Sissiosaston jäljillä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Evp-rajavartijat Ari Komulainen (vas.), Kari Junnikkala, Isto Turpeinen ja Reijo Kortelainen hiihtivät saman reitin kuin majuri Puustisen sissijoukko tuhotessaan Jeljärven kylän vuonna 1943. Kuva: Ryhmä Pieninkä.
,

Rajan yli 10.3.2013

Rajanylitys Vartiuksen – Lytän raja-asemien kautta sujui molemmin puolin rajaa nopeasti.

Venäjän tulli vilkaisi peitepressun alle peräkärrykuormamme, jonne oli pakattu ahkio, rinkkoja, makuupusseja, suksia…

Ajaessamme Rukajärven kylän ohi, oli iltapäivä pitkällä. Rukajärven eteläpäästä lähdimme hiihtämään kohti Vänsjärveä, jossa Puustisen pataljoona I/JR 10 oli reservissä ja majoittautuneena talvella 1942 – 43.

Tärkeä oli testata lunta ja suksia. Pitkä kolmimetrinen metsäsuksi ei upottanut kuin kymmenkunta senttiä.

Kävimme majapaikassa Ekaterina Romanovin luona saunassa; söimme myöhästyneen päivällisen ja nukkumaan.

Suunta itään 11.3.

Majuri Puustisen sissijoukko palasi Jeljärven tuhoretkeltä Ontajärvelle 17. maaliskuuta 1943. Kuva: Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkisto.

Majuri Puustisen sissijoukko palasi Jeljärven tuhoretkeltä Ontajärvelle 17. maaliskuuta 1943 vihollinen kintereillään. Kuva: Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkisto.

Ontajärven kylästä päästiin liikkeelle aamukahdeksalta. Jokaisella painoi yli 20 kiloinen reppu selässä. Aamu oli huikaisevan kaunis, auringonpaistetta taivaan täydeltä.

Suuntasimme ensin Lajaanijärvelle. Jäällä oli helppo hiihtää, keli erinomainen ja suksi luisti.

Karttoina toimivat vuoden 1935 1:100 000 venäläinen kartta ja saman mittakaavan 1985 kartta, joihin määritettiin osasto Puustisen tärkeimmät tapahtumapaikat.

Nämä paikat syötettiin myös koordinaatteina (WGS-84) GPS-laitteisiin, jolloin suunnistaminen oli helppoa.

Lajaanijärven eteläpäästä noustiin vanhalle Ontajärven – Korpilahden tielle, jota hiihdettiin kilometrin verran. Samaa paikkaa käytti osasto Puustisen leirialueena.

Täältä joukkue lähti Jeljärvelle illalla 14.3.1943 ja palasi 17.3.1943.

Saatoin hyvin kuvitella, kuinka lumipukuiset miehet asettuivat yksiköittäin kenraali Raappanan tarkastukseen. Pitkät vakavailmeisten miesten rivit, uudet lumipuvut hohtivat valkeina. Miehiä oli 24 upseeria, 69 aliupseeria ja 488 miehistöön kuuluvaa kovaa korpisoturia.

Huikaiseva jäälakeus, Ontajärven selkä, oli edessä. Vastaranta oli yli kymmenen kilometriä itäsuunnassa. Jäällä suksi ei upottanut. Tuulet olivat hioneet ja tiivistäneet lumen kantavaksi.

Ontajärven ylitys kesti neljä tuntia. Rantauduimme aika tarkalleen samasta paikasta kuin osasto Puustinen. Ilta alkoi hämärtyä soita hiihdellessä. Suoaavat loppuivat ja oli työnnyttävä korpimetsään. Vastaan tuli osittain sula puro. Tähän leiri pystyyn, vettä ainakin riitti.

Tallattiin laavunpohja kovettumaan ja lapioitiin nuotiopaikka auki. Iltaruuaksi hernekeittoa purkilliset mieheen ja siihen lisukkeeksi säilykelihaa. Vielä viritettiin laavukangas nukkuma-alustan päälle.

Hiihtoa kertyi GPS:n mukaan 28,2 kilometriä.

Pakkaspäivä 12.3.

,

Mittari näytti aamulla 17 pakkasastetta. Ensiksi nuotio palamaan. Nopeasti pakit lämmittivät puroveden kiehuvan kuumaksi. Lautaselle pussillinen ryynejä, kuuma vesi ja puuro on valmis. Lisäksi teetä ja leipää.

Ladun aukaisussa kolmimetriset sukset olivat omiaan, eikä hiihtäminen metsissä ja soilla ollut kovinkaan raskasta.

Ilmassa leijui erikoista pakkashuurua. Aurinko paistoi kuin suodattimen läpi ja kuura oli valkaissut soiden reunamien kelot. Satumaisen kaunista.

Kuutsjärvestä Ontajokeen laskeva joki oli sulana. Etsimme ylityspaikan, jossa vanhaa jäätä oli molemmilla rannoilla eniten.

