Epävarmuutta ei pidä pelätä vaan vaalia

Jaa kaverilleTilaa Seura

Olen huono supermarketin kassalla. Jonossa vielä sujuu, mutta kun tulee vuoroni maksaa, olo muuttuu epämiellyttäväksi. Muistanhan tunnuslukuni, onhan tilillä katetta, enhän vain jumitu tähän hidasteeksi? Alan kuvitella ympärillä olevien ihmisten tuijotuksen.

Näin on ollut aina. Valmiissa roolissa, vaikka toimittajana paneelikeskustelussa, pärjään hyvin, mutta valokeilassa murojenostajana on vaikeampaa. Varsinkin nuorena toivoin pääseväni epävarmuudesta eroon. Toivoin, että minusta kuoriutuisi sellainen rempseä äijä, joita näin ympärilläni, keski-ikäisissä miehissä.

Sittemmin olen tajunnut, että eihän minusta sellaista tule. Ei enää tässä iässä. Toki on päiviä, joina arki likistää niin paljon, että en huomaa jännittää. Mutta normaalisti epävarmuus on läsnä. Sitä on siedettävä, ja olen toki tässä kehittynytkin. Lisäksi uskon, että epävarmuus esiintyy ryppäänä muiden ominaisuuksien kanssa. Jos saisin sen heivattua pois, mukana meni kaikenlaista tarpeellista roinaa.

Tämän tuntui ymmärtävän eräs nuori rocktähti. Jossain tuhansista lehtihaastatteluistaan Ville Valo, HIM-yhtyeen laulaja ja Suomen rockhistorian ainoa kansainvälinen tähti, lohkaisi viisauden. Toimittaja kysyi, onko menestyksessä jotain huonoa. (Elettiin yhtyeen suuren hitin, Join Me in Death, aikaista hypeä, joten Valo oli kenties 23-vuotias.) Nuori rokkari vastasi suunnilleen näin: pahinta on epävarmuuden menettäminen.

Valo viittasi ymmärtääkseni faneihin ja muuhun menestyksen kuohuun, jossa on ehkä hauskaa elää mutta vaikea tehdä lauluja, jotka koskettaisivat ihmisiä. Ollakseen tavallinen ihminen on astuttava pois pahvikuvansa takaa ja antauduttava epävarmuudelle.

Olen säilönyt tuon Valon lauseen ja palaan siihen ajoittain, vaikka ikkunastani ei näykään fanilaumoja vaan loppukesän lehtipuita autiolla kadulla. Tulkitsen niin, että sinä päivänä, kun pääsisin eroon epävarmuudestani, suuri osa muustakin persoonallisuudestani olisi hautautunut johonkin liian syvälle. Oletan epävarmuuden kulkevan kohdallani käsikkäin muun herkkyyden kanssa: aistin ihmisiä melko tarkasti. Siitä on apua toimittajalle. Jos olen hiljaa ja keskityn, tiedän usein, mitä ihmiseltä kannattaa kysyä ja koska.

Epävarmuus on osa persoonaani. Pyrin siksi nykyään vaalimaan sitä. Huolestun, jos se katoaa. Käytän kassaindikaattoria: jos pystyn asioimaan supermarketin kassalla tuntematta minkäänlaisia epävarmuuden oireita, se on huono merkki. Silloin olen ajautumassa liian kauas itsestäni, piiloon teeskennellyn varmuuden taakse. Sillä sellaistahan on tarjolla, kun tulee vanhemmaksi ja kokeneemmaksi. On helppoa urautua, omaksua malleja selviytyä tilanteista. On vaikeampi olla ihan vain minä, koska se tarkoittaa väistämättä antautumista kiusalliselle törmäilylle pimeässä.

X