Saksasta vaimoksi Posiolle – Christina rakastui ensin Suomeen, sitten porokuiskaaja-Manneen
Rakkaus luontoon ja eläimiin yhdisti saksalaistoimittajan ja posiolaisen porokuiskaajan. Rakkaus syttyi ennen kuin pariskunnalla oli edes yhteistä kieltä.
Christina Löther-Mourujärven ja Manne Mourujärven Prinssi-poro on maailmankuulu filmitähti. Sillä oli päärooli elokuvassa Ailo - Pienen poron suuri seikkailu.
Pöök, pöök, Mustikka, pöök, pöök!
Christina Löther-Mourujärvi, 46, kutsuu Mustikka-poroa kotipihansa poroaitauksessa. Mustikka antaa odottaa itseään, mutta Paula-poro kiiruhtaa Christinan luokse ja tunkee turpansa hänen kainaloonsa. Christina rapsuttaa poroa korvan takaa ja supattaa eläimen korvaan.
”Naisten juttuja. Paula haluaa puhua niistä vain Christinan kanssa”, Manne Mourujärvi, 63, sanoo.
Porot ovat pariskunnan lapsia.
”Moni näistä kolmestakymmenestä kotiporosta on tuttipulloporoja eli tuttipullolla vasana ruokittuja. Siksi ne ovat hyvin läheisiä. Metsäporotkin ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta eivät samalla tavalla”, Manne selostaa.
Kun Christina tuli kevättalvella 2005 ensimmäistä kertaa Lappiin, hän ei arvannut juurtuvansa syrjäiselle porotilalle.
Suomi-kipinä
Christina Löther on kotoisin Pohjois-Saksasta Hohenlockstedtin kylästä, joka sijaitsee 60 kilometriä pohjoiseen Hampurista.
”Ensin oli rakkaus Suomeen, olin todellinen Suomi-fani. Halusin oppia suomen kieltä jo ennen kuin edes kävin Suomessa ensimmäisen kerran.”
Suomi-kipinän häneen sytytti entinen työkaveri, joka lomaili usein Suomessa. Christina työskenteli toimittajana sanomalehdessä kotikaupungissaan. Työkaveri kutsui hänet mukaan matkalle Suomeen, koska autossa oli tilaa. Ensimmäisen kerran Christina matkusti Suomeen kesällä 2002, jolloin hän kävi Savonlinnassa.
”Katsoin järven rantaa ja minulle tuli voimakas tunne, että tämä on minun maani.”
Christina ystävystyi saksaa osaavan suomalaispariskunnan kanssa ja vieraili heidän luonaan Suomessa. Hän kävi myös Lapissa, jonka maisemia ja ihmisiä piti lumoavina.
”Pyysin päästä työvaihtoon saksalaisen kotikaupunkini suomalaiseen ystäväkaupunkiin Lapualle. Siellä asuin perheessä, jonka mökille Suomutunturille lähdin helmikuussa 2005.”
Suomutunturilla sattui olemaan töissä rinnekoneen kuljettajana posiolainen Manne Mourujärvi.
Kun Christina ja Manne tapasivat toisensa Suomutunturilla helmikuussa 2005, heillä ei ollut edes yhteistä kieltä. Nyt kotikieli on suomi ja yhteisenä salakielenä on porojen kieli. © Vesa Tyni
Ihana täsmällisyys
Manne ja Christina tapasivat toisensa Suomutunturin rinteessä. Yhteinen tuttava pyysi Mannea lähtemään hiihtolenkille Christinan kanssa.
”Hiihdimme tunturin ympäri 14 kilometrin lenkin. Tein laavulle tulet, mutta silti oli kylmä ja otin Christinan kainalooni”, Manne muistelee.
Pariskunta sopi seuraavaksi aamuksi tapaamisen viideksi, koska Christina halusi Mannen mukaan kierrokselle rinnekoneen kyytiin.
”Ihastuin siihen, että Christina tuli paikalle täsmällisesti”, Manne kertoo.
Yhteys syntyi lähes ilman yhteistä kieltä. Christina osasi tuolloin jonkin verran suomea, Manne ei puhu paria sanaa enempää saksaa tai englantia.
”Tajusin ystävättäreni kanssa jutellessani, että minun ja Mannen välillä oli jotain. Ystävättäreni kysyi, haluanko tulla heidän lomansa aikana maaliskuussa uudelleen. Kuuntelin sydäntäni ja tulin”, Christina sanoo.
Porotesti
Mannen ja Christinan tutustuminen oli varovaista ja harkitsevaa. Christina ei ollut koskaan seurustellut niin tosissaan, että olisi harkinnut yhteistä kotia.
”Ajattelin, että mies tulee elämääni, jos on tullakseen.”
Mannella oli takanaan kaksi avioliittoa.
”Minulla oli taustalla tuore avioero. Liitto kariutui yhteisen ajan puutteeseen. Halusin erota, ja muutin tyhjillään olleeseen lapsuudenkotiini”, Manne kertoo.
Porot olivat tulleet Mannelle läheisiksi jo lapsuudessa.
”Poroilta sain läheisyyttä, turvallisuutta ja rakkautta. Opin porojen kielen ja ymmärtämään niiden elämää ja ajatuksia. Sain lempinimen porokuiskaaja.”
Manne päätti laittaa Christinan porotestiin eli katsoa, miten hänen rakkaat poronsa naiseen suhtautuvat. Toisaalta testissä katsottiin, miten nainen suhtautuu poroihin.
