Fatbardhe Hetemaj lapsuutensa raunioilla Kosovossa: ”Onneksi perheemme pääsi Suomeen”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kosovo
Fatbardhe Hetemaj palaa rakkaan serbien tappaman enonsa, Muhamet Miftarajn poltetun talon edustalle. Lapsuuden muistot ovat kauniita, mutta kaikki muu tällä paikalla runtelee mieltä. © Kari Santala/Otavamedia
Seuran arkistosta: Teimme matkan Fatbardhe Hetemajn kanssa hänen synnyinmaahansa Kosovoon. Vierailu oli täynnä tunnetta: suurta murhetta, mutta myös toivon kipinöitä. Lue reportaasi neljän vuoden takaa.

Fatbardhe Hetemaj silmäilee lapsuudestaan tuttua maisemaa entisen kotitalonsa katolta Skenderajn kaupungissa Kosovossa.

Paetessaan täältä hän oli seitsenvuotias. Silti hän muistaa asiat yhä kirkkaasti. Täällä olivat hänen perheensä, pihansa ja leikkikaverinsa.

Omalta parvekkeelta Fatbardhe – Fade, kuten häntä alettiin Suomessa kutsua – näki sotilaita ja heitä pakenevia asukkaita, joista monet olivat tuttuja.

Hän kuuli laukaukset ja panssarivaunujen tulituksen ja näki, miten savu nousi läheisen kukkulan takaa pienestä albaanikylästä.

Albaanityttö ei ymmärtänyt, kuinka hengenvaaralliselta paikalta hän seurasi maailmanhistorian käänteitä. Jugoslavian hajoamissota oli levinnyt 1990-luvun alussa hänen kotiovelleen.

Kesäkuussa 2011 Skenderajssa on rauhallista. Faden mieltä polttelee kaksi asiaa, jotka hän sukulaisten tapaamisen lisäksi haluaa tehdä Kosovon-matkallaan.

Hän haluaa vihdoin nähdä isänsä hautakiven.

Toinen asia on vaikeampi: hän haluaa kohdata serbejä, jotka vähintään henkisesti olivat mukana hänen maansa polttamisessa.

Lapsen hätä

Vuosina 1991–92 Kosovoon vyöryi yhä lisää serbisotilaita.

Jugoslavian rippeitä johtanut serbipresidentti Slobodan Milosevic otti Kosovon albaaneilta pois itsehallinnon ja vallan omiin asioihinsa.

Kosovon albaaneja ammuttiin ja nöyryytettiin.

Fadea alkoi pelottaa yhä enemmän, kun hänen arvostetuilta lakimiesvanhemmiltaan Miftar ja Emine Hetemajlta vietiin työpaikat. Oli vaadittu, että heidän olisi vaihdettava kansallisuutensa albaaneista serbeiksi. Siihen he eivät voineet suostua.

”Vaikka isä ja äiti yrittivät rauhoittaa meitä, rauhaa rakastava perheemme oli sekaannuksen tilassa. Myös koulu suljettiin”, Fatbardhe sanoo.

Hän ymmärsi, että taistelut ovat jotain kamalaa. Eikä hän saanut enää tehdä pihalla tyttöjen kanssa hiekkakakkuja eikä hypätä narubarbia.

Isosisko Fatlume sekä pikkuveljet Perparim ja Mehmet (nykyään Suomen jalkapallomaajoukkueessa), ihmettelivät valtavaa käännettä elämässään.

Jasharien muistomerkillä

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin auto kääntyy kukkulan taakse kohti samaa albaanikylää, josta nousi savua. Kylästä on nyt tullut pyhiinvaelluspaikka, jossa Fadekin, 25, haluaa käydä.

Kylää asutti vapaustaistelija Adem Jasharin mahtava suku. Jasharista tuli Kosovon vastarintamiehistä maineikkain, nyt jo kansallissankariksi julistettu legenda.

Jasharin klaani taisteli viimeiseen mieheen serbejä vastaan. Suvun joukkomurha oli lajissaan mittavin Kosovon sodassa.

Bac u kry lukee Jasharien kylään johtavan tien vierustalla: sota on ohi.

Jasharien viimeisestä teurastuksesta 1998 selvisivät hengissä vain pieni tyttö ja poika. Aiheutettuaan puolustustaistelussa serbijoukoille suuria tappioita Jasharit ymmärsivät, että koko suku aiotaan tappaa.

