Murheilta suojassa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mannerheimin puisto Montreaux'ssa. Kuva: Pekka Nieminen.
Mannerheim kuoli 60 vuotta sitten Sveitsin Valmontissa. Seura kulki hänen jalanjäljillään Genevejärven rannalla, marsalkan rakkaissa paikoissa.

Erica Steffen istuu vuorenrinnetalossaan ja katsoo Genevejärvelle. Maisema voisi olla satumaalarin siveltimestä.

Hänen parvekkeeltaan näkyy myös Valmontin parantola, jossa Mannerheim vietti viimeiset vuotensa. Järven rannalla puolestaan häämöttää Mannerheimille pystytetty muistomerkki.

”Eikö olekin suurenmoista”, rouva innostuu. ”Marsalkka kulkee mukanani koko ajan.”

Steffen emännöi viime vuoteen asti vanhempiensa omistamaa kahvilaa, jossa Mannerheim kävi lähes päivittäin. Hän muistaa Mannerheimin kirkkaasti, vaikka oli vasta pikkutyttö. Ensitapaamisesta on nyt kulunut 63 vuotta.

”Suomalaisessa paronissa oli jotain arvoituksellista. Mannerheim ei ollut kylmä, mutta ei hän päästänyt kovin lähellekään”, Steffen muistelee Montreux’ssa.

Seuran reportterit kulkivat suuren suomalaisen jalanjäljillä tammikuun puolivälissä ja kohtasivat Suomen marsalkan tavanneita sveitsiläisiä. Erästä talvi-iltaa Erica Steffen ei unohda koskaan.

Yksinäinen aamukävelyllä

Miltei joka aamu Mannerheim avasi silloisen kotinsa, Valmontin parantolan ulko-oven aamuvenyttelyn jälkeen. Alppi-ilma oli raikasta.

Erica Steffen muistaa Mannerheimin kirkkaasti. Hän sulki viime vuonna vanhempiensa perustaman teehuoneen, jossa Mannerheim nautti kaakaota miltei joka päivä. Kuva: Pekka Nieminen.

Erica Steffen muistaa Mannerheimin kirkkaasti. Hän sulki viime vuonna vanhempiensa perustaman teehuoneen, jossa Mannerheim nautti kaakaota miltei joka päivä. Kuva: Pekka Nieminen.

Vapaaherra painoi lierihatun päähänsä. Solmio oli tarkasti kohdallaan, englantilaistyylisen golfpuvun lahkeet ulottuivat vähän polvien alapuolelle. Kävelykengät kiilsivät.

Oikeassa kädessään Mannerheimilla oli kävelykeppi, yksi monista.

Reipas aamukävely saattoi alkaa. Ylämäki antoi hyvää vastusta.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin (1867–1951) ryhti oli edelleen esikuvallisen hyvä, vaikka mies oli vanha ja sairasteleva.

Ennen muuttoaan Sveitsiin Mannerheimilla oli takanaan tappiollinen jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Uusissa olosuhteissa sotamarsalkka jätti tasavallan presidentin tehtävänsä 1946.

Hän oli jo täyttänyt 80 vuotta, osallistunut viiteen sotaan ja joutunut todistamaan palvelemansa maailmanvallan, keisarillisen Venäjän, kaatumisen.

Lähipiiri totesi Suomessa, ettei ihminen voi tulla enää yksinäisemmäksi.

Vierailut loistohotellissa

Sveitsissä Mannerheim piti yllä askeettista elämäntapaansa. Sen tietää glionilainen Mannerheim-tutkija Pierre-Antoine Goy.

”Sadepäivinä Mannerheim suuntasi Valmontin parantolasta Glionin kirkolle ja käveli kirkon holvikäytävän päästä päähän 20 kertaa”, lisensiaatti Goy kertoo.

Goy tietää, että Mannerheim tapasi säännöllisesti ruotsalaissyntyistä kreivitärtä, Gertrude d’Arcoa, joka kuului Wallenbergien miljonäärisukuun.

