Suomi kaupittelee palkkasotureita

Suomi myy ja ostaa palkkasotilaiden palveluja, ilmenee Seuran selvityksestä. Perustuslain asiantuntijan mukaan toiminta voi olla perustuslain vastaista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Yksityisessä turva- ja sotilasbisneksessä liikkuu maailmalla vuosittain 100 miljardia dollaria. Kuva: MVPhotos.

Suomi myy ja ostaa palkkasotilaiden palveluja, ilmenee Seuran selvityksestä. Perustuslain asiantuntijan mukaan toiminta voi olla perustuslain vastaista.
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Luodinkestävä teräsportti aukeaa. Siilitukkainen mies nostaa oikean kätensä ja antaa ohjeet radiopuhelimeen. Turvatiimi on asemissa, reitti on turvattu.
Suomen suurlähettiläs astuu kadulle.
Panssaroitu Toyota-maasturi odottaa muutaman askeleen päässä. Diplomaatti istahtaa takapenkille, ja auto katoaa Kabulin vilinään.
Aseelliset yhteenotot ovat Afganistanissa arkipäivää. Jotta niiltä vältyttäisiin, on osattava varautua.
Eri maiden sotilaat ovat saapuneet tänne turvaamaan rauhaa, mutta vielä enemmän Afganistanissa on palkkasotilaita. Kyse on yksityisten turva- ja sotilasyhtiöiden työntekijöistä. Ilman heitä Kabulissa olisi mahdotonta toimia.
Sellaista elämä on maailman kriisialueilla.
”Ilman yksityisiä turvafirmoja olisin kuollut”, kuten eräs diplomaatti asian tiivistää.
Yksityiset asemiehet pitävät diplomatian pyörät pyörimässä.
Ja välillä he ovat selkkauksen osapuoli.
He ovat sotilaita ja henkivartijoita. He vastaavat autosaattueiden turvallisuudesta Irakissa. Taistelevat merirosvoja vastaan Afrikan rannikolla. Kuulustelevat vankeja Israelissa. Tai valtaavat lentokenttiä Krimillä.
Heidän aseensa ei ole pippurisumute vaan AK-47. Ja heidän kansainvälinen ammattikuntansa kasvaa koko ajan.
Suomen valtio ostaa ulkopuolisia turvapalveluita kymmenissä paikoissa eri puolilla maailmaa. Pelkästään Kabulin suurlähetystö käyttää vartiointi- ja turvallisuuspalveluihin yli miljoona euroa vuodessa.
On mahdollista, että se raha on maksettu Suomen perustuslain vastaisesti.

Modernin palkkasotilaan synty

Kaksi luhistuvaa tornia, Manhattan peittyy pölyyn.
Vuoden 2001 WTC-iskut mullistivat maailman monella tavalla.
USA:n hallinto ei hukannut aikaa. Heti syyskuun 12. päivänä CIA alkoi värvätä yksityisiä palkkasotilaita Afganistanin operaatioon, jonka tavoite oli etsiä ja tappaa Osama bin Laden. Hankkeeseen liittyvät juridiset ongelmat olisi helppo kiertää, kun asialla ei ollut virallisesti amerikkalaisia sotilaita.
Pari vuotta myöhemmin terrorismin vastainen sota levisi Irakiin. Modernin palkkasoturin Eldorado oli syntynyt.
Palkkasotilaita on ollut yhtä kauan kuin sotiakin. Mutta 2000-luvulla perinteinen asetelma muuttui. Yhdysvaltain massiivinen panostus ja Irakin yleinen sekasorto tekivät yksityisestä sodankäynnistä miljardiluokan bisneksen.
Asehullut seikkailijat, henkivartijat, ex-rauhanturvaajat… Kirjava joukko ihmisiä kiinnostui uusista työmahdollisuuksista. Yksityisten turvayritysten rekrytointitilaisuuksissa oli ruuhkaa. Eikä alan pelisäännöistä voinut juuri puhua.
Kuka on vastuussa, jos asemies tappaa viattoman siviilin? Tai silpoutuu itse tienvarsimiinaan?
Viime vuosina valtiot ovat yrittäneet ratkoa näitä kysymyksiä vapaaehtoisten sopimusten avulla. Käytännössä saavutukset ovat jääneet vähäisiksi. Turvayhtiöt toimivat paikallisen lainsäädännön mukaan. Mutta kriisialueella hallinto ei aina toimi. Rikokset jäävät tutkimatta.
Samaan aikaan yksityisten turvafirmojen merkitys kasvaa. Yhdysvaltalaisen Daily Beast -lehti julkaisi äskettäin artikkelin, jonka mukaan Krimille tunkeutuneet oudot sotilaat olivat venäläisen Vnevedomstvenaya Okhrana -turvayhtiön miehiä.
Myös Kiinassa toimii jo suuri joukko yksityisiä turvayrityksiä. Niiden henkilökunnan tehtävä on turvata Afrikassa kiinalaisten sijoittajien int-
ressejä. Se on moderni versio Ranskan muukalaislegioonasta.
Vuonna 2012 pelkästään Afganistanissa arvioitiin olevan 117 000 yksityisen turvayhtiön työntekijää. Irakissa ja Afganistanissa jo yli puolet sotilaallisesta henkilökunnasta on yksityisten firmojen palkkalistoilla. Viiden viime vuoden aikana näiltä turva-alan ammattilaisilta on ostettu palveluita ainakin 160 miljardin dollarin edestä.
Palvelun ostaja on yleensä valtio.
USA, Venäjä tai Kiina.
Tai Suomi.