”Sitä ennen he onnistuivat lähettämään kaksi poikaansa Saksaan. He ovat nyt palanneet ja jatkavat Jasharien perinnettä Kosovossa”, Faden lapsuudenystävä Violeta Behrami, 24, kertoo.

Talo, jossa verilöyly tapahtui, on täynnä isojen ammusten reikiä. Vilkkaaksi tunnetun Faden kielenkantimet raukenevat.

Kun kukkuloilla piileskelleistä ja sieltä iskuja tehneistä Jasharin taistelijoista oli jo tehty selvää, koitti viimeisten vuoro.

Kolmetoista Jasharia – 11 naista ja 2 miestä – surmattiin kotiinsa yhdellä kertaa. Ammusten rei’istä näkee, että huonekaluja on sisällä yhä levällään.

”Pieni poika ja Besarta-tyttö selvisivät vahingossa, onneksi. Besarta opiskelee ja asuu melkein naapurissa. Hän on mennyt kihloihin”, Fade hakee lohtua näkemäänsä.

Ympärillä levittäytyy vasta valmistunut Jasharien muistomerkki. Sen hautapaasien alla lepää 60 vapaustaistelijaa ja heidän rakastaan.

Itsenäisen Kosovon sotilaat astelevat kunniavartioon Adem Jasherin lähituntumaan.

”Tulihelvettiä on vaikea ymmärtää. Sotilaat polttivat Kosovon albaanien talot ja kylät, ampuivat isät ja pojat. Naisia ja jopa nuoria tyttöjä raiskattiin. Milosevic lähetti yhä uusia serbisotilaita, ja alunperin lähes täysin albanialaista aluetta alettiin asuttaa serbeillä. Kosovo ja sen kulttuuri haluttiin hävittää,” Fade tietää.

Lähtö Suomeen

Faden isä ja äiti olivat rohkeita. He eivät alistuneet uuden serbihallinnon vaatimuksiin, mieluummin he osallistuivat niitä vastustaviin mielenosoituksiin. Emine yhtenä harvoista naisista.

Tilanne kuitenkin huononi entisestään. Toimeentulokin oli vaarassa, kun ei ollut töitä.

Oli pakko päästä pois. Lasten tulevaisuus oli nyt tärkeintä.

”Isä lähti heinäkuussa 1992 valmistelemaan asioita Suomeen. Hän oli kuullut paljon hyvää suomalaisesta oikeusvaltiosta. Äiti hoiti lähtöjärjestelyitä. Me lapset emme tienneet todellisista aikeista, ihmettelimme vain, miksi isä on niin kauan poissa.”

Lapset kummastelivat myös, minkä takia äiti ja tämän sisar, kaikille rakas Fatime-täti itkivät niin paljon.

Kun Hetemajt syksyn tullen lähtivät, tätiä lohduttaakseen Mehmet lupasi tuoda hänelle suklaata, kun he pian palaisivat.

Pakolaisbussin matka Itä-Euroopan halki Ruotsin kautta Suomeen oli vaiheikas. Puolassa Perparim katosi pitkäksi ajaksi lähdettyään ajamaan takaa jänistä.

”Puolan ja Ruotsin välisellä laivalla Perpa oli uudelleen kadoksissa. Hädän keskellä vieras mies talutti hänet luoksemme ja kertoi pojan roikkuneen laivan kaiteissa – meren päällä.”

Kun perhe astui Ruotsin-laivalta maihin Helsingissä, satamassa oli vastassa onnellinen isä, mutta myös joukko univormupukuisia poliiseja ja heidän koiriaan.

Fade kauhistui: kimppuumme hyökätään taas. Kosovon kauhuissa hän oli oppinut pelkäämään sotilaita ja poliiseja, aseita ja koiria.

”Älkää pelätkö. Suomessa poliisit ovat hyviä ihmisiä ja heidän koiransa kilttejä. Olemme rauhan maassa”, isä tyynnytteli.

Vei jonkin aikaa ennen kuin Fade vakuuttui siitä, etteivät vieraskieliset sotilaat, poliisit tai naapurit polta perheiden taloja ja tee äideille pahaa.

Myös Faden rakkaita murhattiin suvun silmien alla.

Silmitön tulitus

Runekin kylässä Faden silmät kyyneltyvät.

Fadelle rakas eno, pienen kaupan ja parturi-kampaamon omistaja Muhamet Miftaraj ammuttiin kotiovelleen naapurikylä Vitakissa perjantaina 13.3.1998. Hänen vaimonsa Mire sekä seitsemän lasta näkivät kaiken.

