Linda, 21, sai pyöräilyonnettomuudessa pysyvän vamman: ”Enää ei tule mieleenkään pyöräillä ilman pyöräilykypärää”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Laura Vesa/Otavamedia
Linda Bäckman joutui vakavaan pyöräilyonnettomuuteen keskellä suojatietä ja sai pysyvän aivovamman. Mutta se antoi hänelle myös mahdollisuuden oppia jotain uutta.

Linda Bäckmanilla oli kesäkuussa vuonna 2013 syytä iloon. Lukiolaistyttö oli valittu monen kymmenen hakijan joukosta kesätöihin läheiseen päiväkotiin.

Aamuaurinko paistoi keittiön ikkunasta sisään, kun Linda söi kotonaan nopeasti aamupalan, puki päälleen shortsit ja t-paidan ja hyppäsi tummansinisen, isovanhemmiltaan perityn polkupyörän selkään.

Pyöräilykypärää Linda ei ollut käyttänyt yläkoulun alkamisen jälkeen, sillä ”potta päässä” pyöräileminen tuntui jotenkin nololta.

Lähtiessään kotoa viiden kilometrin päässä sijaitsevaan päiväkotiin Linda heilautti kättä kesälomalla olevalle isälleen, joka oli lähdössä aamulenkille.

Kesäinen tuuli tuiversi kevyesti Lindan kasvoja, kun hän kaarsi kotikadulta entisen alakoulunsa ohi vievälle tielle. Tienvarren työmaalla oli kaivureita ja liikennemerkkejä, sillä kaupunki rakensi vilkkaalle koulutielle hidasteita.

Linda kaarsi loivasti vasemmalle ja oli juuri ylittämässä suojatietä. Silloin se tapahtui.

Henkilöauto törmäsi Lindaan, joka tömähti pyörän päältä maahan ja löi päänsä oikean puolen asvalttiin.

Syvään uneen

Kun Lindan isä Olli hetkeä myöhemmin hölkkäsi koulun ohi, hän näki ensiapuhelikopterin, ambulanssin ja tilannetta katselemaan pysähtyneitä ohikulkijoita.

Hän aikoi ensin jatkaa matkaa, koska auttajia näytti olevan paikalla useita. Lääkärinä hän päätti kuitenkin mennä tarkistamaan tilanteen.

Äkkiä hän huomasi, että potilas olikin hänen oma tyttärensä, jolle oli juuri laitettu hengitysputki. Isän tehtäväksi jäi tunnistaa Linda ja antaa henkilö- ja yhteystietoja.

Ambulanssi lähti kiidättämään Lindaa noin 50 kilometrin päähän Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

”Isä on kertonut raahanneensa vinkuralleen vääntyneen pyöräni kotiin ja ilmoittaneensa onnettomuudesta perheelle ja läheisillemme”, Linda kertoo.

”Sydämeni löi, mutta selviämisestäni ei ollut varmuutta.”

Lääkintähelikopterin lääkärin antamista ensihoitolääkkeistä yksi vaivutti Lindan tajuttomuutta syvempään unen. Tajuttomuutta syvempi suoja estää aivopaineen nousua, aivojen vaurioalueiden turvotusta ja suojaa aivojen verenkiertoa.

”Minulle on kerrottu jälkikäteen, että selviämiseni kannalta lääkintähelikopterin nopea ja tehokas toiminta oli ratkaisevaa.”

Linda ei halua tyrkyttää ajatuksiaan muille, mutta muistuttaa ystäviään joka kevät somessa pyöräilykypärän tärkeydestä.

Kämmenen kokoinen pala

Jo onnettomuuspaikalla hoitohenkilökunta osasi epäillä kallonsisäisiä vaurioita. Sairaalassa Linda vietiin heti kuvauksiin, joissa asia varmistui. Hänen aivoissaan todettiin vakavia, leikkausta vaativia ruhjeita, vuotoja ja turvotuksia.

Leikkauksessa pääkallosta poistettiin kämmenen kokoinen pala, jotta aivojen turvonneelle osalle jäi enemmän tilaa.

Leikkauksen jälkeen Linda oli teho-osastolla tajuttomana hengityskoneessa.

Viikon ajan perhe jännitti, pelkäsi ja odotti. Vanhemmat istuivat tyttärensä sängyn vierellä joka päivä ja pitivät tätä kädestä. Moni läheinen rukoili Lindan puolesta.

Äiti otti tavaksi kirjoittaa tyttärensä tilasta Facebook-seinälleen, näin tieto tavoitti nopeasti myös Lindan ystävät, jotka olivat tästä huolissaan.

Heräämisestään Linda muistaa voimakkailta kuulostaneet äänet sekä valkoisen seinät ja katon.

”Perheeni liikuttui, kun heräsin. Vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka iso helpotus heille oli, että tunnistin heidät ja pystyin puhumaan, vaikkakin aluksi aika sammaltaen.”

Pysyvä aivovamma

Ensimmäisinä päivinä herättyään Linda väsyi helposti, ja hän saattoi nukahtaa kesken lauseen. Hereillä ollessaan hän oli euforisen ponnekas ja saattoi ehdottaa esimerkiksi uimaretkeä häntä katsomaan tulleille sisaruksille.

Onnettomuudesta Linda ei muistanut mitään, mutta vähitellen tutut asiat, kuten kotipihan trampoliini ja leikkimökki, palautuivat mieleen.

Tilanteen vakavuuden hahmottaminen oli vaikeaa, ja välillä hän ihmetteli kymmeniä tsemppitekstiviestejä, joita puhelimeen tuli päivittäin.

Tilanne konkretisoitui Lindalle vähitellen, kun muut kertoivat hänelle onnettomuudesta. Pysähdyttävää oli nähdä oma kuva peilistä. Lindalla oli aina ollut pitkät, vahvat hiukset, jotka oli leikkauksessa jouduttu ajamaan kokonaan pois.

