Lapin pelastuskopterien roottorit solmussa – byrokratia tulppaa avun tehokkuutta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pelastushelikopteri Aslakin pelastajana työskentelevä Jarno Sukuvaara harjoittelee lumivyöryn uhrien paikannusta Sodankylässä. Aslakin väki kritisoi Lapin nykyistä ensihoitojärjestelmää. © Kaisa Sirén/Otavamedia
Kumpi lähtee hätään, kauimmaisin helikopteriko? Lapin ensihoidon jäykkyys tuottaa eriskummallisia ja järjenvastaisia tilanteita.

Mönkijä puskee punavalkoisen pelastushelikopteri Aslakin ulos tallistaan aurinkoiselle pihalle.

Pian kopterin roottorit yskähtävät käyntiin ja laite nousee komean jylyn saattelemana ilmaan. Nyt kyseessä on harjoituslento, ja tarkoituksena on opetella käyttämään lumivyöryetsinnöissä käytettävää paikannusta.

Harjoituksen jälkeen Aslakin tiloissa istuu turhautunut joukko. Työvuorossa olevat lääkäri Sami Lehtinen, lentäjä Kari Korvanen, pelastaja Jarno Sukuvaara ja ensihoitaja Matias Wesin ovat jo tottuneet – ja turhautuneet – viivyttelyihin ja epäselviin komentoketjuihin.

Heidän mielestään epäselvä työnjako vaarantaa potilaiden turvallisuuden. Kovaa puhetta. Miksi Lapin laajoille selkosille tuntuu mahtuvan vain yksi lääkintähelikopteri?

Mitä Lapin ensihoidossa oikein tapahtuu?

Saksalainen hämmästyy

Aslakin väkeä ja Lapin pelastuslaitosta Sodankylässä kouluttamassa oleva saksalainen Bernd Zehetleitnerin silmät suurenevat hämmennyksestä hänen kuunnellessaan Lapin pelastusarkea.

”Teillä on siis kaksi helikopteria koko Lapin alueelle”, hän vielä varmistaa epäuskoisena. Kyllä, ja rajavartioston kopteri tarpeen mukaan, nyökkäilevät suomalaiset.

”Meillä on 20 kilometrin säteellä kahdeksan helikopteria”, saksalainen vastaa.

Nyt on suomalaisten vuoro hämmästellä. Toki väestöäkin on enemmän ja maastot vaikeakulkuisempia, mutta ero on silti melkoinen.

”Onko teillä sitten jotkin tietyt, jaetut alueet, joilla toimitte?” Zehetleitner jatkaa kyselyään.

Ei ole, ja se onkin yksi kummallisuus Lapin ensihoidossa. Ei ole lainkaan varmaa, että hädän sattuessa lähimpänä oleva yksikkö lähtee liikkeelle.

Kuka tulee apuun?

Jos esimerkiksi sodankyläläinen saa helikopterikuljetusta ja -hoitoa vaativan sairauskohtauksen metsässä, todennäköisesti paikalle tulee Sodankylässä tukikohtaansa pitävä Aslak. Mutta jos kohtaus tulee kylällä, apu tulee mitä todennäköisimmin Rovaniemeltä. Miksi? Tässä lyhyt selitys:

Lapissa helikopteriapua antavat FinnHems ja Aslak. FinnHems on Suomen sairaanhoitopiirien omistama yhtiö, jolla on kopterit Vantaalla, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä.

FinnHems lähtee liikkeelle hätäkeskuksen käskystä, jos kopterille on tarvetta. Tyypillisiä hoitotapauksia ovat rintakipu, tajuttomuus ja onnettomuudet.

Aslak puolestaan on Lapin pelastuslaitoksen kanssa yhteistyössä toimiva yksityinen pelastushelikopteri, jonka erikoisalaa ovat maasto- ja vesipelastustyöt, räjähdysonnettomuudet ja joiltakin osin liikenneonnettomuudet. Päätökset paikalle kutsuttavista yksiköistä tekevät hätäkeskus ja kenttäjohtaja, joka tietokoneruudullaan näkee yksiköiden sijainnit. Siihen kopteritoiminnan selvyydet loppuvatkin.

Aslakin ja Lapin sairaanhoitopiirin suhde tuntuu olevan vähintäänkin jännitteinen, ja siitä kysyminen saa tunteet kuumenemaan. Vastuuhenkilöt ovat lähes kaikesta eri mieltä ja enemmän tai vähemmän suorasti syyttävät toisiaan valehtelusta.

