Entinen huippuvoimistelija Jari Mönkkönen vammautui kaksoisvoltissa – tavallisissa treeneissä vuosia huippu-uransa jälkeen

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Arto Wiikari / Otavamedia
Jari Mönkkönen oli menestynyt telinevoimistelija. Vuosia kilpauran jälkeen sattui se pahin: hän neliraajahalvaantui tavallisissa voimisteluharjoituksissa.

Rekki on kaksi ja puoli metriä korkea. Kun voimistelija irrottaa siitä otteensa, hän singahtaa noin neljän metrin korkeuteen vinhasti pyörien. Matolle on laskeuduttava juuri oikein.

Periaatteessa kaikki on turvallista, kunhan harjoittelee valmentajan ohjeiden mukaan. Mutta aina jotakin voi sattua.

Kun Jari Mönkkönen lopetti kilpaurheilun 32-vuotiaana, hän kiitti onneaan siitä, että oli vielä suhteellisen terve. EM-hopeamitalisti ja moninkertainen Suomen mestari oli leikattu urheiluvammojen takia peräti 15 kertaa.

Pahin sattui kuitenkin vasta sitten, kun sitä ei enää odotettu – vuosia kilpauran jälkeen.

Urheilijaksi bongattu

Jari Mönkkösen ura telinevoimistelijana alkoi epätavallisesti: hänet löydettiin. Hän oli 11-vuotiaana kavereineen livahtanut taas kerran salaa Jyväskylän voimisteluhalliin. Siellä hän hyppäsi trampoliinilta volttimonttuun.

Se oli mahdollisesti hänen ensimmäinen tai toinen kaksoisvolttinsa, ja sen sattui näkemään valmentaja Mika Holopainen. Elettiin vuotta 1985.

”Ei ollut paljon tyyppejä, jotka tekivät kaksoisvoltteja ilman valmennusta.”

Holopainen kutsui pojan siltä seisomalta voimisteluseuraan.

”Ja sitten minä rassukka lähdin sille kiviselle tielle”, Mönkkönen naurahtaa.

Hän ei missään nimessä kadu uraansa urheilijana.

”Se on elämäni ranka”, hän sanoo ja katsoo ikkunasta ulos.

”Se luo pohjaa koko loppuelämälleni.”

Villistä kurinalaiseksi

Vuosina 1991–2006 Mönkkönen voitti peräti 29 Suomen mestaruutta. Hän arvelee menestyksen juontuneen siitä, että hän sai normaalin, villin lapsuuden sen sijaan, että olisi harjoitellut tavoitteellisesti jo pienenä. Toki saavutuksiin tarvittiin myös kovaa treeniä.

”Seurassamme oli kaksi saksalaista valmentajaa, joista toinen oli DDR:n vanha upseeri ja toinen telinevoimistelun olympiamitalisti. He toivat kovaa tehoa ja saksalaista järjestelmällisyyttä treeniin”, Mönkkönen kuvailee.

”Tärkein henkilö oli kuitenkin Mika Holopainen, jonka kanssa vietin enemmän aikaa kuin omien vanhempien.”

Telinevoimistelija oppi askeettiseksi ja vaativaksi itseään kohtaan. Joskus urheilutoimittajat kysyivät, pelottaako volttien teko kisakentillä.

”Siihen vastattiin ’ei’ ja katsottiin vakuuttavasti naamaan. Mutta kyllähän mä joskus pelkäsin, että epäonnistun ja loukkaannun.”

Liian tärkeä treeni

Kun ura kilpaurheilijana loppui, liikkumiseen tuli uudenlaista iloa. Huippu-urheilijana Mönkkönen ei ollut ehtinyt treenata muuta kuin omaa lajia. Nyt sai kokeilla kaikkea: brasilialaista jujutsua, airtrackia, trampoliinia, kiipeilyä.

Työssäkäyvä kolmen lapsen isä ehti treenata kahdesti päivässä, koska palomiehelle ja paloesimiehelle jäi pitkien vuorojen oheen vapaata.

Telinevoimistelussa hän harjoitteli vain yksittäisiä temppuja. Treeni oli mukavaa ja piti nivelet kivuttomina. Ilman harjoittelua Mönkkösen selkä kipeytyi helposti vanhojen urheiluvammojen takia.

Nyt hän kuitenkin suhtautuu kriittisesti treenaamiseensa. Se oli hänen mukaansa kuin pakkomielle.

”Monet nykyvanhemmat elävät työtä ja treeniä ja valokuvaavat kroppaansa Instagramiin. Ja lapset pyörivät jaloissa”, hän kuvailee.

Asioiden tärkeysjärjestys arjessa oli Mönkkösen mukaan hänellä itselläänkin väärä.

Suruun ei voi jäädä

Mönkkösten kotiin Helsingissä vie pyörätuoliluiska. Ovella vastaan tulee tanskalais-ruotsalainen pihakoira Ronda. Vieraisiin totuttuaan se hakeutuu makuuhuoneen ovelle, jonka takana Mönkkönen, 43, valmistautuu avustajan kanssa uuteen päivään.

Vaimo Sanna työskentelee tänään kotona. Hän hoitaa pariskunnan yhteisen yrityksen asioita.

Jari ja Sanna Mönkkösellä on yhteinen valmennus- ja media-alan yritys. Jari pääsee kulkemaan valmennuspaikoille, kun hän rullaa sähköpyörätuolinsa taksiin. Mukaan tarvitaan avustaja.

Puolison vakava vammautuminen tavallisissa voimisteluharjoituksissa kesällä 2016 on myllännyt niin arjen kuin arvotkin, Sanna kertoo. Elämä muuttui kertaheitolla, yhdellä takaperinvoltilla.

