Köyhyydestä nousseen kasinokeisarin tarina: Perusti Neuvostoliiton ensimmäisen kasinon, osti kartanon käteisellä

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Pidetään jalat maassa. Ei tässä olla vielä mihinkään Hollywoodiin lähdössä”, Salmi toppuuttelee. © Pentti Vänskä/Otavamedia
Seuran arkistosta: Viime vuona kuollut Pekka Salmi oli kasinokeisari, jonka uskomaton elämäntarina on kuin Hollywood-elokuvasta. Mutta mitä löytyy menestyksen takaa?

Sähkökäyttöinen rautaportti avautuu äänettömästi. Tie päättyy parkkipaikalle, jonne on pysäköity puoli tusinaa mersua.

Pekka Salmi, 67, seisoo yksin kartanonsa pihalla.

Käsi kohoaa tervehdykseen, mutta silmien ilme on muuttumaton. Kaksi kapeaa viirua, joiden taakse on mahdoton nähdä.

Pokerinaama.

Sitä hänen ei ole koskaan tarvinnut harjoitella. Siperia on opettanut.

Pekka Salmen kasinoimperiumi on todella levittäytynyt halki koko suuren Venäjänmaan. Tuhannet pelikoneet Pietarista Vladivostokiin ovat jauhaneet ruplia kasinokeisarin taskuihin.

Näistä ilmeettömistä silmistä ei arvaisi, että Salmi on käynyt läpi monta täydellistä muodonmuutosta: evakkolapsesta perestroikan kultapojaksi. Huijarista herrasmieheksi.

Kartano käteisellä

Jo ennen Venäjän-retkiään Salmi kävi kovan koulun.

Ollessaan 60-luvun alussa varusmiehenä Oulussa hän kulutti iltalomansa myymällä kadulla rannekelloja. ”Kivettömien kellojen” takuu oli voimassa seuraavaan kadunkulmaan.

Joitain vuosia myöhemmin Salmi jäi kiinni huijauksesta autokaupoissa. Hän pakeni virkavaltaa Tukholmaan ja ryhtyi kaupittelemaan pimeitä pulloja.

Sitten hän pelasi tiensä herrojen korttirinkeihin ja alkoi pyörittää omia, laittomia pelibisneksiään.

Entisestä pikkurikollisesta tuli miljonääri, joka viihtyi Välimeren suihkuseurapiireissä Hollywood-tähtien, kuninkaallisten ja raharikkaiden joukossa.

Seikkailuista on jäänyt käteen suuri omaisuus. Niin kuin tämä Tynkkylänjoen kartano, jonka Salmi osti viisi vuotta sitten käteisellä.

Salmi on entisöinyt talon ja ulkorakennukset tyylikkäästi ja rahaa säästämättä.

Kolmesataa vuotta vanha päätalo seisoo ylväänä loivan mäen harjalla. Pienen peltokaistaleen takaa alkaa järvenselkä. Vastarannalla, soutumatkan päässä, siintää Savonlinnan siluetti.

Ei huonosti vanhalta lestinheittäjältä.

Mutta maallinen mammona on vain osa sitä perintöä, jonka Salmi tulee jättämään jälkipolville.

On myös hänen tarinansa.

Isäntä viittoilee peremmälle. Talon naisväki on kattanut olohuoneen kirjoituspöydälle voileipiä.

Koulukiusaamista

Pikkuryssä tanssi nahkahame päällä.

Nahkahame repesi ja pikkuryssä häpesi.

Solvaukset ovat syöpyneet Pekka Salmen mieleen.

Hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat venäjänkielisiä Viipurin evakkoja.

”Jos tämän päivän mittapuulla ajattelee, niin me evakkokakarat oltiin koulukiusattuja”, Pekka Salmi sanoo.

Hän myöntää, että evakkotausta ja sen mukanaan tuoma ulkopuolisuuden tunne ovat määrittäneet hänen elämäänsä.