Rauhanturvaamisen suurvalta

Yksityisistä sotilas- ja turvayhtiöistä ei ole juuri puhuttu Suomessa.
Vuonna 2009 julkaistiin raportti, jonka oli määrä selvittää aiheen juridisia ulottuvuuksia. Raportin mukaan Suomen valtio ei ole ulkoistanut toimintojaan yksityiselle turva- tai sotilasyritykselle.
Sen jälkeen maailma on muuttunut.
Sveitsiläinen ICoC-järjestö kerää tietoa yksityisistä turva- ja sotilasyhtiöistä. Noin 700 yhtiön joukossa on kolme suomalaista firmaa.
Frontline Responses Finlandin omistaja on Patrik Säilä. Kapteeniluutnantti Säilä on arvostettu nimi suomalaisissa sotilaspiireissä. Uransa aikana Säilä on toiminut monissa vaativissa tehtävissä Afrikassa ja Afganistanissa. Vuonna 2009 Säilälle myönnettiin jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin nimikkopalkinto.
Säilä ei vastaa Seuran haastattelupyyntöön, mutta netissä Frontline Responses Finland kuvailee toimintaansa näin:
”Yhtiön perusti joukko suomalaisia erikoisjoukkojen sotilaita. Tarjoamme valtioille, yrityksille ja yksityishenkilöille räätälöityä apua turvallisuusongelmissa. Tiimillämme on yli 20 vuoden kokemus Lähi-idästä, Keski-Aasiasta, Balkanilta ja Afrikasta.”
Toinen Suomeen rekisteröity yritys on Twenty Committee Risk Management. Oman ilmoituksensa mukaan yritys on palkannut työntekijöiksi erikoisjoukkojen sotilaita esimerkiksi jääkäriprikaatista.
Kolmas suomalaisten omistama yritys on rekisteröity Arabiemiraatteihin. Ante Meridiem Solutionsin takaa löytyy Vesa Valasuo, tunnettu henkivartija. Hänellä on leivissään osaajia, joilla on työhistoria poliisin Karhukoplassa, rauhanturvaoperaatioissa sekä ulkomaisissa turva- ja sotilasyhtiöissä.
Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Paavo Kiljunen kertoo kuulleensa, että suomalaisia on lähtenyt mukaan yksityisiin turva- ja sotilasfirmoihin.
”Joitain huhuja olen kuullut. Mutta me emme ole tutkineet asiaa tarkemmin. Ei ole tiedossa, että tämä olisi massailmiö”, Kiljunen sanoo.
Osaavasta työvoimasta tuskin tulee pula. Puolustusvoimiin kohdistuneiden säästöjen myötä väki vähenee vuoteen 2015 mennessä yli 2 000 hengellä.
Tähän mennessä irtisanomiset on nähty Suomessa mollivoittoisena asiana. Mutta kuka tietää, ehkä yksityinen sotateollisuus työllistää jatkossa yhä useampia.
Näin on käynyt Iso-Britanniassa, jossa toimii jo yli 200 yksityistä turvayritystä. Brittihallitus on käynnistänyt ohjelman, jonka myötä yksityiset sotafirmat rekisteröidään, ja ne sitoutuvat noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä.
Poliitikot näkevät turvafirmoissa hyvää vientipotentiaalia.

