Virolaiset yksityistivät rautatiensa ja sitten valtiollistivat ne - Nänköhän Suomessakin tehdään?
Ensin Virossa junat ja raiteet muuttuivat yksityisiksi, mutta pian ne taas valtiollistettiin. Näin virolaiset tekivät äkkikäännöksen kilpailun ja yksityistämisen tiellä, jolle Suomessa ollaan vasta lähdössä.
Nyt lähdetään ronkimaan! Virossa uusittiin junakalusto kertaheitolla, ja ikäloppujen, nuhruisten neuvostojunien tilalle tulivat tyylikkäät sveitsiläisjunat. ©Vessi Hämäläinen/Otavamedia
Junan lähtöaika Tallinnasta on kello 11.46. Tuollahan se jo odottaa.
Balti jaaman rautatieasema Tallinnassa on Viron suurin rautatieasema. Se sijaitsee melkein keskustassa Vanhankaupungin kyljessä. Satamasta se lähes kävelymatkan päässä. Vieressä sijaitsee samanniminen, uudistettu tori.
Olemme ostaneet matkaliput Pärnuun etukäteen netistä. Yhden lipun hinnaksi tuli 6,72 euroa.
Asemalla on lähtövalmiina junia myös Tarttoon ja itärajalle Narvaan, melkein Latviaan asti Valgan kaupunkiin sekä Tallinnan paikallis- ja lähiliikennettä.
Eikä täällä laiturilla tarvitse olla yksin. Junamatkustamisen suosio on Virossa viime aikoina kasvanut ilmiömäisesti.
Onkin yritettävä selvittää, miksi.
Uudet junat
Karl-Martin Roosma odottaa asemalla junaansa Tallinnan Nõmmeen. Roosma matkustaa kodin ja työpaikkansa välin joka päivä tallinnalaiseen tapaan ilmaiseksi. Muille piletti kustantaa 1,20 euroa.
Roosma kehuu rautateiden uudistusta:
”Sveitsistä hankitut Stadler-junat ovat uusia ja mukavia. Ilmanvaihto toimii, ja junat ovat siistejä. Kuin kruunuksi junalla matkustaminen on halpaa koko Virossa. Ja matka Nõmmeen kestää 11 minuuttia, kun se aiemmin ryöväsi minulta jopa 30 minuuttia bussilla.”
Tago Treier ja tyttöystävänsä Eerika Songisepp odottavat omaa yhteyttään Jõgevan kaupunkiin. Se on välipysähdyksineenkin vain tunnin ja 40 minuutin päässä.
”Ei enää tulisi mieleenkään käyttää paljon hitaampia linja-autoja. Palvelu rautateillä on parantunut huomattavasti valtiollisen Elron-yhtiön aloitettua junaliikenteen. Ratkaisevin muutos on tapahtunut matkustusmukavuudessa”, Treier sanoo ja Songisepp nyökyttelee vieressä.
Helsingin lähiliikenteestäkin tuttu Stadler-juna nytkähtää liikkeelle. Juna on muun kaluston tapaan oranssin värinen, mutta sopivassa määrin. Matkan alku on juhlava, vaikka juna on täynnä.
Jogevalaiset Tago Treier ja tyttöystävä Eerika Songisepp odottavat junaa. © VESSI HÄMÄLÄINEN/OTAVAMEDIA
Edestakaisia mullistuksia
Siinä missä Suomessa suunnitellaan varovaisia askelia rautateiden kilpailun suuntaan Virossa vauhti on ollut huimaa. Kaikki on jo kokeiltu.
Viron VR, Eesti Raudtee, joutui 1990-luvun puolivälissä luovuttamaan suuren osan rataverkkoaan yksityiselle Edelaraudteelle. Vuonna 2000 Edelaraudteen omistajaksi tuli englantilainen GB Railways. Se hoiti matkustajajunaliikenteen muualla Virossa, vain Tallinnan ympäristön sähköjunaliikenne jäi valtiollisen yrityksen tehtäväksi.
Yksityinen firma ei kuitenkaan panostanut nykyaikaiseen kalustoon, vaan liikennöintiä hoitivat neuvostoaikaiset kolhot dieseljunat. Ne eivät matkustajia houkutelleet.
