Viinan polttamia maksoja hoitanut kirurgi ei huomannut vaimonsa alkoholismia: ”Tuntuu kuin olisin vaimoni myrkyttäjä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Meillä oli upea yhteinen elämä, nyt se vain on ohi. Se on hyväksyttävä, vaikka se onkin vaikeaa”, Ilpo Kontula sanoo. © Juha Metso/Otavamedia
Kirurgi Ilpo Kontula huomasi vaimonsa alkoholismin vasta, kun oli liian myöhäistä. Nyt hän yrittää antaa itselleen anteeksi.

Kaksi kertaa viikossa kirurgi, lääkintöneuvos Ilpo Kontula, 70, kävelee Kouvolan vanhalle hautausmaalle, kallellaan kasvavan petäjän alle. Hän seisoo pitkään vaimonsa haudalla ja pyyhkii kyyneleitään. Hän on pahoillaan ja häpeissään.

Hänen vaimonsa, Riitta ”Nuti” Kontula, kuoli maksakirroosiin kaksi vuotta sitten.

Kontula on mahasuolikanavan kirurgi, joka on hoitanut satoja viinan tuhoamia maksoja ja haimoja ja vaahdonnut potilailleen, että juomisen on loputtava. Kun oma vaimo sairastui alkoholismiin, hän ei huomannut sitä, ennen kuin oli liian myöhäistä.

”Olin hölmö ja sokea”, Ilpo sanoo.

”Minun olisi pitänyt ymmärtää, mutta en ymmärtänyt.”

Kesä Kiljavalla

Kuohuviini pirskahteli auringossa, kun Kontulat skoolasivat keväälle aamulla kello viisi mökkinsä terassilla Puumalassa.

Heillä oli tapana juhlistaa kevään tuloa nousemalla aamulla aikaisin ja siemailemalla lasilliset kuplivaa. Nytkin he istuivat hiljaa, katselivat Saimaan selälle, jolta viimeisetkin jäänrippeet olivat lähteneet.

Kuikat, kuovit ja pajulinnut lauloivat, pian käkikin kukkuisi. Ilpo ja Riitta nauttivat valosta, kesän odotuksesta ja toisistaan. He olivat onnellinen keski-ikäinen pari, joiden ainoa poika opiskeli lääkäriksi. Kohta he jäisivät eläkkeelle, ja heillä olisi vielä enemmän aikaa toisilleen, harrastuksilleen, ystävilleen ja mahdollisille lastenlapsille. Elettiin vuotta 2000.

”On miltei musertavaa ajatella, miten valtavan onnellinen eläkeaika meillä voisi nyt olla. Poika on valmistunut lääkäriksi ja pärjää. Minullakin olisi nyt aikaa yllin kyllin. Elämä voisi olla upeaa… jos Nuti vain eläisi”, Ilpo sanoo.

Ilpon ja Riitan rakkaus roihahti Kiljavan keuhkoparantalossa kesällä 1970, jossa Ilpo Kontula työskenteli kesäkandina ja Riitta Hakola fysioterapeuttina. Ilpo katseli ihaillen vaaleahiuksista fysioterapeuttia, joka osasi käsitellä luontevasti Kiljavan parantolan potilaita. Heistä suuri osa oli alkoholisteja.

”Nuti oli häikäisevä kaunotar. Päätin, että tuo nainen on tuleva vaimoni. Aloin kutsua häntä Nutiksi, koska hänen päänsä ja niskan muotonsa toivat mieleen vasikan, nutipään.”

Ilpo ja Riitta menivät naimisiin huhtikuussa 1971, ja asettuivat lopulta Kouvolaan. He saivat ystäviä, ja lapsi syntyi. Ilposta tuli ylilääkäri, ja hän osallistui kunnallispolitiikkaan. Riitta lopetti fysioterapeutin työt ja alkoi tehdä opettajan sijaisuuksia, sillä hän rakasti opettamista.

Työ meni, tuli masennus

Mutta elokuussa 2004 Riitta ei enää saanut opettajan paikkaa, pätevämpi palkattiin. Kun koulut alkoivat, hän ajatteli haikeana, että nyt hänen luokassaan opettaa joku toinen.

Riitta häpesi sitä, että joutui jäämään 57-vuotiaana eläkkeelle. Se tuntui nöyryyttävältä.

Samana vuonna Ilposta tuli Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Hän oli myös sairaalan kirurgisen osaston ylilääkäri.

”Minulla oli muutaman kymmenen miljoonan vastuu kirurgisesta osastosta ja muutaman sadan miljoonan vastuu Kouvolasta”, Ilpo sanoo.

”Elämääni ei mahtunut muuta kuin työtä, kokouksia, seminaareja ja puheiden pitoa. Olin joka hemmetin tunti menossa, olinhan tavallaan Kouvolan ykkösmies. Menin rinta rottingilla eteenpäin.”

Vaimo sen sijaan oli yksin kotona, masentui ja tissutteli. Piilotettuja, tyhjiä siideritölkkejä löytyi milloin liinavaatekaapista, milloin komerosta.

”Pidin aina pienen puhuttelun, mutta Nuti sanoi, että otanhan minäkin, kuten otinkin. Mutta olisihan minun pitänyt – lääkärinä – tietää, että naisen maksa polttaa vain 60 prosenttia siitä, mitä miehen maksa.”

Ilpo ei nähnyt koskaan vaimoaan juovuksissa, mutta Riitan maksalle yksikin lasillinen oli lopulta liikaa – varsinkin kun hän samaan aikaan söi maksaa kuormittavia verenpaine- ja kolesterolilääkkeitä.

”Minun olisi lääkärinä pitänyt ymmärtää vaihtaa lääkkeet. Menetin elämänkumppanini omaa huolimattomuuttani, sen hyväksyminen on hiton vaikeaa”, Ilpo sanoo.

