Väärä lääke teki sokeaksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
Veera Heikkinen nauttii hierojan työstään. Uskollisimmat asiakkaat ovat käyneet hänellä kymmeniä vuosia. © pekka nieminen
Veera Heikkisestä tuli sokea pikkuvauvana. Lapsuus näkövammaisten sisäoppilaitoksessa jätti raskaat muistot.

Veera Heikkinen, 58, ottaa vieraat vastaan työpaikallaan Helsingin keskustassa. Hän on työskennellyt hierojana yli 30 vuotta.

Sokea hän on ollut vauvaikäisestä asti.

Hillitysti sisustettua työtilaa hallitsee kauniin kirkkaanvihreä hierontapöytä.

”Vihreä on minulle tärkeä väri, koska olen maalta. Se on ikään kuin metsän symboli”, Veera kertoo.

Hän ei kylläkään tiedä varmasti, miltä vihreä näyttää. Pikkuvauvana hän näki värejä, mutta muistikuvat niistä ovat hämäriä.

”En ole aina ihan varma, ovatko ne muistikuvia vai mielikuvia.”

Valonäköä hänellä on jäljellä sen verran, että hän tietää, milloin aurinko paistaa.

Valtava ikävä kotiin

Veera menetti näkönsä alle vuoden ikäisenä aivokalvontulehduksen seurauksena. Hän sai tulehdukseen vääriä lääkkeitä, jotka vaurioittivat näköhermoa.

Veera tottui sokeuteen pienestä pitäen, joten sokeutuminen ei ole tuottanut hänelle katkeruutta tai tuskaa. Lapsuudenperheessä Outokummussa hänellä oli kuusi siskoa ja veli.

”Kotona maalla minua ei pidetty mitenkään kummajaisena”, hän muistelee.

“Äitini oli älyttömän viisas siinä mielessä, ettei hän koskaan hössöttänyt tai huolehtinut minusta liikaa. Hän antoi minun selviytyä.”

Veeran lapsuuden suurin tragedia johtui kuitenkin näkövammaisuudesta: hän joutui ekaluokkalaisena muuttamaan näkövammaisten sisäoppilaitokseen Helsinkiin. Hän tapasi vanhempiaan sekä sisaruksiaan vain jouluna, pääsiäisenä ja kesällä.

Koti-ikävä oli valtava. Veera selviytyi juttelemalla asioistaan koulun siivoojalle, josta tuli hänelle kuin sijaisäiti.

Lomien jälkeen paluu kouluun tuntui aina kamalalta.

”Äiti huijasi minua sanomalla, että mene vain nukkumaan – olen täällä aamulla, kun heräät.”

Kun äiti ei aamulla ollutkaan paikalla, Veera päätti, ettei hän koskaan valehtelisi omille lapsilleen.

Arvokkaat kädet

Veera löysi puolisokseen lievästi näkövammaisen miehen, jonka kanssa hän sai kaksi lasta.

Nyt hänellä on jo kaksi lastenlastakin.Heidän kanssaan aika kuluu lei-poessa ja muissa kotipuuhissa.

”Näkövamma rajoittaa siten, etten pysty kaikkia pelejä pelaamaan.”

Omien lastensa kanssa Veera pärjäsi aikoinaan hyvin, kun hän piti koko ajan korvat höröllä.

Nykyään Veeran on selviydyttävä arjesta yksin, koska hänen miehensä kuoli pari vuotta sitten. Tavalliset kotityöt sujuvat hyvin, mutta avustaja auttaa arkipäivisin esimerkiksi kauppa-asioinnissa ja postin lukemisessa.

Sokeutensa takia Veera on joutunut hengenvaaraan kerran, 16-vuotiaana. Matkatessaan tyttöporukassa hiihtämään hän poistui bussista ja jäi auton alle. Sairaalareissu kesti kaksi kuukautta. Auton ikkunat repivät sormien jänteet.

Lääkäri aikoi amputoida Veran oikean käden, mutta tuli sitten ajatelleeksi, miten tärkeä se on sokealle. Veera olisi joutunut sanomaan hyvästit hierojan unelma-ammatilleen, ja myös pistekirjoituksen lukeminen olisi hankaloitunut.

Nykyisin Veera matkustelee jonkin verran tyttärensä kanssa. Tänä keväänä he kävivät Nizzassa Ranskassa. Veera tunsi tuoksut, kuuli katujen kapeuden ja maisteli paikallisia herkkuruokia. Esimerkiksi kukkaloistoon hän tutustui tyttärensä silmin.

”Tyttäreni on elänyt kanssani ja kasvanut siihen, että hän kertoo näkemästään.”

Veera tuntee poikkeuksellisen voimakasta koti-ikävää ollessaan poissa Espoon-kodistaan. Hän arvelee sen johtuvan lapsuuden kokemuksista sisäoppilaitoksessa.

”Minusta on tullut koti-ihminen.”

Seura 25/2013

Sokea opiskelee lähikoulussa

A Suomen sokeiden ja muiden vammaisten opetukseen omaksuttiin 1800-luvulla Euroopasta laitoskeskeinen malli.

“Useimmat [- -] menettivät sokeainkoulun alettua jokapäiväisen kosketuksen lähiyhteisöönsä, mutta se valtava ponnistus, johon yhteiskunta heidät pakotti, teki useimmista heistä itsenäisiä ja omillaan toimeen tulevia kansalaisia”, toteaa näkövammaisten kokemuksista tänä vuonna väitellyt Kari Huuskonen väitöskirjansa tiivistelmässä.

B Nykyään kaikilla näkövammaisilla on oikeus opiskella omassa lähikoulussaan. Erityistaitoja oppiakseen näkövammaiset opiskelevat Jyväskylän näkövammaisten koulussa kerran tai kahdesti vuodessa, muutaman päivän tai muutaman viikon kerrallaan. Koulutien suunnittelu aloitetaan sinä vuonna, kun lapsi täyttää neljä vuotta.

C Sokean lapsen päivähoito voidaan nykyisin järjestää päiväkodin tavallisessa ryhmässä tai erityisryhmässä, erityispäiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Jos lapsi tarvitsee avustajan pystyäkseen olemaan hoidossa, hän on oikeutettu avustajaan.

X