Jaana Paulauskas on reissussa pikkuveljensä kanssa kohti vajaan 100 kilometrin päässä sijaitsevaa Raplaa. Sisarukset kehaisevat nykyjunia mukaviksi ja mutkattomiksi.
Juna pysähtyy Tallinn-Väiken – Pikku Tallinnan – kohdalla. Vanha asemarakennus on kaunis.
Varikkoalueen toiselle puolen jäävät vanhat, Neuvostoliiton aikaiset junat.
”Siinä ne ovat. Niillä harjoitettiin junaliikennettä myös yksityistämisen jälkeen vuoteen 2014 asti. Neukkujunat olivat kamalia ja hitaita. Ei niissä voinut matkustaa kuin pakosta”, Paulauskas virkkaa.
Matkalipustaan Raplaan hän on pulittanut 2,10 euroa.
Nuotiopaikoille
Kyllä junassa on tunnelmaa. Ukkopekka Uu-Uu, kuten Eero ja Jussi lauloivat, mutta nämä junat ovat sähkö- tai dieselkäyttöisiä Stadler Flirtejä.
Ihmisiä junissa riittää, ihan tavallisia virolaisia. Lisäksi mukana on polkupyöriäkin ja lastenvaunuja.
Vieressäni istuvasta miehestä ei ehdottomasti saa ottaa valokuvia. Hän myös salaa nimensä.
Onkohan mies poliisi, tai joku muu turvallisuusalan työntekijä?
Hän on matkalla Viliveren kylään. Sanoo sinne olevan matkaa noin 35 kilometriä.
”Sukuni on asuttanut Vilivereä jo 220 vuotta. Viliveren metsissä on paljon hyviä nuotiopaikkoja. Käyn siellä leiritulilla. Puolen tunnin junamatka maksaa 2,20 euroa, ensimmäisessä luokassa maksu olisi 3,60”, hän sanoo selvällä suomen kielellä ja lisää, ettei ole koskaan käynyt Suomessa asti.
Porkkana jyskyttää
”Haa”, mies jatkaa ja puhkuu.
”Nyt siis myös Suomen miehet matkustavat ’porkkanalla’! Niinhän näitä ihania ja uusia junia virossa kutsutaan värinsä mukaan. Ja kaikki virolaiset käyttävät nykyään junaa. Toisin kuin autossa, junassa ei pidä välittää muusta liikenteestä.”
Mies poistuu vaunun vessaan Kasemetsan laiturin kohdalla. Takaisin tultuaan hän päästää röhönaurut vanhoille neukkujunille.
”Neukkujunat olivat huono vitsi verrattuna Elronin sveitsiläishurmureihin. Niiden ero Neuvostoliittoon ja sen jälkeen yksityistettyihin samoihin juniin on dramaattinen. Onneksi junaliikenne valtiollistettiin Elronille.”
Mies astuu junasta Viliveren asemalla ja toivottaa kohteliaasti hyvää matkan jatkoa kaikille naapureille.
EU-kalusto
Vuoteen 2014 mennessä virolaisille oli selvää, ettei vanhalla, yksityisellä rautatiekonseptilla voitu jatkaa. Niinpä vuoden 2014 alusta valtionyhtiö Eesti Raudtee siirtyi omistamaan valtaosan rataverkosta eli 800 kilometriä.
Yksityisellä Edelaraudteellä on toistaiseksi omistuksessaan 270 kilometriä – ne raiteet, joiden päällä tämäkin juna nyt kiitää.
Rautatieliikennettä tuotiin muutenkin nykyaikaan. Rahaa kului 100 miljoonaa euroa, kun ratoja ja laitureita kunnostettiin.
Samalla koko kotimaan matkustajaliikenteen hoitava valtiollinen Elron ajoi vanhan neuvostokaluston odottamaan romutusta. Uusitun kaluston kokonaishinta nousi lähes 200 miljoonaan euroon. Viron valtion osuus siitä oli 15 prosenttia, lopusta vastasi Euroopan unioni.
Rautatiereformin jälkeen pääradoilla voi ajaa 120 kilometriä tunnissa kun aiemmin tuntivauhti oli 40 kilometriä.
