Tämä mies oli Suomen ensimmäinen valelääkäri: Väitti syöpää luulotaudiksi, hoiti tuhansia potilaita

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seuran vuonna 1970 julkaistu kohuartikkeli huijarilääkäristä herätti huomiota kaikkialla Suomessa. Kuvissa valelääkäri Erik Backlund sekä hänen vastaanottoapulaisensa Karin Lönnqvist. Suuressa kuvassa Backlundin vastaanottohuone.
Seurassa kirjoitettiin toukokuussa 1970 valelääkäristä, joka oli hoitanut potilaita Pietarsaaressa ja Ahvenanmaalla 13 vuoden ajan. Julkaisemme jutun sellaisenaan, silloisessa kieliasussaan.

Myymäläapulainen Orvokki Eriksson selostaa valelääkärin potilaana oloaan työpaikkansa, maarianhaminalaisen vaatetusliikkeen takahuoneessa:

”Vatsaani poltti jatkuvasti ja oli kuumetta. Soitin Maarianhaminan sairaalaan, josta minut neuvottiin tohtori Erik Backlundin vastaanotolle.

Maaliskuun kahdeksantena 1969 minä sitten menin. Hänen vastaanottoapulaisensa rouva Lönnqvist otti tavanmukaiset kokeet, jonka jälkeen Backlund kirjoitti neljää lajia lääkkeitä. Tohtori totesi vaivani munasarjatulehdukseksi.

Eriksson on vieläkin järkyttynyt.

”Viikon kuluttua otettiin samat kokeet uudestaan. Kivut olivat vain yltyneet. Backlund sanoi että ellen pian parane, hän lähettää minut sairaalaan röntgenkuvaan. Sinne olisi kuitenkin joutunut jonottamaan ja tohtori luopui ajatuksesta.

Kävin Backlundin vastaanotolla kymmenkunta kertaa ja joka kerta sain erilaisia lääkemääräyksiä. Kerrankin peräti viittä lajia samalla kertaa.

Viimeisen kerran kävin toukokuun puolessavälissä. Sain kuulla olevani jo terve. Kun tiedustelin kokeiden tuloksia, ei lääkäri niitä kertonut. Te vain luulottelette olevanne sairas, sanoi Backlund.

Vähitellen Orvokki Erikssonin  tuskat alkoivat käydä sietämättömiksi.

”Jotakin apua oli viimeinkin saatava. Olin turhaan syönyt kolme kuukautta voimakkaita ja kalliita lääkkeitä, jotka tekivät minut vain hirveän väsyneeksi. Huomasin kuinka lääkäri määräsi lääkkeet aina kalleimmasta päästä, kerrankin viiden tabletin erä maksoi 40 markkaa!”

Syöpä jäi huomaamatta

Viimein Orvokko Eriksson meni toiselle poliklinikalle.

”Siellä tutkimusten jälkeen minun todettiin sairastavan paksusuolensyöpää. Ja ikään kuin siinä ei olisi ollut kyllin, oli vielä sappikivetkin.

Seurasi nopeasti kolme peräkkäistä leikkausta, joista keskimmäinen tehtiin Helsingissä ja muut täällä Maarianhaminassa. Jos olisin jatkuvasti käynyt Backlundilla, on selvää ettei minua enää olisi…

Olin kantanut tälle valetohtorille paljon rahaa, lääkkeiden hinnoista puhumattakaan. Kahdella ensimmäisellä kerralla hän otti 14 mk ja viimeisellä kerralla sitten muista käynneistä yhteensä 100 mk.

Tietysti minulle tuli tervehdyttyäni mieleen käydä Backlundin luona huomauttamassa tästä vakavasta virheestä, mutta sitten ajattelin että jokainen ihminen voi erehtyä.

Huijariksi en häntä missään vaiheessa osannut epäillä, mutta näin jälkeenpäin muistan hänessä omituisia piirteitä. Kuittiakaan hän ei antanut, käski vain pihistää lääkärinpalkkiot muualta kuin talousrahoista.

Kirjoittaessaan reseptejä hän luki aina tarkkaan kirjoista, mitä lääkkeitä määräsi.”

Vihelteli ja jaaritteli

”Nyt olen harkinnut mieheni kanssa korvausvaatimuksen esittämistä siitä kaikesta tuskasta, mitä jouduin kärsimään saamatta apua. Rahan lisäksi meni hukkaan myös huomattavasti aikaa. Jos menin vastaanotolle aamulla klo 9, saatoin päästä pois vasta kello 18 illalla.

