Aivoinfarkti vei puheterapiaan vuodeksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Korvaamaton kovalevyni pelaa hyvin neljä tuntia, sen jälkeen on huilattava.” Matti Pelttari sai aivoinfarktin aivan yllättäen. © Laura Vesa
Matti Pelttari oli nelikymppinen saadessaan aivoinfarktin. Sen jälkeen vei aikansa, että hän esimerkiksi erotti omenan vasarasta.

Matti Pelttari, 63, joutuu puhuessaan usein etsimään oikeaa sanaa. Lähes aina se löytyy tai sitten hän keksii korvaavan ilmaisun.

Tähän on kuljettu pitkä tie 20 vuoden takaisista tapahtumista.

Tuolloin, eräänä toukokuisena aamuna, Matti tunsi herätessään olonsa flunssaiseksi. Hän ilmoitti työkaverilleen olevansa sairas ja meni nukkumaan.

Neljän tunnin kuluttua hän heräsi veljen puhelinsoittoon. Päänsärky raastoi eikä puhe sujunut.

”Tuntui kuin päässäni olisi ollut sata tonnia dynamiittia. Veli kysyi, olenko kännissä. Örisin ihan mottipäisiä.”

Tilannetta tarkistamaan rientänyt veli toimitti Matin Tampereen keskussairaalaan.

Perille päästyään Matti ei enää edes örissyt.

Kannustavat kuvat

Matti Pelttari oli saanut kaksi peräkkäistä aivoinfarktia. Ensimmäinen oli iskenyt vasemman ohimolohkon etuosaan, toinen taaemmas samalle puolelle päätä.

Häneltä katosivat sanojen lisäksi puhekyky sekä kirjoitus- ja lukutaito. Infarktit aiheuttivat myös käsitteisiin ja hahmottamiseen liittyviä vaikeuksia.

Mattia hoidettiin teho-osastolla kolme päivää. Todennäköistä oli, että hänen kehonsa oikea puoli halvaantuisi. Niin ei kuitenkaan käynyt.

”Se on vain hieman toista puolta heikompi.”

Tilanteen vakavuus selvisi Matille neljäntenä päivänä.

”Puheterapeutilla oli toisessa kädessään omena ja toisessa muovinen vasara. Kesti puolisen tuntia ennen kuin osasin näyttää, kumpi niistä on omena.”

Sen sijaan vaimon ja lapset hän tunnisti heti.

”Vaimoni Marianne toi ensimmäisenä iltana sairaalaan Martin ja Marian valokuvat. Niitä katsoes-sani syttyi halu oppia uudelleen puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan.”

Matti oppi sanomaan ensimmäisenä tavun ”kah”. Hän ei vieläkään tiedä, mitä sillä yritti sanoa.

Ymmärrettävistä ilmaisuista ensimmäinen oli ”joo, joo”.

Hän harjoitteli puheterapeutin vastaanotolla kaksi kertaa viikossa vuoden ajan. Lukemaan hän opetteli lastensa aapisen avulla.

Neuropsykologi puolestaan auttoi häntä käsitteiden ja hahmotuksen ongelmissa.

Sairaalassa Matti oli kaksi viikkoa. Ensimmäisenä aamuna kotona vaimo laittoi valmiiksi esille alushousut, sortsit ja t-paidan.

”Osasin riisua pyjaman ja pukea alushousut. Sen sijaan en tiennyt, pitääkö t-paita vetää jalkoihin vai päähän.”

Hienoin kokemus

Hahmotushäiriö vaikeutti myös lukemista. Kerran Matti mietti päivän ajan, minkä virheen oli tehnyt lukiessaan lehden urheilusivuja.

”Luin, että Raipe Helminen syötti ja Janne Ojanen teki maalin. Se ei ollut mahdollista, sillä toinen pelasi Tapparassa ja toinen Ilveksessä.”

Matti luki sivun rivit vasemmalta oikealle yhdistäen vierekkäiset jutut. Hän oli unohtanut, että lehteä luetaan palstoittain.

Matti toivoi kuntoutuvansa työkykyiseksi, mutta puolitoista vuotta infarktien jälkeen haave oli haudattava. Työuransa hän on korvannut vapaaehtoistyöllä Aivoliitossa ja Pirkanmaan AVH-yhdistyksessä. Hän kertoo tarinansa myös Annika Rentolan kirjoittamassa kirjassa Pystytkö sanomaan perkele: 15 tarinaa aivohalvauksesta.

Kaikkiaan Matin kuntoutus kesti kolme vuotta. Alkutaipaleelta hän muistaa yhä ystävänsä, jääkiekkovalmentaja Rauno Korven kannustuksen:

”Edessäsi on vuori, jossa askelmat vievät kohti aurinkoa.”

Viime kesänä Matti kaatoi puut ja rakensi sahatuista lankuista tyttärentyttärille leikkimökin.

”Se oli elämäni hienoimpia kokemuksia. Pystyin tekemään sen ja vieläpä kahdelle hienolle pikkulikalle.”

Muisto nostaa onnenkyyneleet.

”Tällä hetkellä näen valtavan paljon aurinkoa.”

Seura 37/2013

X