Historiallisessa miekkailussa palataan keskiajalle – Mitä tapahtuu, kun ensikertalainen saa miekan käteensä?

Historiallinen miekkailu ei ole leikkiä tai larppaamista. Harrastajat ovat tottuneet oikomaan väärinkäsityksiä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Keskiaikainen miekkailu on raskas laji.

Historiallinen miekkailu ei ole leikkiä tai larppaamista. Harrastajat ovat tottuneet oikomaan väärinkäsityksiä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Ihalainen

”Kuvittele, että olet taistelukentällä!”

Miekat kalahtavat yhteen, ja teräs kirskuu. Maskin alla hikikarpalot alkavat valua. Pidän katseen terässä, mutta tunnen takaraivossani, kuinka ohikulkijat hidastavat.

Tämän on pakko näyttää – ja kuulostaakin – kummalliselta, ehkä jopa pelottavalta.

Tampereen Kiovanpuistossa on kourallinen väkeä. Tampereen Heman eli historiallisen miekkailun seuran sunnuntai-iltapäivän kesätreenit ovat juuri alkaneet.

Ohjaaja Mike Bernstein on luvannut perehdyttää minut lajin saloihin. Yhdet harjoitukset ovat tietenkin vain pintaraapaisu, mutta tarkoituksena on saada jonkinlainen käsitys siitä, mitä laji pitää sisällään.

Kun saan miekan käteeni, säikähdän aluksi sen painoa. Miten sillä pitäisi jaksaa huitoa, jos en jaksa edes nostaa koko asetta?

Bernstein rauhoittelee. Hän vakuuttaa, että kunhan opin pitelemään miekkaa oikein, se ei enää tunnu painavalta.

Ja niin tapahtuukin. Hetken päästä en edes huomaa miekan painoa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Harrastajat pukevat päälleen maskeja ja lämmittelevät paikkoja. Joku hioo miekkaansa terää, ei suinkaan terävämmäksi, vaan pyöreämmäksi, jotta treenikaveria ei vahingossakaan satu. Miekkojen terät ovat tylsiä, ja niiden päät on pyöristetty.

Osalla on polvi- ja kyynärsuojat, kaikilla ei. Tärkeimmät varusteet ovat maski ja hanskat. Innokkaimmilla harrastajilla on rintasuojat ja pehmustetut puvut. Jotkut tavoittelevat aitoa keskiaikaista tunnelmaa raskailla ritarihaarniskoilla, mutta näissä treeneissä niitä ei ole kellään.

Tavalliset liikuntavarusteet riittävät. Miekkailu on fyysisesti raskasta, mutta tasoa voi säädellä oman kunnon ja jaksamisen mukaan.

Yleensä Tampereen Hema harjoittelee sisätiloissa Ratinan stadionilla, mutta kesällä treenit ovat väliaikaisesti ulkona.

Harjoitukset voisivat olla minkä tahansa kamppailulajin: ensin jakaudutaan pareihin, sitten tehdään ohjaajan määräämiä harjoituksia. Vuorotellen toinen puolustaa, toinen hyökkää.

Bernstein kertoo, että harrastajat löytävät lajin pariin usein muista taistelulajeista. Heidän harjaantunut silmänsä huomaa nopeasti, että miekkailussa ei ole kyse summittaisesta huitomisesta vaan tarkkaan laskelmoiduista liikkeistä.

Niiden oppiminen vie vuosia.

Posta longa

Harjoittelemme perusasentoja. Posta longa, rintamasuunta eteenpäin, miekka pitkällä edessä. Posta di fenestra, vartalo kiertyy, miekka lepää olkapäällä.

Yritän karistaa mielestäni nyrkkeilyn otteluasennon, jossa paino on kevyesti päkiöillä. Miekkailussa tasapaino on kaiken a ja o, joten paino jakautuu tasaisesti koko jalkaterälle. Selän on oltava suorassa, ja kehon paino on saatava miekan taakse. Pelkillä käsillä miekkaa on raskas kannatella.

Bernstein kertoo, että hyökkäykset eivät saa olla liian monimutkaisia. Opeteltavien liikkeiden pitää olla niin yksinkertaisia, että niitä olisi mahdollista käyttää oikeassa taistelussa.

Tasaisin väliajoin hän muistuttaa minua kuvittelemaan, että olemme taistelukentällä.

”Jos minä teen näin, mitä sinun kannattaa seuraavaksi tehdä?” hän opastaa hyökätessään liioitellun hidastetusti.

Arvaukseni menee väärin. Jos olisimme oikeassa taistelussa, olisin todennäköisesti kuollut.

Harrastajat pukevat päälleen maskit. Miekkojen terät ovat tylsiä, ja niiden päät on pyöristetty. © Jenni Bernstein

Ei mitään leikkiä

Miekkailijoita harmittaa, että moni yhdistää lajin larppaamiseen tai pitää sitä leikkinä. Heman harrastajat ympäri maailman ovat tottuneet oikomaan väärinkäsityksiä.

