Teksti: Veli-Matti Jusi

Käsitykset asioiden oikeasta hoidosta tuppaavat menevän ihmiselämän aikana muutaman kerran päälaelleen. Pitääkö esimerkiksi vauvoja röyhtyyttää rintaruokinnan jälkeen? Entä miten niitä nukutetaan? Saako nukuttaa vain selällään, vain kyljellään, vain vatsallaan – ja auta armias, jos valitset väärän tavan. Silloin olet auttamatta maailman suurin ja vanhin relikti ja hakkaat Saimaannorpankin!

 

Koikkalaisella on ollut sellainen luulo, että suomalaiset ovat mestarinukkujia. He osaavat nukkua hyvin, pitkään – ja he tekevät sen vielä hyvin mielellään.

Sekään ei kuulemma pidä ollenkaan paikkaansa. Suomalaisilla on suuria uniongelmia. Ylen aamu-tv:ssä unitutkija, professori Markku Partinen sanoi, että neljästä suomalaisesta kolme nukkuu noin tunnin vähemmän kuin on heidän unen tarpeensa.

 

Riittävä yöuni on hyvin tärkeää ihmisen terveydelle ja etenkin aivojen toiminnalle.

Riittämättömistä yöunista taas seuraa monenlaista hankaluutta. Suomalaiset ovat päivisin yksinkertaisesti väsyneitä. Työt eivät suju, kun toimintakyky ei ole väsymyksen takia paras mahdollinen.

”Tulee virheitä, itsehillintä on puutteellinen ja sammakoita lentelee helpommin suusta”, Partinen luetteli.

 

Vähillä yöunillaan rehvasteleva tekee siis itsestänsä ympäristön silmissä vain hölmön. Työpaikkansa ainoa korvaamaton hän ei ainakaan ole, vaikka itse niin luulee.

Hyvä uni ei ole Partisen mukaan rakettitiedettä, mutta poppakonstejakaan parempaan unenlaatuun, nopeampaan nukahtamiseen tai pidempään yöuneen ei ole.

”Usein auttaa se, että maltetaan vain käydä nukkumaan eikä jatketa kännykän tai tietokoneen näpelöimista.”

 

Koikkalainen on vanhemmiten nukkunut kehnosti. Tunteja on kyllä riittämiin, mutta unen laadussa on kyllä parantamisen varaa. Eipä tule mieleen, milloin on viimeksi tullut nukutuksi putkeen autuaasti koko yö. Öisinkin siis pätkii, mutta valitettavasti pätkii myös päivisin. Se on vanhenevan ihmisen osa.

 

Yhdysvaltain tuoreelle presidentille Donald Trumpille riittävät tunnetusti vain muutaman tunnin yöunet. Hän on hyvin kärsimätön mies: työssä pitää tulla nopeasti tuloksia. Uran alun parin kolmen alkuviikon kokemukset ovat vain vahvistaneet sitä, että tilanne ei ole mitenkään muuttunut.

Pakostakin on Koikkalaisen mielessä käynyt, että olisikohan maailma hiukan parempi, jos Trump muuttaisi tapojaan ja nukkuisi öisin hiukan pidempään. Jos se ei hänen elämänsä laatua parantaisikaan, niin ainakin sen jälkeen muu maailmaa nukkuisi yönsä paremmin.

 

Kun vanhaksi elää, monenlaista saa hämmästeltäväkseen. Koikkalaisen pyhämaalainen kaveri huomasi yllättäen, että hän ei ole osannut puoleen vuosisataan käyttää kumisaappaita. Yli viisikymmentä vuotta hän on käyttänyt niitä väärin.

Auringonpaisteeseen niitä ei saa viedä ollenkaan, ja kun ne eivät ole jaloissa, ne pitää säilyttää pimeässä ja mielellään viileässä tilassa. Kumi haurastuu.

 

Jos haluaa säilyttää mielenterveytensä, ei kannata lukea yhtään käyttö- eikä säilytysohjetta. Ne ovat niitä pienellä präntättyjä lappusia, joiden lukemiseen tarvitaan kaksi suurennuslasia ja ymmärtämiseen rakettitaiteen professorin älykapasiteettia.

Vähemmällä pääsee, kun käyttää vaan. Saappaitakin vaikka puoli vuosisataa – ja koko ajan suruttomasti väärin.

X