Harras Hursti muistelee aikoja Neuvostoliitossa
Harras Hursti, 90, hurmasi oopperaesiintymisillään kylmän sodan Neuvostoliiton ja löysi kuuluisan venäläisen sielun. Suomessa hänen urastaan ei juuri tiedetty.
Harras Hursti on kolmen sodan veteraani ja oopperalaulaja. Kodin esineistössä näkyvät hänen monet esiintymismatkansa eri puolille Neuvostoliittoa.
Omakotitalo Helsingin Itä-Pakilassa näyttää samanlaiselta kuin naapuritalot. Mutta sen sisällä kuplivat tarinat, joille ei ole vertaa.
Avaran olohuoneen antiikkihuonekaluja reunustavat maalaustaiteen helmet. Joukossa on myös teos Ivan Šiškiniltä, jota pidetään 1800-luvun maisemakuvauksen yhtenä suurimmista mestareista.
Taiteen keskellä istuu oopperalaulaja Harras Franciscus Hursti, 90. Hän on äskettäin päässyt kotiin sairaalasta.
”Diagnoosi kuului: tuntemattoman bakteerin aiheuttama keuhkokuume. Laittoivat minut eristykseen.”
Samaan aikaan jalassa oli ruusu, ja kihtikin kiusasi. Viime kesänä Hurstille tehtiin pallolaajennus.
Mutta optimismi ja järjenjuoksu ovat väkevästi tallella. Entinen oopperalaulaja on seurannut esiintymislavalta elämää kotimaassa ja itänaapurissa lähes koko itsenäisen Suomen iän.
Urho Kekkosen lisäksi tutuiksi ovat tulleet myös venäläinen kosmonautti ja vallankumouksen puuhamies.
Hurstin lapsuuskoti täyttyi soittimista. Siellä musisoitiin aina.
”Isä oli metodistipappi. Jokaiselle meistä seitsemästä lapsesta hän löysi toisen ristimänimen Raamatusta.”
Harras Hursti kohtasi isoveljensä Veikko Hurstin sota-aikana Helsingissä.
Isoveli Veikko Stefanus Hursti (1924–2005) päätyi tunnetuksi vähäosaisten auttajaksi, mutta Harras halusi opiskella laulua.
Hursti sai uskonnollisen ja isänmaallisen kasvatuksen. Velvollisuudentuntoisen nuorenmiehen tie johti itään ensimmäistä kertaa jo 13-vuotiaana, kun talvisota oli syttynyt. Hän osallistui maailmansotaan esikuntalähettinä, ensin Helsingissä, sitten Viipurin sotatoimialueella.
Jatkosotaan hän otti osaa vapaaehtoisena sotalähettinä, kunnes ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäsky kuului, että alle 16-vuotiaat on kotiutettava.
Vuonna 1943 17-vuotias Hursti marssi kutsuntoihin. Asepukuun hän pukeutui 2.1.1944.
”Viestikoulutuksen saatuani sain komennuksen Rukajärvelle ja Suomussalmelle. Pidettiin yllä puhelinlinjoja rintamajoukkoihin. Sitten oli Uhtuan vuoro Itä-Karjalassa.”
Hursti oli mukana myös Lapin sodassa, jossa hirmuvaltias Hitlerin Saksa oli ajettava ulos Suomesta.
”Olen kolmen sodan veteraani”, Hursti sanoo vaatimattomasti.
Ankarista rauhanehdoista ja menetyksistä huolimatta koitti jälleenrakennuksen aika. Itsenäisyys oli lunastettu suurin uhrauksin.
Maailman myllerrykset olivat vieneet Hurstin nuoruudesta monta vuotta. Sodan jälkeen hän teki töitä kirjapainossa ja käytti palkkarahat laulutunteihin.
Sodan kauhut hän yritti unohtaa omin voimin. Sotafilmeistä hän ei halunnut katsoa kuin Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta.
Syksyllä 1955 Hursti voitti tenoreiden laulukilpailun Sibelius-Akatemiassa. Samana syksynä hän esitti Puccinin Toscassa Cavaradossin pääroolin.
Tenori raikasi Suomalaisen oopperan lavalla. Vuonna 1956, kun juhlittiin oopperan muuttumista Suomen kansallisoopperaksi, näyttämöllä esitettiin Verdin monumenttiteos Aida.
Verdin oopperoista erityisesti Aida on koskettanut Hurstia syvästi.
Harras lauloi ja näytteli yhden Aidan päärooleista, Radamèsin osan. Kurkkuaan hän soitti kuin kauneinta instrumenttia ja vuoli yleisön sydämistä lämmintä mahlaa.
”Paitsi että Aidan musiikki on hienoa, myös juoni liikuttaa ihmismieliä. Sen sijaan, että egyptiläisten sotapäällikkö Radamès ihastuisi Egyptin kuninkaan tyttäreen, hän rakastuukin etiopialaiseen orjaan, Aidaan, vihollisen prinsessaan.”
Vuonna 1957 kansallisooppera vieraili Leningradissa. Siellä viivyttiin kolme viikkoa. 106 hengen ryhmässä olivat esimerkiksi Anita Välkki, Anna Mutanen ja Maiju Kuusoja. Kirovissa esitettiin ainakin Pohjalaisia ja italialainen Rigoletto.
Neuvostoliiton valloitus oli alkanut.
