Puolustaako Suomi mieluummin muita kuin itseään? Hornet-keskeinen maanpuolustus jättää maavoimille muruset

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jas Gripen
Ruotsalainen Jas Gripen laskeutuu Hosiolle. Konetyypin uusin versio on yksi ehdokas nykyisten Hornetien korvaajaksi. © Kaisa Sirén/Otavamedia
Puolustetaanko Suomea Horneteilla ilmasta vai tykeillä maastosta?

Taivaalla jyrisee kaksi Rovaniemeltä lähtenyttä Hornet-hävittäjää, jotka ovat laskeutumassa lappilaiseen maantietukikohtaan Hosion alueella. Sitten kaksi Luulajasta lähtenyttä ruotsalaista Jas Gripen -hävittäjää laskeutuu ensimmäistä kertaa suomalaiselle maantielle. Hornetit rullaavat tilapäisen maantietukikohdan Area Eastiin ja Gripenit Area Westiin. Harjoituskieli on englanti, koska maat ovat sotilasliitto Naton kumppaneita.

”Tämä on kustannustehokasta yhteistoiminnan harjoittelua”, sanoo tukikohdan päällikkö majuri Seppo Daavittila.

Lentäjät oppivat kommunikoimaan keskenään ja laskeutumaan maantielle. Suomalainen lehdistö ei saa kuvata Gripeneitä läheltä. Onneksi paikalla on myös puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Hornetia lentäneellä kenraalilla on lupa kuvata Gripenien nousua ja hän jakaa kuvat netissä.

”Hyvä liittolainen”

Suomalaispilotit harjoittelevat usein Ruotsista ja sotilasliitto Natoon kuuluvasta Norjasta tulevien lentäjien kanssa. Harjoitukset valmistavat yhteistoimintaan, josta tosipaikan tullen ei ole maiden välillä mitään sopimusta. Yhteisharjoitukset palvelevat Naton lentotoimintaa, johon Suomi ja Ruotsi osallistuvat tiiviisti.

”Olemme valmiudessa Naton RF-joukoissa ensi vuonna”, sanoo ruotsalainen everstiluutnantti Joakim Hjorth.

”Tietysti tarvitaan poliittinen päätös, jos lähdemme sitten tositoimiin. Niinhän Suomikin tarvisee.”

Ruotsi ja Suomi ovat lähentyneet sotilasyhteistyössä pitkään Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvaltain edustajainhuoneen silloinen puhemies John Boehner sanoikin kesäkuussa Suomen vierailullaan: ”Suomi on aina ollut hyvä liittolainen meille.”

Ääriasennossa

Hosion harjoitus syyskuussa oli pikkujuttu verrattuna juuri Välimerellä alkaneisiin Naton Trident Juncture- pääsotaharjoituksiin. Puolitoista vuotta valmisteltuihin, 30 osallistujamaan harjoituksiin lähtee Suomesta kuusi Hornet-hävittäjää ja 160 sotilasta.

Harjoituksessa testataan kuinka nopeasti Naton nopean toiminnan NRF-sotajoukko saadaan tositoimiin.

Suomalainen osasto on sotatoimiin varustettu joukko. Erikoisjoukot harjoittelevat ”vaativien tiedustelu- ja taistelutehtävien totauttamista maalla ja merellä”. Hornet-lentäjät harjoittelevat suuren lentojoukon taistelutoimintaa.

Virallisesti puhutaan kriisinhallinnan harjoittelusta tilanteissa, jollaisissa ei kotimaassa voi harjoitella. Siihen, minkälaisia kriisejä Suomessa hoidetaan Horneteilla tai millaisia maailmalla olevat ”vaativien taistelutehtävien kriisit” ovat, ei anneta virallisia selityksiä.

Puolustetaanko Suomea vai keskitytäänkö kansainvälisiin operaatioihin? Ruotsi on valinnut jälkimmäisen tien ja ajanut maavoimiaan alas, joidenkin mielestä jo puolustuskyvyttömiksi.

Valinta on vielä viime kädessä poliitikkojen. Kenraalit ovat virittäneet Nato-kumppanuuden ääriasentoon.

