Sitä on nyt ilmassa ‒ Hiukan parempia päiviä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jotain on nyt ilmassa. Yle 1:n uutiset sen kertoivat. Ihmiset istuvat – jos sää sen suinkin sallii – taas ravintoloiden terasseilla ja syövät aiempaa enemmän ulkona. Kesälomakohteet on varattu lähes viimeistä paikkaa myöten.

Naapurin pihaan ilmestyy kuin varkain upouusi auto. Kännykät ovat entistä hienompia ja kalliimpia. Kaupunkikuvassakin se näkyy: eri puolilla törröttää taas nostureita ja paljon rakennustelineitä.

 

Onko taantuma ohi, vetääkö vienti, kaunistuvatko tilastot, onko uusia työpaikkoja taas jaossa? Sellaiset ovat merkit. Tunnustelua tämä silti vielä on ja epäilys täyttää mielet. Onko tämä vielä pelkkää silmänlumetta? Vain harva jaksaa uskoa, että laihat vuodet ovat lopullisesti – tai ainakin toistaiseksi – ohi. Lihavista vuosista ei ehkä kannata vielä sanoa mitään.

 

Olisihan se vaihteeksi mukavaa. Kuulla vain hyviä uutisia ja uskoa, että tulevaisuus on valoisampi, nuorilla töitä ja pitkäaikaistyöttömilläkin toivoa paremmasta. Satavuotiaalla Suomellakin on otollisemmat fiilikset juhlia taakse jääneitä vuosia ja ponnistaa toiselle itsenäiselle vuosisadalle hyvinvoivana ja tasavertaisena kansakuntana muiden kansakuntien joukossa.

 

Hyvä on, myönnetään. Viikonloppuna oli poikkeuksellisesti hellettä, mutta ei se Koikkalaisen päätä sekoittanut. Tilastot puhuvat nyt puolestaan. Meillä menee hiukan paremmin.

Sen näkee siitäkin, että työmarkkinaosapuolet käyvät jo syksyyn valmistautuen tunnustelua siitä, onko kenties varaa palkankorotuksiin vai pitääkö niistä pidättäytyä vai kuinka paljon niitä ilkeää pyytää. Sanavalinnat ovat vanhastaan tutut. Niitä puheita on tähän ikään kuultu vuosikymmenien varrella riittämiin – eivätkä ne suinkaan tulevaan syksyyn pääty. Nähtäköön nekin kuitenkin elämän merkkinä.

 

Kesä on mennyt kuin vaivihkaa. Tarttumapintaa on ollut vähän ja nyt tuntuu kuin se olisi jo jäänyt tulematta. Koikkalaisen pikkuruisella palstalla näkyy pitkän arvailun jälkeen jotain tillintapaista, muutama valmiiksi nahistunut salaatinlehti, persiljaa vain edellisvuotisena ja sinnitteleviä kesäkurpitsantaimia on tasan neljä. Ainoa, mikä rehottaa, on yli miehen mittainen lipstikka, mutta eihän ihminen elä pelkästä lipstikasta.

Silmäniloakin on vain vähän. Kehäkukka-asetelmista ei kuulu mitään eikä auringonkukkia nouse nyt ollenkaan. Siihen on tosin hyvä selitys: ei nouse, kun ei ole laitettu siemeniäkin maahan.

 

Helsingin Sanomista Koikkalainen luki, että viisas korppi ei elä vain tätä päivää. Se miettii myös huomista. Koekorpeille on tarjottu pikavoittomakupaloja, mutta kun tiedossa on ollut, että pitkänkin odottelun jälkeen on vaihtoehtona jotain vielä parempaa, niin korppi odottaa kärsivällisesti ja ottaa vasta sitten sen hienomman herkkupalan.

 

Koikkalaisen mäyräkoirat Moona ja Martta olivat toista maata. Ne hotkaisivat aina ensin sen, mikä parhaimmalta suussa maistui ja jättivät lopuksi sen, mikä ei niin hyvin kauppaansa tehnyt. Ei siinä huomista ajateltu. Se oli tässä ja nyt.

 

Koikkalainen katsoo aina tulevaan. Mieltä lämmittää korviin kantautunut valtakunnantason ilouutinen, että Riipinen Kuusamosta on ostanut viime joulukuussa konkurssiin menneen Kiteen pontikkatehtaan laitteet.

Hyville vehkeille on aina käyttöä.

X