”Me hengissä selvinneet rampauduimme loppuiäksemme. Päivät piileskelimme kukkuloilla ja metsissä. Sitä jatkui seitsemän vuotta. Aina kuullessamme laukauksia juoksimme piiloon. Lopulta, kun Muhamet murhattiin, kotitalomme poltettiin”, Mire Mitfaraj kertoo.

Äiti pakeni lastensa kanssa silmittömästi. Tulitus jatkui, perheen oli hajaannuttava, jotta edes joku säilyisi hengissä. Nuorin lapsista, Faden serkku Arjeta, oli silloin yhdeksänvuotias, hänen sisarensa Shpresa 20.

”Koko maailma oli unohtanut meidät.”

Shpresan ahdistus ei ole kaikonnut. Ei ole tullut päivää, jona hän ei muistaisi isän kuolemaa.

Samaa sanoo Arjeta. Kerran hän pyörtyi vain yhdestä sanasta, kun eräs hänen ystävistään huusi kadulla isäänsä.

Isä!

Tämä kaikki viiltää Faden sydäntä.

”Kun saimme satelliitin kautta tiedon Muhametin kuolemasta Helsinkiin, koko perheemme halvaantui. Eno oli ihana mies, joka myös oli rahoittanut äidin opinnot yliopistossa.”

Julmia raiskauksia

Siviilien kimppuun hyökättiin raakalaismaisesti Vitakissa. Kranaattitulituksen jälkeen käytiin käsiksi naisiin, lapsiin ja vanhuksiin.

”Vuosiin emme nukkuneet yhtään yötä rauhassa. Kyhjötimme sikiöasennossa märissä metsissä. Serbit raiskasivat tyttäret ja vaimot vanhusten edessä, sitten uhrit otettiin hengiltä. Jos raiskattu nuori nainen oli kaunis, serbisotilaat veivät hänet mukanaan. Vanhuksia poltettiin elävältä. Ei ole ihme, että albaanimiestemme vastaiskut kukkuloilta kävivät yhä kiivaammiksi”, Mire Mitfaraj sanoo.

Fade saa kuulla lisää myös kotikaupunkinsa Skenderajn tapahtumista. Naapuritalojen naisia raiskattiin ja tapettiin. Viereiseen kauppaan kuormattiin ruumiita, joista osa vielä hengitti. Mire Mitfaraj muistaa, että kerran jopa paikallinen serbiasukas vaati sotilaita lopettamaan julman näytelmän.

”Onneksi isä ja äiti veivät meidät Suomeen”, Fade huokaa.

Shpresa-serkku ei ole kahteen vuoteen kyennyt käymään poltetun kotinsa raunioilla Vitakissa. Kukaan perheestä ei seuraa Fadea maisemiin, jotka kerran olivat heille yhteisiä.

Muistoissa lapsuuden kesät

Muhamet-eno lepää haudassaan Vitakin tien risteyksessä. Samalta kohdalta Fade sisaruksineen ryntäsi bussista yli 20 vuotta sitten ja huusi enon nimeä jo kaukaa.

Näkymä on yhtä ihana kuin Italian Toscanassa, mutta kaksi poltettua taloa runtelee koko tunnelman.

Muhametin naapuritalo kuului Fatbardhen toiselle enolle, Miftar Miftarajlle.

”Vietimme täällä lapsuuteni ihanimmat kesät. Tuolta korjattiin elokuussa maissia ja tuolta tomaattia. Mehiläistarhasta eno toi ihanaa hunajaa.”

Mustuneet rauniot kasvavat rikkaruohoa.

Kun Fade tapaa myöhemmin Pristinan suunnalla Miftar-enon, tämä kertoo siskontytölleen: ”Olisi ollut mahdotonta jäädä. Serbisotilaat tekivät elämästä helvetin. Meiltä vietiin kaikki.”

Miftar pakeni perheineen 1993 Saksaan. Eri puolilla Eurooppaa asuu yhä satojatuhansia kosovolaisia. Miftarin perhe palasi kotimaahansa vuonna 2000.

1999 Naton Serbiassa suorittamat ilmapommitukset olivat pakottaneet Milosevicin vetämään joukkonsa Kosovosta.

”Palasimme poltettuun maahan”, perheen äiti Kumrije kuvailee.

”Oliko palaaminen helppoa?” Fade kysyy.

”Toivo kuolee viimeisenä. Meille ei ensin löytynyt kotia, mutta nyt meillä on neljä hyvin koulutettua lasta ja hyvät työpaikat.”

