”Kyllä me ilman sinuakin toimeen tulisimme”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tuore aviopari K.  J. ja Ester Ståhlberg purjehtimassa Kultarannassa 1920. Esterin varaukseton onni oli lyhytaikainen, sillä vaikeudet presidentin lasten kanssa alkoivat jo ensimmäisenä kesänä. © otava
Ester Ståhlberg ei emännöinyt ensimmäisiä Linnan juhliaan. Syynä oli iskias, jota pahensi jäätävä suhde presidentti K. J. Ståhlbergin lapsiin.

Sitten oli joulukuun (kuudennen) päivän teekutsut hallitukselle ja diplomaateille ja lopuksi uudenvuodenpäivän vastaanotto. Elli on toiminut emäntänä näissä tilaisuuksissa. Ja on minulle osoittanut, että kyllä me ilman sinuakin mainiosti toimeen tulisimme.

Näin kirjoitti Ester Ståhlberg päiväkirjaansa tammikuussa 1921.

Puoli vuotta aiemmin hänestä oli tullut itsenäisen Suomen ensimmäinen ykkösnainen.

Vuoden 1920 itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia emännöi kuitenkin tuoreen maan äidin sijasta presidentti K. J. Ståhlbergin parikymppinen Elli-tytär, sillä Ester oli sairastunut iskiakseen, joka vei hänet vuoteeseen yli kahdeksi kuukaudeksi.

Aino, Aune, Juho ja Elli Ståhlberg Linnassa 1920. Kuvasta puuttuvat K. J. Ståhlbergin lapsista vanhin ja nuorin, Kaarlo ja Kyllikki. ©OM-ARKISTO

Esterin (o.s. Elfving) ja K. J. Ståhlbergin avioliitto oli molemmille toinen. Kumpikin oli jäänyt leskeksi 1917.

Miehensä lisäksi Ester oli menettänyt adoptiopoikansa Eeron tämän ollessa 18-vuotias. Perheestä oli jäljellä enää 1908 syntynyt adoptiotytär Lea.

K. J. Ståhlbergilla sen sijaan oli kuusi lasta, joista vanhin eli Kaarlo oli 26-vuotias, kuopus Kyllikki kahdentoista.

Pian häiden jälkeen Ester joutui toteamaan, että suhteesta Ståhlbergin lapsiin tulisi raskas, ”elämäni kaikkein vaikeimpia”.

Päiväkirjaansa Ester kirjoitti, ettei mikään häntä koskeva kelpaa ”nuorisolle” eli Ståhlbergin vanhimmille lapsille. Hän ei voinut esimerkiksi pyytää Linnaan omaisiaan ”ilman, että jossakin nurkassa hirnaistaan tai pilkallisesti hymyillään”.

Ellei sitä kaikkea olisi ollut, niin en myöskään olisi niin kovasti sairastunut. Sillä se oli suureksi osaksi hermostumista ensimmäisen kesän pingoituksen jälkeen.

Ujo ja kömpelö

K.J. Ståhlbergin vaimot olivat nuorena niin hyviä ystäviä, että heistä otettiin yhteiskuvakin: vasemmalla Hedvig Wåhlberg vierellään Ester Elfving. Hedvig kuoli 47-vuotiaana maaliskuussa 1917. ©OM-ARKISTO

Suomea tasavallaksi itsepintaisesti ajanut K. J. Ståhlberg oli valtiomiehenä suoraviivainen, neutraali ja etäinen. Hän kärsi änkytyksestä ja ujoudesta, ja ihmissuhteissaan hän oli ilmeisen kömpelö.

Ståhlberg ja hänen ensimmäinen vaimonsa Hedvig olivat pikkuserkkuja. Samaan oululaiseen tuttavapiiriin kuului jo nuorena Ester Elfving. Esteristä ja Hedvigistä on säilynyt yhteinen nuoruuskuvakin.

Hedvigin kuolema vain 47-vuotiaana oli K. J. Ståhlbergin elämän suurin tragedia. Hän jäi yksin kuuden lapsensa kanssa samaan aikaan kun toimi merkittävässä roolissa itsenäisen Suomen valtion luomisessa.