”Tämmöiseen asiaan tottuminen on niin iso asia, että siitä voi ottaa haltuun vain pieniä palasia kerrallaan”, itsekin telinevoimistelijana kilpaillut Sanna kertoo.

”Suruun ei voi jäädä. Ainoa tapa selviytyä on löytää tästä jotain hyvää.”

Sanna vaikuttaa kiireiseltä, vähän väsyneeltä, mutta ystävälliseltä ja avoimelta. Hän kertoo siitä, miten perhe päätti syyskuussa muuttaa tähän uuteen, kynnyksettömään asuntoon, kun rintamamiestalon remontointi esteettömäksi olisi kestänyt liian kauan. Jari oli asunut palvelutalossa jo puoli vuotta ja kaipasi kipeästi kotiin vaimon ja kolmen lapsen luo.

Puolison vammautuminen on Sannan mukaan hitsannut perhettä yhteen. Pakonkin edessä on opeteltu uudenlaista avoimuutta ja läheisyyttä. On vain täytynyt selviytyä yhdessä.

Hyvää tässä on Sannan mukaan esimerkiksi se, että nyt tajuaa, miten korvaamattoman tärkeitä läheiset ihmiset ovat.

Kun Mönkkönen saapuu sähköpyörätuolillaan avaraan olohuoneeseen, hän pahoittelee ensi töikseen sitä, että aamutoimet ovat venähtäneet.

Mönkkösen kädet lepäävät pyörätuolin käsinojilla, mutta hän ei saa niitä lainkaan liikkumaan, kuten ei myöskään jalkojaan. Pyörätuolia hän ohjaa päänsä avulla. Pään, kaulan ja hartioiden lihakset toimivat.

Hän pyytää mandariinia, ja avustaja syöttää sitä lohkon kerrallaan.

Apua kellon ympäri

Mönkkönen pystyy puhumaan erinomaisesti. Ääni tosin on hiljaisempi kuin ennen, koska ylähengitystielihakset ovat halvaantuneet.

Hän tarvitsee apua vuorokauden ympäri. Kaikkiaan kuusi perheen ulkopuolista avustajaa auttaa häntä vuorotellen.

Asiat ovat kaikkiaan kuitenkin paljon paremmin kuin keväällä ja kesällä, jolloin hän asui palvelutalossa.

Yle Urheilu teki Mönkkösestä tv-haastattelun tammikuun alussa vuosi sitten. Toiveikas ex-urheilija kertoi palaavansa piakkoin työelämään. Hän sanoi tehneensä jo harjoitusohjelmia toisille urheilijoille ja suunnitteli jatkavansa myös valmentajana.

Suunnitelmat ovat ennallaan, mutta rivien väleistä kuuluu harmitusta.

Innostavat työkuviot

Kun Mökkönen asui palvelutalossa, hän joutui ikäviin tilanteisiin. Hälytyslaitteet olivat puutteellisia, ja hän joutui odottelemaan apua joskus pitkään. Hän on vaimonsa kanssa joutunut taistelemaan lakisääteisistä oikeuksista asunnon muutostöihin ja avustajaan.

Nämä ovat ylimääräisiä vastoinkäymisiä tilanteessa, jossa vaikeuksia ei tarvittaisi yhtään lisää. Taistelu on kuluttanut voimia.

Edelleen Mönkkönen kuitenkin innostuu työkuvioista.

Onnettomuuden jälkeen, maatessaan kolme kuukautta sairaalan teho-osastolla, hän sai idean pihatrampoliinin SM-kisoista. Jokavuotisiksi suunnitellut kilpailut käydään todennäköisesti keväällä 2018. Kilpailun tarkoituksena on jakaa tietoa turvallisuudesta ja ohjata temppujen tekijöitä voimisteluseuroihin saamaan oppia.

Mönkkönen on katsonut pomppijoiden videoita sosiaalisesta mediasta. Hänestä olisi nyt tärkeää varmistaa, ettei yhdellekään nuorelle kävisi samoin kuin hänelle.

”Jos 12-vuotias kundi tulee niskoilleen alas, se on julma kohtalo. Minulla on lapset ja vaimo, ja olen päässyt elämässäni esimerkiksi matkustelemaan. Olen ihan hyvässä asemassa.”

Isyyden ytimessä

Vammautumisen jälkeen Mönkkösen suhde lapsiinsa on muuttunut.

”Saan lapsista paljon enemmän irti kuin ennen”, hän kertoo.

Kun Rasmuksella, 11, on huono aamu, isällä on aikaa ottaa syliin ja lohduttaa.

”Ennen olisin vain sanonut, että älä pillitä ja lähde kouluun siitä.”

Miisaa, 9, hän kuljettaa invataksilla käsipallotreeneihin. Iltaisin tyttö nukahtaa usein sähköpyörätuoliin isän syliin. Moonan, 14, kasvu teini-ikäiseksi muistuttaa siitä, että isänä olo on tärkeää tässä ja nyt.

Tällä hetkellä Mönkkönen haluaa ottaa vastuuta kodista ja perheestä ohjeistamalla lapsia ja toimimalla vaimon henkisenä tukena.

”Mielestäni parisuhteemme on parantunut. Osaan ottaa toista enemmän huomioon kuin ennen.”

Mönkkönen ei muista, mitä siinä kohtalokkaassa liikesarjassa oikein meni vikaan. Kaksoisvoltti ilman vauhtia takaperin oli hänelle rutiinia.

Mahdollisesti hänen kätensä lipesi kerältä, siis rintaa vasten puristettujen polvien päältä. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, koska Mönkkösellä on tuosta hetkestä muistikatko. Hän muistaa vain niskan rusahduksen.

Eikä sitä volttia, hänen viimeistään, nähnyt kukaan.

Lue myös:

Onnettomuus aiheutti selkäydinvaurion

X