Eturauhassyöpä vei voimat

Saku Saxelin, 59, on ollut yhdeksän vuoden ajan juniori eturauhassyöpää sairastavien joukossa. Hänet vei lääkäriin väsähdys hiihtoladulla.

Tähän havahduin

Maaliskuussa 2005 olin vaimoni kanssa hiihtämässä Tuusulanjärven Aurinkoladulla, kun aloin tuntea kovaa väsymystä ja voimattomuutta. Olin silloin 50-vuotias, ja kuntoni oli hyvä.

Soitin terveyskeskukseen, ja sain ajan omalääkäriltä kahden viikon päähän.

Vaimo kehotti pyytämään lääkäriltä PSA-mittausta. Hän oli jostakin lukenut, että sellainen kannattaa tehdä, jos on eturauhasvaivoja.

Tihentynyttä virtsaamistarvetta oli ollut etenkin kylmällä ilmalla ulkoillessa, mutta olin pitänyt sitä normaalina. Oireet olivat pahentuneet vähitellen, joten en ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Eihän vanhan auton huononemistakaan huomaa, kun sillä päivittäin ajelee.

Vastaanotolle

Kun menin vastaanotolle kuulemaan mittauksen tuloksia, lääkäri teki sen ikävän tuseerauksen – tunnusteli eturauhasta peräsuolen kautta – ja kirjoitti sitten lähetteen sairaalaan.

Sairaalassa otettiin neulalla kaksitoista koepalaa, kuusi eturauhasen kummaltakin puolelta. Sen jälkeen pissasin verta. Tuntui siltä, että jokin minussa oli mennyt rikki.

Vapun jälkeen palasin Leviltä hiihtolomalta ja menin yhdessä vaimon kanssa kuulemaan tulokset. Lääkäri kysyi: “Tiedätkö, miksi olet täällä?” Kun emmin, hän tokaisi: “Tämä on erittäin vakava syöpäepäily!” Hän oli näitä halki, poikki ja pinoon -ihmisiä. Tavallaan tykkäsin siitä tyylistä.

Selvisi, että syöpäni oli levinnyt paikallisesti eturauhasen ulkopuolelle. Lääkäri sanoi, että ehkä joku kirurgi vielä ryhtyisi leikkaamaan, mutta hän suositteli sädehoitoa.

Kun lähdimme pois vartin kestäneeltä vastaanotolta, olin kuin puulla päähän lyöty. Pudotus terveestä miehestä syöpäpotilaaksi oli jyrkkä. Into liikkua ja huolehtia itsestä lässähti saman tien.

Näin hoidettiin

Kävin sädehoidossa seitsemän viikon ajan viidesti viikossa. Sen jälkeen söin noin vuoden ajan hormonilääkettä.

Parin vuoden kuluttua PSA-lukema kohosi, ja aloitin lääkityksen taas. Tilanne pysyi lääkkeillä hallinnassa noin kahdeksan vuotta – kunnes noin vuosi sitten tuli käänne huonompaan. Minulta menivät voimat, samoin kuin ruokahalu, ja paino putosi.

Luustoni kuvattiin, ja selvisi, että syöpä oli levinnyt selkärankaan ja imusolmukkeisiin. Aloitettiin kiireesti sytostaattihoito suonensisäisenä tiputuksena kolmen viikon välein.

Miehiä neuvottiin lakkaamaan kyntensä värittömällä lakalla, koska kynsilakka ehkäisee kynsien irtoamista sytostaattihoidon aikana. Minä lakkasin mustaksi.

Toukokuussa hoito jouduttiin kuitenkin lopettamaan haittavaikutusten takia. Sormistani ja varpaistani lähti tunto, ja hiukset ja kynnet irtosivat kaikesta huolimatta.

Syksyllä mustikkametsässä tuli uusi romahdus. En jaksanut kerätä marjoja. Istuin vain kannonnokassa, enkä jaksanut kävellä metsästä pois.

Tässä ja nyt

Tällä hetkellä saan toista sytostaattilääkettä, jolla ei ole voimakkaita haittavaikutuksia. Hoito hidastaa syövän etenemistä, mutta ei paranna. On vain tämä päivä, ja se pitää koettaa elää hyvin.

Olen lopettanut alkoholinkäytön kokonaan. Syöpä on ollut ehkä liian hyvä syy ryypätä.

Olen vakaumukseltani Jehovan todistaja, enkä pelkää kuolemaa, mutta jälkeen jäävien puolesta tunnen surua.

Hiljattain pidin äitiäni kädestä kiinni hänen kuolinvuoteellaan. Tuli viimeinen henkäys, ja sitten ihan pieni kouristus, kun sydän pysähtyi. Se oli tosi rauhallinen kuolema.

Toinen lapsenlapsistamme kirjoitti meille isovanhemmille kirjeen: “Te olette tosi, tosi kivat. Toivottavasti vaari paranee pian.”

Tämä kaikki vetää hiljaiseksi, mutta onni on se, että minulla on hyvät välit vaimooni ja lapsiini sekä paljon ystäviä. Viime aikoina oloni on ollut aika hyvä, ja olen käynyt uimassa sekä tehnyt moottorisahalla puita talon lämmittämiseksi.

Seura 04/2014