Lapsista vanhimmat tosin olivat jo aikuistuneet, ja perheen muutettua Linnaan 23-vuotias Aino-tytär hoiti maan ykkösnaisen edustustehtäviä ansiokkaasti. Aino Ståhlberg emännöi ensimmäistä itsenäisyyspäivän vastaanottoa, joka järjestettiin iltapäiväkahvitilaisuutena 6.12.1919.

Ståhlberg tunsi kuitenkin tarvitsevansa rinnalleen naisen. Hän sai tiettävästi ainakin yhdet rukkaset eräältä leskirouvalta, jota oli kosinut kirjeitse. Sitten vastavalittu presidentti sai itse kirjeen Esteriltä, jonka sukunimi oli tuolloin Hällström.

Opettajan koulutuksen saanut Ester oli kunnostautunut myös kirjailijana, ja suurimman osan avioliitostaan hän oli asunut perheineen Viipurissa seurustellen sikäläisissä seurapiireissä. Miehensä kuoleman jälkeen hän oli ottanut viran Helsingin lastensuojeluosastolta, missä hän vastasi sotaorpojen huollosta.

Kirjeessään hän tiedusteli presidentin kantaa erääseen lastensuojelusuunnitelmaan.

Pian Ester sai kutsun päiväkahville.

Mykkäkoulua

Että nyt ensiksikin joutuu sellaisen miehen vaimoksi – minä sellaisen miehen vaimoksi!

Juhannuspäivänä Kultarannassa 1920 Ester Ståhlberg hehkui kolme viikkoa naimisissa olleen onnea. Hän ihastelee päiväkirjassaan uusia, satumaisia olojaan sekä Linnassa että Kultarannassa, vannoo antavansa kaikkensa miehelleen, jota on jo nuoruudestaan asti ihaillut, ja pitää suurena onnena sitäkin, että saa uudessa roolissaan palvella välillisesti koko maata.

Yhteiselämän alkua hän pitää lupaavana, koska ”kaikki ovat olleet hienotunteisia toisiaan kohtaan”.

Viikkoa myöhemmin hän jo uumoilee, että ”kaikki menisi varmaan hyvin, elleivät vanhemmat lapset tulisi välejämme häiritsemään”.

Nurjimmin Esteriin nimittäin suhtautuivat Ståhlbergin lapsista vanhimmat. Esimerkiksi Kaarlo ja Elli puhuivat päiväkirjamerkintöjen mukaan Esterille ensimmäisenä kesänä vain, mikäli tämä esitti heille suoran kysymyksen, ja silloinkin näyttäen siltä ”kuin olisivat samalla halunneet puraista”.

Ester Ståhlberg Kyllikki Ståhlbergin ja oman tyttärensä Lean kanssa Kultarannassa 1920. Lean lapsuus valtakunnan ykkösperheessä ei ollut helppo, sillä hänet suljettiin äitinsä tavoin perheen sisäpiirin ulkopuolelle. ©MUSEOVIRASTO

Varautuneisuus äitipuolta kohtaan lienee aika yleismaailmallista. Lisäksi Esteriä on luonnehdittu tunneihmiseksi, mikä saattaa näkyä päiväkirjojen purkauksissa.

Yhtenä syynä huonoihin väleihin oli Esterin ensi töikseen tekemä vakava virhearvio: hän vapautti tehtävistään lastenkasvatuksesta vastanneen perheen uskotun Ellen Miesmaan.

Vuotta myöhemmin hän kutsui Miesmaan takaisin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Miesmaa ja Ståhlbergin lapset muodostivat oman piirinsä, jonka ulkopuolelle Ester ja Lea suljettiin.

Ainakin päiväkirjalleen Ester vakuuttelee olevansa kaikille ystävällinen ja pitää ainoana vaihtoehtonaan loputonta kärsivällisyyttä. Johnia, kuten hän miestään päiväkirjoissa kutsuu, hän ei halua kotiasioilla vaivata.

 

Kärsivällisyyttä Ester todella tarvitsi, sillä välit pysyivät hyvin viileinä monta vuotta.