Vaikea valinta

Maailmalla ei kuitenkaan kaivata harjoituksiin vaikeasti liikuteltavia suomalaisia kenttätykkejä vaan ilmavoimia. On siis ratkaistava sijoitetaanko miljardeja taivaalle, vai ostetaanko maavoimille sen kipeästi kaipaamaa tulivoimaa.

Nyt painopiste on ollut ilmavoimien tarpeiden tyydyttämisessä ja ilmavoimien etu on hivuttautunut kansallisen edun määritelmäksi.

Varuskuntien lakkauttamisaallossa rahapulaa potevien maavoimien joukkoja on supistettu jatkuvasti ja kalusto vanhenee.

Helsingissä 2004 vieraillut Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer kehui Suomen olevan Natolle tehokas kumppani, sellainen, jota sotilasliitto tarvitsee. Hän korosti, että uhat on kohdattava kaukana, ennen kuin ne ovat kotiovellamme. Esimerkiksi pääsihteeri otti Afganistanin, jossa tuolloin oli joukko suomalaisia sotilaita sotimassa Yhdysvaltain apuna.

”Afganistanin tulevaisuus on tärkeä maittemme turvallisuudelle ja kansalaistemme hyvinvoinille”, Hoop Scheffer sanoi.

Suomen mukana oloa Afganistanin sodassa perusteltiin aikanaan myös hyvien suhteiden ylläpitämisellä Yhdysvaltoihin ja Natoon. Tämä suhdetoiminta on kaikkineen maksanut noin 600 miljoonaa euroa. Afganistanissa on edelleen 50 suomalaissotilasta.

Kenraalin unelma

Päätös osallistua Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin syntyi Matti Vanhasen (kesk) hallituksessa vuonna 2008, ja mukaan tarjottiin Horneteja.

Maailmalla on ollut pitkään haluja Suomen Hornetien käyttämiseen. On arveltu sen olleen jopa myynnin ehto vuonna 1992, kun USA halusi sitoa Suomea vaikutuspiiriinsä asekaupoilla. Yleensä amerikkalaisten sotilaskoneiden myyntiä on seurannut käyttäjämaan osallistuminen Yhdysvaltain tai Naton operaatioihin.

Maaliskuussa 2004 EU:n sotilaskomitean puheenjohtaja kenraali Gustav Hägglund toivoi Suomen luovuttavan Horneteja EU:n kriisinhallintajoukkojen käyttöön.

”Horneteissa ei ole ollut ilmasta maahan -taistelukykyä. Nyt asia on korjaantumassa, jolloin niitä voitaisiin käyttää tällaisissa EU-tehtävissä”, hän totesi tuolloin Ilkka -lehdessä.

Suomi oli jo vuonna 2002 pyytänyt Yhdysvalloilta rynnäkköohjuksia. Asian edistämiseksi Suomi antoi joukkojaan Afganistaniin. Ohjuksia ei kuitenkaan saatu ilmeisesti siksi, että varastot oli varattu suuunniteltuun hyökkäykseen Irakiin, joka alkoi maaliskuussa 2003.

Maaliskuussa 2011 Ilta-Sanomien haastattelema, eläkkeellä oleva Hägglund halusi lähettää Hornetit Li- byaan.

”Meillähän on hienot hävittäjät olemassa. Tämä olisi heille hyvä kokemus olla mukana, ja tästä olisi kansallista hyötyä. Tämä olisi tositilanne.”

Ruotsi osallistui Jas Gripeneillä tositoimiin Libyassa, jota Naton liittokunta pommitti ilmasta, kun valtakunta hajosi sisällissodassa. Ruotsalaisten tiedustelulentojen hinnaksi tuli 20 miljoonaa euroa. Sosialidemokraattisen opposition vaatimuksesta valtiopäivät eivät koskaan olleet antaneet lupaa pommituksiin. Operaation jälkeen Libyasta alkoi virrata pakolaisia Eurooppaan.

