Viro nyt: Asennetta, taitoa, halua

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
Pikkuveli ei kulje enää lakki kourassa, kirjoittaa Koikkalainen.

Pikkuveli juhlii täyttä sataa vuottaan. Siinäkin se on Suomea hiukan perässä, nyt vuoden verran. Näin tuumii Virosta Suomessa moni. Lahdentakainen heimoveli ei saa vieläkään kaikkea sitä arvostusta, mikä hänelle oikeasti kuuluisi.

Tavallisen suomalaisen Viro on yhtä kuin Tallinna ja Tallinnan laiva. Kuva on vuosien varrella laventunut, mutta hyvin monella se alkoi Georg Otsista ja on nyt tämän päivän katkeamatonta kerran tunnissa -laivavuoroja.

Jo romutettu Georg Ots oli hieno laiva, viihtyisäkin, mutta matkanteko sillä oli uuvuttavaa odotusta ja Viron pään armotonta byrokratiaa. Ihmisiä seisotettiin tungoksessa: passit syynättiin piinallisen huolellisesti ja tullissa tarkastettiin tavarat jokaista lehdensivua myöten.

Tallinna oli harmaata vyöhykettä, harvojen kauppojen myyjät tympeitä hapannaamoja, jotka eivät edes yrittäneet näytellä kohteliasta. Ilo oli yllä siellä, missä suomalainen votkaturisti pääsi kerrankin nauttimaan vaihtoruplillaan herranpäivistä. Hulvatonta menoa ihmettelivät vain paikalliset asukkaat. Poroista tykkäsivät vain rahanvaihtajat.

Tallinna ei ole koko Viro

Heitä on nyt noin 1 320 000. Joukosta noin kolmannes puhuu äidinkielenään venäjää. Tallinnan asukasluku on yli 400 000. Tallinnalaisista lähes 40 prosenttia on venäjänkielisiä. Maan muut isot venäläiskeskittymät ovat Itä-Virumaa ja Tartto, alueet, joissa on tai on ollut suurteollisuutta.

Suurin osa venäjänkielisestä väestöstä on tullut maahan miehityksen aikana. Nyt osa heistä on Virossa jo kolmatta tai neljättä polvea. Viroa he eivät puhu vieläkään, mutta paluu ei ole vaihtoehto. Venäjä ei asuinmaana enää kiinnosta.

Tallinna ei ole koko Viro. Kuva muuttuu nopeasti, kun suuntaa pois pääkaupungista.

Viro on Vilsandia ja neitseellistä Saarenmaata, se on Setumaata, Narvaa, Peipsijärveä, Tarttoa, Valgaa ja muita etelän pikkukaupunkeja, Pärnua, Haapsalua. Elintaso vaihtelee jyrkästi maaseudun ja kaupunkien välillä. Pienen maan ajaa yhdessä päivässä hyvin laidasta laitaan kaikkiin ilmansuuntiin.

Kun Viro itsenäistyi 1991, kaikki muuttui silmissä. Tallinnan yleisilme ja autokanta länsimaistuivat melkein yhdessä yössä. Rupla vaihtui kruunuiksi; kalansilmäiset liikemiehet tulivat, hilluivat aikansa ja katosivat. Nuoret ”puhtaat” miehet ja naiset ottivat vallan politiikassa, ja maa totutteli uudelleen itsenäisyyteen. Viimeiset venäläisjoukot poistuivat maasta 1994. Harppaus nykyaikaan oli nopea, kova ja hallitsematonkin.

Matkustus vapautui. Suomessa liikkui alkuvuosina hämäriä miehiä Viron kilvillä varustetuissa ruosteisissa pakettiautoissaan. Niiden mukana häipyi kaikki, mikä irti lähti. Perämoottoreita, kaasupulloja, televisioita ja muuta huviloiden irtaimistoa. Epäluulot olivat suuret, mutta nyt ne ovat tasoittuneet. Virolaiset ovat hyviä työntekijöitä ja tärkeä osa Suomen elinvoimaisuutta. Heidän arvonsa tunnustetaan.

Pikkuveljen itsetunto on noussut

Elintasoerot ovat kaventuneet, sosiaaliturva parantunut ja muuttovirta tyrehtynyt. Mitä enemmän Viro vaurastuu, sitä enemmän virolaiset haluavat asua ja tehdä töitä omassa maassaan. On asennetta, on taitoa, on halua.

Pikkuveli ei kulje enää lakki kourassa. Itsetunto on noussut. Hän on pannut merkille, että Viro on mennyt monessa asiassa jo ohi ylimielisen Suomen. Sähköinen Viro hakkaa mennen tullen Nokiallaan jälkijättöisesti rehvastelevan pohjoisen takapajulan.

Ovet ovat Virossa apposen auki kohti parempaa tulevaisuutta.

X