Tarja Pölkki jäi eläkkeelle ja tajusi olevansa hukassa: ”Minulla on laaja sosiaalinen verkosto, mutta lamaannuin silti”

Vuosi ennen kuin Tarja Pölkistä tuli eläkeläinen, hän alkoi shoppailla. Yli 30 vuotta kestänyt ura varhaiskasvatuksen konsultoivana erityisopettajana Lahdessa olisi pian loppu. Tuttavat olivat varoitelleet, että eläkkeellä ei olisi enää varaa tehdä mitään, joten hän osti talvitakkeja, merkkilaukkuja ja kävi hemmotteluhoidoissa kuin viimeistä päivää.

Lokakuussa 2021 vietettiin läksiäisiä hänen työpaikallaan. Hän koristeli juhlatilan kynttilöillä ja kukkasilla ja pukeutui tyllihameeseen.

Ilta päättyi helsinkiläiseen ravintola Rymy-Eetuun, jossa Tarja tanssi pöydällä iso kolpakko kädessään.

Täältä tullaan, eläkepäivät!

Seuraavana aamuna hän heräsi kaihertavaan tunteeseen, joka ei lähtenyt pois. Kolme viikkoa hän haahuili kotonaan kylpytakissaan ja joi juhlista jääneitä skumppapulloja tyhjiksi.

Mikä eläköitymisessä mukamas oli niin ihanaa? Kiireettömät aamut? Tarja vilkaisi tyhjää kalenteriaan ja kiroili itsekseen. Näinkö tylsää olisi hänen loppuelämänsä?

Läksiäisissään Tarja ei vielä aavistanut, miten vaikea vuosi hänellä olisi edessä. © Tarja Pölkin kotialbumi

Tuore eläkeläinen sai tarpeekseen haahuilusta

”Jokaisen naisen takana on hän itse.” Englanninkielinen kyltti Tarjan keittiössä kielii siitä, että Lahdessa sijaitsevassa yksiössä asuu itsenäinen nainen.

Tässä kodissa sinkkuna elelevä Tarja puolitoista vuotta sitten mietti hämmentyneenä, mitä hän tekisi elämällään.

”Minulla on laaja sosiaalinen verkosto, mutta lamaannuin silti. Olin ihan hukassa. En ikävöinyt työtä tai työkavereita, vaan sitä, että lähden aamulla johonkin ja tulen illalla takaisin. Päivistäni katosi rakenne.”

Kolmen viikon kotona haahuilun jälkeen eräs lahtelainen mies soitti Tarjalle ja pyysi tämän miesten aamukahviporukkaan.

”Ne äijät pelastivat minut. Joka aamu oli käytävä suihkussa ja meikattava ja lähdettävä johonkin.”

Tarja oivalsi, että oli keksittävä uutta tekemistä. Hän oli 65-vuotias mutta tunsi itsensä kymmenen vuotta nuoremmaksi. Hän oli energinen eikä ollenkaan valmis ”putoamaan eläkeläismummelin kuppiin”.

”Liityin Liike Nytiin, mutta se oli kamala virhe. Riitaannuin puolueen kanssa, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin erota siitä.”

Onneksi oli muutakin tekemistä. Hän oli aloittanut aiemmin syksyllä 2022 aikuisopiskelijan lähihoitajaopinnot. Hän uppoutui niihin.

Tarja on aina ollut seikkailija

Kun Tarja oli 16-vuotias, hän päätti reilata niin kauas kotoaan Kangasalta kuin vain pääsisi ja päätyi Marokkoon. Parikymppisenä hän lähti au pairiksi Washingtoniin.

24-vuotiaana hän oli vastavalmistunut lastentarhanopettaja ja istui lentokoneessa, joka oli laskeutumassa Bagdadiin, Irakiin.

”Olin lukenut Hesarista, että Irak ja Iran olivat sodassa, ja suomalaiset rakennusmiehet palaavat Irakista kotiin. Päätin lähteä sinne, koska siellä maksettiin niin paljon paremmin kuin Suomessa.”

Tarjalla ei ollut rakennusalan koulutusta, mutta hän teki rakennussiivoojan töitä ja apuhommia. Tehtävänä oli rakentaa diktaattori Saddam Husseinille vapaa-ajankeskus.