Joen jälkeen alkoivat laajat suoaavat. Kesäaikaan nämä rämeiköt olivat miltei ylitsepääsemättömät. Sotavuosina kymmenet partiot liikkuivat tälläkin alueella.

Auringon lasku enteili napakkaa pakkasyötä.

Viimeisen kilometrin ennen yöpymistä hiihtelimme suolla. Vasemmalle jäi kohtalokas harjanne, Kiinalainen vuori, jossa suomalaiset joutuivat venäläisten väijytykseen.

Harjun läpäisevää suojuottia pitkin olisi ollut helppo kuljettaa ahkioissa haavoittuneet ja kaatuneet länteen, mutta pahaksi onneksi venäläiset väijyivät paikalla. Tulitus alkoi naamioiduista asemista harjun juurelta ja päältä. Suomäntyjen runkojen arpeumat kertoivat karua kieltä yöllisestä tuliylläköstä 1943.

Perustimme leirin kumpareen juureen. Roitotuli hohkasi lämpöä laavun perälle asti. Pakkanen kiristyi -27 asteeseen. Makuupussin suuaukkoa piti kuroa mahdollisimman pieneksi. Ainoa hankaluus oli palelevat varpaat.

Hiihtomatkaa tälle päivälle kertyi 17,6 kilometriä.

Suoryppäiden yli 13.3.

Pakkanen oli lauhtunut aamuksi. Taivas oli pilvessä, satoi kevyttä pakkaslunta.

Matkan jatkuessa maasto oli tasaista suota, välissä muutama lampi.

Edessä ilmestyi ylitettäväksi Onihmajoki. Se on tuttu partiomiesten kertomuksista ja sotakirjoista. Legendaarinen virta.

Pienen tauon päätteeksi etenemissuuntana oli itä.

Onihman alueella riitti soita ja keloja. Missään en ole nähnyt niin paljon kelometsää kuin näillä eteen aukenevien suoaavojen reunamilla. Kelometsien laajat harmaat vyöt reunustivat jokaista suota.

Ruokatauon pidimme likimain samalla paikalla, jossa majuri Puustinen jakoi osastonsa kahtia 16.3.1943 klo 16:45 -20:00 ruokatauon päätteeksi.
Ilta alkoi hämärtyä, samalla tuuli voimistui. Se enteili tuiskua.

Onihmajoen itäranta oli ryteikköistä metsää, josta piti pujotella hitaasti läpi.

Kun sopiva suonlaita ilmaantui illalla otsalampun valopiiriin, käänsimme sukset sinne. Polttopuuksi kelpaavia kelosäippejä löytyi riittävästi, siihen leiri.

Lapio heilumaan ja nuotiopaikka puhtaaksi lumesta. Toiset polkivat laavunpohjaa tasaiseksi ja yksi haali polttopuuta.

Ruoka maistui rankan hiihtopäivän päätteeksi. Jälkiruuaksi nautittiin hunajateetä ja kyytipojaksi näkkileipää juustolla.

Otin varmuudeksi makuupussin jalkopäähän kuumalla vedellä täytetyn juomarakon. Se lämmitti jalkoja mukavasti.

Hiihtomatkaa tälle päivälle kertyi 26,2 kilometriä.

Jeljärvellä 14.3.

Aamusta hiihdimme tieuraa pitkin yli viisi kilometriä. Lopulta saavuimme metsäiselle harjanteelle. Osasto Puustisen tukikohta ja JSP sijaitsi harjanteella. Näistä kohdin osasto Puustinen hyökkäsi Jeljärvelle.

Viritimme kunnon nuotion, sillä tervaspuuta räme oli täynnä.

Ruokailun jälkeen matka jatkui kohti Kotskoma – Kuutsjärvi pistoradan ratapenkkaa. Rataa ei ollut vielä 1935 kartassa, sillä se rakennettiin sotavuosina.

Ilmeisesti suurten savotoiden päätyttyä 1950-luvun lopulla rata jäi pois käytöstä. Kiskotus purettiin.

Hiihdimme ratapenkkaa Jeljärven asemaa kohti. Viimein ratapenkka yhtyi uuteen Kostamus – Kotskoma rataan. Ratapenkan oikealle puolelle jäi kumparemaasto, josta kaukopartio-osasto Penttilän miehet tähystivät ennen hyökkäyshetkeä 16.3.1943 kello 10:15 Jeljärven asema-alueelle.

Asema-alueen tuntumasta pystyi hahmottamaan järjestelyradan paikan ja lastauslaiturin. Kivijalkojen kohoumat kertoivat rakennusten paikat.

Lähdimme hiihtämään ratapenkkaa takaisin.

Kun lähestyimme Jeljärven kylää, pudottauduimme penkereeltä suolle ja otimme kylään suoran suunnan.