Aivovuoto

Turva- ja sotilasbisnes ei ole yksisuuntainen tie.
Afganistanissa ja Irakissa paikallinen väestö on oppinut nopeasti länsimaisille tavoille. Molemmissa maissa toimii nykyään monia paikallisia turvafirmoja. Irakissa paikalliset asemiehet valvovat esimerkiksi arvokkaita öljykenttiä. YK-raportin mukaan ei ole selvää, kuka nämä firmat omistaa, ja kuka niiden toimintaa rahoittaa.
Afganistanissa länsimaat, Suomi mukaan lukien, ovat kouluttaneet paikallisia asukkaita poliiseiksi. Kansainvälisten raporttien mukaan toimintaan liittyy riskejä. Osa henkilökunnasta lähtee julkiselta sektorilta yksityiselle puolelle – firmojen tai paikallisten warlordsien – asemiehiksi. Suomalainen veronmaksaja rahoittaa siis monessa tapauksessa asemiehen koulutuksen.

Legioonalainen

Suomi ei ole pelkästään yksityisten turvapalveluiden myyjä. Me myös ostamme palveluita.
Joulukuussa 2011 HS Kuukausiliite julkaisi jutun Suomen Afganistanin suurlähettiläs Pauli Järvenpäästä. Suomen suojelluin mies -nimisessä jutussa kerrottiin, ettei Järvenpää liiku mihinkään ilman turvamiehiään.
Jutussa kerrottiin turvamiesten nimetkin: Erik Mokosin tausta on Slovakian salaisessa palvelussa. Kanadalainen Leslie Cooper oli työskennellyt ranskalaisten muukalaislegioonassa.
Firman miehiä.
Samassa jutussa kerrotaan, kuinka koko kansainvälinen yhteisö toimii Kabulissa yksityisten turvayhtiöiden varassa.
HS:n jutun julkaisusta on kulunut yli kaksi vuotta. Missä miehet ovat nyt?
Cooperia ei löydy. Mutta Mokosin nimi on netin LinkedIn-palvelussa, missä hän ilmoittaa olevansa Suomen suurlähetystön turvallisuusjohtaja. Työnantaja on saksalainen turvayhtiö nimeltä ALGIZ.
Se on outoa. ALGIZ ei ole listalla, jossa on lueteltu Afganistanin sisäministeriön hyväksymät turvayhtiöt.
Suomen ulkoministeriön mukaan Afganistanin suurlähetystön luvat ovat kuitenkin kunnossa. Ilmeisesti Mokos työskentelee nykyään jonkin toisen Suomen suurlähetystön palveluksessa.
Enempää tietoja ei heru. Mokosin kohtalo jää avoimeksi.
Pyydän ulkoministeriöltä yleisluonteisen erittelyn Kabulin suurlähetystön budjetista. Sen mukaan vuonna 2012 vartiointi- ja turvallisuuspalveluihin käytettiin 1,3 miljoonaa euroa. Viime vuonna summa oli 1,1 miljoonaa euroa, viidennes lähestystön koko vuosibudjetista.
Kabuliin näyttää uppoavan huomattavasti enemmän rahaa kuin Suomen suurlähetystöihin keskimäärin. Afganistan on Suomelle diplomaattisesti tärkeä satsaus.

Tapaus Blackwater

Yksityisten turvayhtiöiden toimintaan liittyy monta kysymystä.
Missä tilanteessa turvamiehestä tulee sotilas? Siinäkö, kun hän vetää rynnäkkökiväärin liipaisimesta?
Moni muistaa yhä Blackwaterin tapauksen.
Vuonna 2007 bagdadilaisella torilla sattui verilöyly. Yhdysvaltalaisen Blackwater-turvayhtiön asemiehet olivat turvaamassa amerikkalaisen ministerin autosaattuetta, kun irakilaisen naisen ajama auto lähestyi aluetta väärällä kaistalla. Syntyneessä tulitaistelussa Blackwaterin henkilökunta surmasi 17 ihmistä. Lisäksi 20 haavoittui. Myöhemmin tehtyjen tutkimusten mukaan ainakin 14 kuolleista oli sivullisia.
Välikohtauksesta nousi kansainvälinen skandaali. Julkisuudessa alettiin pohtia, kenen vastuulla ja minkä lain mukaan yksityiset asemiehet toimivat kriisialueella.

