Suomi oli nääntyä sotakorvaustaakan alla – Samalla saatiin metalliteollisuus nousuun

Jaa kaverilleTilaa Seura
Vaunujonon edessä puuskutti halkolämmitteinen Tv2-veturi. Vaunuissa oli viimeinen erä Neuvostoliittoon lähtevää sotakorvaustavaraa. Veturi veti vaunut itärajan yli 18. syyskuuta 1952.

Jatkosodan välirauha solmitaan Moskovassa 19. syyskuuta 1944. Sopimuksen ehtoihin kuuluvat Neuvostoliitolle toimitettavat sotakorvaukset.

Välirauhansopimuksen 11. artiklan mukaan Suomen on kuudessa vuodessa toimitettava rajan yli tavaraa 300 miljoonan dollarin edestä vuoden 1938 kurssien mukaan laskettuna.

Kenraalieversti Andrei Zhdanov ja pääministeri J. K. Paasikivi tarkastelevat sotakorvaussopimuksen sisältöä. ©OM-ARKISTO

Korvaussumma on pelottavan suuri. Pääministeri J. K. Paasikivi pitää sitä hirmuisena. Pystyykö sodista toipuvan Suomen teollisuus vastaamaan haasteeseen?

Ja jos ei pystyisi, mitä sitten tapahtuu?

Paasikiven yöunia ei rauhoita rauhansopimusta valvovan kenraalieversti Andrei Zhdanovin uhkaus: jos Suomi ei suostu sopimaan sotakorvauksista Neuvostoliiton asettamilla ehdoilla, Neuvostoliitto ottaa muitta mutkitta haltuunsa suomalaisia tehtaita.

Telakoiden jättiurakka

Heti ensimmäisenä sotakorvausvuotena 1945 telakat joutuvat jättiurakan eteen. Haasteen kykenevät ottamaan vastaan vain Helsingin Hietalahden ja Aurajoen varrella toimiva Turun Crichton-Vulcanin uiva telakka.

Laivateräksestä on puutetta, mutta jo syyskuussa 1945 valmistuu Turussa tuhannen hevosvoiman moottoriproomu Kapitan Gastello.

Hitsauskipinät sinkoilevat, miehet hikoilevat. Työntekoa valvovat Neuvostoliiton valvontakomission upseerit. Töitä paiskii Turussa useassa vuorossa noin 2 000 rautakouraa.

Oman haasteensa asettavat sotakorvaussopimukseen sisältyvät purjeilla ja moottoreilla varustettavat 300 tonnin puukuunarit. Niitä pitää valmistaa 90. Ne vaativat kolmannen telakan rakentamista Turkuun. Sen toimipaikaksi tulee Pansio ja nimeksi Oy Laivateollisuus Ab.

Neuvostoliittoon toimitetaan ennen vuoden 1952 syyskuuta kaikkiaan 535 erilaista alusta, joista syntyisi kymmenien kilometrien yhtenäinen laiva-jono.

Crichton-Vulcanin osuus on merkittävä. Sen telakalla valmistuu 34 kappaletta 800 hevosvoiman höyryhinaajia, 28 kappaletta 3 000 tonnin proomuja, yhdeksän 3 200 tonnin rahtimoottorialusta ja kolme 1 000 hevosvoiman moottoriproomua.

Kaikkiaan sotakorvauslaivoja valmistuu viidellätoista telakalla eri puolella Suomea.

sotakorvaukset

Sotakorvaustroolarit Salaka ja Losos valmistuivat lokakuussa 1949. ©OM-ARKISTO

Valmiita puutaloja

Rautatiekalusto muodostaa suuren erän sotakorvaustuotteista. PT-4-merkkisiä kapearaiteisia höyryvetureita viedään Neuvostoliittoon 572. Erilaisia junanvaunuja valmistuu 3 824.

Tampereella tehdään täyttä päivää kolmessa tehtaassa. Tampella valmistaa veturien koneet sekä alustat ja Lokomo pyörästöt, kattilat kiinteine metallivarusteineen sekä savupiiput nokikaappeineen. Valmetin vastuulla ovat hytit, tenderit, mittarit ja viheltimet.