Vastaanotto oli auki neljänä päivänä viikossa ja silloin se oli useimmiten täynnä. Oli aivan tavallista että jonottamassa oli kolmekymmentäkin potilasta.

Ruuhkaa lisäsi vielä se, että Backlundilla oli tapana puhella kaiken maailman asioista. Pitämättä erikoista kiirettä hän vihelteli ja jaaritteli. Hän teki kieltämättä hyvin rauhoittavan vaikutuksen, ja monet ihmiset antoivat näille keskustelutuokioille arvoa, olivat niistä kiitollisia.”

Paha tulehdus

Maarianhaminalainen rouva Lois Johans puolestaan meni Backlundin vastaanotolle 28.9.1966.

Vaivana oli korvakipu, jonka syyksi hän ensin epäili kylmettymistä. Hän oli aikaisemmin käynyt kunnanlääkärillä, joka oli ohjannut potilaan sitten Backlundin puheille.

Tämä oli korvaan katsottuaan sitä mieltä, ettei kysymyksenä mikään paha sairaus ole. Potilaalle määrättiin antibiootteja ja kaksi pulloa sekä yksi rasia muita troppeja.

”Niistä lääkkeistä ei ollut mitään apua. Pian sain kotona pahan kohtauksen, koko pää tuntui halkeavan ja lopulta kaaduin sohvalle. En ollut onneksi yksin kotona ja minut vietiin kiireesti Backlundin vastaanotolle, jossa hän mittasi verenpaineen. Senkka oli muuten 33 ja hemoglobiiniarvo 7,9, toisin sanoen tilanne oli vakava.

Nyt Backlund oli todella huolissaan, mutta hän ei osannut tehdä muuta kuin kirjoittaa uusia tabletteja. Minä soitin kotiin päästyäni toiselle lääkärille, joka tuli katsomaan. Hän sanoi, että korva- ja nenäkäytävissä on paha tulehdus. Hän määräsi minulle huomattavasi halvempia, reseptivapaita lääkkeitä, päinvastoin kuin Backlund.

Uusissa tutkimuksissa osoittautui vikaa olevan myös korvahermoissa eivätkä lääkärit vieläkään kyenneet sairauttani kokonaan parantamaan. Enpä siis ihmettele, että valelääkärillä meni sormi suuhun, kun eivät erikoisspesialistit Suomessa ja Ruotsissa ole tähän mennessä onnistuneet!

Kävi vielä ilmi, että Backlund oli määrännyt minulle suuria määriä liian voimakkaita lääkkeitä.

KYLLÄ TÄÄLLÄ TIEDETTIIN JO AINAKIN KOLME VUOTTA SITTEN, ETTEI ERIK BACKLUND OLE OIKEA LÄÄKÄRI Oli vain lääkintähallituksen sinisilmäisyyttä, että hän sai jatkaa toimintaansa.”

Väärennetty todistus

Erik Backund joutui riisumaan naamionsa, kun hän toimilupansa päättyessä jälleen 18.12.1969 anoi lääkintöhallitukselta lupaa saada jatkaa lääkärintointaan Suomessa.

Kirjallisen anomuksen lisäksi hän kävi itse lääkintöhallituksessa, jossa hän kuuli, että pohjoismainen käytäntö on muuttunut.

Hänen pitäisi hankkia kotimaastaan Ruotsista tarvittavat todistukset, jonka jälkeen hän voisi toimia lääkärinä kaikissa Pohjoismaissa.

Tämä tiesi valetohtorin elämän romahtamista ja pitkään ahvenanmaalaisten mielessä säilyvää skandaalia.

Kun Backlund ei todistuksia toimittanut, alkoi lääkintöhallitus perätä asiaa. Mies oli saanut lääkärinoikeudet Suomessa, Lundin yliopiston todistuksella, jossa hänen tietonsa ja taitonsa – kuinka muuten – todettiin kiitettäviksi.

Nyt selvisi, että Lundissa ei Backlund-nimistä lääketieteen lisensiaattia tunnettu. Myöskään Ruotsin sosiaalihallituksessa sen paremmin kuin muissakaan virkaportaissa ei voitu Backlundin lääkärinpätevyyttä tunnustaa.

Backlund tunnusti itse väärentäneensä todistukset, joiden perusteella lääkintöhallitus oli hänelle lääkärinoikeudet antanut, viideksi vuodeksi kerrallaan.

Hän ehti tohtoroida Suomessa 19.12.1956 lähtien. Aluksi hän työskenteli Pietarsaaren maalaiskunnassa sekä piti lisäksi yksityispraktiikkaa Pietarsaaren kaupungissa.

