Näin työtön pääsee masennuksesta – ole myötötuntoinen itsellesi
Merja sairastui masennukseen töiden loputtua. Elämä työttömänä tuntuu täysin arvottomalta.
Moni työtön masentuu. Kuinka toimia silloin?
Minua ei tarvita enää mihinkään. Kukaan ei huomaisi, vaikka nukkuisin kaikki päivät. Kuinka kauan minun pitäisi olla kuollut, ennen kuin kukaan kiinnittäisi siihen huomiota? Näin synkkiin ajatuksiin viisikymppinen Merja on uppoutunut sen jälkeen, kun jäi syksyllä työttömäksi.
Merjan elämä oli pyörinyt töiden ympärillä. Ahkera nainen teki pitkiä työpäiviä. Työkavereista oli tullut ystäviä pitkän työsuhteen aikana. Yhdessä käytiin työaikana lounaalla, mutta myös firman järjestämissä iltajumpissa. Muita harrastuksia Merjalla ei sitten ollutkaan. Lapset olivat jo muuttaneet pesästä, eikä avioliitto pysynyt aikanaan kasassa edes pikkulapsivaihetta.
Kun työ lähti alta, loppui samalla myös Merjan sosiaalinen elämä. Merjan tulee pidettyä yhteyttä aikuisiin lapsiinsa harvakseltaan, sillä heillä on jo omat kiireensä. Merja juttelee enää lähinnä naapureiden kanssa, mutta näistäkin kaikki muut ovat töissä. Merjaa hävettää olla kaikki päivät toimettomana.
Kerran Merja näki entistä työkaveriaan ostoskeskuksessa. Tämä kysyi, mikset Merja käy enää jumpissa. Merja otti entiseltä työnantajaltaan selvää, voisiko12 hän vielä osallistua. Työnantaja kertoi selväsanaisesti, ettei se ole enää mahdollista. Työnantaja tukee omien työntekijöidensä työssäjaksamista. Vastaus oli Merjalle nöyryyttävä. Hänen jaksamisellaan ei ole enää kenellekään mitään merkitystä. Hänellä ei ole enää niin suurta arvoa, että joku maksaisi ja tukisi osan harrastuksista. Onko hänellä enää mitään arvoa?
Miten Merja pääsisi arvottomuuden ja masennuksen tunteistaan eroon?
Kun työtön masentuu, tarvitaan myötätuntoa itselle
On luonnollista ja ymmärrettävää, että Merja tuntee tässä tilanteessa arvottomuuden tunteita. Moni työtön masentuu.
Onkohan Merja vetäytynyt työpaikan ystävyyssuhteista itse vai eivätkö työpaikan ystävät ole enää ottaneet yhteyttä? On tavallista, että ihminen vetäytyy eikä jaksa olla yhteyksissä toisiin silloin kun on masentunut. Silloin on tärkeää, että läheiset pitävät yhteyttä. Eristäyty- mistä vastaan pitää taistella, koska toiset ihmiset auttavat jaloilleen pääsemisessä.
Merjalle olisi hyödyllistä miettiä kuinka hän voisi löytää merkityksellisyyttä ja arvoa omasta elämästään. Hän on jo antanut ison panoksen yhteiskunnalle muun muassa työssään ja kasvattamalla lapsensa aikuisiksi. Hän ei ole olemassa ainoastaan työssä, vaan hän on arvokas ihminen sinänsä.
Merjalla olisi nyt mahdollisuus laventaa elämäänsä tekemällä jotakin sellaista, mistä hän pitää, vaikka harrastamalla ja kokeilemalla jotakin uutta. Monet saavat iloa elämäänsä osallistumalla vapaaehtoistyöhön tai hankkimalla lemmikin. Tapaamalla ihmisiä voi löytää vaikkapa elämänkumppanin, jos sellaista haluaa.
Vaikka Merja etsisi ja saisi töitä, elämän laventaminen muuallekin kuin työn suuntaan olisi hyvä satsaus myös tulevien eläkepäivien varalle.
Tietävätköhän Merjan lapset, mitä äidille oikeasti kuuluu? Merjan olisi hyvä kertoa heille sivuun jäämisen tunteistaan. Ehkä he ajattelevat, että äiti ei tarvitse heitä. Perhe on perhe, vaikka lapset ovatkin aikuisia.
Voi olla, että Merjan on vaikea kuormittaa toisia ja pyytää apua. Usein apua on vaikea pyytää, koska koemme syyllisyyttä. Syyllisyyttä voi kokea esimerkiksi siitä, että juuri minä olen se, joka irtisanottiin – olen siis huono ja epäonnistunut.
Koska syyllisyyden tunteet ovat lamaannuttavia, on vaikea päästä eteenpäin ellei niistä puhu luotettavan läheisen tai ammattiauttajan kanssa.
Olemme usein ankarampia itsellemme kuin muille. Merja voisi olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Jos hän ajattelisi olevansa itsensä rakkain ystävä, mitä hän sanoisi tässä tilanteessa itselleen?
Eira Tikkanen Suomen Mielenterveysseuran erityisasiantuntija, perhepsykoterapeutti