”1 600 miestä ja minä. Kolmantena päivänä otin työmaalla megafonin käteen ja huusin englanniksi ja kaikilla kielillä, joita osasin, että en ole hullu, huora enkä juoppo enkä anna kenellekään.”

Kaunis vaalea nainen jätettiin rauhaan. Joskin tähän saattoivat vaikuttaa myös Kairon slummien kasvatit, Omar ja Kamal.

”He rupesivat minun henkivartijoikseni ja kulkivat rinnallani, minne vain meninkin.”

Vajaa vuosi Bagdadissa oli tuonut rahaa ”ovista ja ikkunoista”. Tarja palasi Suomeen ja kertoo ostaneensa ansaitsemillaan rahoillaan ensimmäisen kotinsa.

”Otin myös eläkevakuutuksen, jolle jotkut naureskelivat. Eivät nauraisi enää, jos tietäisivät, miten hyvää eläkettä saan.”

Tarja (eturivissä neljäs vasemmalta) Helsingin Kätilöopiston lastenhoitajakurssilla vuonna 1975. © Tarja Pölkin kotialbumi

”Naisiin kohdistuva ikäsyrjintä on vähentynyt”

Päivätyönsä ohessa Tarja oli mukana kunnallispolitiikassa ja pyöritti Lahdessa vuosia mallikoulua, ja hänestä tuli tunnettu ”missiemo”. Nykyisinkin hän auttaa missin urasta haaveilevia tyttöjä mutta sanoo, että se on harrastus, eikä hän pyydä heiltä rahaa.

”En lähde auttamaan tyttöä, jonka aivot ja munuaiset ovat vaihtaneet paikkaa. Kun oikea osuu kohdalle, olen kummihaltijatar ja heilautan taikasauvaani.”

Missipuuhat ovat tuoneet hänelle vuosien varrella julkisuutta, mutta viime syksynä juttuja tehtiin uudella kärjellä: Tarja Pölkki on Suomen vanhin lähihoitajaopiskelija!

”Viisikymppisenä aloin kuulla varsinkin miehiltä, että olen vanha. Päätin tällä kertaa kääntää vanhuuden edukseni.”

Tarja on huomannut, että naisiin kohdistuva ikäsyrjintä työelämässä on viime vuosina vähentynyt työvoimapulan vuoksi.

”Yhtäkkiä onkin huomattu, että lapsensa synnyttäneet naiset ovat voimavara”, hän hymähtää.

Tarja olisi halunnut hoitaa vanhuksia

Aluksi opinnot etenivät vauhdilla. Hän suunnitteli työllistyvänsä vanhustenhoitoon, mutta tänä vuonna koulussa alkoi tuntua tahmealta. Rakas veli menehtyi yllättäen jouluna, ja Tarjan voimat ovat olleet vähissä.

Motivaatiopulaan vaikuttivat muutkin asiat. Syksyllä hän oli opiskellut terveydenhuollon kursseja, mutta nyt piti lukea äidinkieltä, matematiikkaa ja muita yleisaineita 16-vuotiaiden kanssa.

Voi hyvänen aika, Tarja ajatteli.

”Ymmärrän, että peruskoulun päättäneet laitetaan opiskelemaan perusaineita, mutta meidän aikuisopiskelijoiden on ihan turhaa istua tällaisilla tunneilla.”

Sitä paitsi nuoriso pölisi, eikä hän edes kuullut, mitä opettaja puhui.

”Sanoin 16-vuotiaille, että rakkaat kollegat, antaisitteko työrauhan.”

Melu jatkui.

”Seuraavaksi sanoin, rakkaat kollegat, voisimmeko me kuunnella, mitä opettaja sanoo.”

Ei auttanut.

”Lopulta huusin, että nyt olette hiljaa, en pysty keskittymään ja minulla on suruaikakin, saamari!”

Nuoriso hiljeni.

”Luokasta puuttui – käytän nyt 1800-luvulta peräisin olevaa termiä – kuri. Olen lempeä, mutta minulla ei ole koskaan ollut ongelmia hallita ryhmiä. Opettaja näytti hieman järkyttyneeltä, mutta sanoin hänelle, että hänestä voidaan tehdä valitus, minusta ei. Jatka opetusta.”