Maineikkaan oopperatalon, Kirovin teatterin koelaulun jälkeen Hurstille sateli kutsuja oopperoihin ja konsertteihin eri puolille Neuvostoliittoa.
Hursti huomasi kiertävänsä maata kahdesti vuodessa kuukauden–puolitoista kerrallaan.
”Siellä arvostetaan kulttuuria.”
Hän esiintyi noin sadassa konsertissa ja oopperanäytöksessä ja lauloi pääosia oopperahelmissä: Tosca, Carmen, Aida, Rigoletto…
Hursti hurmasi laulullaan Neuvostoliitossa lähes 50 kaupungissa. Tallinnan Estoniassa Harras lauloi virolaisille, siperialaisille Novosibirskissa, armenialaisille Jerevanissa ja uzbekeille Uzbekistanissa.
Tuli myös kutsuja kaikkein pyhimpään eli Bolšoi-teatteriin Moskovassa. Siellä hän eläytyi hurmioon asti. Koko 3000 hengen loppuunmyyty sali aplodeerasi suomalaiselle.
”Vielä suuremmassa Kirovissa Leningradissa taputtajia oli ainakin yhtä paljon.”
Huippuna tuli Moskovan esitys Kremlin kongressipalatsissa. Siellä kuulijoita oli yli 6000. Muun eliitin joukossa Hurstista haltioitui kulttuuriministeri Jekaterina Furtseva, Nkp:n politbyroon ensimmäinen naisjäsen. Muista suomalaisista Hurstin lisäksi on Kremliin kutsuttu laulamaan vain bassokuningas Martti Talvela.
Neuvostoliiton kiertueita Hursti teki 30 vuotta, aina 1980-luvun puoliväliin asti.
”Neuvostoliitto ei olisi tarjonnut minulle yhtä paljon, ellei Kekkonen olisi toiminut tavallaan”, Hursti arvioi.
Presidentti Kekkonen oli avannut itään paitsi kauppa- myös kulttuurisuhteita.
”Kansallisoopperaan minua houkuteltiin useampaan otteeseen, mutta kun kuukausipalkka oli niin huono, en mennyt”, hän kertoo.
Vuosien mittaan suomalainen solmi kiertueillaan uusia tuttavuuksia. Yksi huomattavimmista oli ensimmäinen avaruuskävelijä, kosmonautti Aleksei Leonov.
”Tammikuussa 1968 istuimme Aleksein kanssa moskovalaisessa ravintolassa. Koska ravintolat menivät vielä silloin melko varhain kiinni, siirryimme Aleksein ulkona odottavaan autoon, jota sotilaskuljettaja vartioi”, Hursti kertoo.
Leonov ilmoitti, että mennään Hotelli Rossijaan. Mutta sielläkin ravintolat olivat jo kiinni. Vasta kun henkilökunnalle selvisi, keitä sisään pyrkijät olivat, palvelu pelasi. Herrat nauttivat hienointa konjakkia viiteen asti aamulla.
Vuosien mittaan Hursti oppi tuntemaan venäläistä sielua. Hän kohtasi ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta varsinkin kodeissa, joihin hänet kutsuttiin.
”Pinnalta voi näyttää siltä, että Venäjällä johtajat määräävät ja kansa vikisee. Mutta pinnan alla aukeaa sielu.”
Monestä venäläisestä tuli Hurstin ystävä jopa vuosikymmeniksi. Etäisyys tai edes kuolema eivät ole nujertaneet niitä kaikkia.
”Täällä Itä-Pakilassakin on käynyt yövieraita menneitä muistelemassa”, Hursti sanoo liikuttuneena.
Harras Hursti solmi työmatkoillaan Neuvostoliittoon valtavan määrän kontakteja, joista osa syveni vuosikymmenien ystävyydeksi. Se on osaltaan lujittanut Hurstin positiivista elämänasennetta.
Palkkioruplat esiintymisistään Hursti sai setelitukkoina. Kommunistinen suurvalta ei kuitenkaan sallinut rupliensa viemistä yli valtakunnanrajan.
Hursti toi aluksi palkkiot kotiin tavarana, kunnes systeemi muuttui joustavammaksi.
”Kaikenlaista tuli Neuvostoliitosta ostettua. Tuokin taulu tuolla: sanovat, että se on aito šiškin.”
Samaan aikaan Hursti jatkoi keikkailuaan Suomessa ja myös levytti paljon.
Hurstin viimeinen matka Neuvostoliittoon jäi aikomukseksi. Se tyssäsi siihen, että Hurstin tutun Gennadi Janajevin junttaan kuuluneet juopot yrittivät kaapata vallan.
”Ei tehnyt mieli siihen seuraan.”
Suomessa Hursti jatkoi iltaisin vapaana taiteilijana ja päivisin kirjapainossa. Siellä hän kohosi hallintojohtajaksi, jonka esimiehiä olivat Urho Kekkonen, Ahti Karjalainen ja Johannes Virolainen.
Ei hullummin sekään.
Sittemmin Hursti on seurannut poliitikkojen ja Suomen edesottamuksia kotisohvaltaan.
EU:hun meno ei häntä miellyttänyt, eivätkä maahanmuuttajien perheiden yhdistämiset.
”Kyllä seurakuntien päämiesten sanomisissa riittää nyt ihmettelemistä”, papin poika ihmettelee maailmanmenoa. V