Kotimaastaan paennut Afganistanin prinsessa elätti itsensä myymällä afgaanimattoja

Tasokkaan kabulilaisen hotellin pääsisäänkäynnin edustalla on korkeat kasat hiekkasäkkejä. Sisällä tervehtii AK-47-rynnäkkökiväärin piippu. Vasta kun turvamiehet ovat silmämääräisesti arvioineet tulijan, pääsee kävelemään metallinpaljastimen läpi.

Seuraavaksi ovat vuorossa ruumiintarkastus ja kassien penkominen.

Vastaanottovirkailijat tietävät korkea-arvoisen hotelliasukkaan odottavan vieraita.

Hotellissa asuu Afganistanin prinsessa Intia, 86. Erikoisella nimellä on erikoinen historia. Palataan siihen.

Prinsessa asuu vakituisesti hotellissa, jossa turvatoimet sisältyvät hintaan.

Tyylikkäästi harmaantunut, eurooppalaisittain pukeutunut prinsessa Intia pyytää ranskaksi vieraita astumaan peremmälle sviittiinsä. Huonepalvelija laskee sohvapöydälle prinsessan tilaaman teetarjottimen. Sokeri ja maito puuttuvat.

Kun palvelija lähtee hakemaan niitä, prinsessa puuskahtaa lempeästi.

”Kaikki haluavat kilvan palvella minua, koska olen heidän prinsessansa. Aina kuitenkin jokin menee vähän vikaan”, prinsessa pahoittelee.

”Mutta mitä muuta voi olettaa, kun maa on ollut kaaoksessa vuosikymmeniä.”

Uudistusten aika

Prinsessan isä kuningas Amanullah Khan johti maansa itsenäiseksi Britannian alaisuudesta vuonna 1919.

Länsimaisesti suuntautunut kuningas modernisoi maataan. Uusi perustuslaki takasi samat oikeudet kaikille. Maahan perustettiin kouluja sekä tytöille että pojille.

Huivipakko kumottiin ja myötäjäiset kiellettiin, jotta tyttöjä ei olisi enää naitettu rahasta vanhoille miehille.

”Isäni aikaan Afganistanissa oli tasa-arvoisempi lainsäädäntö kuin useimmissa Euroopan maissa”, prinsessa sanoo.

Kuningas Amanullahin ja kuningatar Sorayan länsimieliset uudistukset synnyttivät vastustusta osassa kansaa ja erityisesti islamilaisissa uskonnollisissa johtajissa.

Kun kuningaspari palasi intoa ja uusia ideoita puhkuen pitkältä matkaltaan Euroopasta, vanhoillinen oppositio oli kerännyt voimiaan.

Välttääkseen sisällissodan kuningas lähti maanpakoon 1929.

Kuningasperheen ensimmäinen etappi oli Intian Bombay. Siellä syntyi prinsessa. Tästä syystä hän sai tuon erikoisen nimen Princess India d’Afghanistan, Afganistanin prinsessa Intia.

Kuningasperheen matka jatkui laivalla Eurooppaan prinsessavauvan ollessa vain 18 päivän ikäinen. Määränpäänä oli Rooma, johon perhe asettui asumaan.

Mattokauppaa Roomassa

Roomassa lapsilla oli kaksi ranskaa puhuvaa kotiopettajaa, mutta kun prinsessa tuli kouluikään, perheen rahat alkoivat huveta.

”Vanhemmat sisarukseni lähetettiin yksityiskouluihin, mutta minut ja pikkusisareni pantiin valtion kouluun”, prinsessa kertoo.

”Onneksi se oli erinomainen koulu. Sain klassisen sivistyksen, opiskelimme kirjallisuutta, latinaa ja kreikkaa.”

Prinsessa meni naimisiin 22-vuotiaana iranilaisen maanomistajan kanssa. He saivat kaksi lasta, ja perhe asui vuosia Iranissa.

Kun liitto hajosi, prinsessa palasi Roomaan 1950-luvun loppupuolella.

Vuonna 1966 hän meni uudestaan naimisiin maanpaossa asuvan afganistanilaisen liikemiehen kanssa. Pariskunta sai pojan.

Prinsessa työskenteli toimittajana ja opetti ranskaa koulussa. Myöhemmin hän piti Roomassa afganistanilaisia mattoja myyvää kauppaa.

”Vaikka olen prinsessa, minunkin piti elättää itseni ja lapseni.”

Vuoret saivat itkemään

Ensimmäistä kertaa elämässään prinsessa pääsi käymään Afganistanissa vuonna 1968, kun kuningatar Soraya kuoli. Hänet vietiin haudattavaksi entiseen kotimaahansa, ja prinsessa lähti saattamaan äitiään.

Vielä 47 vuoden jälkeen prinsessa alkaa kyynelehtiä muistellessaan matkaa.

”Kun lentokapteeni ilmoitti, että olemme Afganistanin ilmatilassa, purskahdin itkuun. Katsoin lentokoneen ikkunasta ja näin maani ensimmäistä kertaa. Se oli hyvin mieleenpainuva ja tunteikas hetki”, prinsessa kertoo.

”Sanoin sisarelleni, että katso, kuinka kaunista tuolla alhaalla on. Siskoni suhtautui asiaan huomattavasti realistisemmin kuin minä. Hän sanoi, että mitä siinä nyyhkit, sehän on pelkkää kiveä.”

