Kotiseutu kutsui kolttasaamelaista – Tiina Sanila-Aikio havahtui jo nuorena juurtensa ainutlaatuisuuteen: ”Kohta meitä ei ole enää montaa jäljellä”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
koltansaame
Inarinjärven kivikkoinen ranta tuo Tiina Sanila-Aikion mieleen kotiseudun Sevettijärven luonnon. Nykyisestä kotipaikasta, Inarin kirkonkylästä, sinne on matkaa noin 135 kilometriä. © Juha Kauppinen
Kun elämä vei kolttasaamelaisen Tiina Sanila-Aikion pois kotiseudulta, kaipuu takaisin oli kova. Syntyi unelma: hän halusi ajaa saamelaisten asiaa – ja palata kotiin.

Kun Tiina Sanila-Aikio sai ensimmäistä kertaa vastasyntyneen tyttärensä syliinsä, hänestä tuntui oudolta. Pienokainen kujersi kuin kuukkeli. Ilokaasu turrutti, ja Tiinaa jännitti puhua.

Synnytyksen aikana kätilöt, aviomies ja Tiina itsekin olivat puhuneet suomea, mutta nyt Tiinan oli aika vaihtaa kieltä. Yleensä hän käytti aina suomea, jos joukossa oli yksikin, joka ei osannut saamea. Tiina oli kuitenkin päättänyt jo kauan aiemmin, että omalle lapselleen hän puhuu tämän syntymähetkestä saakka vain omaa kieltään. Koltansaame olisi heidän kielensä oli ympärillä ketä tahansa – ja se hetki oli nyt tässä.

Tiina oli valmistautunut jo vuosikausia, mutta silti tilanne tuntui tulevan äkkiä. Häntä jännitti, osaisiko hän edes puhua niin pienelle vauvalle ja kuinka tämä reagoisi koltansaamen sanoja kuullessaan. Aikansa epäröityään Tiina avasi suunsa. Hetki oli mieleenpainuva.

Oikeastaan Tiina koki, että kielivalinta ei ollut hänelle päätös, vaan pakko ja kansalaisvelvollisuus.

”Jos en jatkaisi perinteitä, se sotisi kaikkia arvojani ja unelmiani vastaan. Halusin tehdä niin kuin opetan.”

Tiina pitelee poronvasaa tyttärensä Elli-Då'mnn Aikion kanssa. Poroerotukset pitivät perheen kiireisinä syksyllä. © Tiinan kotialbumi

Tiina pitelee poronvasaa tyttärensä Elli-Då’mnn Aikion kanssa. Poroerotukset pitivät perheen kiireisinä syksyllä. © Tiinan kotialbumi

Lapset mukaan

Inarin Sevettijärvellä kasvanut Tiina oli 2,5-vuotias, kun hänen kolttasaamelainen isänsä kuoli. Ilomantsista pohjoiseen muuttanut äiti jäi yksin Tiinan ja tämän vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa. Kolmas tytär syntyi kaksi kuukautta isän kuoleman jälkeen.

Synnytyssairaalassa Tiinan äidille sanottiin, että nyt ei auta jäädä suremaan vaan ottaa kiinni elämästä.

Tiinan isän sisarukset ja äidin ystävät olivat apuna, kun Tiinan äiti yritti selvitä vauvan ja kahden taaperon kanssa ja hoitaa samalla perheen porotilaa. Tiinan äiti oli ollut Lapin Marttapiiriliiton toiminnanjohtaja, ja kotona kävi vuosien varrella paljon marttoja auttamassa selviytymään arjesta.

”Moni ei olisi varmaan pärjännyt siinä tilanteessa. Äidin esimerkki on opettanut minulle, että kaikkein pienemmistä murheista ei kannata huolehtia. Elämässä on suurempiakin huolia, mutta kaikesta selviää, kunhan vain haluaa yrittää.”

Isän kuoleman jälkeen koltansaame oli vielä Tiinan vahvin kieli. Etelän mummokaan ei ymmärtänyt tytön puhetta, kun tämä halusi kengät jalkaansa. Mummo tarjosi ensin vettä ja karkkia. Myöhemmin ­ympäristöstä tuli vahvemmin suomenkielinen, eikä Tiinalla ole muistoja ajasta isän kanssa.