Niin kuin sotakin. Salmi muistaa, kuinka hän piteli pikkupoikana sotaa käsissään. Salmet asuivat Kemissä, jossa saksalaisilla oli ollut sodan aikana isoja varikkoja.

Perääntymisvaiheessa saksalaiset tuhosivat kaiken, mitä eivät pystyneet kantamaan mukanaan. Kemin satama-altaaseen kaadettiin tavaraa kippiautoilla.

Kun satamaa ruopattiin 50-luvulla, meren pohjasta nousi suuri määrä huopakääröjä. Pikkupojat kyttäsivät niitä silmä kovana.

Pekka löysi Walther 765 -pistoolin koteloineen, täydessä iskussa. Hän ihasteli asetta aikansa ja teki sitten hyvät kaupat: pistooli vaihtui tulitikkuetikettikokoelmaan.

Korttiringin juoksupoika

Sodan läheisyys näkyi monella tavalla sen ajan Suomessa. Viikonloppuisin miehet kerääntyivät soramontuille ja metsiin läiskimään korttia.

Ennen sotia uhkapeli oli ollut herrojen huvia, mutta pitkän asemasodan aikana pelit yleistyivät. ”Nakkia, raminaa”, lauletaan Eldankajärven jää -laulussa.

Kun sota päättyi, jermujen pelit jatkuivat.

12-vuotiaana Pekka Salmi oli Taivalmäen korttimäessä juoksupoikana.

”Me keitimme kahvia ja kananmunia, teimme kaikenlaisia pikku palveluksia”, hän muistelee.

Kylän miehet istuivat poliisia myöten korttiringeissä. Rullalle käärityt seteliniput polttelivat taskuissa.

Aina peli ei päättynyt mukavissa merkeissä.

”Välillä jollain luiskahti remmi päältä. Siinä saattoivat mennä maat ja mannut”, Salmi kertoo.

Kukaan ei ole laskenut, kuinka suuri omaisuuden isojako Suomessa tapahtui uhkapelin myötä. Salmen mukaan summat olivat suuria ja traagisia ihmiskohtaloita oli paljon.

Ammattitaikuria parempi

Ajan mittaan Pekka Salmi huomasi, että toiset ovat korttipelissä parempia kuin toiset. Hän oppi tunnistamaan pelipaikoilla kiertelevät ammattilaiset.

Kortti alkoi pyöriä nuorukaisen mielessä. Hän lähti kiertävien ammattipelureiden matkaan.

Monta vuotta meni tien päällä. Pekka Salmesta tuli taitava korttipakan käsittelijä.

Niin taitava, että kymmenen vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin Las Vegasiin kansainvälisille pelimessuille, joilla koulutetaan kasinon henkilökuntaa.

Salmi näytti ammattilaisyleisölle, miten peluri voi vedättää huolimatonta korttidiileriä ja tienata muhkean tilin.

Paikallaolijoiden mielestä Salmi näytti tempun paremmin kuin alan arvostetuin kouluttaja, ammattitaikurina tunnettu Darwin Ortiz.

Mikä temppu se oli?

”Se on ammattisalaisuus”, Pekka Salmi sanoo.

Hän paljastaa vain, että temppu liittyy valokuvamuistiin. Jos diileri sekoittaa pakan huonosti, peluri näkee, missä tietyt kortit ovat.

Silloin todennäköisyyden lait kirjoitetaan uusiksi.

Rehellisyys maan perii

Vaikka korttiringeissä liikkui mukavasti käteistä, Salmi eli pikkuhuijarin elämää. Vuonna 1968 poliisi etsi häntä syytettynä petoksesta. Salmi pakeni Tukholmaan.

Ensimmäisen yön hän värjötteli Slussenilla puistonpenkillä. Salmi mietti, mikä hänen elämässään oli mennyt pieleen.

”Ajattelin, että minussa täytyy olla jotain vikaa, kun minuun ei luoteta. En ole luottamuksen arvoinen.”

Hän päätti ryhdistäytyä, ryhtyä rehelliseksi. Se päätös muutti hänen koko elämänsä.

