Näin rajusti sairastuminen myllersi voimamies Jarmo Ruotsalaisen elämän

Jaa artikkeliTilaa Seura
Nuorena Jarmo Ruotsalainen rakensi elämänsä fyysisen voiman varaan. Sitten voimat otettiin pois. © Pentti Vänskä/Otavamedia
MM-tason kädenvääntäjä Jarmo Ruotsalaisen urheilu-ura päättyi vakavaan sairauteen. Kuoleman mahdollisuus pysäytti voimamiehen etsimään elämään uutta sisältöä.

Käsissä on yhä valtava voima. Jarmo Ruotsalainen, 50, litistää puristusvoimaa kehittävän gripperin kämmenensä sisään. Kapineen vastus on voimailun ammattilaisillekin haastava. Muiden käsissä se tuskin hievahtaisikaan.

Jarmo puristelee gripperiään televisiota katsoessaan. Hän oli rimpula lapsi, josta kehittyi MM-tason kädenvääntäjä. Hän ei halua palata rimpulaksi, vaikka ei ole enää vuosiin kilpaillut.

Kipinä kilpaurheiluun sammui, kun hän sairastui vakavasti.

”Elämällä on nerokkaita konsteja pysäyttää. Kun matto vetäistiin jalkojeni alta, järjestyi aikaa ajatella.”

Ajatella esimerkiksi sitä, mitä tekee loppuelämällään.

Karttuvaa voima

Jarmon mummi ja ukki muuttivat Tahkovuoren juurella Nilsiässä olevalle tilalle vuonna 1922. Pihapiirissä on edelleen talo, jossa he asuivat ja joka oli Jarmon lapsuudenkoti.

Sen viereen Jarmo rakensi nykyisen kotinsa vuonna 1987. Hänestä oli tullut tilan isäntä vuotta aiemmin.

Vuoteen 1991 asti tilalla hoidettiin lypsykarjaa. Sitten lehmistä luovuttiin, ja pellot metsitettiin.

Jarmo ei osaa sanoa, miksi maatilan pojasta tuli voimamies. Sisäinen palo syttyi jo murrosiässä.

”Olin pitkä ja hoikka, sellainen rimpula. Halusin olla iso ja vahva.”

Se oli yksi syy.

Voimaa karttui kotitilan töissä, ainoana poikana kivisiä peltoja raivatessa, jyväsäkkejä kantaessa ja metsäsavotoissa.

”Kaikki tehtiin käsin. Vanhalla maatilalla pelin henki oli hyvin fyysinen.”

Se oli ehkä toinen syy. Jarmo kasvoi arvostamaan voimaa, jolla työssä pärjäsi. Hän aloitti voimaharjoittelun itse valamillaan painoilla kotitallissa.

”Lieneekö geeneissä, mutta voima tarttui käsivarsiini heti alusta alkaen.”

Siinä oli kolmas lähtökohta. Hänellä oli lajiin lahjoja.

Kun tuloksia tuli, niitä piti testata. Nilsiän kuntosalilta ja painonnostoseurasta löytyivät ensimmäiset vastukset, piirinmestaruuskisoista seuraavat.

Jarmo heitti kiekkoa, työnsi kuulaa ja nosti painoja. Vuonna 1993 hän otteli voimamieskisoissa SM-pronssin.

Omin laji löytyi, kun hän osallistui Suomen ensimmäisiin kädenvääntökisoihin vuonna 1991.

Vuoteen 1995 mennessä hän oli saavuttanut Suomen mestaruuk- sien lisäksi viisi MM-hopeaa ja MM-pronssin.

”Sitten maailma alkoi esitellä tosiasioita.”

Kuolemanpelko

Vuonna 1995 Jarmolta leikattiin kysta. Hän joutui syömään antibiootteja vuoden.

”Se oli ensimmäinen muistutus siitä, ettei kaikki mene aina, niin kuin on suunnitellut.”

