Näistä syistä tarkan markan suomalaisista kasvoi holtiton joukko

Jaa artikkeliTilaa Seura
Peppi Pitkätossun kuva on työhuoneeni seinällä, koska hän on yksi vahvimmista vaikuttajistani." © Sampo Korhonen/Otavamedia
Ennen suomalaiset tunnettiin kansana, joka maksoi velkansa ja eli suu säkkiä myöten. Nyt luottotiedottomien määrässä rikotaan joka päivä ennätyksiä. Mitä meille on tapahtunut? Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar tietää.

Lihanuija. Se paljastui paketista sinä jouluna, kun Juha Pantzar, 50, oli seitsemänvuotias.

Lihanuija antoi kopauksen vuosia kestävälle tapahtumaketjulle. Sen saatuaan pikku-Juha sai joka joulu- ja syntymäpäivälahjaksi jonkin keittiössä käytettävän tarvekalun tai osan Arabian Arctica tai Hackmanin Carelia-astiastosta.

Paketin avaaminen oli pikkupojasta aina yhtä masentavaa. Mutta kun Juha, yksinhuoltajaäitinsä ainut lapsi, muutti pois kotoa 20-vuotiaana, hänellä oli täydellinen, arvokas astiasto. Sitä olivat täydentäneet myös äidin kaksi siskoa ja mummo. Naiset, joiden ympäröimänä Juha kasvoi.

Kaikki naiset olivat pienipalkkaisia, tarkan markan ihmisiä. Heiltä Juha oppi, että pienelläkin palkalla pärjää, jos osaa suhteuttaa menonsa tuloihin. Vain yhdellä sisaruksista oli auto, mutta sen kyytiin pääsivät kaikki viikonloppuisin, ja bensakulut jaettiin.

Juha Pantzar pääsi Tampereen yliopistoon lukemaan sosiaalipolitiikkaa. Hänestä tuli sosiaalityöntekijä, jonka ura on kulkenut Suomen Mielenterveysseuran, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kautta Takuusäätiön toimitusjohtajaksi.

Takuusäätiö on Veikkauksen rahoittama sosiaalialan järjestö, joka auttaa velkakierteessä ja taloudellisesti haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia. Heitä on paljon, joka päivä yhä enemmän. Järjestön puhelinneuvonta on ruuhkautunut niin pahoin, että läpi pääsee vain joka kymmenennellä soitolla.

Viime vuoden lopulla luottotietonsa oli menettänyt 375 000 suomalaista.

Jos ihmisen velkaantumisaste on sata prosenttia, kaikki mitä hän tienaa, menee velkojen maksuun.

2000-luvun alussa suomalaisten keskimääräinen velkaantumisaste oli 50 prosenttia. Nyt luku on 125.

Näyttää siltä, että jossain välissä ja jostain syystä tunnollisesta ja kunnollisesta kansastamme on kasvanut holtiton joukko.

Mitä meille on oikein tapahtunut, Juha Pantzar?

Pahaan päivään ei uskota

Ennen kuin käymme pohtimaan asiaa, on sanottava Juha Pantzarin suulla, että suurin osa suomalaisista hoitaa edelleen talousasiansa kunnolla. Joutuu ehkä sinnittelemään, mutta selviytyy.

Mutta se yhdeksän prosenttia aikuisväestöstä, joka on pahasti ylivelkaantunut, saattaa upota syvälle. Luottotiedoton ei saa lainaa, kotivakuutusta, verkkopankkitunnuksia tai puhelinliittymää. Vuokra-asunnon saanti on kiven takana.

Pahimmassa tapauksessa luottotiedoton joutuu kiertämään Suomea vuodesta toiseen lyhyiden vuokrasuhteiden perässä. Kuten 43-vuotias Minna, jonka tarinan kerroimme alkuvuodesta.

Minna velkaantui avioeron jälkeen parikymmentä vuotta sitten, kun mies vei yhteisen omaisuuden ja jätti Minnan puille paljaille pienen lapsen kanssa.

Juha Pantzar sanoo, että Minnan tarina on samaan aikaan hyvin harvinainen ja hyvin yleinen.

Harvan tilanne on yhtä tukala. Mutta moni velkaantuu juuri eron jälkeen.

”Ihmisillä on loputon usko siihen, että elämä jatkuu samaa rataa, eikä yllätyksiin varauduta taloudellisesti. Sitten tulee esimerkiksi ero, joka rysäyttää kaiken”, Pantzar sanoo.

Moni joutuu erossa vaikeaan tilanteeseen, koska velkaa on paljon, ja asunto on myytävä nopeasti. Ennen oli nykyistä yleisempää säästää ensin pieneen asuntoon, iso ostettiin vasta perheen kasvaessa.

”Nyt halutaan heti se legopalikan näköinen omakotitalo, sisustetaan se kalliisti ja otetaan velkaa vuosikymmeniksi. Siinä on oma järkensä, mutta suuren summan sitominen velaksi pitkälle tulevaisuuteen on riskialtista, kun puolet avioliitoista päättyy eroon.”

Pantzar tietää tapauksia, että ex-puolisoilla on runsaasti velkaa talosta, jota heillä ei enää edes ole.

Käteinen on kadonnut

Vielä 1990-luvulla asioita ostettiin vasta sitten, kun niihin oli säästetty rahaa. Suomessa siirryttiin luottoyhteiskuntaan kansainvälisesti myöhään, vasta 2000-luvulla.

”Kun Takuusäätiö perustettiin vuonna 1990, tavallisilla ihmisillä ei ollut vielä luottokortteja. Niitä käyttivät vain menestyvät lääkärit ja jupit”, Pantzar sanoo.

Hänen oma maksutapahistoriansa kertoo, miten kehitys on kulkenut.

