Kokematon työryhmä perusti kehitysvammaisille festivaalin, josta tuli menestys: Siellä on esiintynyt eturivin artisteja Sannista Jenni Vartiaiseen
Elämä heitti Taito Roivaksen eteen yllättäen mahdollisuuden, ja niin tavallinen mielenterveyshoitaja opetteli järjestämään kehitysvammaisille rockfestivaalin. Sellaista ei oltu Suomessa ennen tehtykään.
Taito Roivas kädessään Elämän tähden -palkinto, jonka Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus myönsi hänelle elämäntyöstä Ylisfestarin järjestäjänä.
Vuonna 1998 mielisairaanhoitaja Taito Roivas matkusti yhdessä työkavereidensa kanssa Tanskaan. Se, minkä piti olla tavallinen opintomatka, mullistikin Roivaksen elämän.
Ennen matkaa hän oli ajatellut olevansa tavallinen duunari vain, mutta pian matkan jälkeen hänestä kuoriutui festivaalijärjestäjä.
Eikä festivaali ollut mikä tahansa tapahtuma, vaan festari, jollaista Suomessa ei ollut ennen koettu.
Kaikki sai alkunsa, kun tanskalaiset kollegat veivät suomalaiset pieneen kylään, johon oli järjestetty musiikkifestivaali, josta nauttimassa oli yhtä lailla niin kehitysvammaisia ja erilaisia apuvälineitä tarvitsevia ihmisiä kuin tavallisia kyläläisiä.
Musiikki soi, aurinko paistoi, juomat olivat kylmiä ja iloinen puheensorina kuului joka suunnasta.
”Yleensä, kun laitoksissa järjestetään tapahtumia, ne jäävät laitoksen sisäisiksi jutuiksi. Jos kehitysvammaiset siihen aikaan halusivat mennä festareille, he menivät tavallisille festareille.”
Mutta Tanskassa asetelma oli käännetty päälaelleen.
”Yhtäkkiä niin sanotusti tavalliset ihmiset ostivat lipun ja tulivat sinne kehitysvammaisten tapahtumaan.”
Taito ja hänen kolme työkaveriaan olivat ällikällä lyötyjä, mutta ymmärsivät heti, että tämän idean voisi tuoda myös heidän omalle työpaikalleen.
”Ajatus oli vähän hömpsä, mutta mielestämme toteutettavissa.”
Ylisfestari kasvoi ennen koronapandemiaa 7 000 kävijän tapahtumaksi, jonka lavalla nähtiin eturivin artisteja, kuten Jenni Vartiainen ja Erika Vikman. Festivaalien rakentamiseen osallistuivat aina myös sairaalan potilaat. © Taito Roivaksen kotialbumi
Taito Roivas ja Jenni Vartiainen © Taito Roivaksen kotialbumi
Taito Roivas ja Erika Vikman © Taito Roivaksen kotialbumi
”Me ihmiset olemme yhdenvertaisia”
Taito Roivas uskoo, että häntä on auttanut hoitajana oma luonteenlaatunsa. Hän kuvailee itseään herkäksi ihmisten lukijaksi, joka saa hyvän mielen toisten auttamisesta.
”Pahoitan mieleni herkästi sekä itseni että toisten puolesta. En ymmärrä epäreilua kohtelua. Ajatuksenani on olla ihminen ihmiselle.”
Ehkä kipinä toisten auttamiseen sai alkunsa jo silloin varhaislapsuudessa, tai ehkä se oli se hetki, kun Roivas päätyi armeijassa lääkintämieheksi innostuen sairaanhoidosta toden teolla.
Konkreettinen keino auttaa toisia löytyi palkkatyöstä, jossa hän mielenterveyspotilaiden ja kehitysvammaisten parissa pääsi kokemaan ihmisyyden koko kirjon.
Työuransa Roivas on tehnyt mielisairaanhoitajan ammattinimikkeellä työskennellen ensisijaisesti kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden parissa. Usein asiakkaina on ollut isokokoisia miehiä.
”Olen pärjännyt työssä mielestäni hyvin. Minua on auttanut ajatukseni siitä, että me ihmiset olemme yhdenvertaisia.”
”Minulla on ollut asiakkaita, jotka eivät kykene sanomaan sanoja, mutta halusivat silti osallistua karaokeen. Lauloin heidän kanssaan siinä tukena”, Taito Roivas kertoo. © Sara Pihlaja/Otavamedia
Miten järjestetään festivaali?
Tanskasta palattuaan Taito Roivas työkavereineen asteli laitoksen ylihoitajan puheille. He kertoivat kokemastaan festivaalista ja ehdottivat samanlaisen tapahtumapäivän järjestämistä Ylisellekin.