Ester Ståhlberg

Ester Ståhlberg purki tuntojaan päiväkirjoihin, jotka julkaistiin 1980-luvulla. Elinaikanaan Ester julkaisi kaunokirjallisuutta sekä Mathilda Wreden kaksiosaisen elämäkerran, yhteensä seitsemän teosta. ©MUSEOVIRASTO

Selkkaus teekutsuilla

Itsenäisyyspäivänä 1921 Ester Ståhlberg kirjoitti päiväkirjaansa pitkän merkinnän, jossa hän selosti seikkaperäisesti diplomaattien välisiä, juhlapukeutumiseen liittyviä kiistoja. Teekutsujen päätteeksi oli vielä sattua varsinainen selkkaus, kun Italian lähettiläs ei löytänyt turkkiaan ja väitti sitä varastetuksi.

Ensi alkuun etenkin puutteellista kielitaitoaan pahoitellut Ester on jo luonteva Linnan valtiatar. Hän uskoo asioiden menevän parempaan suuntaan myös perheessä.

Tytöt myös sulavat vähitellen, pingoitus on heikkenemässä, ylpeä itsetietoisuus on vähemmän varuillaan, epäilys ja pisteliäisyyden halu on tyyntynyt, mikä heidätkin on muuttanut? Uskon kyllä, että kärsivällisyyteni on kantanut hedelmää.

Silti vielä kaksi vuotta myöhemmin, itsenäisyyspäivän 1923 tienoilla Ester kertoo pelkäävänsä joulunaikaa, joka on hänestä ”pahinta kidutusaikaa”. Nyt Ester ei ole enää myöskään täysin varaukseton miestään kohtaan:

Miksi ollenkaan toit minut tänne uhrataksesi minut päivästä päivään ja vuodesta vuoteen lastesi oikuille, John? Heiltä vaadit vain sen verran, etteivät saa sanoa hävyttömyyksiä. Mutta he saavat joka päivä nöyryyttää minua sillä, että pitävät ilmana ja kiduttaa minua sillä, että sulkevat minut kaikesta perheyhteydestä pois, vaikka olen pakotettu olemaan ruumiillisesti mukana.

Kyyditys paransi välejä

Ståhlbergit Helsingin rautatieasemalla kyydityksen jälkeen lokakuussa 1930, keskellä presidentin Elli-tytär. ©MUSEOVIRASTO

Esterin päiväkirjojen perusteella hänen avioliittonsa Suomen ensimmäisen presidentin kanssa oli lapsiin liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta onnellinen. Pariskunnan kesken vallitsi luottamus ja lämpö. Ester oli alusta lähtien presidentille läheinen keskustelukumppani, ja suhde vain syveni vanhetessaan.

Vuosien kuluessa lapsetkin antoivat periksi. Esimerkiksi tammikuussa 1931 Ester kirjoitti päiväkirjaan suhteestaan tytärpuoleensa Elliin:

Ellin suhteen olen jo vapautunut. Ja hän minun suhteeni ainakin riittävästi. Tietysti olisi täysi ystävyys jotakin suloista – mutta ei pidä vaatia liikoja.

Edellisenä syksynä tapahtunut dramaattinen kyyditys vaikutti myönteisesti Esterin ja lasten väleihin. Kun oikeistoaktivistit pakottivat K. J. Ståhlbergin autonsa kyytiin lokakuussa 1930 kesken pariskunnan aamukävelyn, Ester seurasi miestään vapaaehtoisesti, tämän estelyistä huolimatta.

Ståhlbergit saivat viettää yhdessä harmonisen vanhuuden. Ester Ståhlbergin toimitettujen päiväkirjojen viimeinen merkintä on hänen puheensa K. J. Ståhlbergin 82-vuotispäivillä 1947. Puhe päättyy näin:

Toivon teille kaikille yhtä rauhallista ja onnentäyteistä elämän iltaa kuin meillä on.

Lähteitä: Markku Tyynilä: Ståhlberg, Kaarlo Juho. Biografiakeskus, SKS; kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/626; Hilkka ja Olli Vitikka (toim.): Ester Ståhlbergin kauniit, katkerat vuodet. Presidentin rouvan päiväkirja 1920–25; Ester Ståhlbergin voittojen ja tappioiden vuodet. Päiväkirja 1926–1934; Ester Ståhlbergin sodan ja rauhan vuodet. Päiväkirja 1935-1947

X