Vuonna 1963 hän siirtyi Maarianhaminaan. Hänen syntyperänsä huomioon ottaen oli luonnollista, että hän viihtyi ruotsinkielisillä seuduilla. Hän asui Ahvenanmaantie 35:ssä, jonka yhteydessä oli myös yksityisvastaanotto ja laboratorio.

Lisäksi hän toimi vt. kunnanlääkärinä lähes koko Ahvenanmaan alueella.

”Oivallinen lääkäri”

Virkaveljet ja potilaat yleensä arvostivat Backlundia: häntä pidettiin suorastaan oivallisena lääkärinä, jonka luona saivat avun tuhannet ahvenanmaalaiset.

Mutta poikkeuksiakin oli, kuten jo edellä kerrottiin. Lääkäripiireissä tällainen poikkeus oli maakunnanlääkäri Onni Kari-Koskinen, jonka mielestä Backlundin oli osallistuttava myös sairaalapäivystykseen. Tämä ei tietenkään sopinut Backlundin piirustuksiin, sillä olisihan hän saattanut paljastaa itsensä esim. leikkauksia suorittaessaan.

Kun Kari-Koskisen ja Backlundin kiista oli pahimmillaan, valelääkäri sanoi pistävänsä hanskat naulaan. Sitten hänen lääkärinarvonsa viime vuodenvaihteessa paljastui tekaistuksi.

Ja jotta kohtalon iva olisi saanut lopullisen täyttymyksensä, oli tämä Maarianhaminan verokalenterin kärkipään mies (54 000 äyriä v. 1968) käyttänyt liikenevät rahansa oman huvilan rakentamiseen Ahvenanmaalle.

Hän pystytti sen omin käsin paiskoen vapaa-aikoinaan töitä myöhäiseen iltaan saakka. Töitä, joiden hedelmistä hän ei vanhoilla päivillä päässytkään nauttimaan. Sen sijaan hän joutunee nauttimaan joitakin vuosia ruotsalaisen vankilan huomattavasti ankeammasta ilmapiiristä.

Näin olisi kai oikeutettua, että Backlundin huvilan rahoittaneet jymäytetyt potilaat saisivat mökin vaikka kesäkodikseen…

Köyhästä kodista

Suljettuaan vastaanottonsa oven viimeisen kerran ja lähdettyään maanpakoon Ruotsiin oli Erik Backlund murtunut mies.

Hänen lapsuudenkodissaan ei ollut liikaa varoja, joten yksinäinen äiti ei voinut poikaa kouluttaa. Oli tultava toimeen omin avuin.

Innostunut nuorukainen hakeutui lääkärinalaa lähellä oleviin toimiin, hän työskenteli apteekissa ja auttoi parhaansa mukaan tutkimuksiaan tekeviä lääkäreitä. Esikuviaan. Hän luki jatkuvasti alan kirjallisuutta sekä pyrki koko ajan kartuttamaan tietojaan ja taitojaan.

Mutta mielenkiinto oli liiankin suuri. Kun Backlund sitten itse laati pätevyystodistuksensa ja joutui mukaan vyyhtiin, hän ei voinut siitä enää irtautua.

Perhe häpeää

Näyttää siltä kuin valelääkärin vaimo ei antaisi miehelleen anteeksi, sillä hän on sanonut ottavansa avioeron. Backlund on joutunut olemaan lapsistaankin erossa jo yli neljä kuukautta.

Backlund on ollut aikaisemmin kerran naimisissa. Avioliitosta hänellä on tytär, joka asuu nyt Sveitsissä. Mentyään uudelleen naimisiin hän sai vanhoilla päivillään vielä kaksi lasta lisää. Tytär on nyt 9- ja poika 7-vuotias.

Viime kuukaudet Backlund on ollut surun murtama kuultuaan, ettei tytär enää mene kouluun, koska häpeää isänsä tekoa. Hän on alkanut kärsiä myös pahasta unettomuudesta.

Erik Backlund on asunut tammikuusta lähtien Taalainmaalla veljensä perheen luona. Hänellä on koko ajan ollut valmiiksi pakattuna pieni kassi.

Sitä hetkeä varten, kun poliisi tulee.

Tapahtumien yllättävä käänne suisti raiteiltaan ei vain Erik Backlundin, vaan myös hänen vaimonsa ja lastensa elämän.  Suomalaissyntyinen rouva Heidi Backlund, 43, on miehensä paljastumisen jälkeen vetäytynyt kuoreensa niin hyvin kuin se pienessä kaupungissa on mahdollista. Hän on ottanut työtä maarianhaminalaisesta matkatoimistosta.