Tarja kaipaa veljeään, joka menehtyi yllättäen viime jouluna. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Yksinäisyys pelotti

Se oli siinä. Tarja ei aio palata enää kouluun. Vähintään puolentoista vuoden mittainen lähihoitajan tutkinto on hänen mielestään liian pitkä aikuisopiskelijoille, joita varten pitäisi räätälöidä lyhyempi opintopolku.

”Olen jo ihan valmis lähihoitaja. Osaan tehdä kaikki ne asiat, joita lähihoitajalta vaaditaan. Tällä nykyisellä mallilla ei vastata hoitajapulaan. Tulen taistelemaan, että aikuisopiskelijoiden koulutus muuttuu viiden kuukauden mittaiseksi.”

Miten aiot sen tehdä?

”Marssin vaikka eduskuntaan ja puhun kansanedustajille. Tosin jo nyt Lahdessa he kiertävät minut kaukaa.”

Nyt Tarja ymmärtää, että hän aloitti ­pitkät opinnot, koska ei kestänyt tyhjää ­kalenteria ja yksinäisyys pelotti. Vaikka hän oli taloudellisesti varautunut eläkepäiviin, mikään ei ollut valmistellut häntä henkisesti näin suureen muutokseen. Uuden elämäntilanteen hyväksymiseen meni aikaa.

”Nyt olen valmis eläköitymään, ja viime viikolla tuntui ensimmäistä kertaa ihanalta, että kalenteri oli tyhjä.”

Moni tarvitsisi apua, kun jää eläkkeelle

Ihmiset tarvitsisivat sillan, joka kuljettaisi heidät työelämästä eläkkeelle, ­Tarja pohtii. Pitäisi olla tarjolla jonkinlaista valmennusta siihen, miten paljon elämä muuttuu. Tähän liittyykin hänen seuraava bisnesideansa: hän voisi tulevaisuudessa järjestää valmennuskursseja työelämästä eläkkeelle siirtyville.

”Yksi hirveän iso juttu on se, oletko yksin vai parisuhteessa. Jos eläköityy yhtä aikaa kumppaninsa kanssa ja parisuhde on kunnossa, elämä voi olla hyvin rikasta.”

Tarja saa elämäniloa eri-ikäisistä ystävistään.

”Minulla on ystäviä 22-vuotiasta 82-vuotiaisiin. Jos kaikki olisivat eläkeläisiä, niin sittenhän he rupeaisivat tippumaan pois toinen toisensa perään. Ja kaikki voivottelisivat, että kolottaa eikä seksi maistu. Sehän olisi kauhean ikävää!”

Mikä on onnellisen eläkeläisen salaisuus?

Tarja osoittaa otsassaan olevaa arpea.

”Jumalaisen kaunis ystävättäreni patistaa minua plastiikkakirurgille, mutta olen sanonut, etten mene. Minua ei myöskään kiristetä, eikä pumpata mitään huuliin. Merkit kasvoissani kertovat eletystä elämästä.”

Joskus naiset haluavat elää ikuista nuoruutta. Sen Tarja huomasi, kun viisi vuotta sitten kävi Gambiassa jakamassa kondomeja rantapojille. Länsimaalaiset naiset matkustavat sinne seksituristeina, suomalaisetkin.

Tarja oli kouluttautunut seksologiksi ja lähti Gambiaan Sexpo-säätiön sponsoroimana valistamaan rantapoikia seksitaudeista. Hän näytti banaanin avulla, miten kondomia käytetään.

Yökerhossa hän katseli ”150-vuotiaita britneyspearseja”, joilla oli blondatut pidennetyt hiukset, tekoripset, jättipitkät kynnet ja paljastavat vaatteet.

He toivat mieleen vanhat miehet, jotka haaveilevat nuorista naisista.

Tarja ei tuomitse ketään. Kukin eläköön omalla tyylillään.

”Pitää vain hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, se on hyvän ikääntymisen salaisuus.”

Kun hän tuli kotiin, hän leikkasi tukkansa polkaksi.

Vuonna 2018 Tarja kävi Gambiassa Serekundassa tekemässä seksuaaliterveyteen liittyvää valistustyötä. © Tarja Pölkin kotialbumi