Maailman paras pingisvaari Kai Merimaa, 85: ”Mahdollisuudet ovat ihan erilaiset nykyään, kun pääsee valmennukseen ja voi pelata päivittäin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kai Merimaa
Pöytätenniksen veteraanisarjan maailmanmestari Kai Merimaa ei ehdi istuskella kiikkustuolissa. Hänellä on omien sanojensa mukaan kolme pahetta: koirat, pingis ja puutarhanhoito.
Ensimmäisen kerran Kai Merimaa tarttui pingismailaan 1940-luvulla. Tänä vuonna tuli maailmanmestaruus. Pelaamista tämä 85-vuotias jatkaa edelleen, hyviä pelikavereita vain on vaikea löytää.

Jos pingistä ei olisi, moni veteraanisarjan pelaaja olisi juoppo.

Kai Merimaa, 85, on aina ollut raitis, mutta kyseisen tunnustuksen hän on kuullut joidenkin pelikaveriensa suusta. Pingis on pelastanut monta ikäihmistä myös yksinäisyydeltä. Kain elämässä pingis on ollut rikkaus, josta hän ei edelleenkään aio luopua.

Kai Merimaa

© PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Merimaa on nähnyt lajin koko kehityksen: 1960-luvulla jyllänneen pingisbuumin, 1970-luvun ping pong -diplomatian ja lopulta suosion hiipumisen, kun yhä useampi juniori valitsi pingiksen sijaan lajikseen sählyn tai koripallon.

Vielä 75-vuotiaana Merimaa oli sadan parhaan suomalaisen pingispelaajan rankinglistalla. Hän on voittanut kilpaurallaan muun muassa Euroopan mestaruuden ja nelinpelin maailmanmestaruuden. Lisäksi hän on suomenmestari kaikissa ikäluokissa 35-vuotiaista ylöspäin.

Tänä vuonna, vihdoinkin, tuli saavutuksista suurin: ensimmäinen henkilökohtainen maailmanmestaruus.

Kuntoilua puutarhassa

Kai Merimaa asuu vaimonsa Anja Merimaan kanssa omakotitalossa Hollolassa. Puutarhaa koristavat viinimarjapensaat ja omenapuut, keskellä pihaa on valtava kasa halkoja siistissä pinossa.

Kai harppoo hymyillen vastaan. Vajasta alkaa kuulua kolinaa ja innokasta uikutusta, kun pariskunnan rottweilerit Vilma ja Assi hyppivät innoissaan porttia vasten. Ennätyslämpimästä säästä huolimatta 45-kiloisissa koirissa riittää energiaa.

”Kävelemme yleensä 50–70 kilometriä viikossa. Nyt lenkkeily on jäänyt helteen takia vähemmälle”, Kai kertoo.

Puutarhassa riittää työtä, mutta se ei haittaa. Päinvastoin, puutarhanhoito on Kain mielestä paitsi terapeuttista myös hyvää liikuntaa.

”Kunto kasvaa, kun kaivaa maata ja pilkkoo puita. Eipähän tule istuttua kiikkustuolissa”, hän sanoo ja virnistää.

Oikeastaan Merimaiden olohuoneessa ei edes ole kiikkustuolia, vaan miltei kaikki sisustuksessa liittyy urheiluun. Seinän levyinen kaappi pursuaa mitaleita, pokaaleita ja valokuvia, jotka muistuttavat kilpareissuista vuosien varrelta.

Pingis on kuljettanut Merimaata ympäri maailmaa, ja hänen suosikkikohteensa on Uusi-Seelanti.

”Se on niin kaukana Suomesta, että kauemmaksi ei pääse. Paikalliset ovat ystävällisiä, ja saattavat tulla juttelemaan jopa liikennevaloissa. Sinne voisin lähteä uudestaan.”

Palkintoja on toistatuhatta, SM-mitaleita noin 200. Mitaliröykkiössä huomio kiinnittyy suurimpaan kultamitaliin, joka roikkuu leveässä viininpunaisessa nauhassa.

Siinä lukee Las Vegas, USA, World Veteran Championship.