Vasta vuonna 2003, kun talebanit oli häädetty ja maan olot olivat hieman vakiintuneet, prinsessa pääsi kunnolla tutustumaan kotimaahansa.

”Olin järkyttynyt, kuinka köyhä maa on ja kuinka huonosti kaikki asiat toimivat. Sota oli tuhonnut lähes kaiken. Ryhdyin välittömästi hankkimaan avustuksia Italiasta.”

Afgaanilapset hoidettavina

Prinsessa auttoi maanmiehiään kuitenkin jo Neuvostoliiton miehityksen aikaan 1980-luvulla.

Afganistan oli tiheään miinoitettu, ja valtava määrä ihmisiä menetti henkensä tai haavoittui. Vaikeimmin hoidettavia potilaita yritettiin saada ulkomaille.

Prinsessa sai Italian hallitukselta rahoitusta, jonka avulla hän hoiti miinaräjähdyksissä loukkaantuneita lapsia Roomassa. Vuosina 1982–1996 hän toi 64 lasta ja nuorta hoitoon Italiaan. Orvot hoidokit prinsessa majoitti kotiinsa.

”Kotonani saattoi olla neljäkin potilasta yhtä aikaa. Kädettömiä, jalattomia, silmättömiä lapsia.”

Köyhtyneellä prinsessalla ei ollut palvelusväkeä. Hän teki itse, mitä pystyi. Nuoret potilaat auttoivat myös toinen toisiaan.

”Näin paljon surullisia kohtaloita. Aika oli traagista, mutta ne 14 vuotta olivat elämäni parasta aikaa”, prinsessa muistelee.

Jokin aika sitten prinsessa oli ostamassa matkalaukkua Kabulissa. Pitkäpartainen mies pysäytti hänet ja kysyi: ”Tunnetko minut, äiti?”

Prinsessa oli hoitanut miestä, joka tunnisti hoitajansa 26 vuoden jälkeen.

”Olin seitsemän kuukauden ajan käynyt syöttämässä häntä sairaalassa. Poika ei voinut syödä itse, koska hänen kätensä olivat palaneet.”

Kauppias kuuli miehen kertoman tarinan.

”Kauppias liikuttui niin, että antoi minulle matkalaukun ilmaiseksi.”

Moottoripyörän selässä

Prinsessa on jatkanut avustustyötä Afganistanissa. Häntä pitää maassa myös pyrkimys saada edes osa hänen äidilleen kuuluneista isoista maaomistuksista takaisin.

”Se on vaikeaa. Maa on edelleen kaoottisessa tilassa ja pahasti korruptoitunut.”

Afganistan on yksi maailman vaarallisimpia maita. Kabulissa taleban-kapinallisten iskut ovat arkipäivää. Länsimaalaisten lisäksi heidän uhreikseen on joutunut myös omia maanmiehiä- ja naisia.

”En pelkää, mutta se on varmaan tyhmää. Olipa turvallisuustilanne mikä tahansa, haluan jatkaa työtäni maani hyväksi.”

Prinsessa on ilmeisesti muutenkin peloton.

”Autolla liikkuminen Kabulin ruuhkissa ja Afganistanin huonoilla teillä on rasittavaa. Siksi liikun toisinaan moottoripyörällä.”

Prinsessa sanoo kaipaavansa Kabulissa etenkin klassisen musiikin konsertteja. Roomassa asuessaan hän kävi ahkerasti kamarimusiikkikonserteissa Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa.

”Sain suomalaisia tuttavia. Rakastuin myös Villa Lanteen. Sanoinkin aina, että kun tulen rikkaaksi, ostan talon kodikseni”, prinsessa nauraa.

”Sitä ei vielä toistaiseksi ole tapahtunut.”

Alistamista vastaan

Kuninkaallisen kotikasvatuksen saanut prinsessa istuu ryhdikkäästi ja puhuu hillitysti. Tunnelma on kuitenkin rento, sillä prinsessa on ilmiselvästi huumorintajuinen.

Hän ei pelkää puhua julkisesti naisten tasa-arvon puolesta. Vaikka ääri-islamilaisen taleban-hallinnon aikaiset naisia sortavat lait on kumottu Afganistanissa, naisten alistaminen on edelleen yleisesti hyväksyttyä.

”Yritän taistella takaperoisuutta ja vanhakantaisuutta sekä tyttöjen alistamista vastaan”, prinsessa huokaa.

”Usein kuitenkin tuntuu, että olen tämän asian kanssa kuin yksinäinen aasi, joka kantaa painavaa lastia.”

Avarakatseisuuden prinsessa oppi jo äidiltään. Hyvän koulutuksen saanut, Syyriassa syntynyt kuningatar Soraya oli paitsi ympäri maailmaa ihailtu kaunotar, myös naisasianainen.

”Äiti piti erityisen tärkeänä, että tytöt saivat käydä koulua. Hän perusti Kabuliin maan ensimmäisen tyttökoulun, jossa isosiskonikin kävivät.”

Prinsessa näyttää piirongin päällä olevaa kuvaa, jossa kuningatar Soraya poseeraa hihattomassa iltapuvussa 1920-luvulla Kabulissa.

”Nykypäivänä kukaan ei Afganistanissa uskaltaisi esiintyä noin avonaisessa asussa.”