Sairaanhoitopiirin mukaan yhteistyö toimii, Aslakin väen mukaan ei. Sairaanhoitopiirin mukaan Aslak kutsutaan paikalle, jos se tavoittaa potilaan nopeimmin, tai jos lääkäristä on potilaan hoidossa hyötyä. Aslakin mielestä sitä käytetään vasta sitten, jos sairaanhoitopiirin omat yksiköt tai rajavartioston kopterit eivät ole käytössä – ja tämän selvittämiseen kuluu hälytyksen tultua arvokkaita minuutteja.

Lähiapu kielletty

Traaginen esimerkki kummallisesta komentoketjusta on vuoden takaa Leviltä.

Ravintolassa syömässä ollut nainen oli tukehtumassa ruokaansa. Lapin sairaanhoitopiirin ambulanssi saapui paikalle puoli tuntia hälytyksen jälkeen, ja sen jälkeen lääkintähelikopteri vei naisen Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Pelastushelikopteri Aslak olisi ollut neljän minuutin lentomatkan päässä, mutta sitä ei kutsuttu paikalle. Aslakin väki kuuli hätäkeskuksen hälytyksen, mutta se saa tulla paikalle vain sairaanhoitopiirin kutsumana.

”Meille oli kerrottu, että näymme muiden yksikköjen tapaan kenttäjohtajan kartalla. Jos näin todella oli, tällainen ratkaisu tuntuu käsittämättömältä”, Aslakissa osa-aikaisesti työskentelevä lääkäri Sami Lehtinen kertoo.

Lapin sairaanhoitopiiri ei potilaan yksityisyydensuojaan vedoten kerro Levin tapahtumista mitään yksityiskohtia, mutta sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Eva Salomaa sekä päivystyksen ja ensihoidon ylilääkäri Antti Saari sanovat kuitenkin, että heidän mielestään tapaus hoidettiin niin hyvin kuin mahdollista.

Heidän mukaansa Aslakin lääkäri tai ensihoitaja olisi voinut, ja ter- veydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lain mukaan, ollut jopa velvoitettu auttamaan kiireellisen hoidon tarpeessa olevaa.

Aslakin mukaan heille on teroitettu, ettei se saa ohittaa viranomaiskäskyä. Aslakin toiminnanjohtajan Eero Annebergin mielestä sairaanhoitopiirin vastuulliset järjestäjät eivät voineet olla tietämättömiä siitä, että sairaanhoitopiirin alueella kiireellisimpiin ensihoitotehtäviin ei välitetä lähintä ja tarkoituksenmukaisinta helikopteriyksikköä.

Aslakissa on aina lääkäri mukana, kun taas virallisessa ensihoitokopterissa FinnHemsissä henkilökuntaan kuuluvat ensihoitaja, lentäjä ja avustaja. Rovaniemen kopteri on FinnHemsin koptereista ainoa, jolla ei ole lääkäriä, vaikka juuri Lapissa välimatkat ovat pisimmät.

Saaren mukaan lääkärittömyys ei ole kuitenkaan ongelma.

”FinnHemsin ensihoitajat ovat erittäin päteviä ja kokeneita, ja heillä on ambulanssihoitajia laajemmat valtuudet. Lisäksi he konsultoivat Oulun yliopistollisen sairaalan lääkäriä.”

Suuronnettomuus lähellä

Lapin tilannetta sekavoittaa se, että täällä on sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoita, eikä vanhasta järjestelmästä uuteen siirtyminen ole onnistunut kitkattomasti.

Aiemmin kukin kunta hoiti ensihoidon haluamallaan tavalla. Se osti palveluja yksityisiltä tai järjestöiltä, kuten esimerkiksi Aslakilta, Suomen Punaiselta Ristiltä tai vaikkapa Kolarissa tukikohtaa pitävältä Äkkihopulta.

Koko paletti myllättiin uusiksi vuoden 2013 aikana. Nyt yksityiset yrittäjät ovat korkeintaan sairaanhoitopiirin lisäapuna.

Suuronnettomuus oli lähellä huhtikuussa 2014, jolloin minibussi ja pakettiauto törmäsivät Ylläksentien ja Muoniontien risteyksessä Kolarissa. Minibussin kyydissä oli kahdeksan lukioikäistä alppikoululaista Tahkolta, pakettiautossa kuusi Norjaan matkalla ollutta liettualaista.

Yksityisellä Äkkihopulla olisi ollut useita ambulansseja lähellä onnettomuuspaikkaa, mutta sitä ei kutsuttu paikalle, koska se ei näy kenttäjohtajan järjestelmässä. Paikalla oli kymmenen ensihoitoyksikköä, joista yksi saapui Ruotsin puolelta Pajalasta. Paikalla oli myös Aslakin ja rajavartioston kopterit, ja Aslakissa oli onnettomuuspaikan ainoa lääkäri.