Usein d’Arco majoittui Lausannen ylelliseen hotelliin Beau Rivage Palaceen, jossa Mannerheim yhtä usein vieraili.

Goyn mukaan d’Arco kävi Valmontin klinikalla vain harvoin Mannerheimia tapaamassa.

”Sehän oli muistelmiaan valmistavan marsalkan ja hänen avustajiensa työpaikka.”

Glionin Fazer

Aamukävely jatkui häiriintymättä. Glionin kylätiellä suomalainen tervehti vastaantulijoita.

Vihdoin edessä häämötti Glionin kirkko. Sen sisäänkäynnin kohdalla Mannerheim otti 920:nnen askeleensa. Tasanteen näkymä – valkoiset alpit Sveitsin ja Ranskan puolella sekä järvimaisema – viekotteli pysähtymään.

Mutta varhainen taivallus jatkui kylän portille asti, jossa sijaitsee yhä Confinserie Steffen.

Takana oli nyt 1 248 askelta. Madame Steffenin tee- ja leivonnaishuoneen maine oli yhtä hyvä kuin Fazerin sen ajan Helsingissä.

Marsalkan tilaukseen kuului aina kupillinen kuumaa kaakaota. Madame Steffen valmisti sen huolella ja kantoi tarjottimella marsalkan pöytään.

Toisinaan marsalkka vaikutti huolestuneelta ja mietteliäältä. Kupillinen kaakaota, jolle maun antoi lehmänmaito ja maineikas sveitsiläinen suklaa, ravitsi myös hänen ajatuksiaan.

Vaaleahiuksinen, vielä keskenkasvuinen tyttö pujotteli silloin tällöin pöytien lomitse. Hän oli Erica, Madame Steffenin tytär. Erica katsoi suomalaisupseeria kunnioitusta silmissään.

Ystävällinen mies hymyili takaisin, mutta siirsi varsin pian katseensa jonnekin kauas. Arvokkuus ja etäisyys leimasivat häntä myös Sveitsissä, jossa marsalkan mielestä maalliset murheet löytävät tiensä rauhaan.

Mies ovella

Vuoden 1948 joulukuussa se tapahtui. Joku kolkutti Steffenin perheen oveen.

Kuka pyrkisi sisään tähän aikaan?

Oli joulupäivän ilta. Maassa oli paljon lunta, ja sitä satoi koko ajan lisää.

”Avasimme oven varovasti. Olin utelias. Oven takana oli pitkä mies suuren takin alla. En vielä tunnistanut häntä”, Erica Steffen muistelee.

Mies oli paleltunut ja vaikutti sairaalta ja väsyneeltä.

”Hän kiitti, että avasimme lukon.”

Mannerheim tapaili kreivitär d’Arcoa myös hotelli Montreux Palacessa. Kuva: Pekka Nieminen.

Mannerheim tapaili kreivitär d’Arcoa myös hotelli Montreux Palacessa. Kuva: Pekka Nieminen.

Mannerheimilla oli mukanaan hengästynyt nainen. Hän oli Mannerheimin sihteeri ja pikakirjoittajatar, suomalainen Sargit Avellan, joka merkitsi Valmontissa muistiin päämiehensä muistelmia. Niitä tehtiin Valmontissa joukolla, johon kuuluivat myös kenraalit Erik Heinrichs ja Aladár Paasonen.

”Lumituiskun takia Mannerheimin taksi oli juuttunut jyrkkään rinteeseen kaukana teehuoneesta. Marsalkka ja Avellan olivat kiipeämisestä uuvuksissa ja lumen kastelemia. Samalla selvisi, että heidän taksinkuljettajansa, venäläinen prinssi Alexis Orloff, oli jäänyt kinokseen yksin autonsa kanssa. Oli yleistä, että vallankumousta paenneet Venäjän aateliset ajoivat Sveitsissä taksia”, rouva Steffen selvittää.

