Näin suomalaiset säästävät rahaa pahojen päivien varalle – Vaurastuminen kiinnostaa yhä enemmän

Jaa artikkeliTilaa Seura
Buying, Finance, Finance and Economy, Home Finances, Home Improvement © iStock
"Naisilla on miehiä suurempi tarve varautua esimerkiksi tulevaan eläkeaikaan, koska he elävät miehiä pidempään. Silti varautuminen on naisten keskuudessa vähäisempää kuin miesten”, muistuttaa Säästöpankin pääekonomisti.

Säästöpankkiryhmän julkaiseman Säästämisbarometritutkimuksen mukaan vaurastuminen kiinnostaa suomalaisia aiempaa enemmän.

Lähes 40 prosenttia vastaajista ilmoitti lisäävänsä tai aloittavansa sijoittamisen tai säästämisen vuoden 2020 aikana. Kasvua edelliseen vuoteen oli vajaat 5 prosenttia.

Rahaa talletetaan pahojen päivien varalle

Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoo säästävänsä tai sijoittavansa varojaan  ’pahan päivän varalle’. Noin kolmannes vastaajista puolestaan ilmoitti säästämisen syyksi eläkepäivät.

Kotitalouksien varallisuus on kasvanut Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2019 kesäkuun lopussa 5,6 miljardia euroa edellisvuodesta. Kotitalouksilla oli tällöin käytettävänään rahoitusvarallisuutta yhteensä vajaat 320 miljardia euroa.

Rahoitusvarojen kasvuun vaikuttivat erityisesti kotitalouksien sijoitukset talletuksiin.

Säästötilit edelleen suomalaisten suosituin säästämisen muoto

Säästöbarometrin mukaan lähes puolet vastaajista ilmoitti säästävänsä rahaa säästötilille.

Säästöbarometrin luvut kertovat, että säästäminen on kasvussa: yli 400 euroa kuukaudessa säästävien osuus on kasvanut 11 prosenttiyksikköön, mikä merkitsee kolmen prosenttiyksikön nousua vuodesta 2018.

Joka kolmas puolestaan ilmoitti sijoittaneensa säästöjä omistussuntoon, omaan asumiseen tai läheisen asumiseen

Naiset laittavat säästöön pienempiä summia kuin miehet

Säästöbarometrista käy ilmi, että naisten ja miesten tavoissa säästää on eroja.

”Naisissa on miehiä enemmän niitä, jotka eivät säästä ollenkaan. Lisäksi naisten säästösummat ovat pienempiä”, Säästöpankin pääekonomisti Henna Mikkonen sanoo.

Hän arvelee tilanteeseen vaikuttavan sen, että naiset tienaavat keskimääräistä vähemmän kuin miehet.

Naiset sijoittavat osakkeisiin miehiä harvemmin

Säästöbarometriin vastanneista pörssiosakkeisiin kertoi sijoittavansa 13 prosenttia naisvastaajista. Miespuolisista vastaajista puolestaan joka neljännes kertoi laittavansa rahaa osakkeisiin.

Mikkosen mukaan naiset myös suosivat turvahakuisia sijoituskohteita, jolloin pidemmän aikavälin tuotot jäävät matalammiksi.

”Tässä on mielestäni kyseessä jopa pieni paradoksi: Naisilla on miehiä suurempi tarve varautua esimerkiksi tulevaan eläkeaikaan, koska he elävät miehiä pidempään. Silti varautuminen on naisten keskuudessa vähäisempää kuin miesten.”

Yrittäjät edistyksellisiä talouden suunnittelussa

Säästämisbarometritutkimuksessa ei eroteltu ammattiryhmiä lukuunottamatta yrittäjiä.

”Osoittautui, että yrittäjät ovat monella tavalla edistyksellisiä taloudellisessa suunnittelussaan. Heidän suunnitteluaikajänteensä on pidempi ja he säästävät ja sijoittavat muuta väestöä enemmän”, Henna Mikkonen sanoo.

Vain joka neljännes vastanneista yrittäjistä kertoi sijoittaneensa asuntoon.

Pääekonomistin mukaan yrittäjät kuitenkin hajauttavat sijoituksiaan erilaisiin kohteisiin useammin kuin muu väestö.

”Tämä on riskienhallinnan kannalta erittäin hyvä asia”, Mikkonen toteaa.

Syyskuussa toteutettuun Säästöpankkiryhmän verkkokyselyyn vastasi hieman yli 1 600 henkilöä.

X