Petroskoi muuttui Äänislinnaksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
Ensimmäiset Laguksen panssarit saapuivat Petroskoihin lokakuun 1. päivänä kello 8.30. Kuva: SA-kuva.

Kevyt Osasto 8:n kärkikomppania hiipii pitkin talojen seinustoja kohti kaupungin keskustaa. Jatkosodan hyökkäysvaiheen tärkein tavoite Itä-Karjalassa – Petroskoin valtaus – on saavutettu. Eletään lokakuun 1. päivää 1941.

Jo heinäkuussa Karjalan Armeija ylitti Neuvostoliiton rajan. Murtautuminen Petroskoin puolustusvyöhykkeen läpi oli kuitenkin raskas ja verinen.

Petroskoista vetäytyneet neuvostosotilaat olivat tuhonneet paljon, mutta viinatehdas oli jäänyt jäljelle. Suomalaiset losauttivat panssarintorjuntakiväärillä reiän tuhansien litrojen vetoiseen sammioon. Viinasta tapeltiin, kunnes sotilaspoliisit tulivat paikalle.

Paikalla ollut alikersantti Tarmo Nieminen muisteli aikanaan:

”Pioneerit räjäyttivät rakennuksen. Meidän komppanian pojat kantoivat karstalle palaneella peltiämpärillä viinaa majapaikkaan. Pahimmat roippeet erotettiin laskemalla neste kaasunaamarin suodattimen läpi.”

Kaupungin asukkaita oli kuljetettu evakkoon proomuilla yli Äänisen. Tyhjiksi jääneiden asuntojen lattioilla lojui kuluneita kenkiä, valokuvia vakavailmeisine morsiuspareineen, kirjavia riepuja, vääntyneitä lusikoita, pesuvateja ja piikittömiä haarukoita.

Jo vuoden 1941 lopulla oli Äänislinnaksi nimetystä Petroskoista tullut merkittävä sotilaskaupunki, mistä rintamajermuja täynnä olevat lomajunat lähtivät kohti koti-Suomea.

Pakoon Syvärille

Valtauksen jälkeen vain osa suomalaisjoukoista sai jäädä Äänislinnaan. Muut jatkoivat sotimista. Heihin kuului myös luutnantti Yrjö Keinonen (puolustusvoimien komentaja 1965–1969) ja hänen polkupyöräkomppaniansa. Se oli edennyt kärkipartiona Äänisen rantatietä kohti Syväri-joen yläjuoksua ja läpi Soksun kylän, missä asui perheensä kanssa silloin kolmivuotias Raisa Larjuskin, nykyinen kirjailija Raisa Lardot.

”Kaikkia kyläläisiä peloteltiin, että kun suomalaiset tulevat, he leikkaavat korvat pois. Siksi äitikin lähti meidän lasten kanssa pakoon Syvärille päin”, Lardot muistelee.

Soksun kylän liepeillä Keinosen miehet avasivat tulen kohti lähestyvää vihollisen autokolonnaa. Yksi ammuslastissa ollut kuorma-auto räjähti taivaan tuuliin.

”Äidin kertoman mukaan ikkunalasit rikkoutuivat. Niin taisi käydä muissakin taloissa. Kanat juoksivat kaakattaen ja kiihtyneinä pitkin kylän raittia.”

Syvärin suuntaan paenneet palailivat pian takaisin koteihinsa. Suomalaiset sotilaat olivatkin ystävällisiä, vaikka toisin oli uskoteltu.

Raisa Lardot muistelee kuulemaansa:

”Isoisän talon suomalaiset muuttivat viljavarastoksi, ja hänet määrättiin asumaan yläkertaan. Kun suomalaiset yllättivät hänet pihistämästä viljaa, joka oli osin hänen omaansa, se oli niin suuri häpeä, että hän hirttäytyi.”

Leireille

Pitkin syksyä tuotiin Syvärin lähikylistä Petroskoihin ihmisiä, jotka eivät olleet suomenheimoisia vaan venäläisiä. Suomalainen sotilashallinto antoi ymmärtää, että lähellä rintamaa ei ollut turvallista asua. Heidät aidattiin keskitysleireihin.

”Termin käyttöönottoon on saattanut vaikuttaa saksalaisten esimerkki, mutta koko kammottavuutta, mikä sanan taakse kätkeytyi, tunsi Suomessa tuskin kukaan ennen Saksan kukistumista”, kirjoitti aikanaan Suomen Punaisen Ristin apulaispääsihteeri Gunnar Rosén.