”Tiesin, että porot kertovat minulle heti, onko Christina luonnossa selviytyvä luontoihminen.”
Porojen viesti oli myönteinen.
”Tuli tunne, että olisin tuntenut Christinan jo vuosikymmeniä. Meille syttyi ensin sielujen yhteys, ennen fyysistä yhteyttä. Oli lämmin ja turvallinen olo.”
”Kieli oli aluksi vaikea asia, mutta Mannen silmistä luin paljon ilman sanoja. Päällimmäisinä tunteina oli turvallisuus ja luottamus”, Christina sanoo.
Christinan isä otti tämän kuvan muistoksi Suomen-vierailultaan. Kuva on otettu taukopaikalla lähellä Rovaniemeä. © Mannen ja Christinan kotialbumi
Isot puhelinlaskut
Manne ja Christina jatkoivat tutustumista puhelimitse ja tekstiviesteillä. Puhelinlaskut olivat isoja, sillä käytössä oli vain kännykkä ja lankapuhelin.
”Minulla oli aina lapuilla valmiina kysymyksiä. Halusin selvittää myös käytännön asioita, sillä olen aina ollut tarkka myös talousasioissa. Oli paljon selvitettävää mahdollisesta elämästä Suomessa”, Christina sanoo.
Kesällä 2005 Christina tuli viikoksi Mannen luo. Silloin hän joutui seuraavaan testiin, tietämättään.
”Juhannuksena oli vuorossa sääskitesti. Kävimme patikoimassa muun muassa Riisitunturilla ja Koronuomassa. Christina selvisi sääskitestistäkin. Sen jälkeen minulle ei ollut enää mikään epäselvää”, Manne sanoo.
Keskelle kaamosta
Kesän aikana Christina teki päätöksen muuttaa Mannen luo.
”Oli vaikeaa jättää vakituinen työpaikka ja irtisanoutua. Mutta halusin kuunnella sydäntäni ja kokeilla, ettei ainakaan tarvitsisi katua”, Christina kertoo.
Mourujärven kylä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Posion keskustasta. Christina kotiutui kylään hyvin, vaikka pimeä metsä pelotti aluksi.
Koetukselle suhde joutui jo seuraavana jouluna, kun Christinan äiti kuoli 52-vuotiaana sydänkohtaukseen.
”Isäni jäi yksin. Olen ainoa lapsi. Jouduin miettimään, palaanko Saksaan isän vuoksi, mutta isä sanoi: älä tule takaisin, löysit hyvän miehen.”
Christinan ja Mannen häitä juhlittiin kesällä 2007 pihapiirin isossa kodassa.
”Sain oikean elämän, joka tuntui hyvältä eikä ollut kulissia, kuten parisuhteeni oli joskus ollut. Christinan myötä elämäni sai oikean arvon”, Manne sanoo.
Kummankin lähipiiri suhtautui parin rakkauteen ja ratkaisuihin myönteisesti.
”Kukaan ei ihmetellyt, koska kaikki tiesivät, että olin intohimoinen Suomi-fani. Isoäitini oli hiukan hämmentynyt. Hän oli käynyt Inarissa saamelaismuseossa ja luuli, että muutin alkeellisiin oloihin erämaahan”, Christina kertoo.
”Veljeni totesi jo alussa, että jos Christina selviää ensimmäisestä syksystä, kaikki on hyvin”, Manne naurahtaa.
Pariskunnan 17 vuoden ikäeroa ei hämmästellyt kukaan.
”Saksassa on yleistä, että mies on 10–15 vuotta vanhempi”, Christina sanoo.
”Isoäitini oli käynyt Inarissa saamelaismuseossa ja luuli, että muutin alkeellisiin oloihin erämaahan.” © Vesa Tyni
Riidaton arki
Mannen ja Christinan elämänpiirit olivat ennen suhdetta hyvin erilaiset. Mannella on kaksi aikuista lasta ja useita lapsenlapsia.
Nyt pariskunta on hioutunut yhteen toistensa, Lapin luonnon ja eläinten kanssa: porojen sekä pihapiirissä ruokailevien jänisten, lintujen ja oravien kanssa.
”Meillä on arjessa paljon rakkautta joka päivä, pieniä tärkeitä asioita. Ruokapöydässä ollaan aina kiinni toisissamme. Keskustelemme paljon. Se on tärkeää parisuhteessa ja auttaa pitämään riidat ja kriisit loitolla. Tehtyämme päätöksen yhteisestä elämästä kaikki on ollut selvää ja seesteistä”, Manne sanoo.
Christinalle muutos oli isompi kuin Mannelle.
”Ystävyyssuhteita on täällä vaikeampi ylläpitää pitkien etäisyyksien vuoksi. Tykkään olla kotona ja metsässä ja omassa rauhassa. En kaipaa kaupunkielämää, mutta kerran vuodessa on päästävä käymään Saksassa”, Christina sanoo.
Porotilan eläinten hoito on enemmän Christinan vastuulla. Manne käy töissä Räisälässä, jossa hän on vastuussa Suomen pohjoisimmasta lossista ja talvella lossin korvaavasta jäätiestä. Suunnitelmissa on eläkkeelle jääminen ensi vuonna.
Sen jälkeen Manne aikoo keskittyä poromatkailuun ja sen kehittämiseen.
”Minusta tuntuu, että me olemme jo nyt aina yhdessä, ja se on ihanaa. Kukaan ei usko, kun kerron, että emme koskaan riitele”, Christina sanoo.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2021.