Hän on ollut tapahtumien suhteen perin niukkasanainen:

”Vaikeimmassa asemassa olen nyt minä lasten kanssa. Vasta silloin ymmärsin, mistä on kysymys, kun mieheni nyt viimeksi anoi lääkärinoikeuksiensa jatkamista, mistä sitten tuli epäselvyyksiä. En vain voi käsittää, kuinka tällainen onnettomuus kohtasi juuri minua.”

Potilaskortti katosi

Backlundin viimeisen toimivuoden ajan oli hänen vastaanottoapulaisenaan rouva Karin Lönnqvist.

Monien muiden tapaan hänkin piti tohtoria hienona ihmisenä, kunnes vasta lehdestä luki, kuinka ulkokuori tällä kertaa petti. Tohtori itsehän oli luistanut palliltaan jo jouluna.

Karin Lönnqvist oli niitä harvoja, jotka miten kuten oppivat tuntemaan julkisuutta karttelevan tee se itse -miehen.

”Hän kertoi minulle olleensa sodan aikana Helsingissä, kun sieltä lähetettiin lapsia Ruotsiin. Sanoi olleensa myös YK:n pakolaisavun palveluksessa vuonna 1944.

Hänen varsinaista työskentelyään en paljonkaan päässyt näkemään, koska otin potilaat vastaan eri huoneessa, mistä ohjasin heidät sitten tohtorin luokse.

Luotin häneen täysin, kun en luonnollisestikaan arvannut mitään epäillä. Vaikka en varsinaisia väärinkäytöksiä havainnutkaan, kiinnitin huomiota esimerkiksi mainitsemaanne Orvokki Erikssonin tapaukseen.

Kun kuulin, että tällä potilaalla oli ollut syöpä ja Backlund oli näin ollen täysin erehtynyt, päätin etsiä potilaskortistosta rouva Erikssonin kortin.

Sitä korttia ei koskaan löytynyt. Ja se oli ainoa kateissa oleva potilaskortti!

Oudoksuttavaa oli myös se, että jos joku potilas oli ennen Backlundille tuloaan käynyt toisen lääkärin luona, haukkui Backlund kyseisen kollegansa pataluhaksi. Sillä tavallahan ei oikea lääkäri koskaan tee. Ja kun puhe kääntyi joskus opiskeluaikaisiin kurssitovereihinsa, olivat he kaikki kuolleet.”

Pelkäsi paljastuvansa?

Rouva Lönnqvist oppi tuntemaan myös lääkärin vaimon Heidi Backlundin.

”Hän oli ensin kotirouvana, mutta toimi sittemmin terveysopin tuntiopettajana Ahvenanmaan Merenkulkukoulussa. Nyt hänellä on taloudellisesti vaikeaa. Minä luulen, että tämä paine ajaa hänet pois Ahvenanmaalta, en tiedä minne. Hän on kotoisin Turusta.

Itselläni ei ollut valittamista Backlundin palveluksessa. Hän hankki omalla kustannuksellaan parhaat ja uudenaikaisimmat kojeet, jotka suuresti helpottivat minun työtäni.

Hän oli muutoinkin aina niin ystävällinen. Kerrankin poikani oli haavoittanut kätensä, ja minä vein hänet vastaanotolle. Backlund ompeli käden itse, jonka jälkeen hän puhdisti vielä pojan vaatteetkin…

Viimeisen kerran tapasin Backlundin, kun hän täytti 60 vuotta. Olin vienyt hänen huoneeseensa kukkia ja hän kävi niistä kiittämässä.”

Moniko eläisi vielä?

Mutta vaikka valelääkäri itse on lopullisesti ripustanut stetoskooppinsa naulaan, hänen työnsä jälki näkyy vielä kauan.

Sadat ovat hänen puumerkillään varustetut paperit, joiden nojalla yhä kuljetetaan moottoriajoneuvoja, ollaan todistettavasti sairaita, miksei terveitäkin, nostetaan sairausvakuutuksia jne.

Onko syöpäpotilaan tapaan muita vakavasti sairaita, jotka on todettu terveiksi? Kuinka moni nielee vieläkin vääriä pillereitä? Kuinka moni jo kirkkomaalle viedyistä Backlundin potilaista eläisi vielä?

Vastaanottoapulainen Karin Lönnqvist kertoi vielä:

”Hän puhui loppuaikoina kuolemastaan joka päivä. Ensi vuonna minä en enää elä, hän sanoi. NYT MINÄ YMMÄRRÄN MISTÄ KUOLEMASTA HÄN OLI NIIN HUOLISSAAN!”

Valelääkärin elämästä ja kuolemasta.

 

Artikkeli on ilmestynyt Seurassa 18/1970.

X