Suurin suomalainen on kaukana tyypillisestä suomalaisesta

Jaa kaverilleTilaa Seura

Valkoiseksi roskaväeksi suomalaiset valitsevat ihailunsa kohteet vastoin yleistä elämänasennettaan.

Voisi kuvitella, että muukalaiskammoinen lauma valitsisi ”suurimmaksi suomalaiseksi” taatun ugrin – sellaisen jonka sukulinja todistettavasti ulottuisi partiopoikahattuiseen sankarijoukkoon, joka muinoin astui Suomenniemelle asuttamaan luvatun maansa.

Mitä vielä! Tilaisuuden tullen suomalaiset paljastavat vapaamielisen mielenlaatunsa valitsemalla ”suurimmaksi suomalaiseksi” marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin, kosmopoliitin aristokraatin. Hänestä ei saa puserrettua ugripisaraakaan. Arvopohjakin oli kyseenalainen, demokratiat ja tasavallat olivat pakosti siedettävää hölynpölyä.

Me ugrit painelemmekin aidat ryskyen yli kaikkien rajojen, joita ihmiset, kielet, rotuopit, luokat ja politiikka ovat koskaan kyenneet luomaan. Vai emmekö olekaan valkoista roskaväkeä? Jos olemme, olemme sitä kovin jakomielisesti.

Mannerheim joko ei ole suomalainen tai sitten suomalaiset ovat sekalaista seurakun- taa, eri suunnalta eri aikoina tulleitten sekoituksia. Marsalkan miespuolinen sukulinja osoittaa luoteiseen Eurooppaan, joista tie vei 1600-luvulla kauppiaiksi ja sotilaiksi pohjolan suurvaltaan Ruotsiin ja 1700-luvun jälkipuolella sen suomalaiseen osaan.

Huipulle Mannerheimit nousivat vasta 1809 synnytetyssä Suomen suuriruhtinaskunnassa. Suvun jäsenet olivat järjestelemässä Suomen suhdetta Venäjään, johtamassa maan kehkeytyvää valtiolaitosta ja nousevaa suurliike-elämää ja lopulta irrottamassa Suomea sekasortoon sukeltavasta Venäjästä.

Liitos Venäjään oli siunauksellista Suomelle ja varsinainen runsauden sarvi ja menetyksen lähde maan johtaville suvuille. Pietari oli suomalaisten upseerien, liikemiesten ja muun herrasväen Eldorado, kultainen kaupunki, Pariisi aivan vieressä. Sieltä tuleva marsalkkakin löysi vihreän oksansa.

Oli luonnollista, että keisarin uskollisena upseerina Mannerheim piti maailmasodan aikana vihollisvaltio Saksan palvelukseen asettuneita jääkäreitä maanpettureina ja suhtautui muutenkin kielteisesti Venäjän yhtenäisyyttä uhkaavaan toimintaan.

Osa jääkäreistä suunnitteli sitten Mannerheimin murhaamista talven 1918 Vaasassa, valkoisen armeijan päämajassa. Ääripään oli vaikea sulattaa ”ryssänupseeria”, jonka ajatukset liikkuvat luonnostaan lyhytnäköiselle nuorisolle käsittämättömissä korkeuksissa: eurooppalaisissa suurvaltasuhteissa ja Venäjän imperiumin pelastamisessa perikadolta.

X