Seuraavaksi hänellä ilmeni erilaisia hermostollisia oireita. Kävely oli katkonaista ja päätä särki. Kunto heikkeni ja voima väheni.

Tutkimuksissa ei kuitenkaan löydetty syytä tuntemuksiin.

”Arvelin olevani luulotautinen.”

Seuraavien vuosien aikana Jarmo oli vuoroin kotona, vuoroin sairaalassa.

”Jossain vaiheessa mikään ei pysynyt sisällä. Makasin toisella kyljellä oksennuspönttö vieressäni, tai olin tiputuksessa sairaalassa.”

Epäiltiin MS-tautia ja kasvainta.

”Niiden epäilyjen kanssa elin aika pitkään.”

Se oli kova koulu. Jarmo oli rakentanut elämänsä fyysisen voiman varaan.

”Se otettiin pois.”

Vuonna 1999 Jarmolla todettiin aivokalvontulehdus, jonka aiheuttajaa ei saatu selville.

”Kokeiltiin eri lääkeyhdistelmiä. Lopulta päähäni asetettiin suntti, eli eräänlainen yhdyshaara korjaamaan aivo-selkäydinnesteen kierron häi- riötä.”

Kysyessään lääkäriltä ennustetta Jarmo sai lohduttoman vastauksen: ”Kaikki on mahdollista.”

Jarmoon iski kuolemanpelko.

Moni olisi paennut pelkoja viinan tai lääkkeiden voimalla. Jarmolle ne eivät olleet vaihtoehto.

”Alkoholikulttuurin kielteinen puoli tuli tutuksi jo lapsena. Sitä paitsi olin niin huonovointinen, etten olisi kyennytkään juomaan. Mielialalääkkeitä kokeilin. Lopetin, koska niitä syödessä tuntui, ettei maailmassa ole mitään virkistävää.”

Mikä oli hänen selviytymiskeinonsa?

Maatessa oli aikaa ajatella ja lukea.

”Minun piti käydä hyväksymisen koulu. Oli pakko päästää irti ja luovuttaa. Tässä olen, tehkää niin kuin hyvä tulee.”

Luopuminen

Olohuoneen kirjahyllyssä on Jarmon kilpailu-urasta muistona enää yksi palkinto, kullattu karhupatsas. Muut hän on kantanut varastoon.

”Kilpaileminen oli tärkeä osa elämääni. Sain kavereita ja muistoja, näin maailmaa. Kunnioitan saavutuksiani, mutta halusin eteenpäin.”

Kaipuuta entiseen hän ei tunne.

”Urheilu on omanlaisensa illuusio. Siinä maailmassa mikään ei riitä. Vaikka voittaisin olympiakultaa, kysyttäisiin, mitä saavutan seuraavaksi. Käyrän pitää olla nouseva. Siitä olen luopunut.”

Tavoittelu ja kilvoittelu ovat hänelle nykyään kirosanoja.

”Nuoruuden hurmiossa otin voimailun turhan tosissani. Piiskasin ja kulutin itseäni liian kovasti. Järjen käyttö on sallittua siinäkin hommassa. Ehkä olin jonkinlainen perfektionisti.”

Pieni kipinä voimailuun kuitenkin kyti. Jarmo osallistui Etelä-Afrikassa pidettyihin kädenväännön MM-kisoihin yli 40-vuotiaiden raskaassa sarjassa vuonna 2004. Hän saavutti hopeaa.

”Meinasin jo innostua, mutta fysiikka ei enää kestänyt. Kun akut ovat kerran tyhjentyneet, niistä ei enää tule uudenveroisia.”

Nykyisin hänelle riittää kuntosali- treeni kerran pari viikossa.

”Se on nauttimista ja kunnon ylläpitämistä. Olen oppinut, ettei tarvitse olla sata lasissa joka hommassa. Aiemmin katsoin elämää kuin mehupillin läpi. Reiästä näkyi vain fyysisyyttä. Sitten silmäni aukesivat kuin kissanpojalla.”