Tampere ja Turku eivät ole suinkaan ainoat sotakorvauskaupungit. Porissa Rosenlewin tehdas valmistaa jättikokoisia höyrykoneita, joilla tuotetaan virtaa Neuvosto-Karjalan ja Siperian sahalaitoksiin. Sotakorvausteollisuuden tarpeisiin on Porissa valjastettu myös Reposaaren konepaja, Outokumpu ja Teljän tehtaat.

Neuvostoliittoon ei lähde pelkästään laivoja ja vetureita vaan myös runsaasti puutavaraa, erilaisia metsätaloustuotteita sekä valmiita puutaloja ja puurakennuksia.

Jo kesällä 1946 rajan yli viedään Neuvostoliiton tiedeakatemian jäsenille valmistettuja datshoja. Suomalaisia puutaloja ilmestyy myös suljettuun ydinasekaupunki Saroviin, ja Terijoelle rakennetaan asumiskäyttöön kokonainen mökkikylä.

Stalin antaa lisäaikaa

Sähkömoottoreita kulkee junakuljetuksin itärajan yli 52 500, muuntaja-asemia 1 140 ja lisäksi 30 täydellistä tehdaslaitosta voima-asemineen.

Rautatiekuljetuksiin tarvitaan 141 940 rautatievaunun kuljetussuoritus.

Sotakorvaukset eivät näy Suomen vientiluvuissa, ne menevät rajan yli ”ilmaiseksi”.

Vaikka Josif Stalin pidentää korvausaikaa kahdeksaan vuoteen, Suomi läähättää silti taakkansa alla. Lisäksi on asutettava puolisen miljoonaa evakkoa, saatava maan jälleenrakentaminen käyntiin ja hoidettava kymmeniätuhansia pysyvän vamman saaneita sotainvalideja.

Sotakorvaukset ovat kuitenkin lisäpotku jo ennen sotia kasvun alkuun päässeelle Suomen metalliteollisuudelle.

Laihat ja lihavat vuodet

Viimeinen virallinen sotakorvausjuna on lähtenyt Vainikkalasta elokuun 31. päivänä 1952. Syyskuun 18. päivän junassa kulkee rajan yli lähinnä myöhästymissakkoja korvaavaa puutavaraa ja sähköteollisuuden tuotteita.

Amerikkalaisvalmisteisen Tv2-veturin matka ei ole pitkä. Vaunujono on vedettävä rajan yli Luzaikaan, entiselle Nurmen asemalle. Veturimiehistöä vartioi aseellinen neuvostoliittolainen sotilas. Radan varressa seisoo kilometrin välein ratavartija keltaisine lippuineen.

Viimeisen junan veturimiehistö pääsee palaamaan takaisin, kun vaunut on tarkastettu yltä ja alta. Se tehdään huolellisesti. Veturin vesisäiliökin tarkastetaan, ettei sinne vain ole kukaan piiloutunut. Junaa vartioivat koko ajan sotilaat koirien kanssa.

Syyskuun 19. päivänä pääministeri Urho Kekkonen pitää radiopuheen. Aiheena on sotakorvausten päättyminen. Hän toteaa, että kahdeksan laihan vuoden jälkeen on odotettavissa kahdeksan lihavaa vuotta. Hän on oikeassa. Sotakorvaukset merkitsevät pysyvää pääsyä Neuvostoliiton markkinoille.

Lähteet: Mikko Alameri: Suomen Rautatiet; Niilo Puhakainen: Muistokuvia rajaliikenteestä Vainikkalassa 1944-52 (Resiina-lehti 2/2011); VR:n historiikki: Valtionrautiet 1937-1962; Jukka Vesterinen: Suomen sotakorvaukset 1944-1952.

Lue myös:

Jäämerentie oli Suomen henkireikä 1940-luvun alussa – Kuorma-autonkuljettajat uhmasivat kauhistuttavia sääolosuhteita

X