Ennen hyökkäystä Itä-Karjalaan oli Kajaanissa pidetty Akateemisen Karjala-Seuran siinä määrin salainen kokous, ettei siitä laadittu edes pöytäkirjaa. Vapautettavan Itä-Karjalan alueen venäläisväestö siirrettäisiin leireistä Neuvostoliiton sisäosiin alueille, jotka – niin kuin silloin arveltiin – saksalaiset valtaavat ennen joulua.

Myöhemmin leirit saivat nimekseen siirtoleirit.

Punnituksessa

Miehitysalueen kouluihin matkasi suomalaisia opettajia, Aunuksen radio lähetti vepsän-, lyydin- ja karjalankielisiä ohjelmia, ja lapset pyrittiin kastamaan luterilaiseen uskoon.

Kun opettaja Erkki Tuomikoski puhui oppilailleen Jeesuksesta ja hänen hyvyydestään, lapset toivat suuren kirjan, jossa oli Stalinin kuva, ja huusivat kuorossa, että Stalin on hyvä, Stalin on hyvä.

”Äänessä oli vakaumusta ja uhmaa”, kirjoitti Tuomikoski päiväkirjaansa.

Tuomikoski sydäntä riipaisi, kun koulun poikaoppilaita punnittiin. Toppatakin alla ei ollut yleensä paitaa eikä puseroa.

”Paljas iho, kalpea laiha keho vain. Rikkinäisten huopatossujen sisältä puuttuivat sukat. Muutamilla oli vain säkkikankainen rätinpala, toisilla ei sitäkään”, kertoi Tuomikoski.

Sotilashallinnon johdolla luotiin varsin tehokas terveydenhoitojärjestelmä. Miehitys alueen lapsikuolleisuus laski puoleen entisestä. Rupisten, syyhyisten ja riisitautisten lapsien määrä väheni huomattavasti.

Turvavyöhyketeoria

Itä-Karjalan valtauksen tärkein syy oli sotilaspoliittinen: mitä kauemmaksi raja työnnetään, sitä syvempi on turvavyöhyke idän uhkaa vastaan.

Merkittävä syy oli myös pyrkimys vapauttaa suomensukuiset heimokansat bolshevikkien vallasta ja luoda Suur-Suomi. Eduskunnan puhemiehen Väinö Hakkilan lehtiartikkelin mukaan heimokansojen sielu on puhdistettava itäisen taantumuksen jäljiltä.

Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtaja Vilho Helanen julisti, että ”itäkarjalainen nuoriso on mahdollisimman pian saatava eheänä pelastetuksi Suomelle ja länsimaiselle sivistykselle.”

Kolmas syy oli taloudellinen. Rajantakaisessa Itä-Karjalassa oli puuta lähes 800 miljoonaa kuutiometriä. Aarre piti ottaa haltuun ja sitä piti myös varjella.

Itä-Karjalassa oli myös mineraaleja: kultaa, rautaa, kuparia, vanadiumia, titaania, diapaaseja, graniittia, kvartsiitteja, dolomiitteja, sungiitteja… Erityisesti suomalaisia kiinnosti Puudosinmäen rikas mineraaliesiintymä, joka sijaitsi kylläkin Äänisjärven toisella puolen, mikä oli vihollisen aluetta – toistaiseksi.

Kohti pohjoista

Jatkosodan operaatiot Itä-Karjalassa eivät päättyneet Petroskoin valtaukseen. Karjalan Armeija jatkoi hyökkäystään kohti pohjoista.

Tärkein tavoite oli Karhumäen kaupungin valtaus, joka päättyi 40 asteen pakkasessa joulukuun 7. päivänä 1941. Itä-Karjalassa alkoi asemasodan aika.

Hieman aikaisemmin ylipäällikkö Mannerheim oli lähettänyt tervehdyksen Suomen naisille ja miehille:

”Meiltä ei puutu enää paljon saavuttaaksemme strategiset päämäärämme, riistää viholliselta ne keinot, jotka se oli huolellisesti valmistanut tuhotakseen meidät, ja saavuttaaksemme rajan, joka on helpompi puolustaa kuin mikään Suomen aikaisempi raja.”

Rajan saavuttaminen onnistui, mutta ei sen puolustaminen. Kahden ja puolen vuoden miehitysajan jälkeen suomalaisten oli luovuttava Itä-Karjalasta ja Äänislinnasta, kun puna-armeija hyökkäsi Syvärin yli kesäkuussa 1944.

 

Suomalaiset tekivät tuttavuutta Äänislinnaan palaavien siviilien kanssa. Kuva: SA-kuva.

Suomalaiset tekivät tuttavuutta Äänislinnaan palaavien siviilien kanssa. Kuva: SA-kuva.