Polttopuut ja Kai Merimaa

Polttopuiden tekeminen kohottaa kuntoa, vaikkei siinä tulekaan hiki. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Kasinohelvetti

Veteraanisarjan MM-kilpailut järjestettiin Las Vegasissa kesäkuun lopulla. Sarjaan kuuluvat ikäluokat 35-vuotiaista 95-vuotiaisiin. Luokat ovat viiden vuoden välein. Useimmat 35- ja 40-vuotiaista pelaavat vielä aktiivisesti maailman huipulla.

Kai Merimaa

Kultaa tuli veteraanien MM-kisoista Las Vegasista. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

”Kun lähestytään sataa, pelaajien määrä vähenee. Tänä vuonna vanhin kilpailija taisi olla 97-vuotias.”

Merimaa kertoo maailmanmestaruuden olleen lähellä useita kertoja. Tänä vuonna voitto vihdoin tuli, mutta hän vaikuttaa yllättävän vaatimattomalta.

”Ainahan se on mukavampaa voittaa kuin hävitä.”

Amerikan-reissu kuulostaa hienolta, mutta todellisuus oli kaukana glamourista. Las Vegas oli karmea paikka, ei mikään turistikohde.

”Ei se edes ole kaupunki, pikemminkin hotellien ja kasinojen keskittymä. Ruoka oli kallista, ja banaani maksoi dollarin. Sillä saisi kilon banaaneita Suomessa.”

Uranuurtaja

Virallisen kilpauransa Kai Merimaa aloitti 23-vuotiaana opiskellessaan Turun kauppakorkeakoulussa. Oli vuosi 1957. Tuolloin hän osallistui ensimmäistä kertaa akateemisiin pöytätenniskilpailuihin.

Ensikosketus lajiin tapahtui jo aiemmin, kun Amerikan-sukulaiset lähettivät 1940-luvulla Turkuun kaksi pingispalloa. Verkko kyhättiin kirjoista, mailat vanerilevyistä. Pelipöytänä oli tavallinen ruokapöytä.

Se oli kuitenkin vasta leikkiä. Kai kiinnostui pingiksen pelaamisesta armeijassa.

”Pääsin muutamasta tiskivuorosta, kun pelasin aliupseerin kanssa ja suostuin aina välillä häviämään. Armeija-aikana aloin pelata enemmän, ja voitin aliupseerikoulun mestaruuden.”

Alkuaikoina pingiksen harrastaminen oli haastavaa. Valmentajia, tiloja tai varusteita ei ollut. Mailat tehtiin vanerista ja päällystettiin näppyläkumilla, jota sai Kumikeskuksesta. Suomen pöytätennisliitto välitti palloja seuroille, mutta niitä oli vaikea saada.

”Seurassamme oli kymmenen harrastajaa, ja saimme käyttöömme yhden pöydän kerran viikossa. Siinä ei paljon ehtinyt pelata.”

Lahjakas Merimaa napattiin pian liiton ja piirin johtotehtäviin, samoin valmennukseen.

”Siihen aikaan kesäni kuluivat Pajulahden urheiluopistossa liiton valmennusleireillä.”

Kai Merimaa

Merimaa kirjoitti ylioppilaaksi Turun lyseon lukiosta vuonna 1954. Lukiota seurasi armeija, missä pingis tuli mukaan kuvioihin. ”Pääsin muutamasta tiskivuorosta, kun pelasin aliupseerin kanssa.” © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Lama vei työt

Kauppakorkeakoulusta valmistuttuaan Merimaa hyppäsi työelämään. Hän työskenteli liikkeenjohdon konsulttina eri kauppaketjuille. Pingikselle ei jäänyt juuri aikaa, sillä työnsä takia hän oli tien päällä 150 päivää vuodessa.

Työ kuljetti ensin Turusta Espooseen, sitten Espoosta Lahteen. Merimaa sai tavaratalojohtajan pestin Lahdesta, ja myöhemmin hän siirtyi ruotsalaiseen konsulttiyritykseen. Työssä olisi pitänyt taas matkustaa, joten Merimaa pani pystyyn oman yrityksen.

”Ehdin pyörittää omaa firmaa kymmenen vuotta, kun tuli lama ja työt loppuivat. Silloin alkoi todellinen pingiksen pelaaminen.”

Joskus Kai pohtii, millaista elämästä olisi tullut, jos puitteet olisivat olleet aikoinaan paremmat.

”Mahdollisuudet ovat ihan erilaiset nykyään, kun pääsee valmennukseen ja voi pelata päivittäin.”