Kehitystä on tapahtunut, sen huomaa kaikkialla. Fade iloitsee siitä suuresti. Mutta jännite Serbian ja pohjoista Kosovoa hallinnassaan yhä pitävien serbien sekä Kosovon välillä on edelleen käsinkosketeltava.

Miftar Miftaraj kertoo Fadelle:

”Uutisissa sanottiin juuti, että serbit ovat sulkeneet Kosovon pohjoisosiin johtavia teitä. He tekivät sen kostoksi EU-johtoisen EULEX-poliisin toimelle, jolla entinen serbiupseeri ja pohjoisen rikollispiirien sankari Jevro Pantelic pidätettiin.”

Täysi anarkia

Matkalla pohjoiseen Fade havahtuu, kun autonkuljettaja Zenel Bunjaku kääntää jyrkästi rattia.

Iso kuorma-auto on ajettu tielle poikittain. Serbian liput liehuvat tiesululla. Maantiellä on aggressiivisesti elehtiviä serbejä. Syvemmälle serbien ja Serbian käytännössä hallitsemaan pohjoiseen ei Koderista enää pääsekään.

Sinne eivät nyt pääse myöskään EULEXin edustajat tai Naton johtamat KFORin rauhanturvaajat.

Fade muistuttaa, että ilman EULEXia ja KFORia Kosovon rauha kaiketi räjähtäisi käsiin. Serbiahan pitää Kosovoa vain maakuntanaan.

Albaanipariskunta on jäänyt tiesulun takia loukkuun etelään. Vjollca ja Bekim Hajdari perheineen ovat niitä harvoja Kosovon albaaneja, jotka yhä asuttavat pohjoista.

”Pelkäämme kouluikäisten lastemme puolesta. Albaanien elämä pohjoisessa ei ole turvallista. Muuttaisimme etelään, jos meillä olisi varaa ja saisimme työpaikan. Mutta se on mahdotonta. Elämme kuukaudesta toiseen 50 euron sosiaaliturvalla, jonka Kosovon hallitus maksaa meille”, he kertovat.

Fadea säälittää ja kiukuttaa. Pohjoisen serbit käyttävät epänormaalia tilannetta hyväkseen. Koska siellä periaatteessa pätevät niin Kosovon kuin Serbian lait, he ottavat tuet vastaan kummankin hallitukselta. Esimerkiksi opettajat nauttivat kahden valtion palkkaa.

Mutta pohjoisen albaaneilla ei ole tähän mahdollisuutta.

”Samaa tuplasysteemiä hyödyntävät myös etelän serbiyhdyskuntien asukkaat”, Fade lisää.

”Tosiasiassa pohjoisessa vallitsee täysi anarkia. Katsokaa noita autoja, joissa ei ole rekisterikilpiä, tai joissa yhä on Serbian kilvet. Albaanit ottavat kilpensä pois, jotta he eivät joutuisi vaikeuksiin, serbit tekevät saman tai käyttävät Serbian kilpiä, jotta he välttyvät maksuilta Pristinan viranomaisille. Katsokaa myös noita serbien huoltoasemia. Niissä myydään verotonta eli laitonta bensiiniä täysin avoimesti.”

Serbin tapaaminen

Fade haluaa tavata serbejä. Pää pystyssä hän ylittää legendaarisen Mitrovican sillan ja Ibar-joen.

Kulku on vapaata, mutta jännittyneen ilmapiirin takia jaetun kaupungin siltaa vartioivat EULEXin, Kosovon, YK:n, Serbian ja KFORin aseistetut poliisit ja sotilaat.

Pohjoisrannan maailmankuulussa Dolce Vita -kahvilassa on jännittynyt tunnelma. Siellä istuvat kansallismielisimmät serbit, salakuljettajat, mafiosot ja huumepomot. Silta ja sotilaat ovat vain 20 askeleen päässä.

Katuja ja rakennusten seiniä koristavat kansalliskiihkoisen serbikomentajan, Dragan Nicolicin kuvat. Nicolic on tuomittu Haagin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa 20 vuoden vankeuteen kansanmurhasta. Hän perusti keskitysleirin, jossa naiset raiskattiin ja miehet pahoinpideltiin kuoliaiksi.

Fade ei pelkää, vaikka useimmat albaanit eivät ikinä ylittäisi Mitrovican siltaa.

Fade tapaa maltilliseksi väitetyn, albaanien kanssa pohjoisen kehitysyhteistyötä tekevän miehen, joka kuitenkaan ei kerro nimeään.