 

Hämmästyttävä ennustus

Oululainen Erkki Tuomikoski lähti opettajaksi Itä-Karjalaan. Ennen lähtöään hän sai hyvältä ystävältään, tulevalta opetusneuvos Yrjö Kalliselta kirjeen, joka oli päivätty 3.11.1941. Jo silloin Kallinen näki, mitä tuleman piti:

”Minä käsitän hyvin jalon tarkoituksesi lähteä opettamaan Itä-Karjalassa asuvien heimolaistemme lapsia. Olet kai siinä käsityksessä, että he ottavat sotaväkemme ja ennen kaikkea teidät kansanvalistajat avosylin vastaan vapauttajina sorrosta ja bolshevismista. Mutta heitä on vain mitätön vähemmistö koko kansasta. Suurin osa vihaa Suomea ja suomalaisia.

Vaikka suomalaiset nyt ovat vallanneet osan Itä-Karjalaa, ei meillä ole mahdollisuutta pitää sitä hallussamme. Saksa tulee häviämään tämän sodan, aivan varmasti.

Saksalla oli tarkoitus parissa viikossa nujertaa Neuvostoliitto. Nämä suunnitelmat ovat jo venyneet noin puoleksi vuodeksi. Saksa on vallannut Venäjän viljavimpia seutuja ja Suomella on vähän Itä-Karjalan reunamaita. Mutta Venäjä ei ole vielä hävinnyt. Eikä se häviä.

Hitler toivoi, että tänä talvena kuolee Länsi-Venäjällä 40–50 miljoonaa ihmistä nälkään. Talvi on ja tulee olemaan tuhoisa venäläisille, mutta se tulee olemaan myös Hitlerin voittojen käännekohta. Tästä alkaen Saksan panssariarmeija hupenee kuukausi kuukaudelta. Sota tulee kestämään vielä vuosia. Siihen yhtyy Japani Saksan puolelle sekä Yhdysvallat Saksaa vastaan, ja loppu on oleva hirvittävä.

Olen vakuutettu siitä, ettei Venäjä koskaan luovu Itä-Karjalasta ja Kuolan niemimaasta. Sieltä on sen tärkein kulkuväylä Atlantille. Sen kannattaa uhrata väkeä enemmän kuin koko Suomessa on asekuntoisia miehiä säilyttääkseen tämän yhteyden. Kun nyt menet sinne Itä-Karjalaan, lähde sieltä nopeasti pois, kun bolshevikit tulevat Syvärin yli, sillä he ovat hyvin vihaisia suomalaisille. Ja sinua he pitävät vain politrukkina huomioimatta sinun hyviä tarkoitusperiäsi.”

 

Petroskoin savut saivat Tuntematon sotilas -teoksen sotamies Hietasen sanomaan: ”Poja, tää on historiatapaus. Mukula viel kerra laulava et kui me menim ryömein ja kontaten Petroskoihin. Siel leppä Suomen uusi kaupunki.” Kuva: SA-kuva.

Petroskoin savut saivat Tuntematon sotilas -teoksen sotamies Hietasen sanomaan: ”Poja, tää on historiatapaus. Mukula viel kerra laulava et kui me menim ryömein ja kontaten Petroskoihin. Siel leppä Suomen uusi kaupunki.” Kuva: SA-kuva.

 

Kallosta kalloon

Äänisen rannalla Sungunniemellä kierteli toisena miehitysvuotena suomalainen antropologinen tutkimusryhmä. Kylien asukkaiden pituus mitattiin. Naisten keskipituudeksi saatiin 155,4 ja miesten 165,4 senttiä.

Jokainen käskettiin vuorollaan istumaan, jotta voitiin tehdä kallomittauksia. Naiset vastustelivat, sillä he eivät olisi halunneet ottaa huivia päästään. Naisten kallon pituus-leveysverrannoksi saatiin 80,2 ja miesten 80,8. Korkeus-leveysverranto oli molemmilla sama, mutta morfologinen kasvoverranto 88,0 ja 88,5.

Koska tutkitussa joukossa oli paljon vaaleasilmäisiä ja vaaleatukkaisia ja kasvojen yhtäläisyys oli savolaisten kanssa silmiinpistävä, saattoi anatomian professori ja lääkintämajuri Niilo Pesonen tiivistää raporttinsa yhteen lauseeseen:

”Kun tutkitun väestön liittäminen kansalliseen väestöömme ei toisi kansaamme vieraita rotuaineksia, ja kun ko. väestö myös sekä ruumiinrakenteeltaan että myös henkisiltä ominaisuuksiltaan teki edullisen vaikutuksen, pitäisin mainitun väestön liittämistä Suur-Suomeen väestöön erittäin luonnollisena ja oikeaan osuvana toimenpiteenä.”

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 39/2011.

X