Samalla se sinetöi Pekka Salmen tulevaisuuden. Hänestä tuli ammattipeluri, joka tunnetaan edelleen sanansa mittaisena herrasmiehenä.

”Ammattipelurit ovat erittäin rehellisiä, koska heidän on pakko. Muuten heidät suljetaan pois laumasta”, Salmi sanoo.

Laittomia pelipaikkoja

Salmen mielestä uhkapeli on pohjimmiltaan alakulttuuria, jossa samat ihmiset pyörivät vuodesta toiseen.

Salmi alkoi tutustua Tukholman korttiporukoihin. Kaikki yöt hän takoi kruunuja Tukholman peliluolissa.

”Kortti pelasti minut. Tällä luonteella olisin helposti luiskahtanut petosten tielle. Mutta kortilla pystyin hankkimaan toimeentulon, vieläpä pärjäämään keskitasoa paremmin”, hän sanoo nyt.

Vähitellen ovet aukenivat yhä rahakkaampiin peleihin. 70-luvulla Salmi palasi Suomeen ja perusti Helsinkiin omia laittomia pelipaikkoja.

Niistä tunnetuin sijaitsi Runeberginkatu 26:ssa Helsingin Töölössä. Kerrostaloasunto oli sisustettu suuren maailman tyyliseksi kasinoksi. Asiakkaat olivat isorikkaita ja julkisuuden henkilöitä.

Mutta vaikka Salmi vaihtoi pelipöydän toiselle puolelle, rehellisyydestä hän ei tinkinyt.

”Pelin järjestäminen se vasta onkin rehellisen miehen hommaa. Kun myyt käytetyn auton, joudut ehkä peittelemään jotain naarmua. Mutta kun myyt kasinolla satasella pelimerkkejä, ostaja saa täsmälleen sen verran. Ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää.”

Salmi sanoo kunnioittaneensa pelaajan ihmisarvoa silloinkin, kun tämä on hävinnyt kaiken.

”Jos hävinnyt on pyytänyt taksirahan ja ruokarahaa seuraavaksi aamuksi, olen aina antanut.”

Mutta vasta ulko-ovella.

”Ettei pääse enää takaisin pelaamaan.”

Neuvostoliiton ensimmäinen kasino

”Pakkaa vaan Pekka lämpimät päälle ja matkusta Venäjälle”, Wilhelmiina-mummolla oli tapana sanoa.

Ennustus toteutui 80-luvun lopulla, kun Mihail Gorbatšovin johtamassa Neuvostoliitossa puhalsivat uudet tuulet. Aika alkoi olla kypsä kapitalistiselle hapatukselle, ja Salmi oli ensimmäinen, joka uskalsi tarttua tilaisuuteen.

Eriskummallisten vaiheiden jälkeen hän sai luvan avata kasinon Georg Ots -laivalle vuonna 1987. Se oli kommunistisen Neuvostoliiton ensimmäinen kasino.

Pari vuotta myöhemmin Salmi avasi toisen kasinon moskovalaiseen Savoy-hotelliin. Suomalaisen hurjapään seikkailuista tuli uutinen kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Venäläisille hän oli tärkeä yhteistyökumppani.

”Minusta tuli perestroikan kultapoika”, hän sanoo.

Moskovassa kasinon henkilökunta koostui vanhoista KGB-miehistä, jotka oli haalittu Neuvostoliiton suurlähetystöistä eri puolilta maailmaa.

”Koska Savoy oli ensimmäinen kansainvälinen paikka Moskovassa, sinne haluttiin kielitaitoista porukkaa. Ja liittyiköhän se vähän salakuunteluun ja vakoiluunkin?” Salmi naurahtaa.

Hänen mukaansa KGB ei koskaan pyytänyt vastapalveluksia.

Venäjän maakuntiin

19. elokuuta 1991 tankit vyöryivät Moskovan kaduille. Parlamenttirakennuksen edustalle oli kerääntynyt suuri joukko mielenosoittajia. Konekiväärin rätinä kuului kadunkulmasta aivan hotelli Metropolin läheltä.