”Jos Ylläkseltä tullut auto olisi osunut yhtään lähemmäs toista autoa, silloin olisi tullut vainajia”, turmapaikalla ollut ylikonstaapeli Jari Kaipainen kertoi Lapin Kansan haastattelussa onnettomuuden jälkeen.

Yhdeksän ihmistä saatiin kuljetettua kahdessa tunnissa ambulansseilla hoitoon Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle, kahden vammat olivat vakavia. Katastrofi vältettiin, kukaan ei kuollut onnettomuudessa.

Kilpailutuksen voittaja

Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Eva Salomaan mukaan hoidon laatu pystytään takaamaan paremmin yhtenäisellä, sairaanhoitopiirin omalla järjestelmällä.

Siksi yksityisten toimijoiden nostaminen tasavertaisiksi sairaanhoitopiirin järjestelmän kanssa on tarpeetonta, ja Salomaan mukaan jopa mahdotonta, koska sairaanhoitopiirin valtuusto on päättänyt ensihoidon järjestämisestä kokonaan omana toimintana. Lapin alueellista jakamista esimerkiksi Aslakin ja FinnHemsin välillä niin, että molemmilla olisi omat toiminta-alueensa, Salomaa pitää hankintalain vuoksi mahdottomana.

”FinnHemsillä on koptereita lentävän, ruotsalaisen Scandinavian AirAmbulance -yhtön kanssa sopimus vuoteen 2020. Olisi lainvastaista käyttää muuta kuin kilpailutuksen voittajaa.”

Vaipparesepti lääkäriltä

Pieleen meni, kulut kasvavat, mutta palvelut eivät parantuneet maakuljetuksissakaan.

Näin kiteytetään ensihoidon tilanne Kemijärvellä, terveyskeskuksen ja aluesairaalan fuusiossa syntyneessä sairaala Lapponiassa.

Lääkäri Virva Rantalan kädet heiluvat 80-lukua henkivässä ruskeasävyisessä työhuoneessa, kun hän kertoo terveyskeskuksen arjesta ensihoitouudistuksen jälkeen. Rantala lähetti helmikuussa Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa moitti ensihoidon uudistusta suorin sanoin.

Viime vuonna voimaan astuneessa uudistuksessa järjestämisvastuu siirtyi kunnilta sairaanhoitopiireille. Lapissa tämä tarkoittaa, että Kemin ympäristöä ja Tornionlaaksoa lukuun ottamatta ensihoito koordinoidaan Rovaniemellä.

Kemijärvellä ja naapurikunta Sallassa uudistus on aiheuttanut harmia ja hämmennystä.

Noin neljä vuotta Kemijärvellä lääkärinä toiminut Rantala sanoo, että esimerkiksi ambulanssien ensihoitajat turhautuvat ohjesulkeisiin ja uusiin sääntöihin.

”Kun tulin tänne, hämmästyin ensihoitajien taidokkuutta ja laajaa osaamista. Täällä on varmasti pitkien etäisyyksienkin takia opittu taitaviksi ensihoitajiksi”, Rantala kertoo ja jatkaa:

”Nyt osa näistä hoitajista ei saanut enää antaa edes kipulääkettä potilaalle. Ikään kuin taito olisi yhdessä yössä kadonnut.”

Uudistuksen myötä tuli ylilyöntejä myös lääkärikonsultaatioissa.

”Jos mummolla oli pissat housuissa, ambulanssihoitajan piti soittaa lääkärille ja ilmoittaa, että vaippa on nyt vaihdettu. Nyt, noin vuoden jälkeen, sairaanhoitopiiri on myöntynyt, ettei ihan kaikesta tarvitse soittaa lääkärille.”

Sairaanhoitopiiri perustelee ohjesulkeisia kuntien erilaisilla hoitokäytännöillä. Nyt homma rullaa samalla kaavalla niin Enontekiöllä kuin Ranuallakin.

Kankeita valtuuksia

Keskiviikkoiltapäivänä Lapponian vastaanottopäivystyksessä istuvat sairaanhoitajat Jonna Särkelä ja Riikka Laurila vastaavat kemijärveläisten soittoihin ja arvioivat hoidon tarvetta.

Taukokeskustelussa he pinnistelevät löytääkseen uudistuksen jälkeisiä parannuksia arjessaan. Pohdinta ei tuota tulosta.

Särkelää, joka työskentelee myös ambulanssissa, ärsyttävät ambulanssi- ja terveyskeskustyön muuttuneet, erilaiset valtuudet. Ambulanssissa hän ei nimittäin uusien lakien myötä saa tehdä läheskään kaikkia samoja hoitotoimenpiteitä kuin sisällä terveyskeskuksessa. Ja vaikka hän juuri äskenkin vastasi potilaan soittoon ja arvioi itsenäisesti sairauden syytä ja sitä, tarvitseeko tulla terveyskeskukseen, ambulanssissa ollessa on jatkuvasti neuvoteltava lääkärin kanssa.