Saamelaisuus oli silti läsnä. Lapset olivat mukana poroerotuksissa, ja Tiinan perhe kävi lohestamassa Näätämöjoella. Saamelaiseen kulttuuriin kuuluu, että lapset otetaan mukaan kotiaskareisiin ja muihin töihin pienestä pitäen.

”Meidät saamelaislapset kasvatetaan ymmärtämään, että kulttuurimme tulevaisuus on meidän ja tulevien sukupolvien harteilla.­”

Oppia äidiltä

Vaikka Tiinan äiti oli tullut etelämpää Suomesta, piti hän lasten saamelaisuuden vaalimista tärkeänä. Hän vaati Tiinalle ja tämän siskoille sekä samalla muille kolttasaamelaislapsille saamenkielistä opetusta.

Tiinan vuosiluokka oli ensimmäinen, jolle koltansaame oli mahdollinen oppiaine ensimmäisestä luokasta lähtien läpi peruskoulun. Lisäksi Tiinalla oli mahdollisuus aineenopetukseen esimerkiksi uskonnossa ja käsityössä.

”Kyllä vanhempien asenne on tärkeä. Siinä mielessä olen ollut onnekas, että äiti on suomalaisena kannustanut ja luonut mahdollisuuksia vaatimalla oikeuksia. Saamelaisille on tyypillistä, ettei haluta olla vaivaksi, mutta jos kukaan ei vaadi, meidän asiamme eivät todennäköisesti etene.”

Tiinan äiti oli oppinut yhteisten asioiden hoitamisen omalta isältään ja oli kunnallispolitiikassa mukana jo lasten ollessa pieniä. Myös Tiinan isä oli ollut aktiivinen poropuolella ja toiminut paliskunnan hallinnossa poroisäntänä.

”Äidin asenne oli, että tartutaan toimeen. Jos joku asia on vinksallaan, hoidetaan se kuntoon.”

Yhteisten asioiden hoitaminen periytyi myös Tiinalle. Hän oli jo lapsena huolenpitäjä. Kun pikkusiskot levittivät pulkat ja liukurit pitkin pihaa, Tiina kävi korjaamassa ne, etteivät ne hautautuisi lumen alle ja aura-auto rikkoisi niitä.

Saamelaisten oikeuksien puolustaminen tuli osaksi Tiinan elämää, kun hän oli murrosiässä. Hän liittyi ensin Suomen saamelaisnuoret ry:n toimintaan, ja pikkuhiljaa luottamustoimia alkoi tulla lisää.

Unelma toteutui

Kun Tiina meni lukioon 470 kilometrin päähän Rovaniemelle, koltansaame ei ollut enää opetuskieli, sillä hän ei enää ollut saamelaisten kotiseutualueella. Abivuonna hän aloitti koltansaamen opinnot vieraana kielenä Ivalon lukion oppilaiden kanssa ja kirjoitti aineen ylioppilaskirjoituksissa kolme vuotta lakkiaisten jälkeen.

Lukion jälkeen Tiina aloitti oikeustieteen opinnot, mutta ne ovat jääneet toistaiseksi.

”Opinnot ovat olleet tosi pitkään tauolla, koska ensin olin rokkari, sitten menin naimisiin ja sitten minusta tuli äiti.”

Kuuden Rovaniemellä vietetyn vuoden jälkeen kaipuu lähemmäs kotiseutua oli jo kova.

”Halusin elää lähempänä kotia pienellä paikkakunnalla ja unelmoin, että saisin asua saamelaisalueella ja hoitaa saamelaisten asioita ja asettua aloilleni.”

Sitten haave toteutui: Tiina löysi miehen Inarista, ja elämä vei Inariin. Inarinsaamelaisen miehen suvun maat ja porot olivat Inarissa ja mies poromies, ja siksi pari asettui sinne ja rakensi oman talon Inarijärven rantaan.

Täysi-ikäiseksi tultuaan Tiina oli valittu kolttasaamelaisten ikiaikaisen hallintoelimen Koltin kyläkokouksen kolttaneuvoston sekä Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunnan jäseneksi. Inarissa Tiina alkoi ajaa entistä vahvemmin saamelaisten asioita. Veri veti vaikuttamaan. Vuonna 2012 Tiina tuli valituksi Saamelaiskäräjille ja kolme vuotta myöhemmin hän nousi ensimmäisenä naisena käräjien puheenjohtajaksi.