Avaus

Cambridgen yliopistosta valmistunut Tapio Rasila laati viime vuonna oikeustieteellisen artikkelin Helsinki Law Review -aikakauskirjaan. Rasila kirjoitti – yllättäen ensimmäisenä Suomessa – tulkinnan siitä, mitä Suomen perustuslaki sanoo yksityisten turvafirmojen käytöstä.
Rasilan mukaan ulkoistamiseen saattaa liittyä ongelma.
Suomen perustuslaki sanoo, että merkittäviä julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle.
Tällä tarkoitetaan esimerkiksi asevoiman käyttöä tai sen mahdollisuutta. Myös armeijan operatiivinen toiminta on merkittävää julkisen vallan käyttöä.
Samaan aikaan Suomen valtio solmii yksityisten turva- ja sotilasyhtiöiden kanssa sopimuksia ilman poliittista valvontaa tai julkista keskustelua.
Toiminta on täysin läpinäkymätöntä, eikä sille ole perustuslaillista pohjaa, Rasila päättelee artikkelissaan.
Se on kovaa tekstiä. Mitä arvovaltainen perustuslain tuntija mahtaa siitä ajatella?

Yksityistetty väkivalta

”Ulkoistus on tässä se helpompi puoli”, hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Helsingin yliopistosta sanoo.
”Merkittävää julkisen vallan käyttöä ei voi yksityistää. Se on yksiselitteistä.”
Asiasta on olemassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvio, jossa on otettu kantaa sotilaiden kouluttamiseen.
”Vaikka kouluttamisessa ei käytetä merkittävää julkista valtaa, niin se liittyy kiinteästi väkivaltatehtävään. Siksi se on viranomaisten, Suomessa puolustusvoimien tehtävä.”
Suomessa on jo aiemmin linjattu, ettei yksityisten vartiointifirmojen käyttö riko perustuslakia. Mäenpään mukaan ongelma liittyy turvafirmojen muihin tehtäviin, joihin mahdollisesti sisältyy sotilaallista voimankäyttöä tai siihen verrattavaa toimintaa.
Samalla professori Mäenpää huomauttaa, että kansainvälinen toimintaympäristö on monimutkainen. Kriisivaltion oma lainsäädäntö ei välttämättä toimi. Suomen läsnäolo kriisialueella perustuu yhdessä solmittuihin kansainvälisiin sopimuksiin.
Mutta eivät kai ne voi olla ristiriidassa Suomen oman perustuslain kanssa?
”Se on hyvä kysymys. Onko sotilastoiminnassa joitain erityispiirteitä, että olisi mahdollista suhtautua joustavammin perustuslain vaatimuksiin. Sitä pitäisi miettiä”, Olli Mäenpää sanoo.
”Ilman muuta tämä on aihe, joka vaatisi periaatteellista arviointia. Pitäisi olla julkinen keskustelu, jossa erilaiset näkökohdat tuodaan esiin.”

”Hätävarjelua”

Ulkoministeriön turvallisuusjohtajan Ari Lahtelan mukaan yksityisten turvayhtiöiden palveluita käytetään kymmenissä paikoissa eri puolilla maailmaa.
Hän ei näe asiassa erityistä ongelmaa. Vartiointitehtävien yksityistämisen trendi on jatkunut Suomessa vuosia. Isoilla firmoilla on yksityiset turvajärjestelyt. VIP-henkilöille suojauspalveluita.
”Suurlähetystöjen turvaaminen on hätävarjelua. Kyseessä ei ole sotilastehtävä.”
Lahtelan mukaan väkivallalta suojaudutaan paikallisten vartioimisliikelakien ja hätävarjelusäännöksien mukaisesti.
Toiminnan pohjana on myös Suomen työturvallisuuslaki, joka velvoittaa työnantajan huolehtimaan työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä.
”Millä se voidaan toteuttaa, jos kriisialueella ei ole turvallista?” Lahtela kysyy.
Seura kysyi myös entisen oikeusministeri Tuija Braxin kantaa yksityisiin turvayhtiöihin ja perustuslakiin. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana istuva Brax ei ole asiasta perillä.
”Mutta tämä on kiinnostava kysymys”, Brax vastaa.
Hän ei halua sanoa juridiikasta mitään lonkalta, vaan lupaa palata asiaan perehdyttyään siihen tarkemmin. Mutta juuri nyt siihen ei ole aikaa.
Hallituspuolueilla on niin paljon murehdittavaa.

Artikkelin ingressiä on muutettu 3.4. klo 16.09.

X