Juhlissa Riitta ei ottanut yhtään enempää kuin muutkaan, mutta joka ikinen päivä hän kävi lähikaupassa ostamassa kaksi siideriä. Jonkun toisen maksa olisi ehkä kestänyt ne, mutta geeneilleen ihminen ei voi mitään. Riitta joutui viikoksi sairaalahoitoon vuonna 2004, ja hänellä todettiin maksakirroosi.

Maksaa kuormittavat verenpaine- ja kolesterolilääkkeet vaihdettiin toisiin, ja Riitta oli täysraittiina seitsemän kuukautta. Kunnes erään Ilpon työmatkan jälkeen vaimo odotti kotona kuohuviininpullon kanssa silmät loistaen. Nyt otetaan, hän sanoi.

He ottivat, mutta vain vähän. Sama toistui juhlaillallisilla, joita Kouvolan ykkösmiehellä riitti. Kotona ennen illallisia he kävivät aina saman keskustelun, ettei Riitta ottaisi tippaakaan.

”Mutta kun päivällispöydässä näin, että hän oli kuin surullinen spanieli, nyökkäsin, että ota vaan”, Ilpo sanoo.

”Silloin Riitan silmät alkoivat loistaa, ja minullekin tuli parempi olo. Halusin itsekkäästi, että meillä olisi aina kivaa, ja että tunnelma olisi katossa, vaikka pelkäsin lopputulosta. Kun maksa on vaurioitunut, se ei siedä alkoholia, mutta löperyyttäni annoin mennä. Tuntuu kuin olisin vaimoni myrkyttäjä.”

Matka Barcelonaan

Riitta yritti käydä AA-kerhossa, mutta ei saanut apua. Neljä vuotta ensimmäisen sairaalakokemuksen jälkeen hän oli taas sairaalassa.

”Oli syksy 2008 ja kunnallisvaalit, joissa sain mahtavan äänipotin. Olin neljättä kertaa ääniharava, tällä kertaa ykkönen ja kokoomuksen paras äänten kerääjä. Mutta mitä merkitystä niillä äänillä loppujen lopuksi on tässä elämän suuressa kuviossa?”

Riitta sanoi usein, että hän tietää kuolevansa, mutta haluaa silti elää loppuelämänsä kaikesta nauttien aivan kuin siihenkin asti. Hän halusi itsepäisesti Barcelonaan viininmaistajaismatkalle.

”Kiertelimme yhdessä viinitiloja ja maistelimme viinejä, tuota myrkkyä, mutta hyvin hillitysti. Kävelimme käsi kädessä pitkin Barcelonan katuja ja tiesimme, että se oli viimeinen yhteinen matkamme. Se oli niin haikeaa ja nostalgista, että usein nieleskelin kyyneleitä.”

Riitta sinnitteli, vaikka tasapaino alkoi kärsiä, silmät vetistivät, valkuaiset kellastuivat ja selkä painui kyyryyn. Siideristä hän ei silti luopunut. Kaksi vuotta sitten juhannuksen jälkeen kunto romahti. Yhtenä aamuna hän ei päässyt sängystä ylös, suoli valahti tyhjäksi, ja hän alkoi vuotaa verta. Maksa oli täysin loppu.

”Olin niin hädissäni ja ahdistunut, että aloin rukoilla. Rukoilin ja itkin, että meille annettaisiin vielä hetki yhteistä aikaa.”

Elokuun 13. päivä 2014 aamuyöllä kello viisi Ilpo hälytettiin sairaalaan. Vaimo oli kuollut hieman ennen viittä. Kuolema oli tullut samaan aikaan kuin heidän monet yhteiset kevätaamuiset hetkensä Puumalan mökillä, silloin kun kaikki oli vielä hyvin.

”Silitin sairaalassa hänen vielä lämpimiä kasvojaan ja itkin vuolaasti.”

Syyllisyys laimenee

Ilpo on jäänyt eläkkeelle ylilääkärin virasta, mutta tekee edelleen yhtenä päivänä viikossa kirurgin töitä. Samoin hän on luopunut kunnallispolitiikasta. Lääkintöneuvoksen arvonimen hän sai neljä vuotta sitten. Suru vaimon kuolemasta alkaa hellittää, mutta ikävä on pitkä.

”Tiedän, että tämä syyllisyys ajan mittaan laimenee, ja hyväksyn sen, miten kaikki meni. Ymmärrän entistä paremmin ihmisiä, joilla on alkoholisti lähipiirissään. Alkoholisti paranee vain, jos itse tahtoo. Naisten alkoholismi on sitä paitsi vielä monella tapaa tabu.”

Viime huhtikuussa Ilpo Kontula kävi Barcelonassa poikansa perheen kanssa. Yhtenä päivänä hän halusi pitää itkupäivän. Hän kävi samoilla paikoilla kuin oli muutama vuosi aiemmin käynyt vaimonsa kanssa. Hän löysi ravintolan, jossa he olivat aamuisin käyneet kahvilla.

”Menin samaan pöytään, tilasin espresson ja kerroin ravintolanpitäjälle, että kävin täällä silloin, kun vaimoni vielä eli, sitten itkin. Itku on muuten hyvin terapeuttista.”

Ilpo on nähnyt työssään kuolemaa, mutta kun se liippaa itseä läheltä, se vie jalat alta. Suru on vain surtava pois.

”Olen saanut elämältä paljon, tällainen suuri tragediakin tuli omalle kohdalle miltei 70-vuotiaana. Uskon, että koen vielä iloakin”, hän sanoo.

”Ei elämää voi elää suremalla, vaikka onkin menettänyt elämänsä suurimman rakkauden.”

X