Tiina on yhteisten asioiden hoitaja kolmannessa polvessa. Äiti piti huolta, että Tiina ja hänen siskonsa saivat opiskella koltansaameksi.”Olisin jäänyt paitsi monesta asiasta ilman äitiä.” © Juha Kauppinen

Tiina on yhteisten asioiden hoitaja kolmannessa polvessa. Äiti piti huolta, että Tiina ja hänen siskonsa saivat opiskella koltansaameksi.”Olisin jäänyt paitsi monesta asiasta ilman äitiä.” © Juha Kauppinen

Kaipuu kotiseudulle

Haastattelupäivänä Inarijärvi on tyyni ja rannan koivuissa on vielä ruskaa. Tiina, 38, ihastelee rannan vierestä alkavan metsikön vanhoja mäntyjä. Kivikkoinen järvi ­muistuttaa kotiseudusta, 135 kilometrin päässä pohjoisessa sijaitsevasta Sevettijärvestä.

”Luonto Sevettijärvellä on aivan omanlaisensa. Siellä on paljon vesistöä – ja ne kivikot, männyt ja kotimaisemat! Kun käyn siellä pitkän tauon jälkeen, välillä ihmettelen, mitä edes teen Inarissa.”

Vaikka kaipuu kotiseudulle on voimakas, porot pitävät Tiinan, hänen miehensä ja nyt 12-vuotiaan tyttärensä Inarin keskustassa. Varsinkin talvisin perheen elämä pyörii porojen ympärillä.

Tiina opettaa työkseen saamea. Yhteisten asioiden hoitaminen pitää hänet yhä kiireisenä, vaikka kahdeksan vuoden jälkeen hän ei asettunut enää ehdolle Saamelaiskäräjille. Tällä hetkellä hän on mukana muun muas­sa poropolitiikassa, kaivoslain uudistuksen ohjausryhmässä ja luonnonsuojelulain uudistuksen ohjausryhmässä.

Käräjien puheenjohtajana kieliasiat olivat hänelle erityisen tärkeitä. Noin 600 kolttasaamelaisesta koltansaamea puhuu noin 350. Kieli on vaarassa kadota kokonaan.

Käräjillä Tiina näki kielen merkityksen uudesta kulmasta. Perinteisten elinkeinojen tärkeys saamen kielten ylläpitämisessä nousi aivan eri tavalla tajuntaan.

“Totta kai olin ajatellut jo aiemmin, että esimerkiksi poronhoito ja kalastus ovat ­tärkeitä, mutta ymmärsin vasta silloin niiden yhteyden kieleen. Että ne ovat tärkeimpiä kieliareenoita, joissa yhdistyy saamelaisten elämäntapa, perinteinen tieto ja kieli.”

Paljon opetettavaa

Tiina havahtui jo nuorena omien juurten ainutlaatuisuuteen. Viime vuosina saamelaisuudesta on tullut entistä tärkeämpää, ja äitiys on vain vahvistanut halua pitää kolttasaamelaisten tulevaisuudesta huolta.

Oman isän sukupolven vanheneminen on herättänyt Tiinan ymmärtämään, kuinka paljon opetettavaa hänellä on vielä omalle lapselleen. 12-vuotias tytär on ollut mukana kalastamassa ja poronhoidossa pienestä pitäen: tämä oli nelikuukautinen osallistuessaan ensimmäistä kertaa poroerotukseen. Kun kärsivällisyys riittää, Tiina alkaa opettaa tälle käsityötaitoja.

Kieliasioissa Tiina on yhtä tarkka kuin äitinsä. Koltansaame on edelleen hänen ja hänen tyttärensä yhteinen kieli. Miehensä kanssa Tiina puhuu suomea.

”Haluan kantaa vastuun kielestä ja kulttuurista ja niiden ylläpitämisestä, oppimisesta ja nyt äitinä niiden siirtämisestä seuraaville sukupolville. Tajusin jo nuorena, että jos tätä ei kukaan tee, kohta meitä ei ole enää montaa jäljellä.”

X