Jeljärven kylää ei rakennettu suomalaisten tuhoiskun jälkeen uudelleen. Rakennusten tilalla kasvoi nuorta mäntymetsää. Kylä oli rakennettu ruutukaavaan, joten rakennusten pohjat olivat hahmotettavissa. Pääkadun paikallisti, kun siinä ei kasvanut yhtään puuta.

Puustisen retkellä loisti täysi kuu, mutta meille osui pimeä kuu.

Taukopaikalla nopeasti tulen tekoon.

Jeljärven tapahtumapaikkoja kierrellessä tuli hiihtomatkaa 23 – 25 kilometriä, joten ruokailua kaipasi.

Pakkasta oli 21 astetta. Hiihtomatkaa kertyi yhteensä 37,2 kilometriä.

Paluumatkalla 15.3.

Aurinkoinen aamu enteili lämmintä päivää.  Onihmajoen rantaryteiköt ohitettiin kohtuullista vauhtia ja päästiin suurille suoaavoille.

Yllättävän äkkiä matka taittui ja olimme lammen pohjoispäässä, josta tulolatumme kääntyi etelään.

Lammen takana häämötti harjannejono, Kiinalainen vuori.

Osasto Puustinen ylitti harjanteen paluumatkalla keskiyöllä 16.-17.3.1943.

Harjanteen juurelta aloitimme kapuamisen viistosti ylös. Harjanteen valloitus vaati nousua lähes pystysuoraa seinämää pitkin 50 – 60 metriä.

Jauhomainen lumi vyörytti miltei saman verran takaisin mitä askel vei ylöspäin.

Oli aikamoinen este myös Puustisen osastolle. Ei ihme, että haavoittuneet ja kaatuneet lähetettiin toista reittiä harjanteen ylitykseen.

Laskeutumisreitille raivattiin vesurilla uraa, jota pystyi laskettelemaan ahkion kanssa. Harjun ylitysoperaatio vei aikaa kolme ja puoli tuntia.

Hiihtomatkaa tälle päivälle kertyy 21,8 kilometriä.

Takaisin Ontajärvellä 16.3.

Aamu valkeni kirpeän pakkasen paukahdellessa kelojen kyljissä. Pakkasta 22 astetta. Aamupuuro teen ja näkkileivän kera teki kauppansa. Leirin purku ja suksille.

Suuntana Kuutsjärven itäranta. Sinne vei yhtenäinen suojuottien jono. Kevättalven auringonpaisteessa oli soita ilo hiihdellä.

Taisteluosasto Puustisen sissiretki maaliskuussa 1943 kartalle havainnollistettuna. Kuva: Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkisto.

Taisteluosasto Puustisen sissiretki maaliskuussa 1943 kartalle havainnollistettuna. Kuva: Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkisto.

Kolmen tunnin hiihdon jälkeen puhkaisimme rantametsän ja laskettelimme töyrään Kuutsjärven jäälle.

Taaksemme jäi niemi, jossa Puustisen pääjoukko piti marssitauon 17.3.1943 kello 2:00 – 6:30. Matka jatkui kohti Kuutsjärven länsirantaa ja Saapasniemeä.

Kuutsjärvellä on leveyttä viitisen ja pituutta toistakymmentä kilometriä. Ei ihme, että osa Puustisen ja Raevaaran osaston miehistä erehtyi pitämään sitä Ontajärvenä.

Matka eteni yllättävän nopeasti, ja kun pujottelimme läpi rantametsän Ontajärven rannassa näytti kello 18:30. Yövyimme Punkkeriniemen kainalossa.

Hiihtomatkaa kertyi päivälle 27,2 kilometriä.

Sukset kohti Suomea 17.3.

Läheisyydestä työntyi pieni niemi, jossa venäläisten kone- ja pikakiväärit olivat asemissa odottamassa väsyneitä suomalaissotilaita.

Veti hiljaiseksi, kun ajatteli, että 22 miehestä selvisi paluumatkan tulituksessa vain 6 omalle rannalle.

Kaikki eivät kaatuneet tai haavoittuneet, osa porukasta löi maihin jäälle. Tulituksen loppuessa he jäivät vangiksi.

Venäläisten Punkkeriniemen tukikohta sijaitsi niemen luoteiskulmassa. Siitä oli hyvä näkymä tähystellä suomalaisten liikkeitä järven länsirannalla.

Tukikohdan tuhosi talvella 1942 Niilo Korhosen johtama iskuryhmä. Korsusta saatiin 19 vankia. Korsujen pohjat olivat näkyvillä lumen altakin.

Viimeinen etappi alkoi yli jäälakeuden. Hiihtelimme Halosenniemen eteläkärkeä hipoen kohti Ontajärven kylää. Ontajärven ylitys kesti hieman yli kolme tuntia. Päivän hiihtomatka on tasan 15 kilometriä.

Kokonaishiihtomatkaa kertyi runsaat 158 kilometriä.

Hiihtoretkelle osallistuivat Kari Junnikkala, 56, Reijo Kortelainen, 55, Ari Komulainen, 54, ja Isto Turpeinen, 49.

X