Orloff kuului Mannerheimin ystäväpiiriin. Bolshevikkien murskaama Pietarin hovi yhdisti heitä.

Erica Steffenin vanhemmat tekivät voitavansa helpottaakseen Mannerheimin ja Avellanin oloa.

”Lopulta he poistuivat huojentuneina.”

Lämmin suhde

Mistä Mannerheim ja Avellan tulivat?

Sekä rouva Steffen että marsalkan Montreux’n vuodet hyvin tunteva eversti, sveitsiläis-suomalaisen upseeriyhdistyksen entinen puheenjohtaja Luc Monniér tietävät: Lausannen Beau Rivage Palacesta.

”Mannerheim tuli kreivitär d’Arcon luota. Mannerheimilla oli häneen lämmin suhde. d’Arco myös rahoitti heidän yhteiset matkansa. Kreivitär oli paljon rikkaampi kuin Mannerheim.”

Mannerheim oli Montreux’n seudun kuuluisimpia hahmoja. Olihan hän estänyt itsensä Stalinin hyökkäykset Suomeen. Sellainen huomattiin koko maailmassa.

”Hänet tunnettiin ja häntä arvostettiin. Asiaan kuului, että paikalliset asukkaat kunnioittivat hänen yksityisyyttään. Kuuluisuudet ja miljonäärit pitävät Montreux’stä, koska he saavat elää täällä rauhassa”, Steffen sanoo.

Puhtain asein

Montreux’ssä järjestetään jokaisena kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna (Mannerheim syntyi 4.6.1867) muistojuhla Mannerheimin monumentin äärellä. Juhlaan osallistuu yli 200 ihmistä.

”Talvisodassa Suomi ja Mannerheim olivat sveitsiläisille malli siitä, mihin pieni kansakunta pystyy ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen edessä”, eversti Monniér muistuttaa.

”Siksi monumentille saapuu aina myös Sveitsin valtiollinen edustus.”

Monumentin kyljessä lukee: candida pro causa ense candido. Puhtain asein puhtaan asian puolesta. Niin lukee myös marsalkan haudalla Hietaniemessä, niin sanotaan myös Mannerheimin suvun tunnuslauseessa.

Aukio on myöhemmin nimetty Mannerheimin puistoksi.

Sveitsin sankari

Tutkija Goy ei ehtinyt nähdä Mannerheimia elävänä. Sen sijaan hän seurasi 21-vuotiaana tuhansien muiden sveitsiläisten lailla, kuinka marsalkan juhlallinen ruumissaattue tammikuun viimeisenä 1951 eteni Montreux’stä Lausannen kautta Geneven lentokentälle.

”Väkeä oli paljon. Saattue eteni hitaasti ja arvokkaasti, vaikka matka oli pitkä. Upseerit – sveitsiläiset ja suomalaiset – liikehtivät paraatiasuissaan. Koko Sveitsi suri Suomen rinnalla. Lehtien otsikot ja artikkelit Mannerheimin elämäntyöstä olivat suuria. Mannerheim oli sankarimme, sillä me vertasimme hänen sotilaitaan siihen, mitä Sveitsille olisi voinut tapahtua Hitlerin tai Mussolinin hyökätessä”, Goy muistuttaa.

Goy lisää, että Mannerheim myös välitti sodanaikaista salaista tietoa Sveitsin turvallisuuspalvelulle. Olihan hän jo yksityishenkilönä tutustunut ja ihastunut maahan 1920-luvulla.

Mannerheim oli Goyn mielestä kiehtova, salaperäinen ja ainutlaatuinen persoona. Naurahtaen hän toteaa, että Pietarissa Mannerheim puhui vaimolleen ranskaa, palvelijoilleen venäjää, tyttärilleen ja sukulaisilleen ruotsia sekä – saksaa hevosilleen.

”Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, vain Mannerheim osasi yhdistää kansan. Yhtä taitavasti hän pystyi irrottamaan Suomen maailmansodasta; siihen kuului myös saksalaisten joukkojen ajaminen maasta. Hän ei koskaan pitänyt saksalaisista, ei varsinkaan Hitlerin Saksasta. Hän toimi kaukaa viisaasti myös siinä, että kieltäytyi hyökkäämästä Saksan tukena Leningradiin”, Goy sanoo.

Hillitön nauru

Harmaahiuksinen Rudolphe Alt, 90, hymyilee hotelli Victorian salongissa Glionin kylässä. Kaikki on niin kuin ennen: jalopuiset ovet, kattokruunut ja maalaukset kultaisissa kehyksissään.

Samassa nojatuolissa istui Mannerheim. Täällä hän tapaili venäläisiä emigranttiystäviään. Joskus kyydin antoi prinssi Orloff.

Glionin postinkantaja Rudolphe Alt kantoi Mannerheimille postia kaksi kertaa päivässä. Hän asui vanhempineen kenraali Paasosen kellarikerroksessa. Hänen isoisänsä huolehti vallankumousta paenneen tsaarin suvun omaisuudesta.

Monsieur Alt on kosmopoliitti kuten Mannerheimkin. Myöhemmin hän opetti aatelisille tennistä ja alppihiihtoa.

”Meistä tuli Mannerheimin kanssa hyvät tuttavat. Mannerheim pistäytyi myös naapurissa kenraali Paasosen tai prinssi Constantin Cantacuzènen luona. Prinssi yritti opettaa minulle joitakin tuntemiaan suomenkielisiä lauseita, jotka minun piti sanoa Mannerheimille. Niitä opettaessaan hän nauroi hillittömästi. Onneksi en oppinut niitä: ties mitä olisin sanonut marsalkalle suomeksi”, Alt naureskelee.

Mannerheim oli aina ystävällinen, rauhallinen ja kohtelias.

”Mannerheim ei tehnyt eroa herrojen ja tavallisten ihmisten välillä. Siksi suomalaiset sotilaatkin kunnioittivat häntä sodassa. Ehkäpä rehtiyteen vaikutti sekin, että hän oli kokenut myös varattomuuden.”

Monsieur Alt kertoo Mannerheimin antaneen ymmärtää, että hänen elämänsä oli jo viimeisillä kierroksillaan.

Aikakausi päättyi

Vanha posteljooni Alt sukeltaa muistoihinsa. Mannerheim on niissä hänen sankarinsa.

Valmontin parantolassa oloaan ovat parantaneet Mannerheimin lisäksi myös Charlie Chaplin, Igor Stravinski, Ingrid Bergman, Coco Chanel ja Christina Onassis. Kuva: Pekka Nieminen.

Valmontin parantolassa oloaan ovat parantaneet Mannerheimin lisäksi myös Charlie Chaplin, Igor Stravinski, Ingrid Bergman, Coco Chanel ja Christina Onassis. Kuva: Pekka Nieminen.

Keskusteluissa Mannerheim ei koskaan tyrkyttänyt hänelle sotasankaruuttaan.

”Hän oli vaatimaton mies. Sain vaikutelman, että hän ikävöi jotain menneisyydestään. Ehkä sen takia hän viihtyi Venäjältä paenneiden ihmisten kanssa: hän tavallaan palasi ensimmäiseen elämäänsä Pietarissa”, monsieur Alt pohtii.

Sodan jälkeen vanha maailma kokoontui viimeisen kerran Montreux’n rinteillä. Vallasta syöstyjen itsevaltiaiden perilliset tunsivat olevansa kotonaan toistensa kanssa.

Alt muistaa, että kreivitär d’Arcolla oli tapana odottaa Mannerheimia juna-asemalla. Hän ei koskaan tullut yksin Glionin kylään asti. Eikä hän koskaan odottanut turhaan.