”Yhtenäistä ja itsenäistä Kosovoa on turha havitella. Liittovaltiokin on mahdoton. Serbien suuri enemmistö on uskollinen vain Serbialle”, serbimies sanoo.

Hän kumoaa Faden tiedon, että Serbian hallitus rahoittaa pohjoisen väkivaltaisia radikaaliryhmiä. Hän kiistää myös tiedot kansalaisten oikeusturvan puutteesta.

”Serbit eivät hyväksy Kosovon lakeja ja EULEXin toimivaltaa. Meidän lakimme mukaan oikeuslaitoksen pitäisi olla pohjoisen Mitrovicassa. Samalla puheet pohjoisen anarkiasta ovat pötyä; meillähän on voimassa Serbian laki.”

Fade pettyy. Hän haastaa rohkeasti:

”Minulle Kosovo on yksi ja itsenäinen valtio. Jos et hyväksy sen lakeja, voit vapaasti muuttaa pois. Minun on vaikea katsella touhua, jota serbit yhä jatkavat. En halua enää uutta sotaa. Kosovossa asuu 2 200 000 asukasta, joista vain runsaat 100 000 on serbejä.”

Skoolaus luumuviinalla

Fade haluaa tavata vielä yhden serbin: entisen serbipoliisin. Albaanien keskuudessa serbipoliisien maine on sodan ja nöyryytysten jäljiltä yhtä huono kuin serbisotilaiden.

Autonkuljettaja järjestää hänelle tapaamisen pohjoisen Zupçissa asuvan Simo Vucinicin kanssa.

”Minä en osallistunut hirveyksiin”, Vucinic vakuuttaa ja kaataa laseihin luumuviinaa. Hän skoolaa ystävällisesti Faden kanssa.

Serbian liput hulmuavat. Vieressä on albaanikylä, joka tuhottiin maan tasalle.

”Siellä asuu hyviä ystäviäni”, Vucinic vakuuttaa. ”Mutta myös serbikyliä poltettiin.”

Hän saa eläkettä Belgradin hallitukselta Serbiasta, mutta aikoo 65 vuotta täytettyään alkaa nauttia siitä myös Kosovon Pristinasta.

”Minulle on sama, keitä hallituksissa istuu, kunhan saan niiltä rahaa. Täyttä anarkiaahan tämä on”, Vucinic nauraa ja tulee näin vahvistaneeksi Faden aiemmat tiedot.

Jäähyväisiksi isäntä toivottaa Faden tervetulleeksi uudelleen.

”Bensiiniasemalla työskentelevä 25-vuotias poikani olisi sinulle hyvä aviomiesehdokas”, Vucinic kehaisee.

Samanikäinen Fade kiittää nauraen. Näin helppoa se on poliitikkojen selän takana; bensa-aseman hoitaja ja kauppatieteiden kandidaatti.

Isän haudalle

Fadea askarruttaa. Onkohan isän hautakivi jo paikallaan Kllodernicen kylässä? Islamilaisen perinteen mukaan kivi asetetaan kummulle vuoden kuluttua hautaamisesta. Miftar-isä kuoli 6.4.2010 Helsingissä, vain 53-vuotiaana.

”Isä sai sieluunsa lähtemättömät jäljet Kosovon tapahtumista, tietysti myös äiti.”

”Olin isän tyttö ja kultakutri”, Fade tunnustaa matkalla hautausmaalle.

Jyrkällä rinteellä Kllodernicen kylätien syrjässä kohoaa hautausmaa. Siellä lepää Miftar Hetemaj, oman ja itsenäisen maansa povessa, kuten hän oli toivonut.

Kivi on kaunis ja kiiltävä. Fade koskettaa sitä useamman kerran. Haudan kantta koristaa valkoisten marmorikivien meri.

Paikalliseen tapaan paateen on kaiverrettu valokuvan kopio nauravasta isästä sekä sanat ”Sinua muistavat vaimo, pojat ja tytöt ikävöiden mutta ylpeydellä.

Faden mielestä kivi on yhtä ylväs kuin isä itsekin.

Kyynel vierähtää kaipaavan tyttären poskelle.

Nyt on isän hyvä olla.

Elämän täytyy jatkua. Lähitalossa suvun nuoret naiset tanssivat toisen kerroksen kaiteettomalla parvekkeella. He tanssivat, koska perheen poika saa ensi sunnuntaina itselleen morsiamen. Ilmenee, että pojan isä ja talon isäntä on Miftar Hetemajn pikkuserkku.

Fade liittyy tanssijoihin.

Artikkeli on ilmestynyt alun perin Seurassa 25–26/2011.

X