Kuten Roivas oli osannut jo aavistaa, ylihoitajaa ei ollut vaikea saada innostumaan ideasta, sillä hän näki sen ennen kaikkea mahdollisuutena asiakkaiden kuntoutukselle.
”Sovimme yhdessä, että tähtäisimme festivaalin seuraavaan kesään.”
Roivas kumppaneineen tarttui toimeen. Kokematon työryhmä ryhtyi listaamaan, mitä festivaalille tarvittiin ja mistä ne voitaisiin saada. Pelkkien esiintyjien varaaminen kun ei riittänyt alkuunkaan, vaan pähkäiltävää riitti muun muassa esiintymislavan, sähköjen, äänentoiston ja wc-koppien hankkimiseksi. Lisäksi tarvittiin muun muassa ruoan- ja juomanmyyjiä, järjestysmiehiä ja lipunmyyjiä.
Ensimmäisen Ylisfestarin lähestyessä Roivaksen stressitasot kohosivat huippuunsa. Voisiko tapahtuma onnistua? Kiinnostaisiko se ketään? Miten paikalliset reagoisivat?
Kun odotettu festivaalipäivä sitten koitti, ihmisiä alkoi ilmestyä alueen portille yksi toisensa jälkeen.
Ensimmäiseen festariin vuonna 1999 tuli 700 ihmistä, mikä oli pienelle kyläyhteisölle todella suuri määrä.
”Olimme odottaneet, että henkilökunnan ja asiakkaiden lisäksi paikalle tulee heidän perheitään ja ehkä kyläläisiä. Mutta kun lipunostajia alkoi olla ympäri Pirkanmaata, niin kyllä siinä leuka loksahti auki.”
Roivas liikuttui sydänjuuriaan myöten, kun hän näki festivaalivieraiden ilon.
Vuosien varrella festivaalin koko paisui noin kymmenkertaiseksi, ja juuri ennen koronapandemiaa Ylisfestareille saapui jo noin 7 000 ihmistä.
Taito Roivas on aina harrastanut musiikkia. Kuvassa hän tapailee sointuja nuorena mielisairaanhoitajana. © Taito Roivaksen kotialbumi
Taito Roivas palkittiin elämäntyöstään
Joulukuun alussa Taito Roivas palkittiin elämäntyöstään Ylisfestareilla. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri myönsi Roivakselle Elämän tähti -palkinnon pirkanmaalaisen terveydenhuollon eteen tehdystä merkittävästä työstä.
Palkinto yllätti Roivaksen perusteellisesti. Itse asiassa hän jopa pelästyi ensimmäistä puhelua.
”Olin juuri muutama päivä aiemmin käynyt laboratoriossa verikokeissa. Siinä katsottiin aika monta eri arvoa. Pelästyin, kun vieraasta numerosta tullut puhelu alkoi sanoilla Tampereen yliopistollisesta sairaalasta, päivää. Ajattelin, että nyt minulla on joku paha sairaus.”
Kun sitten selvisi, että kyse on palkitsemisesta eikä sairaudesta, tunsi Roivas hetkellisen helpotuksen, mutta alkoi sitten pelätä seuraavaa asiaa. Jo itse palkitsemistilaisuus ja siellä tuleva huomio jännitti. Pulssi hakkasi lujaa ja kainalot olivat märkinä, eikä hän juuri muista kiitospuhettaan.
”Moni ei sitä usko, mutta olen tosi kova jännittämään. Silti jostain syystä Ylisfestarin lavalla juontaessa ei ole koskaan jännittänyt.”
Kahden vuoden välein myönnettävän palkinnon ovat aiemmin saanut hyvin tunnustetut tahot, kuten Pirkanmaan hoitokoti, Pirkanmaan Syöpäyhdistys ja sairaalaklovnit.
”Ja nyt siellä palkinnonsaajien listalla olen minä. Tuntuu uskomattomalta olla tuossa porukassa.”
Palkinnon perusteluissa sanotaan, että Taito Roivaksen ansiosta myös laitoshoitoa, erilaisia apuvälineitä tai erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ovat voineet nähdä ja kokea suomalaisen musiikin isoja nimiä.
Ja nimiä tosiaan riittää. Sanni, Jenni Vartiainen, Antti Tuisku, Elastinen, Yö, Tuure Kilpeläinen… Nämä ovat vain pieni osa niistä Suomen eturivin artisteista, jotka Roivas sai esiintymään Ylisfestareilla.
Herkäksi ihmisten auttajaksi itseään kuvaileva Taito Roivas odottaa maaliskuussa alkavia eläkepäiviä. Parasta lähitulevaisuudessa on hänen mukaansa ”vain oleminen”. © Sara Pihlaja/Otavamedia
Jenni Vartiaisen sanat lämmittivät
Taito Roivas mainitsee yhden ikuisesti mieleen painuneen muiston Ylisfestareilta.