Suomalaisia koneita ei vielä tuolloin tarvittu, koska ne eivät olleet valmiita ilmaiskuihin. Nyt Hornet-hävittäjäpommittajien rynnäköintikykyä parantavat ominaisuudet on saatu pääosin valmiiksi yhdysvaltalaisen pommien ja ohjusten avulla. Ensimmäiset pommit pudotettiin Rovajärven harjoitusalueella viime kesäkuussa.

Kaksi kauppaa

Hornet-kaupoissa kävi toisin kuin alunperin kerrottiin. Aluksi oltiin hankkimassa torjuntahävittäjiä ilmapuolustukseen.

Puolustusministeri Elisabeth Rehn vakuutti maanpuolustusjuhlassa Porvoossa 11.11.1990:

”Julkisuudessa on esitetty pelko meidän mahdollisista taistelusukellusvenehankinnoistamme. Voin vakuuttaa, että sen paremmin niiden kuin pommikoneidenkaan hankintaa ei edes harkita, eikä niihin ole sen paremmin sotilaallista tarvetta kuin mitään taloudellisia mahdollisuuksiakaan.”

Suomi vahvisti Hornet-hävittäjäkaupat kesäkuussa 1992. Samana päivänä se sai yllättäen kutsun Naton tarkkailijajäseneksi, jollaiseksi maa oli pitkään pyrkinyt saamatta vastausta. Ostettu konemalli on suunniteltu ja rakennettu Yhdysvaltain laivaston hävittäjäpommittajaksi. Nyt se on muokattu sellaiseksi Suomessa kaikessa hiljaisuudessa. Muokkauksilla Hornetista tulee ilmasta maahan suuntautuvaan ohjushyökkäykseen kykenevä pommittaja, maakohteiden tuhoaja. Koneella on myös mahdollisuus ampua 70 ohjusta (AGM-158), kiinteisiin maakohteisiin.

Rynnäkkökoneeksi muuttaminen maksoi noin 1,6 miljardia euroa, hieman enemmän kuin nykyinen hallitus kaavailee kärkihankkeisiinsa, joilla sanotaan pelastettavan Suomen talous. Yhden ohjuksen hinta on lähes kolme miljoonaa euroa.

Tavallaan on tehty kaksi Hornet-kauppaa: ensin ostettiin torjuntahävittäjä- ja myöhemmin rynnäkköominaisuudet. Lopputulos on, että tänä päivänä meillä on 60 pommikonetta, joille etsitään käyttöä.

Kotimaan puolustukseen hankitut rynnäkköohjukset eivät oikein sovellu. Ne ovat hyökkäysaseita, niiden taistelukärjet on tarkoitettu kiinteiden kohteiden tuhoamiseen – ei maahan pyrkivän liikkuvan sotilasvoiman torjumiseen.

Nato-kopterit

Maavoimien kehittäminen pysähtyi Hornet-hankintaan. Koska Suomella ei ole määrättömästi resursseja, maavoimat ovat joutuneet antamaan periksi. On supistettu joukkoja, lakkautettu varuskuntia ja jätetty ostamatta elintärkeitä sotavarusteita.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kalevi Lamminen (kok) totesi tilanteen jo syyskuussa 1997:

”Hävittäjähankintojen jälkeen tilanne on monilta osin se, että Hornetit lentävät ja muu seisoo. Myös koulutuksesta on jouduttu supistamaan ankarasti.”

Tilannetta ovat pahentaneet epäonnistuneet helikopterihankinnat 2000-luvun alussa. Silloin kenraali Hägglundin käskystä ostettiin 20 NH90-helikopteria. Niistä neljä saadaan ilmaan, eikä lopuille ole mielekästä käyttöä. Ne odottavat toimettomina ja tarpeettomina Naton kutsua operaatioihin, joihin niitä ajateltiin alun alkaenkin. Tähän mennessä helikopterilasku on yli miljardi euroa ja kasvaa. Kopterien takia pidetään myös yllä kallista Utin varuskuntaa.

”Helikopterihankinta on sodan jälkeisen ajan typerin ja kallein virhe”, Suomen Sotilas -lehden päätoimittaja Jaakko Puuperä arvioi.