Ronkimista
Puolessa välissä matkaa maisema alkaa toistaa itseään. Tasaista entistä peltoa, pöheikköä tai suota, jokunen maatalo siellä ja tuolla, koripalloteline yhden takapihalla.
Penkillä istuva matkustaja sihauttaa tölkkinsä auki ja hörppää olutta suuhunsa. Hän katsoo maisemia jonnekin kauas.
Toinen nukkuu sikeästi ja kuorsaa. Hän on mummoikäinen. Kolmannella on valkoinen lappu toisen silmän päällä.
Samassa vaunussa matkustavat koululaiset ovat heistä valovuosien päässä, kirjaimellisesti. Yhteistä on se, että hekin käyttävät junaa.
Pysäkkien nimet vaihtuvat näyttötauluilla. Wifi soutaa älypuhelimessa. Konduktöörirouva on alati hyväntuulinen.
Kohilassa mummo marjapusseineen jää junasta – se on viroksi rong (sanotaan ronk).
Taas juna kiihdyttää. Ronkiminen jatkuu. Kaiuttimista naisen ääni kertoo: järgmine Hagudi (seuraava Hagudi). Hagudi lukee nyt myös valotaululla.
Raplan jo lähestyessä junan ikkusta näkyy mies. Hänellä on päällään vain aluspaita. Mies seisoo omenapuittensa alla. Hän sihtailee korkeuksiin. Löytyisikö sieltä omena?
Paulauskas pikkuveljensä kanssa astuu junasta Raplassa, samoin tekee nainen, jonka toisen silmän peittää valkoinen lappu.
Aikataulussaan
Raplassa vastaan ronkii toinen juna. Sekin on komea, voi porkkana soikoon.
Junan sisällä ikkunan alla huomio kiinnittyy paikalliseen erikoisuuteen, sos-puhelimeen. Viron lisäksi se toimii venäjäksi ja englanniksi. Räägi, siinä lukee, puhu.
Jos siis iskee sairauskohtaus tai muu hirvitys, soita junan henkilökunnalle. Kätevää.
Kylät vaihtuvat: Keava, Lelle, Koogiste, Eidapere… Hylätyt neuvostoaikojen kolhoosit tai sovhoosirakennukset ovat oikeita rumiluksia, joiden rujous ei kohota mieltä. Tai tuokin neukkurakennus Lellessä, joka näyttää siltä, kuin olisi pohjoiskorealaisen vetypommin jäljiltä.
Juna jatkaa klonksutustaan kohti Pärnua. Välistä tuntuu kuin se puskisi pusikoiden läpi.
Vielä menee vähän aikaa määränpäähän.
Pärnu Kaubajaaman ratapihalla vilahtaa junanlähettäjärouvan punainen lakki merkkinä siitä, että pian ollaan Pärnussa. Olemme matkanneet tasan kaksi tuntia 27 minuuttia ja olemme Pärnussa kello 14.13, kuten Elronin piletissä sanotaan.
Asemalla kiinnittää katseen valtaisa K-raudan varasto liiketiloineen. Sen luota taksi vie meidät kuudella eurolla Pärnun keskustaan.
Pärnun turisti-infossa nuori virolaisnainen vahvistaa, että rautatieliikenteestä on tullut valtiollistamisen jälkeen suosittua.
Kasvukipuja
Valtiollistamisen jälkeen Elron on kääntänyt matkustajaluvut nousuun. Vuonna 2016 rautateillä kasvua oli yli 60 prosenttia verrattuna vuoden 2013 lukuihin. Nykyään voi usein käydä niinkin, että suurelle osalle matkantekijöistä ei löydy junasta istumapaikkaa. Tämän vahvistaa meille Elronin johtokunnan puheenjohtaja Andrus Ossip.
”Tätä tapahtuu erityisesti suosituimmilla reiteillämme, kuten Tallinnan ja Tarton sekä Tallinnan ja Narvan välillä. Junissa seisovat asiakkaat ovat yhä yleisempi ilmiö, sillä keskimääräinen kuukausikasvumme on 30 prosentin luokkaa”, Ossip paljastaa.
Siitäkin huolimatta, että asiakastyytyväisyys on räjähtänyt tällaisiin mittoihin, Ossip toivoo junissa seisovilta asiakkailta ymmärtämystä. Kun vuoteen 2013 asti esimerkiksi Narvaan oli yksi junavuoro päivässä, Elron on nyt lisännyt niitä kolmeen. Tällä vauhdilla kasvu jatkuu myös ensi vuonna.