1990-luvun alussa Juha Pantzarilla oli automaattikortti, jolla hän nosti rahaa automaatista. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen hän otti ensimmäisen pankkikorttinsa, ilman luotto-ominaisuutta. Mutta maksoi silti usein ostoksensa käteisellä.

1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa Pantzar otti pankkikorttiinsa luotto-ominaisuuden, koska matkoilla ei enää pärjännyt ilman.

Käteistä Pantzar käyttää ja nostaa nykyään harvoin. Kortti kelpaa kirpputoreillakin.

Ja tässä onkin yksi suuri syy siihen, miksi entistä useammat joutuvat taloudelliseen ahdinkoon: käteisen katoaminen.

Näkymätön raha, se ei sovi kaikille.

Takuusäätiön ensimmäinen neuvo taloudellisissa ongelmissa painiville onkin siirtyminen takaisin käteisen käyttöön aina, kun se on mahdollista.

Käteisen kanssa puljaavia ei kannatakaan pitää muinaisjäänteinä, vaan jopa uuden ajan airueina. Kun pitää lompakossa juuri sen verran rahaa kuin voi päivässä kuluttaa, pysyy hyvin kärryillä, mihin rahat riittävät.

Juha Pantzar on huomannut, ettei rahasta puhuta

Ehkä oravannahka- ja käteiskaupoista on vielä kulunut niin vähän aikaa, että ihmisen aivot eivät ole sopeutuneet tilanteeseen, jossa tavaraa saa näpyttelemällä numerosarjoja sinne sun tänne.

Ihan tähän Juha Pantzar ei usko. Mutta sen hän on huomannut, että ihmiset eivät osaa tai kehtaa pyytää ajoissa apua. He maksavat velkojaan velalla.

”Suuri osa Takuusäätiön asiakkaista sanoo, että kunpa joku olisi puhaltanut ajoissa pelin poikki. Sanonut, että nyt et enää ota lisää velkaa, vaan pyydät apua. 10 000 euron velka on paljon helpompi järjestellä kuin 40 000 euron velka.”

Ehkä ihmiset, joilla ei ole läheisiä tukenaan, joutuvat muita helpommin vaikeuksiin? Sellaiset kuin Minna.

Pantzarin mukaan kyse on ennemmin siitä, että rahahuolet salataan läheisiltäkin usein viimeiseen asti.

”Meillä on tapauksia, joissa talo on menossa perheen alta eikä puoliso tiedä siitä mitään. Suomalaisten suurimpia ongelmia on se, että emme puhu rahasta toisillemme riittävästi.”

Juha Pantzar

”Ylivelkaantumisen ydin on kuitenkin se, että kansa haluaa kuluttaa.” © Sampo Korhonen/Otavamedia

Luottoa kotisohvalta

Sille, joka tarvitsee nopeasti luottoa, vaihtoehtoja riittää. Pikavipit tulivat markkinoille kymmenen vuotta sitten, sitä ennen lainaa sai R-kioskilta.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että rahaa voi tilata tililleen kotisohvalta mihin kellonaikaan tahansa. Mainonta on aggressiivista ja osataan kohdentaa.

”Käyn ammattini vuoksi pikavippifirmojen sivuilla, ja minua pommitetaan niiden mainoksilla. Kuluttamiseen kannustetaan niin, että jos käyn kenkäkaupan sivulla, Facebookissani näkyy seuraavat viikot kenkäkaupan mainoksia.”

Pantzarin mielestä televisiosarjat luovat vääriä mielikuvia siitä, mikä on normaalia.

”Se kämppä, jossa Sykkeen sairaanhoitaja asuu. En ole varma, riittääkö sairaanhoitajan palkka sellaiseen. Kouluissa kyllä opetetaan, miten Euroopan keskuspankkijärjestelmä toimii, mutta ei sitä, mitä eri ammateissa tienaa ja mihin kaikkeen palkan pitäisi riittää.”

Johtuuko ylivelkaantumisen raju kasvu myös siitä, että nuoret ovat vanhoja holtittomampia rahankäyttäjiä?

Ei. Eläkeläisten osuus Takuusäätiön asiakkaista on reippaassa kasvussa.

Ehkä kunnollisista kansalaisistamme ei ole tullut hulttioita, koska kunnollista kansaa ei ole ollut olemassakaan. On ollut vain kansa, jolla ei ole ollut luottokortteja.

Jos rahahuolissa painivalle entisajan ihmiselle olisi tarjottu pikavippiä savupirtin penkillä, hän olisi ottanut sen yhtä todennäköisesti kuin nykyajassa eläväkin.

Onko näin?

”Pidän sitä täysin mahdollisena, tilaisuus luo mahdollisuuksia. Ylivelkaantumisen ydin on kuitenkin se, että kansa haluaa kuluttaa ja kansalle on olemassa siihen mahdollisuuksia. Vaikkei olisi varaa.”

Juha Pantzar ei koskaan käytä luottokorttiaan kuin pakon edessä. Sillä taktiikalla pääsee jo pitkälle.

Mitä muuta kannattaisi tehdä? Alkaa taas ostella lapsille niitä lautasia?

”Nykytapa antaa rahaa lahjaksi on ihan hyvä. Mutta ei ole järkevää, että lapsi kuluttaa sen kaiken heti. Ainakin puolet rahasta voisi tallettaa odottamaan aikaa, jolloin lapsi sitä todella tarvitsee.”

Niillä rahoilla lapsi voisi vaikka aikuisena ostaa sen astiaston.

Ihan oman maun mukaisen.

Lue myös:

Miksi velkakierteeseen joutuneiden eläkeläisten määrä kasvaa rajusti?

Maksuhäiriöt kaikkien aikojen ennätykseen – saako lainaa liian helposti?

X