”Toiminnan lopettaminen kannattaisi, koska se syö maavoimien varoja ja on myös tuhlannut paljon henkistä työtä.”

Peitepiirroksen idea

Lontoossa toimiva European Leadership Network (ELN) -ajatushautomo julkaisi elokuussa raportin, jossa Venäjän ja Naton järjestämiä sotaharjoituksia arviotiiin vastapuolen sotavoimia vastaan. Johtopäätös oli, että ne ajatuvat sotilaalliseen yhteenottoon. Vaikka julkisuuteen kerrotaankin, että operaatiot on suunnattu hypoteettista vastustajaa vastaan, harjoitusten luonne kertoo muuta ja ne ylläpitävät jännitystä Euroopassa.

Nato keskittyy Baltian maihin ja Puolaan. Venäjä harjoittelee arktisilla alueilla sekä Viron ja Latvian rajoilla. Harjoituksissa keskitytään perinteiseen taisteluun.

Maaliskuussa Venäjän harjoitukseen osallistui 80 000 sotilasta, 65 sotalaivaa, 15 sukellusvenettä ja 220 lentokonetta.

Naton kesäkuisessa Allied Shield -harjoituksessa oli mukana 15 000 sotilasta 22 maasta. Suomi oli mukana erikoisjoukoilla.

Entä mitä harjoitellaan Naton pääsotaharjoituksessa kaukana Välimerellä?

”Baltian puolustusta”, sotahistorian dosentti Markku Salomaa vastaa.

Hän julkaisi maaliskuussa kirjan Natosta ja julkaisee piakkoin kirjan uuden kylmän sodan aseista.

”Välimeren harjoitus on demon-straatio Baltian puolustamisesta. Harjoituksen peitepiirros heitetään tarpeen vaatiessa Baltian kartan päälle. Harjoitusta ei viety suoraan Bal- tiaan, koska Venäjä provosoituisi. Nämä harjoitukset ovat kasvaneet mittasuhteiltaan kilpaa koko ajan, mikä muistuttaa kylmän sodan ajasta”, sanoo Salomaa.

”Nämä maskeerataan rauhankumppanuusohjelmaan, että veli venäläinen ei härnäänny ja kuitenkin niin käy. Eihän Suomi voi liittoutumattomana olla Naton sotaharjoituksissa. Mutta siitä kuitenkin on kyse.”

Julkinaamiaiset

Salomaan mukaan kyseessä on ”Halloween-naamiaiset”.

”Kun vielä ei ole merkkiäkään laillisesta Nato-jäsenyyden valmistelusta, kyseessä on laiton leikkiminen suurvaltapelissä”, Salomaa arvioi.

”Suomen kannalta kysymys osallistuisiko Suomi Baltian turvatakuitten toimeenpanoon, on teoreettinen, kun sitä harjoitellaan jo käytännössä.”

Suomen asema Baltian maiden takuumiehenä kiistetään toki virallisesti. Salomaan mukaan se on kuitenkin pelkkää itsepetosta.

”Venäjän sotilasdoktriinissa Suomi sijoitetaan samaan kategoriaan kuin Naton jäsenmaat ja se näkyy Venäjän sotaharjoituksissa. Venäjä on tehnyt oman politiikkansa täysin selväksi, vaikka sitä ei Suomessa oikein tahdota käsittää.”

”Suorastaan tyrkytämme itseämme voimannäytön kohteeksi Venäjälle.”

Lännen ja Venäjän kriisissä ”Suomi on nyt maalialueella”, varoitteli syyskuun alussa The Economist-lehden toimittaja Edward Lucas, joka puhui Suomen Atlantti-seuran ja Aalto-yliopiston järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

”Kylmän sodan aikana te ette olleet turvallisuusuhan tärkeimmällä maalialueella. Nyt te olette”.

Lucasin mukaan erityisesti Baltian maat ovat tärkeimpiä kohteita, kun Venäjä yrittää horjuttaa länsimaiden yhdentymistä ja turvallisuutta.