Komea pariskunta viihtyi keskenään myös hotelli Montreux Palacessa, järven äärellä.

Kunnioitusta osoittaakseen Alt riensi kerran Montreux’n basaariin ja osti sieltä kävelykepin, joka ei taipuisi yhdenkään vastuksen edessä.

”Lahjoitin kepin Mannerheimille. Hän yllättyi ja oli innoissaan, kehui sitä kauniiksi. Parasta oli, kun näin hänen käyttävän sitä.”

Tätä nykyä keppi on Helsingin Mannerheim-museossa, marsalkan vanhassa kodissa.

Marsalkan kuollessa kokonainen aikakausi päättyi.

”Kuoleman tultua kenraali Paasonen halusi antaa minulle sata Sveitsin frangia. En tiedä, miksi. Se oli iso raha siihen aikaan”, Rudolphe Alt ihmettelee yhä.

Sen jälkeen Paasonen katosi. Epäilykset elivät, varjot liikkuivat.

Rauhallinen mies

Taas kerran Mannerheim tyhjensi kaakaokuppinsa Steffenin teehuoneessa. Paluumatkan hän teki rennosti. Oli vain yksi tie: alaspäin.

Mannerheim sai muistelmansa osapuilleen valmiiksi. Oli viimein syytä levähtää, sytyttää sikari, istahtaa omalle parvekkeelle ja nauttia näkymistä.

Tammikuun 19:ntenä 1951 luultiin ensin, että Mannerheim oli saanut ruokamyrkytyksen. Hänet vietiin Lausannen kantonin sairaalaan. Matkalla marsalkka laski vielä leikkiä.

24. tammikuuta hänet leikattiin suolitukoksen takia. Kirjailija Päivi Tapola kirjoittaa teoksessaan Marsalkan kotiinpaluu, että viiden vuorokauden ajan suomalaista ruokittiin vain ravintoruiskeilla.

Mannerheim pääasiassa nukkui. Hänen painonsa laski 52 kiloon. Tammikuun 27:ntenä Sveitsin parhaat professorit Decker ja Vannotti huomasivat, että tilanne huononee. Mannerheimin vuoteen äärellä oli nyt myös hänen Tukholmasta kiirehtinyt henkilääkärinsä Nanna Svartz. Suomen valtio lennätti hänet paikalle.

Marsalkka kiitti henkilökuntaa hoidostaan ja hyvästeli läsnäolijat. Hän oli rauhallinen. Kuolinhetkellä paikalla olivat myös hänen adjutanttinsa C. O. Lindeman sekä ministeri, Suomen Sveitsin suurlähettiläs Reinhold Svento. Pariisista kutsuttu tytär Sophie ehti muutamaa minuuttia liian myöhään.

Puolenyön jälkeen

Mannerheim kuoli virallisen tiedon mukaan sunnuntaina 28.1.1951 kello 0.30. Eversti Monniér on sitä mieltä, ettei päivämäärä välttämättä ole oikea.

”Mannerheim kuoli Sveitsissä, jossa kello oli tuntia vähemmän kuin Suomessa. Vuorokausi oli kuolintodistuksenkin mukaan toinen. Asia ei ole tärkeä, mutta moni on ihmetellyt sitä”, hän sanoo.

Valmontin parantolassa lattia narahtaa, ja aika lakkaa juoksemasta.

”Mannerheim teki mahdottomasta mahdollisen. Hän antoi muille kansoille rohkeutta puolustautua ylivoimaa vastaan. Mannerheimin johtaman armeijan taistelutaktiikoita kopioitiin niin Sveitsin kuin sotilasliitto Naton ohjekirjaan. Suomalaisten urheus talvisodassa toimii yhä esimerkkinä kaikille kansoille”, eversti Monnier sanoo Mannerheimin rakastamassa maisemassa.

Lehdetön puu odottaa kevättä Mannerheimin parvekkeen edustalla. Sama puu.

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 4/2011.

X