Peilistä näkyi nyt kalju päälaki ja leikkaushaavan kymmenet niitit.

Mutta onnettomuus jätti häneen myös ulospäin näkymättömän jäljen: pysyvän aivovamman.

Keskikesällä, muutama viikko kalloleikkauksen jälkeen Lindalle tehtiin uusi leikkaus, jossa kalloa avattiin ja sieltä onnettomuuden jälkeen poistettu pala asetettiin paikoilleen turvotuksen laskettua. Reilu viikko tämän jälkeen kolmannessa leikkauksessa korjattiin vielä virheasennossa ollutta solisluumurtumaa.

Lindalla oli raivoisa halu päästä takaisin kiinni arkeen. Nelivuotinen ammattilukio oli puolivälissä, ja ylioppilaaksi pääsy samaan aikaan lukiokavereiden kanssa tuntui tärkeältä.

Kirjoituksiin tähtäämisestä tuli myös tapa päästä onnettomuudesta eteenpäin, vaikka tavoite aluksi tuntuikin epärealistiselta.

Asia kerrallaan

”Olen aina haaveillut taiteellisesta ammatista, enkä haluaisi olla kahdeksasta neljään -töissä ilman onnettomuuttakaan.”

Toipuminen sujui hyvin, ja syksyyn tultaessa Linda ei enää juuri tarvinnut lääkkeitä.

Elokuussa hän palasi ensin musiikin tunneille ja vähitellen muutenkin lukion arkeen. Pakollisista lukiokursseista ei enää paljon puuttunut, ja Linda sai puristettua puuttuvat opintosuoritukset kahdessa lukuvuodessa.

Hän on kiitollinen siitä, ettei perhe käärinyt häntä toipilaana pumpuliin tai epäillyt hänen pärjäämistään, vaan tuki ja kannusti palaamaan takaisin arkeen.

Ylioppilaskirjoituksiin Linda sai lääkärintodistuksella lisäaikaa, koska kirjoittaminen kävi hitaasti. Elimistö myös väsyi nopeasti paikallaan olemisesta, ja keskittyminen herpaantui, joten taukoja tarvittiin tavallista enemmän.

Aivovamman takia myöskään Lindan aloite- ja keskittymiskyky eivät ole entisensä, ja sen vuoksi hän on työstänyt uusia oppimisen tapoja terapiassa.

”Jos haluan saada aikaiseksi jotain, hyvä tapa on tehdä asioista lista, josta vedän aina yli tekemäni työn.”

”Listat auttoivat myös kirjoituksiin valmistautumisessa ja nykyään vaikkapa siivouksessa, sillä joudun tekemään kovasti töitä oma-aloitteisuuden eteen.”

Linda pääsi ylioppilaaksi keväällä 2015. Lakkiaisjuhliin sekoittui paljon kiitollisuutta ja helpotusta.

”Selvisin sittenkin aika vähällä onnettomuudesta, jossa olisin voinut vammautua pysyvästi tai kuolla.”

Ei syitä olla käyttämättä pyöräilykypärää

Kolmessa vuodessa Lindan, 21, hiukset ovat kasvaneet, ja hän elää tavallista nuoren naisen elämää. Hän on muuttanut kotoaan Sastamalasta Tampereelle, opiskellut vuoden kestävän maskeerauskoulun ja toiminut henkilökohtaisena avustajana.

Hän tekee projektiluontoisesti erilaisia maskeeraustöitä ja on mukana Pispalan Vapaissa Taiteilijoissa.

Lähimmät ihmiset tunnistavat hänessä mielialanvaihtelut, vaikka ne eivät ole kovin voimakkaita. Kirjoittaminen onnistuu jo paremmin.

Linda ei ole katkera autoilijalle, joka ajoi hänen päälleen. Hän ei ole saanut anteeksipyyntöä tai tavannut kuljettajaa. Häntä helpottaa kuitenkin tieto, että onnettomuus oli ilmeisesti vahinko, ja kuljettaja on selvittänyt asian poliisin kanssa.

Pyörän selkään Linda nousee edelleen päivittäin, kuten on noussut pikkutytöstä asti. Pyöräilykypärän käyttäminen on hänelle nykyään yhtä itsestään selvä asia kuin se oli lapsena.

”Kunpa olisi ollut lukiolaisenakin. Silloin vain oli mukamas jotenkin noloa tai hölmöä käyttää kypärää, vaikka jälkikäteen ajatellen ajatus on absurdi.”

Linda muistaa, miten yläkouluun mennessä pyöräilykypärä alkoi tuntua yhtäkkiä kuin päässä olisi pitänyt pottaa, ja kuinka paljon hienommalta tuntui käyttää hattua.

Lopulta pyöräilykypärän merkitystä turvallisuudelle ei enää edes miettinyt.

”Minulla oli paljon huonoja syitä olla laittamassa kypärää päähän. Enää ei ole. Pikkusiskoni on onneksi minua fiksumpi. Hän on nyt yläkoulussa ja pyöräilee kypärä päässä. Myös osa kavereistani on alkanut käyttää pyöräilykypärää onnettomuuteni jälkeen.”

Linda toivoo, että jokainen pyöräilijä käyttäisi kypärää ja pysähtyisi miettimään, että sen käyttämisellä todella on merkitystä.

”Fiksu käyttää kypärää ja vähät välittää, jos joku katsoo perään. En silti jossittele, kuinka minulle olisi käynyt kypärä päässä”, Linda pohtii.

”Ajattelen, että olen valtavan onnekas. Sain mahdollisuuden muuttaa tapani.”

Lue myös:

Kypärä päähän, pyöräilijä

X