”Itämeri on uusi Berliini.”

Hintavia hullutuksia

Helmikuussa 2012 opposition kansanedustajana Jussi Niinistö antoi eduskunnassa täyslaidallisen puolustusvoimauudistusta vastaan. Hän tuomitsi sodan ajan joukkojen vähentämisen, varuskuntien laukkauttamisen ja toimivan sotavarustuksen hävittämisen.

”Suomen maanpuolustusta muokataan nyt hirmuisten säästöjen varjolla Nato-yhteensopiviksi. Vuoteen 2015 mennessä puolustuskykymme on romutettu sellaiseen kuntoon, ettei ole muuta vaihtoehtoa kun liittoutua”, nykyinen puolustusministeri paheksui ja jatkoi:

”Ratkaisevaa puolustushaaraa, maavoimia, kuritetaan ankaralla kädellä. Suorituskykyä on murennettu kenraalien hintavilla hullutuksilla, kuten ilmatyynyaluksella ja helikopterihankkeella.”

Yksi ”hullutus” pysäytettetiin 2007, kun prikaatinkenraali, sittemmin puolustusministeriön kansliapäällikkönä toiminut Arto Räty oli suosittelemassa noin 400 miljoonan euron ilmatankkauskoneiden hankintaa. Koneita ei hankittu.

Suomen rajojen sisällä Hornetit eivät tarvitse ilmatankkausta, ulkomailla ne saattavat tarvita.

Putket solmussa

40ddb9ce6a9fe762f4540f120e98037c

Saksalainen pzH 2000, itseliikkuva 155 millin tykistöjärjestelmä, on varsin tulivoimainen. Kuva: LK.

Toisen maailmasodan ratkaisijaksi nousi kenttätykistö. Suomi on ainoa maa, joka on torjunut Neuvostoliiton tykistötuleen perustuvan suurhyökkäyksen. Kesällä 1944 tulivoima riitti, kenttätykistö oli iskussa.

Puolustusministeriön entinen ylijohtaja, ensi vuoden alusta kansliapäällikkö Jukka Juusti totesi syksyllä 2014 Aamulehdessä.

”Puolustuskykymme on pitkälti raskaan tykistön varassa ja ammustuotannon pysyminen omissa käsissä on tärkeää.”

Tulivoiman kustannustehokkain tykistöase on 155 millin ammuksia ampuva, teloilla tai pyörillä liikkuva tykki, joka on sijoitetu panssarivaunun tai kuorma-auton alustalle. Näitä järjestelmiä valmistetaan useissa maissa, ja ammustuotantoon on myös Suomessa valmiudet.

Tykit liikkuvat noin 60 kilometriä tunnissa, ampuvat nopeasti ja pystyvät poistumaan tuliasemistaan jo ennen kuin ammukset iskeytyvät maaliin. Siten niitä on vaikea havaita ja tuhota.

Kesäkuussa tykistön tarkastaja, eversti Pertti Lahtinen kirjoitti kenttätykistöväen Tulikomentoja -lehdessä:

”Joukkojen määrän vähetessä pitkälle ulottuvan tulenkäytön sekä kattavan valvontakyvyn tarve korostuu, joten tykistön merkityksen voidaan arvioida jopa kasvavan tulevaisuudessa.”

Eversti Lahtinen varoitti tehtyjen säästöjen seurauksista ja ennusti tykistön suorituskyvyn romahtamista muutaman vuoden kuluttua, jollei korvaavia järjestelmiä saada pian vanhentuvan kaluston tilalle.

Vuosikausia tykistö on odottanut uusia tykistöjärjestelmiä, mutta rahoja ei ole löytynyt. 155 millin modernin tykistöjärjestelmän hankinta peruuntui 2000-luvun alussa, koska määrärahat siirrettiin viime hetkellä helikoptereihin.

Uusien putkien hankintaan on osoitettu nyt 100 miljoonaa euroa. Yritykselle voi kuitenkin hyvällä syyllä käydä kuten kävi myös raskaan raketinheittimen tykistöohjuksille: rahapula peruutti kaupan.

 

X