”Lipunmyynnin tulos on samalla aikavälillä parantunut yli 70 prosenttia. Tutkimuksen mukaan vuonna 2014 junankäyttäjien osuus koko väestöstä oli kasvanut alle 30:sta yli 55 prosenttiin kahdessa vuodessa.”
Ossip myöntää, että bussilippujen hinnat ovat usein junia vähän halvempia. Näin on esimerkiksi Pärnun ja Tallinnan sekä Tarton ja Tallinnan välillä.
Mutta:
”Junassa on tilaa vähän enemmän kuin bussissa. Matkanteko voi myös olla nopeampaa ja mukavampaa kuin bussissa.”
Hurjan nopeasti!
Monelle saattaa tulla yllätyksenä se, mitä Ossip seuraavaksi kertoo:
”On tehty valtiollinen päätös, jonka mukaan Tallinnasta Pärnuun kulkevalla reitillä ei vuoden 2019 jälkeen enää liikennöidä Lellestä Pärnuun. Siten 68 kilometriä jää hoitamatta, ja Pärnu jää ilman suoraa rautatieyhteyttä pääkaupunkiin”, Osip kertoo.
”Iso kysymys kuuluu, miten Lellen ja Pärnun välisten asemien lähellä asuvien ihmisten käy?”
Ossip vaikuttaa aidosti huolestuneelta. Toisaalta, kuten hän tähdentää, Elron aikoo laajentaa Tallinnan läntistä yhteyttä Haapsalun kaupunkiin asti. Ja kaikkien junien nopeudet kasvavat yli 120 kilometrin tuntinopeuteen, Ossip lupaa.
Ossip on seurannut Suomessa käytyä keskustelua raideliikenteen avaamisesta kilpailulle. Hän asettelee sanansa hyvin diplomaattisesti:
”Kysymys ei ole siitä, onko rautateillä operoiva yhtiö yksityinen vai valtiollinen. Elronin tapauksessa on tärkeintä, että olemme saaneet Viroon uudet junat, jotka palvelevat ihmisten tarpeita. Junien nopeudet ja mukavuus ovat parantuneet, matkustamiseen on tullut vaihtoehtoja. Kieltämättä valtiollistaminen on onnistunut Virossa hyvin.”
Oikorata
Paluumatka Pärnusta Tallinnaan alkaa illansuussa. Tällä kertaa ostamme matkaliput konduktöörirouvalta.
Suoraan junasta ostettaessa lippu maksaa vähän enemmän kuin netissä eli 7,90 euroa. Sekään ei ole paljon 140 kilometrin sujuvasta matkasta.
Horsmat pöllyävät rautatien kupeessa. Ne ovat kuin pellossa. Kesä on taittunut syksyksi, juna rohmuaa kilometrejä.
Virolaisen rautatiematkustamisen seuraava loikka tulee uuden oikoradan, Rail Baltican mukana.
Kolme Baltian maata sopi kolme vuotta sitten jättiurakasta, 730 kilometriä ja vajaat neljä miljardia euroa maksavasta kokonaisuudesta. Uutta rataa ryhdytään suunnitelmien mukaan rakentamaan kolmen vuoden kuluttua ja valmista pitäisi Tallinnan ja Liettuan Kaunasin välillä olla jo vuonna 2024.
Lelle, Rapla, Tallinn-Väike… Jos vielä pitemmälle kaipaa, voi ajatuksissaan varustautua alittamaan junalla Suomenlahden Helsinkiin asti.
Utopiaa? Ei aivan, sillä juuri pari viikkoa sitten Helsinki–Tallinna-tunnelihankkeeseen otti kantaa EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc. Toki komissaari toppuutteli tunneli-intoa vastauksessaan virolaisen europarlamentaarikon Urmas Paetin kysymykseen, mutta vain aikataulun osalta.
Ensin täytyy Rail Baltican olla valmis, asetti Bulc ehdon, vasta sen jälkeen tunneli saisi EU-rahoitusta. Se voisi valmistua vuosien 2030 ja 2035 välillä.
Lue myös: