Jättivät uran, omaisuuden ja sosiaaliturvansa: Kannistot kiertävät maailmaa, eivätkä murehdi, miten heille käy vanhoina

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Santeri ja Päivi Kannisto lähtivät kiertämään maailmaa 12 vuotta sitten. © Jukka Pakarinen/Otavamedia
Päivi ja Santeri Kannisto jättivät kaiken ja kiertävät maailmaa. Lue ensin juttu parin vuoden takaa ja sitten, mitä heille kuuluu nyt.

Tämän miehen kanssa Päivi, 43,  toteuttaisi unelmansa. Hän oli tavannut miehen ensimmäistä kertaa puolitoista vuotta aiemmin nuorkauppakamarin hallituksessa. Nyt Santeri, 44,  oli järjestänyt kamarilaisille juhlat kotonaan Kauniaisissa.  Elettiin vuotta 2004. 

Näissä juhlissa pintapuolinen tuttavuus syveni silmänräpäyksessä. Päivi ja Santeri  ohittivat small talkin ja avautuivat halustaan käänteentekevään elämänmuutokseen. Liikkeenjohdon konsulttina uraa tehnyt Päivi halusi lähteä maailmalle, päättymättömälle matkalle maailmalle

 Menestyvä it-yrittäjä Santeri tahtoi omistautua rakkaudelle.”Olin työnarkomaani ja kahden avioliiton jälkeen kolmannessa liitossa, nyt firmani kanssa. Se ei tehnyt minua onnelliseksi. Tein asioita, joita minulta odotettiin, en niitä, joita halusin. Halusin parisuhteen, jossa minulla on aikaa hänelle ja hänellä minulle ”, Santeri sanoo.

Päivi ja Santeri jättivät juhlijat jatkaakseen keskusteluaan Päivin asunnolla Tapiolassa. Seuraavana päivänä Päivi muutti Santerin luokse.”En ole koskaan pitänyt peleistä. Puhuimme kaikki asiat selviksi viikonlopun aikana.”

”On helpointa lyödä kaikki kortit avoimesti pöytään”, Santeri tuumaa.

Heidät vihittiin kolmen kuukauden kuluttua Helsingin Suurkirkossa. Finlandia-talossa järjestetyssä hääjuhlassa osa vieraista kuuli ensimmäisen kerran, että tuore aviopari Kannisto lähtisi muutaman päivän kuluttua Brasiliaan. Paluulippuja ei ollut.

Eroon rahasta

Ennen lähtöään pariskunta irtisanoutui töistään ja hankkiutui eroon omaisuudestaan. Päivi myi asuntonsa ja irtaimistonsa. Santeri valtuutti isänsä tekemään omaisuudelleen, mitä tämä katsoi tarpeelliseksi.

”En ole kysynyt, mitä hän teki. Enkä ole saanut omaisuudestani lainkaan rahaa”, Santeri kumoaa huhut, joiden mukaan pariskunta matkustaa hänen tienaamillaan miljoonilla.
Santerilla ei ole edes pankkitiliä. Hän ei halua olla rahan kanssa tekemisissä enää lainkaan.
”Olen nähnyt lähipiirissänikin, miten paljon pahaa sen vuoksi voi tapahtua.”

Esimerkkinä Santeri  viittaa isovanhemmilta jääneeseen omaisuteen, jonka jakamisesta on kiistelty jo parin vuoden ajan

Lopullisen pesäeron rahaan Santerihän teki vuonna 2005.
”Lopetin tupakanpolton. Sen jälkeen ei ole ollut mitään, mitä minun olisi ollut pakko ostaa rahalla.”
Jos Santeri päättäisi yksin, rahaa ei käytettäisi matkalippuihinkaan. He kävelisivät.

Pariskunnan taloudesta huolehtii Päivi. Hänellä on pankkikortti ja siihen kuuluva käyttötili. Hänellä on niin ikään talletettuja säästöjä, jotka tuovat tunteen turvallisuudesta, vaikka niitä ei käyttäisikään. Elämisensä ja matkansa Päivi  ja Santeri rahoittavat kirjoittamalla kirjoja. 

Parilta kuluu rahaa keskimäärin 520 euroa kuukaudessa. Suurimmat menot aiheutuvat pitkistä lento- ja laivamatkoista. Kuluja pystyy karsimaan huomattavasti työvaihdolla. Esimerkiksi Costa Ricassa Santeri toteutti nettisivut ja mainosmateriaalia hotellille, jossa he vastikkeeksi saivat asua ja ruokailla. Yhtä hyvin he saattavat nukkua muutaman yön lentokentän lattialla säästääkseen majoituskuluissa.”Moni kuvittelee, että elämämme on kuin jatkuvaa rantalomaa Thaimaan Phuketissa. Niin se ei ole”, Päivi korostaa. 

Viimeinen kiinnekohta

Päivi ja Santeri Kannisto ottivat mukaansa  vain sen verran kuin jaksoivat kantaa lähtiessään Suomesta.  Omaisuus mahtuu edelleen kahteen rinkkaan ja kahteen reppuun. Painavimpia ovat työvälineet: kannettavat tietokoneet ja kamera. Helsingistä lähdettyään pariskunta lensi  Amsterdamiin ja muutaman päivän kuluttua edelleen Brasilian pääkaupunkiin Braziliin Santerin ystävän luo. Se oli ensimmäinen ja viimeinen etukäteen sovittu kohde.

Ensimmäisenä päivänä Päivi ja Santeri oppivat tilaamaan maitokahvia portugalin kielellä. Seuraavina viikkoina he totuttelivat elämään vapaina kellonajoista. He nukkuivat ollessaan väsyneitä, söivät nälkäisinä. Iltaisin he huvittelivat laulamalla Eppu Normaalin hittejä ja tanssimalla jenkkaa brasilialaiskaupungin kaduilla. Ennen muuta he omistivat aikaa toisilleen ja kävivät loputtomasti keskusteluja. Välillä mieleen hiipi myös kutsumattomia ajatuksia. Mitä mahdollisuuksia tarjoutuisikaan kahvilan omistajina? Kannattaisiko oman ajoneuvon ostaminen? Aina he kuitenkin päätyivät pitämään kiinni alkuperäisestä ajatuksestaan elää ilman pysyvää kotia ja omaisuutta. 

”Meillä ei ole tarvetta luoda kotia sisustamalla. Jokainen asuinpaikkamme tuntuu kodilta, kun olemme siellä”, Päivi sanoo.

Mies muuttui täysin

Kolmen eri puolilla Brasiliaa vietetyn kuukauden jälkeen he jatkoivat matkaa Argentiinaan.

Ensimmäisenä yhteisenä viikonloppuna Suomessa Santeri hurmasi Päivin grillaamillaan puoliverisillä pihveillä. Yöllä  Päivi kuitenkin siirtyi sängystä sohvalle, koska hän ei kestänyt 130-kiloisen miehen kovaäänistä kuorsaamista.

Matkan aikana Santeri on käynyt täydellisen muodonmuutoksen. Tupakanpolton lopetettuaan Santeri luopui myös alkoholista.

”Huomasin sen maistuvan liian hyvältä”, hän kuittaa.

Seuraavaksi Santerista tuli kasvissyöjä.Ulkoisesti näkyvin muutos alkoi, kun Santeri  sai Päiviltä joululahjaksi 800 gramman purkin pähkinälevitettä jouluna 2007. Hän söi sen vajaassa viikossa.

”Sen jälkeen oli niin paha olo, että oli pakko tehdä jotain.”

Santeri ryhtyi vesipaastolle. Vajaan vuoden ajan hän vietti kolmen viikon jaksoja, jolloin hän eli pelkällä vedellä.

Paino tippui 40 kiloa. Kasvissyöjästä Santeri eteni vegaaniksi. Päivi on ollut elämäntapamuutoksissaan Santeria maltillisempi. Hänkin on vegaani, mutta nauttii yhä hyvästä punaviinistä. Liikunta kuului Päivin elämään jo Suomessa.”Enää se ei ole yhtä pakkotahtista kuin silloin. Muutenkin olen aiempaa rennompi ja spontaanimpi”, Päivi sanoo. 

Santerillakin on enää vielä yksi pahe.”Tykkään popcornista.”

Luksusta ja lutikoita

Päivi ja Santeri ovat olleet matkalla erossa toisistaan vain yhden yön.

Ensimmäisen ripulinsa Päivi ja Santeri sairastivat jo Brasiliassa. Paikallinen ravintola oli keksinyt lisätä juomista saatavia myyntituloja hukuttamalla ruoan suolaan.

Vatsatauti oli syynä myös ainoaan iltaan, jonka he ovat viettäneet erossa kymmenen vuoden aikana. Argentiinassa Päivi vietti illan vessanpöntön vieressä, kun Santeri juhli ystävän syntymäpäivää.

Jatkuva läheisyys ei ärsytä. ”Emme tee jotain yhdessä koko ajan, vaikka olemme samassa tilassa.”
Kuluneen vuoden Päivi on ahertanut toista väitöskirjaansa. Hän tutkii liikkuvuuden haasteita paikallaan pysyvässä maailmassa. Väitöstilaisuus on Hollannissa juhannusta edeltävällä viikolla 18. kesäkuuta.

Santeria työllistävät mainos- ja markkinointialan projektit. Silti elämässä ei ole rutiineja tai aikatauluja.

”Nykyään nostamme kytkintä aiempaa helpommin. Jos jokin paikka tökkii, emme väkipakolla lyö päätä seinään.  Paikan vaihtaminen ei ole enää iso juttu.”

Seuraava matkakohde on yleensä ennestään tuntematon. Houkuttimena voi olla myös mahdollisuus ilmaiseen majoitukseen. Kannistot toimivat usein ihmisten kotien tai lemmikkien vahteina ilmaista asuntoa vastaan.

”Viime kesänä asuimme Nicaraguassa saksalaisen lähetystötyöntekijän hulppeassa huvilassa hienostoalueella.

”Toisaalta tuttua on myös asuinpaikan jakaminen rottien ja torakoiden kanssa. Yhdessäkin paikassa vilisi hyönteisiä. Aamulla vasta tajusimme, että ne olivat lutikoita, kun näimme paukamat ihollamme.”

 Uhkailuja

Päivi ja Santeri eivät koe elämäntapaansa vaarallisena. He ovat saaneet kulkea rauhassa Brasilian faveloissa, slummeissa, sekä vaeltaa Kolumbian ja Panaman rajaseudulla.

Uhkaavista tilanteista selviää usein rauhallisuudella. Pari matkusti Indonesiaan kaksi viikkoa Balilla tehtyjen pommi-iskujen jälkeen 2005. Turistit olivat paenneet saarelta, ja he majoittuivat hotelliin sen ainoina asukkaina. Yön jälkeen hotellin omistaja esitti kaksi kertaa sovittua suuremman vaatimuksen majoituksesta. Päivi ja Santeri totesivat maksavansa vain sovitun summan.
”Hän otti meistä kuvia kännykällään ja uhkasi lähettää ystävänsä pahoinpitelemään meidät. Sitten hän esitteli takapihaansa, jonne kuulemma oli haudattu muut maksamisesta kieltäytyneet turistit.”

Suomalaispari toisti rauhallisesti suostuvansa alkuperäiseen summaan. Kolmen tunnin neuvottelun jälkeen omistaja luovutti.
Yllättäen he listaavat maailman vaarallisimmaksi kohteeksi Espanjan Alicanten, jossa heidät ryöstettiin linja-autoasemalla.
”Olin juuri asettanut reppuni bussin tavaratilaan, kun joku tuli sanomaan jotain Päiville. Seuraavassa hetkessä reppu oli poissa.”

Se on toistaiseksi ainoa kerta, kun heidän omaisuuttaan on anastettu. Omaksi viakseen he laskevat kerran, jolloin Balilla hotellihuoneen yöpöydälle unohtunut puhelin vietiin.

Ei lääkkeitä tai rokotuksia

Päivi ja Santeri eivät ryhtyneet nomadeiksi. He eivät edes tienneet, että sellainen elämäntapa on olemassa. He vain halusivat irtautua oravanpyörästä. Toistaiseksi he eivät ole tunteneet kaipuuta takaisin.
”Todennäköisesti jonain päivänä etsimme trooppisesta ilmanalasta paikan, johon asetumme. Mutta silloinkaan tuskin loppuiäksemme”, Päivi  arvelee.

Santeri ei enää käytä lääkkeitä tai ota rokotuksia. Hän juo vesijohtovettä niin Intiassa kuin Meksikossa. Jos Päivi tarvitsee erityisiä lääkärin palveluja, he hakeutuvat Intiaan tai Thaimaahan, missä ne ovat korkeatasoisia ja edullisia. Heillä ei ole sosiaaliturvaa eikä vakuutuksia.

Kuka heistä pitää huolen, kun he ovat vanhoja?

”Minulla ei ole tarvetta pitkään elämään. Pyrin tekemään minua kiinnostavat asiat nyt”, Päivi toteaa.

Santeri säestää:

”Laatu on määrää tärkeämpi.”

Suomeen he saapuivat toukokuussa kolmatta kertaa lähtönsä jälkeen. Kuukauden vierailulla he asuvat Päivin vanhemmilla ja Santerin 20-vuotiaan tyttären luona. Santeri toivoo saavansa lähivuosina yhteyden myös 15-vuotiaaseen poikaansa. ”Nyt minulla olisi antaa lapsille määrättömästi aikaa.”

Päivin ja Santerin kuulumiset nyt:

Matka jatkuu edelleen

Mukava on käydä, mutta hyvältä tuntuu lähteminenkin. Näin tunsivat Päivi ja Santeri Kannisto Suomen vierailun päätteeksi kesällä 2014.

Paikalleen jääminen ei ole vieläkään vaihtoehto urasta, omaisuudesta ja sosiaaliturvasta luopuneelle nomadipariskunnalle.

”Olemme onnellisia ja teemme asioita, joita haluamme kaikkein eniten elämässämme tehdä.”

Muuttunut Suomi

Jälkeenpäin Päivi ja Santeri harmittelivat, että Suomen vierailun ajankohta oli väärä.

He saapuivat lumisateisessa toukokuussa, saivat flunssan ja olivat sairaina pari viikkoa.

”Matkustamme pääasiassa tropiikissa. Kylmä ulkoilma ja rutikuiva, lämmitetty huoneilma olivat liikaa.”

Sen jälkeen iski koivuallergia.

Terveydellisiä ongelmia lukuunottamatta vierailu onnistui. He viettivät aikaa Päivin vanhempien, Santerin tyttären ja tyttärentyttären kanssa, sekä tapasivat ystäviä.

”Suomen visiitit ovat meille tiivistahtisia kyläreissuja.”

Aiemmasta Suomen vierailusta oli puolitoista ja sitä edellisestä kahdeksan vuotta. Moni asia on muuttunut. Päivi ja Santeri ovat iloisia siitä, että ulkomaalaisten määrä katukuvassa kasvaa kerta kerralta.

”Suomi on ollut aina epäluonnollisen steriili ja homogeeninen verrattuna maihin, joita olemme kolunneet.”

Ruoan hinta pöyristyttää, mutta juna- ja linja-autolippuja sai edellistä kertaa edullisemmin.

”Nautimme perusasioista, kuten kaurapuurosta, marjoista ja hanasta kovalla paineella tulevasta vedestä.”

Matkan jatkaminen oli luonnollista.

”Jos ei lähde, ei ole mahdollista kokea uudelleen jälleennäkemisen iloa.”

Leninki ja korkokengät

Suomesta matka jatkui Päivin väitöstilaisuuteen Hollantiin.

”Päiviä jännitti, eikä vähiten se, että hän pukeutui ensimmäistä kertaa vuosiin leninkiin ja korkokenkiin”, paljastaa Santeri.

”Se tuntui oudolta, koska olen vuosia käyttänyt vain shortseja, t-paitoja, lenkkareita ja varvastossuja”, myöntää Päivi.

Väitöskirja oli Päivin toinen.

”Väitöskirjan hyväksymisen suurin merkitys oli ehkä se, että minusta tuli tohtorskan sijaan tohtorska-tohtorska”, veistelee Santeri.

Liikkuvuuden haasteita paikallaan pysyvässä maailmassa käsittelevä väitöskirja oli välitilinpäätös nomaditutkimushankkeelle, joka alkoi vuonna 2010. Päätöksen se sai taannoin, kun englantilainen Ashgate / Routledge julkaisi Päivin kirjoittaman akateemisen tietokirjan Global Nomads and Extreme Mobilities. 

Työvaihdon taivas

Hollannin jälkeen Päivi ja Santeri matkasivat Luxemburgin ja Liechtenstainin kautta Saksaan, sieltä Lontooseen ja edelleen Bostoniin. He tapasivat tuttuja New Yorkissa ja jatkoivat matkaa Costa Ricaan. Sieltä alkoi työvaihtoputki, joka jatkui Malesiassa, Japanissa, Koreassa, Taiwanilla ja Sri Lankassa.

Työvaihdon avulla elämiskulut ovat pysyneet alhaisina, joten Päivin säästöt ovat yhä koskemattomat. Asiakkaat ovat pääasiassa hotelleja ja hostelleja, joille Päivi ja Santeri tekevät webbisivuja ja mainosvideoita huonetta ja ruokaa vastaan.

Työvaihdossa pääsee läheisesti kiinni paikalliseen kulttuuriin.

”Mielenkiintoisinta oli tehdä työtä japanilaisten kanssa, jotka erosivat stereotypioista. He olivat anarkistisia ja epäorganisoituja, mutta homma toimi silti.”

Kielteisinkin kokemus liittyy työvaihtoon.

”Eräässä paikassa pahimmillaan viisitoista ihmistä jakoi saman vessan ja kylpyhuoneen remontin vuoksi. Ihmiset jonottivat vessaan pääsyä pitkäänkin, kun joku innostui nyrkkipyykkäämään tai meikkaamaan siellä.”

Omat jutut

Päivi ja Santeri ovat tällä hetkellä Malesiassa. Uusin suomenkielinen tietokirja Superrikkaat ja rutiköyhät (Atena) ilmestyy maaliskuussa.

”Pidämme nyt vähän aikaa lomaa.”

Uudet työvaihtopaikat odottavat Israelissa, Turkissa, Kanarialla, Pakistanissa ja Dominikaanisessa tasavallassa.

X