mielestä esteiden hyppiminen on mukavampaa, kun ei tarvitse pelätä painavan puomin putoamista.
Kesällä alkaa viimeinen rutistus syksyn messuja varten. Lokakuun puolessa välissä on muun muassa jälleen suuri ratsastustapahtuma Helsinki International Horse Show, missä Taikakeppari on tänäkin vuonna esittelemässä tuotteitaan.
Viime vuonna hevoset myytiin loppuun parissa tunnissa, ja myytävää piti hakea kotoa lisää. Juliakin ahkeroi messuilla aamusta iltamyöhään.
Messuilla on kyselty myös keppihevosten talleja. Ainakaan toistaiseksi Virvan tai Julian aika ei riitä sellaisten tekemiseen, koska kaikki aika menee keppareihin.
Onneksi nyt on kesäloma. Juliakin voi keskittyä täysillä keppareihin.