Aluksi pingis saattaa vaikuttaa helpolta, ja se onkin helppoa – kunnes aletaan pelata tosissaan. Varsinkaan nuorten pelaajien kärsivällisyys ei aina riitä. Häviäminen on monelle vaikeaa.

Kahta asiaa mestari ei voi sietää: kiroilua tai huonoja häviäjiä. Kerran vastustaja heitti häntä mailalla.

”Onneksi se lensi ohi, ja hän pyysi heti anteeksi.”

Pelikaverit vähissä

Pingisveteraania harmittaa, että nykyään nuorten pitää valita todella aikaisin laji, johon keskittyä. Lapset erotellaan yhä aiemmin lupaaviin ja ei-lupaaviin urheilijoihin.

”Harrastamisen pitäisi olla kivaa. Ei kaikista voi tulla maailmanmestareita, mutta urheilu on hyvä keino pysyä oikealla tiellä.”

Kailla on neljä lasta, 12 lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Kaikki lapset ovat joskus pelanneet pingistä, mutta keskimmäistä poikaa Ville Merimaata, 54, lukuun ottamatta he ovat lopettaneet.

Kai Merimaa

Pohjoismaiden mestaruutta Kai juhli vuonna 1995. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Tänään Kai on menossa pelaamaan Villen ja ystävänsä Teuvo Nisulan, 64, kanssa Lahden suurhallille. Teuvo muuttaa pian Tampereelle, ja Kai menettää pitkäaikaisen pelikaverinsa, jonka kanssa on käynyt pelaamassa kahdesti viikossa.

Ville puolestaan ehtii pelaamaan vain parin viikon välein, koska hän työskentelee yrittäjänä.

”Lähes 50 vuotta nuoremmat eivät halua pelata tällaisen huru-ukon kanssa. Helsingissä Ruskeasuon hallilla pääsee onneksi pelaamaan hyvienkin kanssa.”

Merimaa pelaa Suomessa pingistä 3-divisioonassa, ja ainakin tähän mennessä voittoja on tullut enemmän kuin häviöitä.

”Suurin osa peleistä on Helsingissä, mutta välillä niitä voi olla vaikkapa Kemiössä. Välillä ajan Lahdesta Helsinkiin ja sieltä suoraan Kemiöön.”

Vammat eivät ole pingiksessä kovin yleisiä. Merimaa on pysynyt terveenä koko ikänsä, ja verenpainekin on kunnossa. Ainoastaan 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa häntä kiusasi kipeä tenniskyynärpää.

”Jouduin ottamaan kortisonipiikin kahdesti vuodessa. Onneksi se meni itsestään ohi. Nykyään saatan ottaa särkylääkettä ennen peliä, mutta muuten en käytä lääkkeitä.”

Kai Merimaa

Merimaa on allround-tyylin pelaaja, eli hän yhdistelee hyökkäystä ja puolustusta. Suurin osa nykypelaajista edustaa hyökkäystyyliä.

Isä vastaan poika

Lahden hallilla on tukahduttavan kuuma. Lämpömittari näyttää 29 astetta.

Salin nurkasta kuuluu pingispallon pompahtelua. Ville Merimaa ja Teuvo Nisula ovat jo lämmittelemässä.

”Oletkos tiputtanut keskivartalosta 100 grammaa niin kuin sovittiin?” Kai kysyy pojaltaan.

”Joo, ainakin sata grammaa on lähtenyt”, Ville kuittaa takaisin.

Miehet alkavat pallotella. Kai esittelee erilaisia kierteitä, ja pingis näyttää naurettavan helpolta. Sitten he alkavat pelata tosissaan, ja pallo kimpoilee puolelta toiselle. Hikikarpalot alkavat valua Kain uurteisella otsalla.

”Pingishän ei oikein sovi televisioon, koska pallo on niin pieni. Pari vuotta sitten palloa suurennettiin kahdella millimetrillä”, Kai kertoo.

Merimaat pallottelevat ja naljailevat toisilleen.

”Voitin ensimmäistä kertaa faijan virallisissa kisoissa 16 vuotta sitten, mutta ei se taida muistaa”, Ville naurahtaa.

”Se on se alzheimer”, Kai virnistää ja iskee tiukan kierteen. Siitä tulee piste.

X