Nämä syövät yleistyvät nyt nopeiten – Syöpärekisteri julkaisi raportin Suomen syöpätilanteesta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ihomelanooma yleistyy nopeasti Suomessa. Aurinkorasvaa tarvitaan taas, sillä talven jäljiltä iho palaa herkästi.
Ihosyöpä yleistyy nopeasti Suomessa. Aurinkorasvaa tarvitaan taas, sillä talven jäljiltä iho palaa herkästi. © iStock
Ihosyöpä yleistyy syövistä nopeimmin, ja kasvussa ovat myös kilpirauhassyövät ja nielusyövät. Mahasyövät puolestaan harvinaistuvat.

Suomalaisten yleisimmät syövät ovat naisilla rintasyöpä, suolistosyöpä ja keuhkosyöpä, miehillä taas eturauhassyöpä, suolistosyöpä ja keuhkosyöpä – tässä järjestyksessä.

Syöpien kirjo on muuttunut; vuosikymmeniä sitten Suomessa esiintyi enemmän muun muassa asbestin aiheuttamaa keuhkopussin syöpää. Mahasyöpää aiheuttava helikobakteerikin on käynyt harvinaiseksi.

Syöpärekisterin tuoreista tiedoista voi päätellä, että hoitojen kehittymisen myötä syöpä on yhä useammin krooninen sairaus siinä missä muutkin. Moni syöpä voitetaan, ja vaikka ei voitettaisi, moni elää syövän kanssa pidempään kuin menneinä vuosikymmeninä olisi elänyt.

Melanooma yleistyy nopeimmin

Ihomelanooman ilmaantuvuus on kasvanut koko väestössä. Melanoomaa aiheuttaa ihon toistuva palaminen auringossa. Naisilla kuolleisuus melanoomaan on pysynyt samalla tasolla 1970-luvulta lähtien, mutta miehillä kuolleisuus on kasvanut.

Ihomelanoomaan sairastuneista viisi vuotta taudin toteamisesta on elossa keskimäärin noin 90 prosenttia. Luku on sama ihon okasolusyövässä, joka on myös yleistynyt.

Nielusyövän ilmaantuvuuskin on kasvanut naisilla ja erityisesti miehillä. Suunielun syöpä on yhdistetty muun muassa HPV-virukseen. Elossaololuku on kasvanut ja on nykyisin naisilla 75 ja miehillä 64 prosenttia.

Kilpirauhasen syövät ovat lisääntyneet molemmilla sukupuolilla. Naisilla kilpirauhassyövän ilmaantuvuus on kuitenkin yli kaksinkertainen miehiin verrattuna. Kilpirauhassyövällä on usein hyvä ennuste: viiden vuoden elossaololuku on nykyisin naisilla 96 prosenttia ja miehillä 88 prosenttia.

Huonoennusteisen maksasyövän ilmaantuvuus ja kuolleisuus ovat myös kasvaneet, miehillä voimakkaammin kuin naisilla. Elossaololuku on pysynyt alle 10 prosentin.

Huonoennusteisin syövistä on haimasyöpä, jonka ilmaantuvuus ja kuolleisuus ovat pysyneet samalla tasolla 1980-luvulta lähtien sekä naisilla että miehillä. Elossaololuku on nykyisin 6 prosenttia.

Suolistosyöpä jo toiseksi yleisin

Rintasyöpä yleistyy jatkuvasti, mutta samalla sairauden ennuste on parantunut. Viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta 91 prosenttia rintasyöpäpotilaista on elossa.

Eturauhassyövänkin ilmaantuvuus on kasvanut jatkuvasti, mutta kuolleisuus kääntyi laskuun jo 1990-luvulla. Elossaololuku viisi vuotta toteamisen jälkeen on ollut viime vuosina 93 prosenttia.

Suolistosyövät kuuluvat voimakkaimmin lisääntyviin syöpiin. Suolistosyöpä on lisääntynyt sekä naisilla että etenkin miehillä. Ongelmallista on se, että tauti löytyy usein melko myöhäisessä vaiheessa. Ennuste on kuitenkin parantunut syöpähoitojen kehittymisen myötä, ja viiden vuoden suhteellinen elossaololuku on 66 prosenttia.

Keuhkosyövän ja henkitorvisyövän ilmaantuvuus ja kuolleisuus ovat kasvaneet naisilla, miehillä taas keuhkosyöpätapausten kasvu kääntyi 1970-luvun lopussa laskuun. Näitä syöpiä on miehillä kuitenkin yhä lähes kaksikertainen määrä naisiin verrattuna. Syitä voi hakea tupakoinnista ja esimerkiksi työperäisestä asbestille altistumisesta. Keuhkosyövän elossaololuku on kasvanut naisilla noin 20 prosenttiin ja miehillä noin 13 prosenttiin.

Lue myös: ”Sairastuin rintasyöpään, vaikka en kuulu riskiryhmään

Suomen Syöpärekisterin raportti kertoo, mitkä syövät yleistyvät entisestään.

Suomen Syöpärekisterin raportti kertoo, mitkä syövät yleistyvät entisestään. © iStock

Mahasyöpä harvinaistuu

Mahasyöpä harvinaistuu jatkuvasti, mutta syöpä on pysynyt varsin huonoennusteisena.  Elossaololuku on pysynyt naisilla noin 30 prosentin ja miehillä noin 25 prosentin tasolla.

Ruokatorvisyöpäkin käy yhä harvinaisemmaksi Suomessa, ja tämän syövän aiheuttama kuolleisuus on pienentynyt 2000-luvun alkuun saakka. Elossaololuku on noin 20 prosenttia naisilla ja 15 prosenttia miehillä.

Yllä kerrotut luvut ovat poimintoja; kaikkiaan eri syöpätauteja tunnetaan yli 200.

Syövän yleisimpiä hoitokeinoja ovat uudet ja vanhat syöpälääkkeet, syöpäleikkaus, sädehoito ja solunsalpaajat eli sytostaatit. Muita hoitokeinoja ovat muun muassa syövän ultraäänihoito ja boorineutronikaappaussädehoito pään ja kaulan alueen vaikeisiin syöpiin.

Tiedot perustuvat Syöpärekisterin tuoreimpaan julkaisuun, Syöpä 2018 -raporttiin.

Lue myös: Uusilla hoidoilla syöpä satimeen – nykyisin lähes kaksi kolmesta syövästä paranee

X