Tiili syö miestä

Yhdeksän kuukautta eristysselliä on ajanut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion kestokykynsä äärirajoille.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Yhdeksän kuukautta eristysselliä on ajanut Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion kestokykynsä äärirajoille.
Teksti:
Ari Korvola

Kolmestakymmenestä rikoksesta epäilty Jari Aarnio on istunut tutkintavankeutta, joka on suomalaisittain poikkeuksellisen pitkä.

Marraskuussa kiinniotetun Aarnion eristys oli kesäkuun puoliväliin asti lähes täydellistä. Esimerkiksi lähiomaisiaan hän sai tavata vain poliisin ollessa läsnä.

Pari kuukautta sitten hovioikeus lievensi käytäntöjä hieman. Näin on varmistettu, ettei epäilty sotke käynnissä olevaa esitutkintaa. Keskimäärin tutkintavankeus kestää Suomessa kolme ja puoli kuukautta.

Tiukka eristäminen on Aarnion tapauksessa paitsi poikkeuksellista myös tärkeää hänen oman turvallisuutensa takia.

”Etteivät muut tee hänelle pahaa. Kun hän on ollut tuossa asemassa, siellä on paljon hänen toimintaansa tyytymättömiä vankeja”, sanoo puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi.
Koska asetelma ei muuksi muutu, on ilmeistä, että myös mahdollisen vankeustuomion ajan Aarnion turvallisuuteen joudutaan panostamaan.

”Vankeus ja eristys raskasta”

Puolustusasianajaja Leppiniemi totesi viimeisimmän heinäkuun lopun vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen julkisuudessa, että ”vankeus ja eristys ovat olleet Aarniolle raskasta”. Kevätkesällä Aarnion sellissä oli kriittinen tilanne. Mitä tapahtui?

”En ota minkäänlaista kantaa päämieheni henkiseen tai fyysiseen tilaan vankilassa muuta kuin yleisellä tasolla”, Leppiniemi kuittaa.

Myös tutkinnanjohtaja Krista Soukola on lyhytsanainen.

”Me emme lähde kommentoimaan tämmöisiä väitteitä. Se on kuitenkin mielestäni sellainen asia, tai olisi sellainen asia, joka ei tässä vaiheessa julkisuuteen kuulu.”

Rikostutkintaa työkseen seuraavilla oikeustoimittajilla on ilmeisen tarkka tieto Aarnion henkisestä tilasta. Aiheen käsittely julkisuudessa on kuitenkin tasapainoilua yksityisyyden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden välillä. Vaaka on kallistunut yksityisyyden puolelle.

Vantaan vankilanjohtajan Tuomo Junkkarin mukaan yhteydenpidon rajoittaminen minimiin voi koetella ihmisen psyykeä vakavasti.

”Se voi rajuimmillaan tarkoittaa sitä, että tutkintavanki on sellissään 23 tuntia vuorokaudessa, ja siihen lisäksi on yksi ulkoilutunti”, Junkkari sanoo.

X