Hiv on äidin salaisuus

Marjo on saanut kolme tervettä lasta omasta hiv-tartunnastaan huolimatta. Virus on ollut hänellä 21 vuotta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Marjo ei usko kuolevansa aidsiin. ”Ehkä niin voisi käydä, jos lääkkeet joskus pettäisivät. Mutta eivät ne petä.”

Marjo on saanut kolme tervettä lasta omasta hiv-tartunnastaan huolimatta. Virus on ollut hänellä 21 vuotta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Perheenäiti Marjo, 49, ei voi kertoa esimerkiksi lastensa harrastuskavereiden vanhemmille kaikkea itsestään. Hänen salaisuutensa on hiv, on ollut jo yli kaksi vuosikymmentä.

Lapsiltaan Marjo ei kuitenkaan salaa tartuntaa. Hänen lapsensa ovat nyt 21-, 11- ja 5-vuotiaat.

”Lasten kavereiden vanhemmat ovat mukavia ihmisiä, mutta ehkä joku heistä voisi ajatella, etteivät heidän lapsensa voi enää tulla kylään meille.”

”Joku voisi myös epäillä, että olen seksihurjastelija tai prostituoitu.”

Hän sai tietää hiv-tartunnastaan vuonna 1993. Silloin tehokkaita lääkkeitä ei vielä ollut, ja monet kuolivat aidsiin. Marjokin kärsi kovasta väsymyksestä ja jatkuvasta ripulista ja oli vähällä sairastua aidsiin. Hän jäi sairaseläkkeelle vuonna 1996.

Samana vuonna tulivat uudentyyppiset lääkkeet – Marjon kannalta kreivin aikaan. Ne pelastivat hänet.

Tartunta aviomieheltä

Marjo sai hiv-tartuntansa tietonsa mukaan aviomieheltään, johon hän tutustui 1990-luvun alussa New Yorkissa. Pariskunta muutti Suomeen ja meni naimisiin, mutta liitto oli karikkoinen: miehellä oli muita naisia.

Marjo tuli kuitenkin raskaaksi ja synnytti lapsen. Pian sen jälkeen pariskunta erosi.

Marjo kävi varmuuden vuoksi sukupuolitautitesteissä. Muiden testien tulokset olivat negatiiviset, mutta varmaa hiv-tulosta piti odotella.

Kun sukupuolitautien poliklinikalta soitettiin, ja Marjoa pyydettiin käymään vastaanotolla, hän pakkasi puolivuotiaan lapsensa vaunuihin ja tarpoi klinikalle henki kurkussa.

”Päässä takoi ajatus, että tää ei ole totta.”

Heti ensimmäiseksi Marjon piti lakata imettämästä vauvaansa.

”Se tuntui kauhealta, koska minusta oli ihanaa imettää.”

Vauvakin joutui hiv-testiin, mutta tulos oli onneksi negatiivinen.

Sitten Marjo otti yhteyttä ex-mieheensä. Tämä väitti käyneensä jo testeissä ja saaneensa negatiivisen tuloksen.

Myöhemmin mies kuitenkin sai vankilatuomion hivin tahallisesta tartuttamisesta useisiin naisiin. Marjo uskoo olleensa se henkilö, jolta mies sai ensimmäiseksi tietää hiv-tartunnastaan.

”On vaikea ymmärtää ihmistä, joka tartuttaa hiviä tahallaan. Ehkä hän haluaa kieltää tartunnan ja elää kuin sitä ei olisikaan.”

Marjo ei soimaa itseään tartunnan saamisesta. Hänhän toimi kuten ihmiset yleensä vakituisessa parisuhteessa: harrasti seksiä ilman kondomia.

Hiv-positiivisen sinkkuelämä

Tällä hetkellä Marjo on sinkku ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Kaksi alaikäistä lasta ovat Marjon muutama vuosi sitten päättyneestä liitosta hiv-positiivisen miehen kanssa.

Lääkityksen ansiosta hiv ei ole tarttunut lapsiin. Marjo ei kuitenkaan ole saanut imettää heitä.

Marjo etsii miesystävää, mutta osalle hiv on ylitsepääsemätön este. Ei kuitenkaan kaikille. Tämänhetkiselle treffikumppanilleen Marjo kertoi hivistä noin viikon tapailun jälkeen. Sitä ennen pariskunnalla ehti olla seksiä – kondomin kanssa tottakai. Marjo uskoo, ettei kondomi edes ole välttämätön, kun lääkitys on kunnossa.

”Sanotaan, että lääkityksen aikana todennäköisyys tartuttaa hiv sukupuoliyhdynnässä on yksi kymmenestä tuhannesta. Haluaisin nähdä sen yhden ihmisen, joka on saanut tartunnan.”

Marjo arvelee tuttavien joskus ihmetelleen sitä, miten hänellä on niin paljon aikaa kuljettaa lapsia harrastuksiin ja silti rahaa elättää perheensä. Hän ei kuitenkaan ole kertonut sairaseläkkeestään eikä sen syystä. Hiv-tartunta on yksityisasia, jonka tietävät vain läheiset ystävät ja sukulaiset.

Seura 50/2013

Lääkitys pelastaa

A Hivin eli ihmisen immuunipuutosviruksen lääkehoito on kehittynyt niin, ettei hiv nykyisin vaikuta lääkitystä saavan elinikäennusteeseen. Hoitamattomana virus tuhoaa elimistön auttajasoluja niin, että puolustuskyky heikkenee ja ihminen sairastuu tappavaan aidsiin. ”Ikävää on se, että Suomessa noin 25 prosenttia tartunnoista todetaan vasta, kun ihminen on lähellä aids-vaihetta”, kertoo psykologi Katariina Huuhka Tampereen Hiv-tukikeskuksesta.

B Suomessa on vähän yli 2 000 hiv-tartunnan kantajaa, ja lisäksi arviolta 500–1 000 henkilöä, jotka eivät tiedä tartunnastaan. Uusista tartunnoista vähän alle kolmannes todetaan naisilla. Suojaamaton seksi on ylivoimaisesti yleisin tartuntatapa.

C Tartuttamisen riskiä ei ole juuri missään ammatissa. Lääkityksellä virustaso saadaan mittaamattomiin, joten riski on erittäin pieni myös yhdynnässä tai synnytyksessä. Pariskunta voi päättää olla käyttämättä kondomia, mutta päätös on tehtävä yhdessä. Tartuntaa kantava voi joutua oikeuden eteen, jos hän harrastaa suojaamatonta seksiä kertomatta tartunnasta kumppanille.

X