”Ammattitaitoni ilmeisesti heikkenee olennaisesti, kun puen ambulanssihenkilökunnan punaisen takin päälleni”, Särkelä puuskahtaa.

Tämäkin byrokratian kukkanen syntyi ensihoitouudistuksessa. Käytännössä riippuu vuorossa olevan henkilöstön koulutuksesta, millaista apua he saavat potilaalle antaa.

Sekä sairaanhoitajien että lääkäri Rantalan kokemuksen mukaan sananvalta on kaventunut isommassa organisaatiossa. Aiemmin esimerkiksi ambulanssikuskit pystyivät keskenäänkin sopimaan kiireettömämmistä hoitokuljetuksista niin, ettei autoja tarvinnut ajeluttaa tyhjillään pitkillä selkosilla.

Maksaa, maksaa

Johtajaylilääkäri Salomaa sekä ensihoidosta vastaavan lääkäri Antti Saari sanovat päinvastaista – palvelu on parantunut.

”Kuntatason yksityisille toimijoille ei ollut aiemmin laissa määrättyjä laatukriteerejä, ja toiminta oli osin melko ammattitaidotontakin. Siellä saattoi olla lähihoitajaa ja sukulaisia töissä ambulanssissa”, Salomaa sanoo.

Joka tapauksessa ensihoidon uudistus on kasvattanut kuluja Suomen jokaisessa sairaanhoitopiirissä, mutta käytännössä kunnat maksavat vanhaan malliin viulut.

Monella kunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa uuden järjestelmän palveluun.

Esimerkiksi Sallassa sairaankuljetuskulut ovat viisinkertaistuneet reilusta 100 000 eurosta lähes 550 000 euroon. Lisäksi Sallan toinen ambulanssi siirtyi osittain Kemijärvelle. Muoniossa kulut ovat kaksinkertaistuneet 150 000 eurosta 300 000 euroon.

Lisäkustannuksille on syynsä. Ensihoitajia on palkattu lisää, ja he päivystävät nyt ympäri vuorokauden välittömässä valmiudessa, kun aiemmin ambulanssihoitajat on hälytetty töihin kotoaan. Tämä maksaa.

Potilaita pyritään hoitamaan aiempaa enemmän potilaan kotona sen sijaan, että kuljetettaisiin jokaista närästys- ja haavapotilasta terveyskeskukseen tai sairaalaan.

Siksi hoitajilta vaaditaan parempaa pätevyyttä, eli ensihoitoon suuntaavaa koulutusta. Tällaisia henkilöitä on palkattu lisää töihin, ja monia sairaanhoitajia lisäkoulutettu.

Tämä maksaa lisää.

Nopeus kasvaa

On uudistuksesta iloisiakin uutisia kerrottavaksi.

Ensihoidon vastuulääkäri Antti Saari korostaa, että ambulanssiapu on lähes poikkeuksetta nopeutunut. Avun pitäisi ehtiä paikalle samassa ajassa paikasta riippumatta. Niinpä esimerkiksi kiireisimmän eli A-luokan avun olisi päästävä paikalle kahdeksassa minuutissa oltiin sitten Sodankylässä tai Porissa.

Vielä toissa vuonna esimerkiksi Enontekiöllä ambulanssi ei ehtinyt kertaakaan paikalle kahdeksassa minuutissa, mutta uudistuksen jälkeen tähän päästiin 75 prosentissa kiireisimmistä lähdöistä. Sallassa potilaan luona oltiin kahdeksassa minuutissa kolmessa hälytyksessä neljästä, aiemmin vain joka neljännessä tapauksessa.

Hälytys Enontekiölle

Sodankylässä Aslakin kannatusyhdistyksen tiloissa puhelimet alkavat kilkattaa hätäkeskuksen viestiä. Moottorikelkkailijalle on sattunut onnettomuus maastossa. Linjoilta kuuluu keskustelua, Aslak mainitaan. Kuluu minuutti, kolmas ja neljäs. Sitten Aslakia pyydetään lähtemään paikan päälle.

”Jaha, lähetäänpä katsomaan”, lentäjä Kari Korvanen sanoo, nousee napakasti pöydästä ja suuntaa aurinkoiseen iltapäivään. Kopteriin hyppäävät lisäksi lääkäri, ensihoitaja ja pelastaja, ja kopteri kaartaa kentältä kohti suomineidon käsivartta.

X