Pekka Salmi ei antanut metelin häiritä. Hänellä oli peli kesken.

Parin korttelin päässä Boris Jeltsin kiipesi panssarivaunun katolle.

”Venäjän presidenttinä minä määrään teidät kääntämään tankkinne ja lopettamaan taistelun omaa kansaanne vastaan”, Jeltsin huusi.

Lopulta panssarivaunut vetäytyivät, ja historiassa kääntyi uusi lehti. Jeltsinin valtakaudella Venäjän talouselämä avautui. Kansainväliset yritykset kiinnostuivat Moskovasta, ja kaupunkiin perustettiin uusia kasinoita.

Salmi päätti laajentaa toimintaansa Venäjän maakuntiin. Siinä riitti työsarkaa moneksi vuodeksi.

”Tarjouksia tuli ihan mielettömästi. Niin paljon, että en pystynyt ottamaan kaikkia vastaan”, hän sanoo.

Valkoinen mafia

Parhaimmillaan Salmen kasinoimperiumi työllisti tuhansia ihmisiä. Bisnekset paisuivat niin isoiksi, että Salmi olisi tarvinnut pankin rahoittajaksi. Suomesta sellaista ei kuitenkaan löytynyt.

”Viime vuosiin asti Suomessa ei ole ymmärretty, että kasino on osa viihdeteollisuutta”, hän näpäyttää.

Ehkä venäläistä bisneskulttuuria pidettiin länsimaissa vähän ongelmallisena.

”Kirkko, mafia ja valtio – miten ne voisi erottaa toisistaan? Periaatteessa ne ovat sama asia”, Salmi naurahtaa.

Ilman voitelua ei ole bisnestä. Pekka Salmen mukaan Venäjällä toimii tänäkin päivänä musta mafia ja valkoinen mafia, kauluksen värin mukaan.

”Musta mafia pyörittää prostituutiota ja toribisneksiä. Heidän kanssaan en ole ollut koskaan tekemisissä. Minä olen joutunut tekemisiin valkoisen mafian kanssa.”

Henkensä puolesta Salmi ei kuitenkaan ole joutunut pelkäämään. Yksi syy on se, että hän on pitänyt sanansa. Ja hän on myös tajunnut pysyä erossa politiikasta.

”Sanoin aina, että minä teen vaan bisnestä.”

Jeltsinille sauna

Pekka Salmi näki Venäjän hullun 90-luvun aitopaikalta. Hän ystävystyi oligarkien kanssa, vietti iloisia iltoja eliitin juhlissa. Moskovalaisen golfkentän avajaisissa hän tapasi myös Boris Jeltsinin.

Sinä päivänä oli 40 asteen helle. Juhlavieraat pelasivat pari tuntia golfia, ja jotkut pyörtyivät kuumuudessa. Virkistävään buffet-pöytään ei kuitenkaan ollut asiaa. Tärkein vieras oli myöhässä.

Lopulta Jeltsinin autosaattue kurvasi pihaan. Valtion päämies nousi mustasta Volgasta karmeassa humalassa.

Juhlien ruotsalainen isäntä talutti juopuneen Jeltsinin rangelle ja näytti, miten golf-mailaa pidetään.

”Kun Jeltsin huitaisi kännissä, se sattui niin nappiin, että pallo lensi varmaankin 150 metriä”, Salmi nauraa.

Myöhemmin hän lahjoitti Boris Jeltsinille saunan. Se pystytettiin Jeltsinin datshalle Moskovan lähistölle.

Karmeita kohtaloita

Uhkapeli on tuonut Pekka Salmen elämään ystäviä ja vaurautta. Mutta hän on nähnyt myös karmeita ihmiskohtaloita: henkilökohtaisia konkursseja ja itsemurhia.

”Kyllähän se pelihimo hitonmoinen himo on. Niin paha riippuvuus, että alkoholi jää toiseksi.”

Salmen oma pelastus on ollut, että hän on osannut lopettaa ajoissa.

Hän ei myönnä kokeneensa syyllisyyttä pelien pyörittämisestä.