Juomatauon aikana kysyn tamperelaisilta, miten heidän läheisensä ovat suhtautuneet harrastukseen.

”Eivät ne oikein ymmärrä.”

”Luulevat varmaan, että tämä on jotain larppausta.”

Heman tilanne on sama kuin muillakin kamppailulajeilla. Kerran vuodessa järjestettävälle peruskurssille ilmaantuu parikymmentä osanottajaa. Kun kurssi etenee, treeni muuttuu kovemmaksi, ja joidenkin kiinnostus lopahtaa.

Omat haasteensa Heman aloittamiseen tuo varusteiden kallis hinta. Yksi miekka voi maksaa 200–300 euroa, mittatilauksena tehdyt paljon enemmän. Yleensä aloittelijat saavat lainata varusteita seuralta.

Sekoittaminen kielletty

Historiallinen miekkailu viittaa eurooppalaiseen kamppailulajiperinteeseen, jonka kattotermi on HEMA eli Historical European Martial Arts.

Miekkailu on lajin yleisin ja näkyvin muoto, mutta laji pitää sisällään paljon muutakin. Monissa tekniikoissa voi käyttää miekkaa tai tikaria, ja niiden lisäksi lajiin kuuluu myös erilaisia potkuja ja painiliikkeitä.

Harjoitukset perustuvat keskiajalta säilyneiden taisteluoppaiden ohjeisiin. Suurin osa on peräisin Italiasta tai Saksasta, mutta Hemalla on vahvat perinteet myös Espanjassa ja Ranskassa.

Suurin osa suomalaisista seuroista keskittyy pitkämiekan harjoitteluun, mutta myös messeri, rapiiri ja kupurakilpi ovat käytössä.

Harjoituksissa kaikki tapahtuu mahdollisimman aidosti, historiaa kunnioittaen ja jäljitellen. Bernstein kertoo, että eri aseita voi yhdistää, aikakausia tai tyylisuuntauksia ei.

Esimerkiksi tikarilla voi taistella pitkämiekkaa vastaan, sillä tekniikat ovat pääosin samoja. Saksalaisen tyylin edustaja ei kuitenkaan voi treenata italialaisittain taistelevaa vastaan, sillä silloin tyylit sekoittuvat.

Tulkintakiistoja?

Suomeen historiallinen miekkailu tuli vuosituhannen vaihteessa.

Vuonna 2001 englantilainen Guy Windsor perusti Helsinkiin historiallisen miekkailun koulun nimeltään The School of European Swordmanship. Windsor alkoi opettaa italialaista pitkämiekkaa, ja koulu laajentui useille paikkakunnille.

Pikku hiljaa tieto lajista levisi. Internet mahdollisti sen, että kiinnostuneet löysivät toisensa.

Tällä hetkellä aktiivisia seuroja on muun muassa Oulussa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Vaasassa, Tampereella ja Kuopiossa.

Kilpailutoiminta nosti päätään kunnolla vasta 2010-luvulla. Espoon Historiallisen Miekkailun Seura järjesti marraskuussa 2013 Helsinki Bolognese Open -turnauksen ensimmäisenä Suomessa. Sen jälkeen kilpailuja on ollut säännöllisesti.

Koska eläviä mestareita ei enää ole, harrastajat pitävät lajin hengissä. Tulkinnat vaihtelevat, ja välillä syntyy voimakkaitakin erimielisyyksiä.

Tampereen Heman jäsenten mukaan parin vuoden tauon jälkeen saattaa tuntua siltä, että kaikki on muuttunut. Ohjaajat varovat väittämästä mitään kovin vahvasti, sillä siitä saattaa tulla kipakkaakin palautetta.

Adrenaliini virtaamaan

Miekkailu tuntuu yhtä hienolta kuin näyttää. Vaikka olen täysi noviisi, saan tuntea pienen häivähdyksen eeppisestä tunteesta, jonka miekalla sivaltaminen voi saada aikaan.

Toisaalta turhauttaa, kun ei osaa kunnolla. Haluaisin olla parempi, jotta voisin oikeasti sparrata.

Bernstein on harrastanut miekkailua kahdeksan vuotta. Hän lohduttaa, että vie monta vuotta, ennen kuin lajiin pääsee kunnolla sisälle.

Lyhyen perehdytyksen aikana opin muistamaan muutaman perusliikkeen nimen, mutta asennoissa on vielä hakemista. Hiki tulee, ja lihaksetkin saa varmasti halutessaan kipeäksi.

Suurin osa Heman harrastajista on kiinnostunut historiasta tai muista taistelulajeista. Kumpikaan kiinnostuksen kohde ei ole kuitenkaan mikään edellytys lajin aloittamiselle.

Riittää, että haluaa kokeilla zumbaa erikoisempaa liikuntamuotoa. Samalla saattaa löytää sisäisen ritarinsa.

Tampereen Heman syksyn peruskurssi alkaa syyskuussa. Aikataulut voit katsoa täältä.

X