Uudet lenkit

Jarmon terveydentila alkoi kohentua vähitellen vuonna 2001.

”Elämänhalu auttoi paljon. Rupesin ottamaan kiinni pienistä asioista. Silmät avautuivat luonnolle.”

Sitten löytyi taide.

Jokaisen huoneen seinillä on Jarmon lyijykynä-, hiili- ja öljyväritöitä. Moni on maalattu oman riihen seinästä revitylle levylle. Suurimpien kehykset on rakennettu heinäseipäistä.

Aiheissa näkyvät kalevalaisuus ja alkuperäiskansat.

Palaako sisäinen tuli nyt taiteen tekemiselle?

”Onneksi elämäni ei ole enää mehupillitouhua. Taide on yksi lenkki ketjussa. Luomisesta tulee hyvä mieli, se on kuin terapiaa.”

Sitä on myös soitinten valmistus ja soittaminen.

Kirjahyllyyn nojaa yksi valmis ja pari keskeneräistä didgeridoota. Pohjois-Australian aboriginaalien soitinta on kuvattu luonnon puutrumpetiksi ja sanottu maailman vanhimmaksi puhallinsoittimeksi.

Pöydän kulmalla on shamaanirumpu. Seinällä roikkuu Amerikan intiaanien valmistama unisieppari.

Jarmo on löytänyt uudelle elämänkatsomukselleen suunnan alkuperäiskulttuureista.

”Olen miettinyt, mikä elämässä on oleellista. Minulle sitä on sisäinen mielenrauha tässä ja nyt, eikä sitten joskus. Kiiltävän ja titteleiden perässä juoksemalla sitä ei saavuta. Kaikilla alkuperäiskansoilla on yhteys luontoon ja henkisyyteen.”

Jarmon mielestä maailma pyörii aivan liikaa rahan ehdoilla.

Onko liian helppo arvostella, kun omistaa metsätilan?

”Pitää katsoa peiliin”, Jarmo myöntää.

”Olen itsekin mukana, vaikka valintoja teenkin. Seuraan puun hintoja, jotta saan omistani parhaan mahdollisen tuoton.”

Vapaus

Jarmo on välillä kysynyt, miksi juuri hän joutui pitkään sairauskierteeseen ja menetti voimansa.

”Monelta korinalta olisin säästynyt itseäni kuuntelemalla. Olin niin kovakalloinen, etten tajunnut tehdä muutosta, ennen kuin oli pakko. Vasta kun jää kaiken ulkopuolelle, alkaa ajatuskoneisto puhdistua.”

Katkera hän ei ole.

”Mutta varmasti olen paljonkin protestoinut, sekä ylä- että alakertaan. Elämän päätarkoitus on kai kuitenkin itsensä löytäminen ja toukasta kuoriutuminen.”

Kuolemanpelkoa hän ei enää tunne eikä sure ikääntymistä.

”Ikä on kuin karkuun tavoitteleva hevonen. Mitä kovemmin puristat suitsista, sitä enemmän se riuhtoo, ja käsistä lähtee nahkaa. Jossain vaiheessa hevonen lähtee kuitenkin.”

Kun Jarmon 12 vuotta kestänyt avioliitto päättyi eroon vuonna 2004, hän osti Harley Davidsson -moottoripyörän.

Se on hänelle vapauden symboli.

Ihmissuhteissaankin hän haluaa olla kahleeton.

”Omistaminen kahlitsee. Suhteesta loppuu happi ja se kuolee, jos toista ihmistä kohtelee omanaan.”

Vieläkö hänellä on haaveita?

”Mieli tekee katsella maailmaa. Mutta elämä menee latujaan. Jälkeenpäin huomaa, että se menee jopa paremmin kuin osasi odottaa.”

X