”Ei, lukuunottamatta ihan viimeisiä aikoja Venäjällä, kun mainokset alkoivat pyöriä siellä. Pelaamiseen ei tarvitse houkutella ketään. Peluri löytää kyllä aina porukan.”

Pientä puuhailua

Olohuoneen oven takaa kuuluu kumea haukku.

”Pidä se koira siellä toisella puolella”, Salmi muistuttaa Natasha-tytärtään.

”Ei se päälle tule, mutta se on pelottavan kokoinen. Keskiaasianpaimenkoirat ovat kovia vahteja.”

Salmi sytyttää tupakan. Terveelliset elämäntavat eivät taida olla häntä varten. Ei, vaikka hän on saanut nuorempana pari sydäninfarktia.

Viime vuosina meno on silti ollut rauhoittumaan päin. Rahan perässä juokseminen ei ole enää kaikki kaikessa.

”Nykyään olen tyytyväinen, että puuhailen pikkaisen. Jos sen verran rahaa saa, että saa kuluja peittoon, niin hyvä.”

Pieni puuhailu tarkoittaa Salmen mittapuulla lomakylää Parikkalassa. Salmi on ostanut Simpele-järven rannalta vanhan rajavartioston. Nyt paikalla toimii Laatokanportti-niminen ravintolahotelli.

Salmi on jo saanut luonnonkauniille rantatontille lisää rakennusoikeutta.

Myös Tynkkylänjoen kartanon lähelle on suunnitteilla lomamökkejä. Salmi uskoo, että venäläisten turismiaalto Suomeen on vasta alussa.

Vaimo ymmärsi

Kaikkein arvokkain muutos Pekka Salmen elämässä liittyy kuitenkin omaan perheeseen. Perhe-elämä oli suurin uhraus, minkä peluri joutui elämässään tekemään.

”Ensimmäinen avioliitto meni. Olin aina menossa, ja me vieraannuimme toisistamme.”

Lapsiaan isä näki vain ohimennen. Mutta vauhdikkaasta elämäntyylistä huolimatta yhteys jälkikasvuun on ollut Pekka Salmelle tärkeä.

”Biologinen isäni löysi toisen naisen ja jätti meidät pienenä tavallaan heitteille. En ole halunnut toimia samalla tavalla.”

Viime aikoina poika Jan Salmi on ottanut ison roolin isänsä liikeasioiden hoidossa.

”Aikuisina lapset ovat ruvenneet ymmärtämään meikäläisenkin touhuja ja elämää eri tavalla”, Pekka Salmi sanoo.

Ehkä koko kuvio olisi kaatunut kauan sitten, ellei Pekka Salmi olisi tavannut vaimoaan Kristiinaa. Pariskunta on asunut yhdessä jo 30 vuotta.

”Ehkä se on ollut minun elämässäni ratkaiseva tekijä. Että on löytynyt sellainen nainen, joka ymmärtää tätä meikäläisen elämää. Harva nainen olisi ymmärtänyt. Mutta hän on ymmärtänyt. Luulisin niin.”

Ravimies

Kasinokeisari saattelee vieraansa ulos. Talon nurkalla on muovikori täynnä syysomenoita. Herkkuja hevosille.

Hevoset ovat Pekka Salmen elinikäinen intohimo. Hän on viettänyt raviradoilla lukemattomia tunteja. Pelannut ja järjestänyt laittomia pelejä muille.

Salmi sanoo omistavansa kaksi hevosta. Varsasta voi vielä kehittyä hyvä juoksija. Tosin näihin asioihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

”Hitaat hevoset ja nopeat naiset – ne ovat miehen tuho”, Pekka Salmi virnistää.

Sitten pelimies kaivaa kaukosäätimen taskustaan. Rautaportti avautuu vielä yhden kerran.

 

Jorma J. Mattilan ja Marko Erolan toimittama Kasinokeisari – Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat) ilmestyi elokuussa 2011. 

Artikkeli on julkaistu alun perin Seurassa 35/2011.

X