”Sannilla on tämmöinen kappale kuin Että mitähän vittua. Kun hän soitti sen festareilla ja meillä ihmiset pyörätuoleissa ja muut festarikävijät lauloivat sitä mukana, niin se oli yksi hetki, kun ajattelin, että nyt me todellakin olemme kaikki samaa porukkaa.”
Roivas esittelee vuosien varrelta useita valokuvia, joissa hän poseeraa tunnettujen laulajien kanssa. Nämä hetket ovat hänelle yksi palkinto siitä työstä, jonka hän on festivaalien eteen tehnyt.
Alkuvuosina esiintyjiä haalittiin sieltä täältä. Taito ystävineen kyseli esiintyjiä tutuiltaan ja mistä sattuu.
Rahat esiintyjien palkkaamisen tulivat työpaikalta, eli Ylisen kehitysvammaisten kuntoutuslaitokselta, joka salli myös festivaalin järjestelytyön oman työn ohessa.
”Eiväthän ne esiintymispalkkiot alussa järin suuria olleet. Koko ajan kuitenkin tarkkaan laskettiin, että ne pystytään lipputuloilla maksamaan. Tarkoitus ei ole missään vaiheessa ollut tuottaa voittoa, vaan pyrkiä taloudelliseen nollatulokseen.”
Erityisesti yksi asia artistien festarivierailuissa on koskettanut Taitoa.
”Olen hämmästellyt usein sitä, miten fiksuja ja mukavia ihmisiä nämä huippuartistit ovat. Esimerkiksi Jenni Vartiainen sanoi minulle hienosti, että me olemme täällä palvelemassa muita ihmisiä.”
Taito Roivas kiusaantuu henkilökohtaisesta huomiosta
Taito Roivas korostaa, ettei toivo itsestään käytettävän Ylisfestarien isän titteliä, koska festarissa on aina ollut kyse tiimityöstä.
”Kiusaannun, kun saan henkilökohtaista huomiota Ylisfestarista. On ihan selvää, ettei yksi Taito saisi kokonaista festaria millään järjestettyä.”
Jotain hienoa hän kuitenkin on tehnyt aivan yksinkin.
Roivaksen järjestämä Kaveriklubi oli hänelle lähes yhtä merkityksellinen asia kuin Ylisfestarikin. Kaveriklubilla laulettiin kuntoutuskeskuksen ja sairaalan asiakkaiden kanssa karaokea joka torstai. Jokaviikkoinen klubi ehti toimia yli 20 vuotta, kunnes muutto nykyiseen sairaalaan hankaloitti sopivien tilojen löytymistä.
”Se todella kosketti jotain monissa asiakkaissa. Minulla on vuosien varrella ollut monta asiakasta, jotka eivät kykene sanomaan sanoja, mutta silti he halusivat osallistua karaokeen kovalla innolla. Lauloin heidän tukenaan sitten yhtä aikaa siinä kaverina.”
Armeijassa Taito Roivas päätyi lääkintämieheksi. Se sytytti toden teolla kiinnostuksen hoitoalaan, ja elämänpolku alkoi muotoutua. © Taito Roivaksen kotialbumi
Pian edessä on elämänmuutos
Nyt Ylisfestarin tarkka tulevaisuus on auki, sillä Taysin kehitysvammahuollon toimialue luopui viime kesänä festarien järjestämisvastuusta, koska ison tapahtuman järjestelyt koettiin nykyisessä henkilöstötilanteessa liian haastaviksi.
Roivaskaan ei osaa vielä sanoa, jatkuuko festivaali vielä jossain muodossa vai ei.
Muutama päivä ennen joulua Roivas jäi lomalle, josta hän maaliskuun alussa jatkaa suoraan eläkkeelle. Aivan tarkkaan hän ei vielä osaa sanoa, miltä eläkkeelle jääminen tuntuu.
”Senhän näkee vasta sitten, kun on eläkkeellä.”
Yhdestä koittavasta elämänmuutoksesta hän on kuitenkin jo varma. Vapaa-aikaa on luvassa käsittämätön määrä. Nyt hän aikoo nauttia kiireettömästä olemisesta.
Tähän saakka Roivas on tottunut elämään kolmen viikon päähän ulottuvien työvuorolistojen mukaan. Hänen alallaan työntekijöitä tarvitaan vuoden jokaisena päivänä ja kaikkina kellonaikoina.
”Tuntuu aivan uskomattomalta, että eläkkeellä viikonloput ovat aina vapaat, kuten myös joulu, vappu ja juhannus. Mutta ehkä minä olen vapaani ansainnut.”